lauantai 29. joulukuuta 2007

Ho Ho Ho!

I might get into trouble for saying that, if I was in Australia. I heard the Santas have been told not to say ho ho ho this year, because it is offensive. Yea, it's very offensive and I'm sure all the conservative hookers will sue you if you offend them like that!

Crazy christmas is over, but thanks to my sugar daddy I'm gonna enjoy my christmas present a lot even after christmas. The whole holiday here was a lot different from what I'm used to back home. At home, it was just me and mom last year. This year, it was me, Keith, uncles, aunts, cousins, grandparents.. We were 17 people. It was a bit of a cultural shock, and partly also a frustration invasion event, but I made it! And I didn't hate all the traditional christmas foods like I do in Finland! There are couple of things I would like to point out though:

First of all, I want my presents on Christmas Eve! Not the Christmas Day.. Why wait for 12 extra hours, when you should be opening the presents on Christmas Eve. I guess the main reason for this is to torture the kids, but trust me, I felt the torment too! I got to open one present earlier than the others though. Muahahhahaa.

Second thing I want to mention is the location of Santa. He does NOT live on the North Pole. I mean c'mon, everyone knows he lives in Finland. Right? Stupid Danish people think he lives in Greenland. Suckers. I guess soon they are gonna tell me that picking up seven flowers while running around naked on midsummer eve won't help me in finding a husband.. Ha! How little do they know!

I'm finally working a little bit. Not the job I want to be doing for the rest of my life (I'm having hard time with this, all the jobs seem to be the wrong ones), but it gives me something to do, a bit of money and it makes me feel a bit more independent. And useful. I'm still sticking to my gym routine, which is good. The immigration process still hasn't started for me, but we will meet our lawyer in a couple of days and hopefully get things started soon. And the most important thing: I love my husband so much! <3

keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Kielipeliä

Olen monta kertaa miettinyt, miksi toisissa kielissä on naisille ja miehille omat ”hän”-sanansa, ja toisissa, kuten suomessa, on vain yksi hän. En osaa kovinkaan montaa kieltä, mutta tietämistäni kielistä suomi on ainoa yksihänellinen (eli sukupuoleton. Google kertoi minulle, että virossa on sama juttu). Onko se sitten etu, vai ei.

Ollessani töissä Hesellä, yksihänellisyydestä (eli sukupuolettomuudesta.. yksihäellisyys on kyllä paljon parempi sana, joten käyttäkäämme sitä) oli ehdottomasti etua. Asiakkaista ei aina tiennyt, kumpaa sukupuolta he edustivat. Eräs kanta-asiakas oli ulkoisesti melko miehinen, mutta falsettiääni pisti epäröimään. Lapsista ei aina ottanut selvää, sillä onneksi kaikki vanhemmat eivät pue tyttöjä vaaleanpunaisiin ja poikia vaaleansinisiin kurahaalareihin. Toisinaan vanhahkot naiset alkavat muistuttaa miehiä hormonien mentyä sekaisin ja partakarvojen pukatessa pintaan. Mistäs siinä sitten tietää kummasta on kyse.

Tämä kieltämättä tähdellinen asia tuli mieleeni, kun olin pesulassa harjoittelemassa pesulointia. Asiakkaina oli pari intiaaniperhettä, ja yksi pitkätukkainen lapsi juoksenteli aikuisten jaloissa. Töissä ollut Dawn kysyi pikkuinkkarin vanhemmilta ”How old is she?”, ja sai vastaansa jäätävän kylmän tuijotuksen ja tiuskaisun ”it’s actually HE”. Dawn-parka ei muistanut, että kaikilla intiaanisotureilla on pitkät hiukset! Tältäkin nololta tilanteelta (joka toistui 10 minuutin päästä Dawnin jo unohdettua, että kyseessä oli edelleen poikalapsi) olisi säästytty Suomessa! Minä sekoitan välillä (=usein) shen ja hen, mutta pääsen pälkähästä selittämällä, etten ole tottunut ajattelemaan ihmisiä erikseen miehinä tai naisina.

Ongelmia tuottavat myös erisnimet, joita on annettu sekä tytöille että pojille tasapuolisesti. Suomessahan tällaisia on aika vähän, mutta täällä esimerkiksi kaikki tapaamani Kauniiden ja Rohkeiden Taylorin kaimat ovat olleet miehiä. Cameron Diazin kaima Caledoniassa on mies. Jesse voi olla tyttö tai poika. Tarvitaan ajatustenlukukykyä ja yhdeksäskymmenes aisti, jotta shen ja hen ja sukupuolettomien nimien kanssa ei mene sekaisin.. Tai sitten voi vaan muuttaa Suomeen ja kysyä vanhemmilta: ”Kuinka vanha toi on?”. Hienostelut sikseen.

tiistai 18. joulukuuta 2007

Pipareita

Olen melkein jo leiponut pipareita jouluksi. Tämä tarkoittaa sitä, että olen ostanut tarvittavat raaka-aineet. Piparit ovat siis leipomista vaille valmiit! Sain tänään nipun joulukortteja Suomesta. Joulumieli hieman hiipi mieleeni, vaikka lähinnä joulu ahdistaakin. Hiljaisiin jouluihin tottuneena suuri perhejoulu on luultavasti melkoinen kulttuurisokki. Yhdestä asiasta olen varma: kanadalaiset jouluruoat eivät voi olla pahempia kuin suomalaiset. Luultavasti täälläkin tosin päädyn syömään perinteistä jouluruokaani, kalapuikkoja!

Sunnuntaina täällä riehui lumimyrsky. Lunta tuli varmaan melkein puoli metriä. Ja hei oikeasti, Suomessa tiehuolto toimii tosi hyvin. Täällä tiet olivat monta tuntia myrskyn jälkeenkin vielä ihan järkyttävässä kunnossa. Maanantaina tiet tuupattiin täyteen suolaa, ja tänään teillä sitten vallitsikin suolainen loskakeli. Tuntuu, että niin monessa asiassa täällä eletään menneisyydessä. Laskut maksetaan sekillä, joka lähetetään kirjekuoressa sähkölaitokselle tms. Jalkakäytäviä ei aurata talvella. Valuuttaa vaihtaessa ulkomainen valuutta pitää tilata pankkiin noin viikko etukäteen. Matkavakuutukset eivät kata matkatavaroita. On hyväksyttävää mennä baariin autolla, juoda viinaa masu täyteen ja ajaa kotiin kännissä. Haloo! Ei näin!

On täällä hyviäkin asioita, esimerkiksi ihana rannekoru, jonka tänään näin. Ja.. hmm.. Keith. Ehdottomasti. En minä muuten täällä istuisi valittamassa, vaan painuisin kotiin kulkematta lähtöruudun kautta. Ongelmaksi tosin saattaisi muodostua se, ettei kotia oikein ole tällä hetkellä missään. Olen siis koditon.

keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Takaisin työelämään

Toivottavasti! Kyseessä ei (todellakaan!) ole biokemiaan liittyvä, vaan kuutamokeikka pesulassa. Pääsen siis pesemään rakastajattarien huulipunatahroja kauluksista ja veriroiskeita mafiosojen pikkutakeista minimipalkalla! Urakehitykseni on kerrassaan mahtava. Tärkeintä mulle tässä vaiheessa on kuitenkin ansaita edes vähän omaa rahaa, tutustua muihinkin ihmisiin kuin Keithin perheeseen (varsinkin kun velipoika viettää suurimman osan ajasta huoneessaan tietokonetta pelaten ja äitee joko tiskaa astioita, jotta ne eivät vaan ehdi olla tiskipöydällä 5 minuuttia kauempaa tai on päiväunilla), ja saada edes vähän vaihtelua tylsiin päiviin (niin, pyykinpesu ja tiskaaminen eivät oikeastaan riitä aktiviteeteiksi). Mielestäni Keithin palkka ei ole minun rahaani, joten tuntuisi ihanalta saada omaa rahaa.

Flunssakausi on aluillaan jokatalviseen tapaansa. Täälläkin, kuten Suomessa, on valloillaan se harhakäsitys, että influenssarokotus jotenkin suojaisi flunssalta. INFLUENSSAN AIHEUTTAA IHAN ERI VIRUS! Telkasta voi seurata flunssaraportteja, joissa kerrotaan flunssan levinneisyydestä eri kaupungeissa. Kaupasta voi ostaa nenäliinoja, jotka tappavat bakteerit ja virukset. Ne kuolevat alle 15 minuutissa nenäliinaan joutumisen jälkeen. Miten kätevää. Estetäänkö näin roskakorin flunssatartunta? Vai roskisdyykkarin? Täällä suhtaudutaan melkoisen hysteerisesti flunssaan, ja aika moneen muuhunkin asiaan. Tiet pidetään sulina talvellakin, ettei vaan kukaan liukastu. Suolaa, suolaa, suolaa vaan teille, lumi sulaa ihanaksi suolalitkuksi ja pilaa kengät ja autot. Mutta eipähän kukaan ainakaan liukastu.

Olen tehnyt aktiivisesti kaikenlaisia testejä Facebookissa. Olen saanut tietää olevani parsa, Severus Snape, Josef Stalin, Hera/Juno, halpa olut, ja että minun pitäisi asua Japanissa tai New Yorkissa. Mitä tekisinkään elämälläni ilman näitä tietoja.. Luultavasti kuvittelisin edelleen olevani kurpitsa, Harry Potter, Adolf Hitler tai kenties lasillinen konjakkia.

torstai 6. joulukuuta 2007

Muistutus sikavuosista

Lukioaikainen ystäväni ihmetteli päätymistäni naimisiin. Ihan syystä ihmettelikin, olin nimittäin aikamoinen feministiemakko lukioaikoina. En olisi kävellyt käsi kädessä kenenkään pojan kanssa, saati sitten mennyt naimisiin. Mustavalkoiseen maailmaani on kovasta vastustuksestani huolimatta vuosien varrella eksynyt harmaan sävyjä, ja olen joutunut joustamaan monessakin asiassa, joiden puolesta olin lukioaikoina valmis taistelemaan kynsin ja hampain. Hyvä niin, on paljon kivempaa olla onnellinen, kuin katkera ja surullinen. Kaikenlaisia vaiheita sitä on matkani varrelle mahtunut. On hienoa huomata, että pystyy kasvamaan ihmisenä, eikä tarvitse jäädä paikoilleen marmattamaan samoista asioista vuodesta toiseen. Nyt voin naisten tasa-arvon sijaan purnata kanadalaisten sivistymättömyydestä. Vaihtelua valitukseen!

Katselin Linnan juhlia netistä. Pala suomalaisuutta pitää säilyttää sydämessä, missä tahansa sitä sitten maailmalla onkaan. Minulle Suomen itsenäisyys merkitsee paljon, arvostan sitä kovasti. Katsoin siis juhlia tietokoneelta, arvostelin mielessäni naisten pukuja (tänä vuonna silmiini osui enemmän kauniita kuin ihan järkyttäviä tekeleitä, mikä sinänsä oli pettymys), illalla sytytän itsenäisyyspäiväkynttilät ikkunalle, ja kunhan mahdolliset tulevat lapseni tulevat jatkokoulutusikään, lähetän heidät Suomeen oppimaan itsenäisyyttä omassa elämässään varsinaisten opintojen ohella. Kanadalaisten asutaan-kotona-kunnes-mennään-naimisiin ei toimi meikäläisen huushollissa, kolmikymppisiksi en aio pentuja kasvattaa.

Töitä en ole vieläkään saanut, ja tämä talo tuntuu entistä pienemmältä. En malta odottaa sitä hetkeä, kun muutamme omaan kotiin. Sitten saan ottaa leivän pois paahtimesta silloin kun huvittaa, minun ei tarvitse teipata leipäpusseja kiinni, minulla on oikeus ostaa erilaisia ruokatarvikkeita vaikka joka viikko, eikä minun tarvitse vuodesta toiseen valmistaa samaa ruokaa joka toinen torstai. Toivottavasti saan myös käydä suihkussa silloin kun huvittaa, eikä minun tarvitse odottaa, että joku herää noin kaksitoistatuntisilta yöuniltaan. Odottavan aika on tottatosiaan pitkä.

perjantai 30. marraskuuta 2007

Keidas keskellä Kanadaa

Tai oikeastaan näitä keitaita on enemmäkin. Ikeoita nimittäin! Ikea tuo palan skandinaavista elämää Atlantin tälle puolelle. Mistä muualta saisinkaan mmmmarabouta, salmiakkia, glögiä tai kunnollisia pyykinkuivaustelineitä. Kanadalaiset pyykinkuivaustelineet ovat lähinnä vitsi, ne romahtavat farkkujen painosta ja koska ne on tehty puusta, ne eivät juurikaan kestä kosteita vaatteita. Pitäisikö telineissä siis kuivata kuivia vaatteita? Toinenkin ruotsalainen menestystarina tarjoaa minulle koti-ikävään lääkettä. H&M:n vaatteet sopivat pötkömäiselle vartalolleni useiden muiden kauppojen tarjotessa vaatteita lanteikkaille tai rintaville naisille. Viva Sverige!

Keräsin hulluuspisteitä tänään pyöräilemällä räntäsateessa. En ole vielä räjäyttänyt pistepottia sauvakävelemällä, mutta senkin unelman aion toteuttaa pian! Jos siis tulette käymään Caledoniassa, minut tunnettaneen nimellä ”se hullu lumisateessa pyöräilevä, ilman suksia hiihtävä nainen, joka välkkyy pimeässä”. Ja onneksi välkyn ja heijastelen!

Tapasin tänään salilla Mattin (jolla on ihanat silmäripset) vaimon, jonka nimi saattaa olla Lindsay. Aiomme kenties treenailla ja tappaa aikaa salilla yhdessä, mikä kyllä olisi mukavaa vaihtelua. Jos ajattelette, että olen moukka kun en muista hänen nimeään, niin voin lohduttautua sillä, ettei hänkään varmasti muista minun nimeäni. Nimeä, joka sai tällä viikolla uuden kirjoitusasun: Mau. Miu mau!

tiistai 27. marraskuuta 2007

Mä en oo sun kulta

Viime viikolla käytyäni Subwayssä patonkiostoksilla tunsin yksityisyyteni loukatuksi, kun myyjätär kutsui minua honeyksi ja sweetieksi ja vaikka miksi. Täällä monet kassaneidit toimivat näin, ja ilmeisesti se on kohteliasta. Minun mielestäni se on epämiellyttävää. Miettikääpä jos Sittarissa menisit kassalle ja myyjä kysyisi: ”Mitä kuuluu, beibi?”. Tai ravintolassa tarjoilija sanoisi: ”Miten voin palvella sinua tänään, kultaseni?” Liian intiimiä!

Asioita kaunistellaan ja sokerikuorrutetaan muutenkin täällä ihan tarpeettomasti. Olen jo aiemmin maininnut kampaajan, joka pyytäessäni leikkaamaan kuivat latvat pois leikkasi vajaan sentin hiuksiani. Jumpassa kukaan ei huuda ja pakota tekemään paremmin, nopeammin ja tehokkaammin. Täällä kehotetaan tekemään oman jaksamisen mukaan, ja onnistuneen haara-perus-hypyn jälkeen kehuja satelee roppakaupalla. Lääkärit eivät sano 500-kiloiselle potilaalle todenmukaisesti: ”Olet todella läski, nyt pitää laihduttaa”. Läski on niin loukkaava sana, että mielummin sanotaan ystävällisesti: ”Sinun pitäisi nyt hieman kiinnittää huomiota ruokavalioon, ja ehkä hieman lisätä kasvisten osuutta”. Onhan se kivaa, että ollaan kohteliaita, eikä sanota turhan ilkeästi, mutta ei kaikkea tarvitse mielestäni kääriä pumpuliin ja vaaleanpunaisiin sulosanoihin. Jos en ole hyvällä tuulella, en myöskään jaksaisi teeskennellä olevani iloinen. Tämä erottaa minut kanadalaisista, joilla aina menee kysyttäessä hyvin.

Nyt kun valittamisen makuun olen päässyt, niin taidan jatkaa tällä tiellä. Viime kerralla täällä ollessani oli kesä ja lämmintä, joten en huomannut yhtä merkittävää puutetta täkäläisessä ruokavalikoimassa. Täällä ei ole maustettuja teelaatuja. Siis sellaisia, että tavallisen mustan teen seassa on vaikka marjoja tai muuta. Kaikki marjateet täällä ovat vain sitten sitä marjaa, eli ”tee” ei edes ole oikeasti teetä. Lähettäkää minulle oitis maustettua teetä!

Jouluvaloja täällä sitten onkin runsaasti Suomea enemmän. Karmeimmat näkemäni jouluvaloviritykset koostuvat monista erivärisistä eri tahtiin välkkyvistä valoista, liikkuvista poroista ja Suomessakin tunnetusta valokaapelista! Jos Suomessa valokaapeliin kääritään yksi puu tai portaiden kaide, täällä koristellaan jokainen pihalta löytyvä risu. Muutenkin jouluhössötys on kokonaisvaltaisempaa kuin Suomessa. Lahjoja ostetaan paljon ja joulua odotetaan innolla jo lokakuussa. Jouluun palaa rahaa aivan älyttömästi. Piparit eivät ole erityisesti joulukeksejä täällä. Sen sijaan erilaisia keksejä tulee olla tarjolla useampaa sorttia, ja ainakin minun mielestäni ne kaikki näyttävät hyvin sokeri- ja voipitoisilta. Piparkakkutalokaan ei tarvitse tehdä itse, sen voi ostaa osina kaupasta ja sitten ihan itse koota ja koristella! Voi sitä tekemisen riemua. Noh, minä teen pipareita ja syön ne sitten vaikka itse jos muille ei kelpaa. Hmph!

torstai 15. marraskuuta 2007

Yhteenveto

Kohta on aika poistua Riihimäeltä kohti lounasta. Ei ruokaa, vaan ilmansuuntaa. Ajattelinkin, että on syytä tehdä yhteenveto nähdyistä ja koetuista asioista. Aika kultaa pian nämäkin muistot, joten on syytä toimia nopeasti!

Liki kolmen kuukauden ajan olen vihaisesti mulkoilemalla koittanut opastaa riihimäkeläisiä pyöräilijöitä jalkakäytäviltä ajotien puolelle. Ahkera mulkoilu ei ole tuottanut tulosta. Pimeällä olen toki yrittänyt tappaa katseellani valotta pyöräileviä, mutta tappamistehtävä jää nyt sitten autoilijoille.

Tehdastyön ihanuutta tuli kokeiltua, löysin jälleen yhden alan, joka ei todellakaan ole minua varten. Vaadittavia selkäänpuukotustaitoja ja työn tekoa aivoja käyttämättä en vielä osaa.

Talviaikaan siirtymisen jälkeen päivät pimenevät entistä aikaisemmin, ja se kyllä näkyy meissä suomalaisissa. Hymy ei irtoa kirveelläkään, vai pitäisikö sanoa Sig Sauer Mosquito-pistoolillakaan. Toisia tönitään ohikulkiessa, anteeksi ei pyydetä. Hymyileviä ihmisiä pidetään kylähulluina (aivan kuten minä pidän Caledoniassa kaikkia moikkailevia ja kohteliaita ihmisiä ihan pöpeinä). Kyllä se hymy silti olisi välillä ihan kiva juttu!

Hyötyliikunta sentään on arvossaan täällä pohjolassa. Kaipaan Caledoniassa kovasti sitä, että kauppaan tai postilaatikolle kävellään tai pyöräillään. Aionkin viedä täältä mukanani ajovalot Rockylle, jotta voin pimeälläkin ajella fillarilla ympäriinsä, pahennusta herättäen. Mahdollisesti räjäytän hulluuspistepotin ja vien mukanani kävelysauvat! Okei, näyttiväthän ne silloin aluksi toooodella typeriltä, mutta nyt sauvakävelijät ovat osa suomalaista maisemaa talitinttien lailla. Tänä talvena talitintit, siis kävelysauvat, muuttavat Kanadaan!

Lisää plussapisteitä Suomelle tulee kampaajalla käynnistä. Täällä käytetään lämpökupuja, joten värit päässä ei tarvitse istua yli tuntia.. Myös hiuksia leikattaessa kampaaja leikkasi oikeasti kuivat latvat pois, eikä vain varovasti syytteen pelossa näykkinyt vajaata senttiä latvoista. Jos en muuten siis tule Suomeen, niin kampaajakäyntiä varten sitten ainakin.

torstai 8. marraskuuta 2007

They Are Alive

The Machines. At work. Seriously! When I sit next to them, paying attention to the candles, the machines work perfectly. When I turn my back at them, or go do something else, they stop. They do. Every time. It's like they know when I'm ignoring them. Scary, huh? Not as scary as the boss, who appears within seconds when the machines stop. He might be a wizard, or maybe he has a teleporting skill. Spooky.. Well, tomorrow is my very last day working at that factory. I couldn't take it anymore, the backstabbing and the general "men are better than women"-attitude are driving me crazy.

Some crazy kid shot other students, teachers and himself in a Finnish school yesterday. The whole Finland went nuts after the shooting, it's something we always thought "would only happen in USA". I feel bad for the families and friends who lost their loved ones. I can't imagine what it is like to go to school and end up dead, or fearing for your own life. I hope no one blames the family of the shooter, they lost their son, too. Guns seem to be so unfair. The one that has the gun, has the power. You can fight the fists, but the bullet is stronger than a human (unfortunately or fortunately, maybe sometimes guns are needed when they are in "right" hands). Again I have to try to realize that the world isn't a fair place. I keep hoping it would be, and I'm prepared to get disappointed many times.

I got glasses today. I look funny wearing them, but wow, the world looks so clear now! 3 years I've been thinking the windows are dirty, when it really has been my eyes' fault. When I got my ears pierced a year ago, I first thought I looked like a transvestite. I got used to the earrings, and now I can't help buying them! Maybe the same thing happens with the glasses. Hopefully not, the glasses are kind of expensive compared to cheap silver earrings.

Today I love Facebook! I found a long lost friend there. She is one of the friends I lost and have missed ever since. The true friends are like that. I'm glad she found me, and I hope to keep in touch fromnow on! New friends are important too, but you can't do kids' stuff, like play with Penny's ponies, with them at this point of your life.

lauantai 3. marraskuuta 2007

Ryöstö

Olen satojen muiden lailla rekisteröitynyt naamakirjan käyttäjäksi. Sen kanssa pelaillessa aika rientää nopsaan, ja vanhojen kavereiden kuulumisia kuulee edes vähän. Kauhukseni kuitenkin huomasin, että on tapahtunut kaverinryöstö. Aikoinani Rostockissa tutustuin islantilaiseen pariskuntaan. Reissasimme yhdessä Puolassa ja Tsekeissä, ja olemme pitäneet yhteyttä Saksasta palattuammekin. Nyt heidän ystävänään naamakirjassa on Henryn vaimo! Tietysti, tapasivathan he Islannissa, mutta silti.. Tuntuu kuin minut olisi syrjäytetty. Ei Kreetan kuulu olla minun kavereideni kaveri, minä olin heidän kaverinsa ensin! Jos asiasta mainitsisin Kreetalle, kehoittaen katomamaan kaakkoon, Henry ei varmaan saisi enää edes salaa vastailla sähköposteihini.. Henryn Kreeta saa pitää, mutta näpit irti islantilaisista!!

Jokin mielenhäiriö ohjasi minut katsomaan Urheilukanavaa näin lauantaiaamun kunniaksi. Katselen ”suomalaista” koripalloa, joskaan yksikään pelaaja ei ole valkoihoinen, eli ns. tyypillinen suomalainen. Kas, tuomari sentään on perinteinen suomalainen possunokka.

Kohta minunkin pitää jo pakata. Olen ostellut jo hammastahnoja ja deodorantteja Kanadaan vietäväksi. Hammastahnaa siksi, ettei siellä ole ksylitolihammastahnoja. Deodoranttia siksi, ettei siellä ole roll-on-deodorantteja. Paitsi ehkä yhtä, pahalta haisevaa. Jostain syystä Kanadassa kaikki käyttävät kiinteää, valkoista deodoranttia, joka kainalon hiostuessa muodostaa kivoja klimppejä. Eroottista!

perjantai 2. marraskuuta 2007

Kynttilätehtaan tyttö

Aki Kaurismäki saisi loistavan elokuvan työstäni kynttilänkyttääjänä. Tai ehkä toisinpäin; työni olisi hieman kivempaa, jos Aki sen kuvaisi kauniisti elokuvassaan. Elokuvaa varten työpaikalle tosin tarvittaisiin romanssi.. Siihen ei oikein tällä hetkellä ole aineksia, mutta ehkä sankarittaren kaipuu aviomiehensä luo kelpaisi romanttiseksi ainekseksi. Tosiasiassa tehtaassa ei ole mitään romanttista, eroottista tai edes ihastuttavaa, ellei sitten satu kiihottumaan äärimmäisestä sovinismista. Jotkut naiset siitä tuntuvat pitävän, ja jopa lietsovat sitä. Minun nukkumassa ollut sisäinen feministini on loikannut tehdastyön myötä esiin ja on valmis sotaan seipäitä vastaan! Valitettavasti aikaa on vain 6 päivää ja edessä valtaisa lauma miehiä, ja kumma kyllä naisiakin. Eilen yksi munallinen vain päätti, ettei tahdo enää tehdä hänelle määrättyä työtä. Ei sitten, sanottiin, tee sitten vaikka tätä toista työtä. Jos munaton moista menisi sanomaan, kerrottaisiin hänelle missä tehtaan portti sijaitsee. Munalliset saavat palkankorotuksia ja ylenevät vähitellen urallaan. Naisista suuri osa on tehnyt samantasoista työtä jo 20 vuotta. Miksi??? Parhaasta vastauksesta luvassa palkinto!

Olen viime aikoina nähnyt kummallisia unia. Yhdessä unessa ratsastin delfiinillä, joka oli Keith. Sukelsimme meren syvyyksiin ja sitten taas hyppäsimme haukkaamaan happea. Hengitin vahingossa vettä, ja retken päätteeksi delfiini-Keith kehoitti minua laihduttamaan, olin ollut raskas ratsastaja. Unen nähtyäni päätin 1. laihduttaa ja 2. mennä ensi kesänä uimakouluun, jottei Keithin tarvitse kantaa minua selässään aallokossa.

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Moonwalk

Yesterday at work I was bored (not the first time that has happened though..). The floor was a bit slippery from all the candle stuff so I decided to try moonwalk. It didn't go so well, but hey, I still have two weeks to learn it. Maybe the reason for me to have this job is to learn moonwalk. Everything in this world has a reason, everything happens for a reason. I got a crappy (I mean interesting and challenging, if you read this dear boss.. I just have to pretend like I don't love the job, otherwise my friends would get really jealous) job because I am meant to learn moonwalk. Slide your feet, babe!

I got a Facebook account and even added more friends there, just to get more readers for my blog. My plan didn't work, there's still no comments on any of my intelligent and wonderful posts. Hmph! Fine, don't let me know you are reading this. I'll throw a sheep at you on Facebook!!! Take that! Yea!

lauantai 20. lokakuuta 2007

Kuukausi pelastukseen

Riihimäen katkeruusilmapiiri on muuttamassa minuakin entistä selvemmin tulevaisuuden kyttääjämummoksi, jonka mielestä naapuri pysäköi autonsa aivan väärin. Tämän kerrostalon asukkaat tuntuvat muuttuvan sellaisiksi ihan automaattisesti. Verhot heilahtelevat ikkunoissa tämän tästä, aina kun joku lähtee talosta tai tulee pihalle. Vältän itse (toivottavasti) kerrostalokyttääjätulevaisuuden häipymällä pohjoistuulen mukana Kanadaan piakkoin. Siellä minusta tullee omakotitalokyttääjä. Lienee sekin parempi tulevaisuudennäkymä kuin tämänhetkinen tilanteeni kynttilänkyttääjänä. Alipalkattuna, aliarvostettuna kynttilänkyttääjänä.

Siitä huolimatta, että olen kritisoinut riihimäkeläisiä polkupyöräilijöitä blogissani, heidän raivostuttava käytöksensä on yhä ennallaan. Käsittämätöntä. Eikö kukaan lue äärimmäisen intellektuelleja turinoitani? Jos siis olet riihimäkeläinen, kuljet pyörällä ja luet tätä, velvollisuutesi on totella ohjettani: älä perkele pyöräile siellä jalkakäytävällä tai syön pääsi. Ihan oikeasti. Jos pyöräilet jalkakäytävällä pimeällä ilman valoja, syön pääsi lisäksi myös jalkasi. Etpä sitten enää pyöräile jalkakäytävällä, etkä ehkä muuallakaan.

Jaloista tulikin mieleeni vanheneva vartaloni. Alkavalla viikolla jalastani poistetaan ulkoneva luomi, sillä viime kesänä sandaalit alkoivat hiertää sitä, enkä tahdo sen muuttuvan pahanlaatuiseksi luomikasvaimeksi, joka nielee alleen koko jalkani. Polvenkin kanssa on ollut ongelmia, tosin seisomatyöllä ja ahkeralla jumppaamisella saattaa olla osuutta asiaan. Ilmeistä kuitenkin on, että vanhuus hiipii kroppaani jo nyt. Masentavaa. Rollaattori, here I come!

perjantai 19. lokakuuta 2007

He wasn't there

The man with his doberman. Maybe he was only in my head all the time. Was he real?

torstai 18. lokakuuta 2007

A man and a doberman

My job is boring. Especially the morning shift kills me! Imagine getting up before 5am.. On top of that, days seem to be very alike, and I don't find my job (=making and watching candles. I've never seen so many candles before!) to be very useful for the society. What makes days to feel even more alike is a man with a doberman. Every morning on my way to work, I see this man with his dog. At the exactly same spot. The second time I saw him I was suspecting that Monday started all over again. On Wednesday morning I thought I was going crazy. This morning I didn't see them immidiately and felt weird, I found myself thinking what had happened to the man and the dog. They were there though, at the same spot as usual. Maybe the man is waiting for me every morning? Is this the real life Truman show?? Well anyways, it's creepy but also comforting, someone else too has to get up so f***ing early. It's not normal to force people to get up in the middle of the night! Only one more morning shift week left for me though, and I won't miss them at all!! (Or any other shift to be honest)

I wonder if the man with his doberman will be there tomorrow morning. It would be weird if they weren't there, but even more weird if they were.

lauantai 13. lokakuuta 2007

Toim. Huom.

Oletteko muuten huomanneet, miten sujuvasti löydän valitettavaa, olin sitten Caledoniassa tai Riihimäellä. Taito se on tämäkin!

Det här är R-tåget till Helsingfors

Vi stannar följande gång i Hyvinge. Käväisin siis taas junalla Hesassa. Siellä käy aikamoinen vipinä Riihimäkeen verrattuna, ja minä pidän siitä vipinästä. Riihimäen rauhallisuus on ehkä toisinaan kiva ja rentouttava asia, mutta isommassa kaupungissa on a.enemmän tekemistä tai ainakin tekemisvaihtoehtoja ja b. mahdollisuus olla törmäämättä ihmisiin, joihin ei halua törmätä. Törmäily ei kai kaikkia vaivaa, eikä minullakaan ole mitään hävettävää tai syytä nolostua törmättäessä. Minulla vaan ei ole mitään sanottavaa, eikä useimmiten edes kiinnosta mitä entisen rinnakkaisluokkalaisen koliikkivauvalle juuri tänään kuuluu.

Keith viihtyy Caledoniassa, enkä oikein ymmärrä miksi. Kylä on (jos mahdollista) Riksuakin pienempi, kaikki tuntevat jotain kautta sinut aivan varmasti. Paikalliset pankkineidit ovat nähneet hääkuvamme ja Keithin ala-astekaverit varmasti minut tavatessaan käyvät käsiksi (=halaavat). Toisaalta, viihtyyhän pari kaveriani täällä Riksussa edelleen. Olen tämän jo sanonut ennenkin, mutta sanon sen taas. Väännän vaikka rautalangasta, jos se ei muuten mene perille. *rautalankaväännytystä* Viihdyn suuremman kaupungin kasvottomuudessa. Caledoniassa voin vielä olla kasvoton, sillä en tunne sieltä juuri ketään. Kaikki luultavasti ovat kuitenkin tietoisia minusta, siitä hullusta sateellakin pyöräilevästä blondista. Vaihdoin muuten ihan itse renkaan lainapyörään tällä viikolla. Siihen meni yksi kokonainen aamu, mutta nyt voin ylpeänä kertoa tehneeni moisen uroteon. Siis työn, joka perinteisesti, ainakin työpaikallani, luokiteltaisiin miehelle soveltuvaksi. Onko kyseessä siis pikemminkin urosteko??

perjantai 12. lokakuuta 2007

Itsepalvelua

Viimeviikkoisten kokemusteni perusteella voin lähitulevaisuudessa Googlen avulla diagnosoida omat sairauteni, muuttaa ihonväriäni sekä voittaa Nobelin rauhanpalkinnon. Ai miten niin? No, minäpä kerron (jos lupaat olla kertomatta salaisuutta eteenpäin). Hakiessani korvauksia matkavakuutuksesta virkailija kehoitti minua täyttämään vahinkoilmoituksen netissä. Sitten voisin kätevästi lähettää liitteet kirjekuoressa vakuutusyhtiölle. Entäs se puoli tuntia, jonka olin jonottanut vain päästäkseni lyömään lääkekuitit vakuutusvirkailijan kouraan toimitettavaksi eteenpäin?? Anteeksi vain, sanoin, tahtoisin palvelua. Sain sitten lopulta asiaa tarpeeksi kauan jankattuani täyttää vakuutusyhtiön eteisessä korvausanomuslaput ja jättää ne täytettyinä virkailijalle. Voi sitä onnea!

Tällä viikolla otin myös yhteyttä sosiaalihoitajaan kysyäkseni insuliinien mahdollisesta korvattavuudesta Kanadassa. Ensimmäinen kysymys muuten kyllä ystävälliseltä hoitajalta oli: ”Oletkos jo etsinyt netistä itse tietoja?” Enkös minä juuri siksi hoitajalle soittanut, että joku asiasta enemmän tietävä ottaisi asioista puolestani selvää. Jos mikään ei enää kuulu kenenkään töihin, vaan netistä voi itse etsiä ratkaisuja, voin siis selvästikin diagnosoida itse esim. eturauhasvaivani ja hyvin piilevän anoreksiani.

Töissä ärsyttää (monien muiden seikkojen ohessa, eihän työläinen voi koskaan olla täysin tyytyväinen) naisten asema. Miehet ovat vastuullisissa asemissa, naiset hoitavat paskaduunin. Kynttilöitä pakkaavan koneen vieressä seisova mies tienaa luultavasti tuplasti verrattuna meihin naisiin, jotka hiki hatussa kannamme laatikoita, pakkaamme kynttilöitä, täytämme kuppisiiloja yms. Asiaa ei yhtään kyllä edistä tehtaalla jo pitkään työskennelleiden naisten asenne. Jos et osaa jotain tehdä, mene hakemaan avuksi joku mies. Näin minua neuvottiin ekalla viikolla. Ilmeisesti miehisyys on yleispätevä ja autuaaksi tekevä asia. Pomo ruokkii kyllä tehtaalla jo kauan vallinnutta naisten asemaa ja kunnioitusta (tai sen puutetta), vaikka nuori mies onkin. Hänen asenteessaan on varsin samoja piirteitä kuin hänen tyttökaverinsa isän asenteessa. Onko siis taas käynyt niin, että poikakaveri muistuttaa isää? Taitaa olla. Keithissä ja iskässäkin on samoja piirteitä, nimittäin parta. Onkohan luonteenpiirteissä jotain? Ehkä ulkopuoliset näkevät tämän asian paremmin. Itse on vaikea nähdä lähelle näissä asioissa, vaikka olisikin ihmismielen tutkimiseen sopiva koulutus.

perjantai 5. lokakuuta 2007

Hei hei mitä kuuluu?

Täällä Riihimäellä olen törmännyt niin moneen ihmiseen menneisyydestä ja käynyt läpi vanhoja tavaroitani, että väkisinkin on tullut mietittyä, mitä ihmettä kaikille elämän varrella kohdatuille ihmisille nykyään kuuluu. Joidenkin ystävien kanssa tulee oltua edelleen yhteydessä, entisten poikakaverien kanssa ei niinkään (lieneekö se suurimmassa osassa tapauksia tarpeellistakaan.. tuskin). Toivon kuitenkin, ettei kellekään ole jäänyt traumoja meikäläisestä, ja että kaikki ovat onnellisia ja tyytyväisiä. Jotkin menetetyt kontaktit harmittavat, sillä niin moni kadotettukin ihminen on vaikuttanut siihen millainen olen tänään. Toiset kontaktit olen menettänyt ihan mielelläni. Esimerkkinä Asger. Ei ole ikävä.

Riihimäen ja Suomen negatiivisuus alkaa taas vallata mieltäni. Kaikki ovat niin pirun kateellisia tai katkeria, ettei toisen onnelle ole tilaa. Töissä seuraavan vuoron porukalle jätetään mahdollisimman tyhjät työpisteet. Kaveria ei auteta, vaikka on luvattu (vink vink). Kuten olen jo aiemmin sanonut, varmasti osa kanadalaisten positiivisuutta ja iloisuutta on teeskenneltyä. Silti se lämmittää mieltä pirusti enemmän kuin jatkuva valitus, mulkoilu, negatiivisuus. Ei ihmekään, että suomalaiset kuluttavat paljon alkoholia. Eihän meitä selvinpäin kestä!

Ja miten moukkamaisia riihimäkeläiset pyöräilijät ovatkaan. Täällä pyöräillään jalkakäytävillä eikä pyörissä ei ole valoja. Olin itsekin samanlainen Moukka muuttaessani Turkuun. Turussa opin muiden asioiden ohessa pyöräilemään pyöräteillä tai ajotien reunassa, sekä käyttämään valoja pimeällä, jotta pyöräily autojen keskellä olisi edes kohtuullisen turvallista. Poliisi sakotti valottomista pyöristä. Jalankulkijat huomauttivat varsin epäystävällisesti jalkakäytävillä pyöräilystä. Sama asenne olisi tarpeen täällä Moukkalandiassa, missä ei edes ole niin paljon autoja, että pyöräily tiellä olisi vaarallista. Tielle sieltä jalankulkijoita kiusaamasta, mars! Onnex mä oon niin ihq et en ikinä mogaa <3

perjantai 28. syyskuuta 2007

Päätöksiä

Löysin tänään lisää erikseen kirjoitettuja sanoja työpaikan ilmoitustauluilta. Aion kerätä ne kaikki, ja lukioaikaisia tapojani vaalien tehdä niistä listan. Työni hedelmiä pääsette nauttimaan pian. Muunlaisia listoja en usko lähitulevaisuudessa tekeväni, mm. vaatteidenkäyttölista jäänee ikuisiksi ajoiksi historiaan. En usko sille olevan enää tarvetta. Kaikkien aikojen Vaate listallani oli Wranglerin farkut. Käytön kertahinnaksi tuli vain muutama sentti.

Jossain Papyloniauusimyanmarissa presidentti päätti katkaista internetyhteyden koko kansalta. Olisin kyllä melkoisen tuohtunut jos Taikku tekisi samoin. Ei linistä, ei meseä, ei elämää. Voi olla, että muutto Kanadaan tapahtuisi valtakunnallisen internetyhteyskatkoksen jälkeen huomattavan nopeasti. Olipas muuten pitkä yhdyssana, mutta silti kirjoitin sen ihan oikein. En siis edelleenkään kelpaa päällikkö Mustaksi Oravaksi.

torstai 27. syyskuuta 2007

Kukaan Ei Rakasta Yhdys Sanoja

Havaitsin tässä, että ilmeisesti osana johtaja koulutusta on koulussa opittujen yhdys sana sääntöjen pyyhkiminen muistista. Aikoinaan Hesellä yhdys sanat tuottivat ongelmia ravintola päällikölle. Havilla työ ohjeita kirjoittaessa pomolla on ollut saman tapainen ongelma. Johto päätös: Maijusta ei voi koskaan tulla johtajaa, koska Maiju rrrrrakastaa yhdyssanoja. Ja kirjoittaa ne useimmiten oikein.

Päätin lähdöstä takaisin Kanadaan. Päivämäärä on päätetty, mutta se on liikesalaisuus. Voin kuitenkin kertoa sen juuri Sinulle, mikäli Sinä satut sitä minulta tiedustelemaan. Nyt jumppaamaan, vaikkei kyllä tollasen tehdastyöpäivän jälkeen enää oikein jaksais. Jump jump!!

tiistai 25. syyskuuta 2007

The Dark Autumn

Now the nights are officially longer than days. I can feel the winter coming already, the darkness usually makes me very tired during the autumn and winter. Other Finns seem to be affected too. People don't even say sorry if they bump into you in a store. I try to be friendly to everyone at work, but apparently it doesn't pay off. I get maybe 1 smile back out of ten.

The work.. Well, this week I'm working on the morning shift. Which means I have to start at 6am. Which means I have to get up around 4.30am. Which means I'm not a happy camper in the morning. Or in the evening, since I have to skip all my favourite TV shows and go to bed at 9pm. The work isn't too wonderful. Everyone is so busy that no one really had time to tell or show me what to do there. They just put me to work. Kinda like if in the driving school they would just give a car to someone that has never driven a car before, and wished him/her safe drive home.

I miss Keith very much. I could go to Canada already, but I'm working to get some money for the ticket and shopping, too. I already need some time to go through all my boxes here. And decide if I should keep an essay I wrote in Swedish. It's called "I don't need other people" and it basically is about how I hate all the other people. I guess I had a very bad day when I wrote it.

I don't hate you! (Only a little bit) (Just kidding!) (Am I??!!)

tiistai 18. syyskuuta 2007

Candlelight suppers

Next time you arrange a candlelight supper for your friends, the candles might be made by yours truly. I got a job - it has nothing to do with biochemistry, but hey, it's money. And money I need. For the ticket to go back to my love, for insurance, for earrings.. All the important things ;) I'll be part of the process of making candles, so next time you light a candle, think of me <3

I miss things from Canada. The first, very important, thing to miss is my husband of course. Without him I'm not complete and without him I can't be truly happy. I also miss his family and friends who became my friends and family, too. One of the things I miss is the tuna sub. Mmmmm. And the positive attitude I see in people. Maybe the gloomy, rainy weather makes Finnish people unhappy, jealous and bitter, but that's for sure one thing I won't miss in Canada. Except maybe when I'm having a bad day, and I want to be unhappy, jealous and bitter without standing out.

Light my fire, babes!

Pieni maailmamme

Riihimäki ainakin on melkoisen pieni paikka. Täällä asuu enää kaksi kaveria, joiden kanssa olen säännöllisesti tekemisissä. He asuvat molemmat samassa talossa, samassa rapussakin vielä. Hain kuukauden mittaista tuotantotyöpaikkaa kynttiläsesongin ajaksi Havilta. Haastattelijana toimii kaverin poikakaveri. Jumpassa on aina vähintään yksi tuttu lukioajoilta, eilen oli kaksi. Kaupungilla törmäsin entiseen ihastukseeni, joka edelleen kymmenen vuodenkin jälkeen näytti ihan samalta. Näin myös yläasteaikaisen rinnakkaisluokkalaisen, joka näytti yläasteella ihan possulta. Pekoni tuli edelleen mieleen. Monen mielestä on turvallista ja mukavaa tuntea joka ainoa vastaantulija. Minua se ahdistaa-aa-aa.

Kanadassa ihmiset sanovat aina kysyttäessä, että heillä menee hyvin. Huonoja fiiliksiä ei tilitetä tuttaville ohimennen, vaan kulissit pidetään pystyssä. Toisaalta en sitä ymmärrä, suomalaiset kun yleensä kertovat melko suoraan jos menee päin persettä. Toisaalta asioiden kaunistelu ehkä vähentää sellaista murjottelua ja tuo hymyn, vaikka sitten valheellisenkin, hetkeksi kasvoille. Täällä tuntuu välillä siltä, että hymyilyn jalo taito on unohdettu. Kaupungilla yksikään vastaantulija ei hymyile, nyökkää tai tervehdi. Caledoniassa minulle moikkailivat tuikituntemattomatkin. Niin, aluksi tällainen moikkailu toki teki minut vainoharhaiseksi ja luulin, että moikkailijat olivat jonkin sortin kylähulluja. Siihen totuttuani (ainakin melkein, itse en vielä ole muuttunut moikkailijaksi) suomalaisten vihaiset ja surulliset kasvot ja mummojen mulkaisut tuntuvat hyvin kylmiltä.

Muutama päivä sitten kuulin ilouutisen. Saan palata Kanadaan vaikka heti. Lennän siis talveksi etelään noin kuukauden päästä. Toivottavasti ehdin nähdä vielä kavereita ja lähettää muutaman pahvilaatikollisen tavaraa Kanadaan! Muistakaa, että Suomen ei missään nimessä pidä muuttua Pohjois-Amerikan kaltaiseksi. Silti, rakkat kanssasuomalaiset, voitaisiin joskus hymyillä. Harjoitelkaa vaikka peilin edessä sellainen semiluontevan näköinen tekohymy, jos muuten ei hymy helposti irtoa. :) =) ;) 8=)

tiistai 11. syyskuuta 2007

9/11

I guess I'm supersticious, I wouldn't fly anywhere today. I know the odds are small, most likely I wouldn't end up being in a burning plane stuck in Eiffel tower or some other tower, but still. Better not to take the risk boys and girls! Actually I think the safest thing to do today is to stay inside, in the basement if you can. Basement with an escape window in case a plane hits your house and you have to get out of it.

The reason for me to write today is that I want to complain. About the showers at the gym here. There's no privacy! There are 3 showers in one shower room, no walls or curtains in between them. The showers are only for women of course, but women, men or pigs, I still like some privacy while I shower. I refuse to use those showers, so if you meet me on the way home from the gym, I have to warn you: I stink!

I sent my first job application in today. I hope I get this job for the time I spend in Finland, since it's pretty close to what I'm supposed to do for living. And if I get it, my mom maybe stops nagging about how lazy I am. I am lazy, but who wants to be reminded about that every single day! This job would be so much better than anything else there is available. Back to making hamburgers? No f***ing way! How about cleaning? ... I could teach biology or something.. -Yea, if I had any experience about teaching but I don't. I also would feel very nervous in front of 25 teenagers that try to find something to tease me about. That's what we did to teachers when I was in school, and I don't think the students have changed at all. Keith, get me out of here!!! Heeeelp!!!

sunnuntai 9. syyskuuta 2007

I love walking in the rain, 'cause then no-one knows I'm crying.

And crying I have done a lot after Keith returned to Canada and I didn't. I feel sad and bad alone, this place isn't my home anymore. Of course it isn't, I haven't lived with my mom for 7 years, and I have never even liked this house. It was nice to come back to Finland, see places and people, but I'm ready to leave already. Funny enough, as much as I complain about Caledonia being different from Finland, Caledonia feels like home. Now unfortunately I have to stay here for months, I don't even really know how long. I don't like this at all! Now I can start complaining about Finland in this blog! Be prepared!

lauantai 8. syyskuuta 2007

Kaikkialla soi blues

Keithin kanssa tultiin Suomeen pari viikkoa sitten. Tänään Keith lähti takaisin Kanadaan, minä en. Joudun odottamaan oleskelulupaa useamman kuukauden. En ole koskaan kaivannut näin paljoa. Oloa ei yhtään auta se, ettei minulla ole enää kodiksi kutsuttavaa paikkaa Suomessa. Viimeisin koti oli Turussa, mutta nyt Kuohukuja 1M161:n ikkunoissa lepattavat jonkun muun verhot. Riihimäki tuntuu tutulta, muttei kodilta. Vihaan tätä taloa ja seinien läpi kuuluvia ääniä. Äiti ei siedä minua täällä, joten yritän pysytellä hiljaa tässä huoneessa. Ja tätä siis tiedossa useampi kuukausi. Eniten kuitenkin vaivaa ikävä. Pääsisinpä jo pian kotiin.

Kiitos Olgalle, Jarnolle, Tapiolle, Suville, Tepolle, Rekolle ja Rasmukselle vieraanvaraisuudesta. Teidän ansiostanne Keith näki suomalaista elämää, ja saimme tutustua muuhunkin kuin Riihimäkeen. Kunhan täältä taas pääsen Caledoniaan ja työluvan saatuani työnhakuun, saamme hankittua oman kämpän, jonne olette hyvin tervetulleita (kunhan muistatte tuliaisruisleivät!)!

keskiviikko 22. elokuuta 2007

Rodeo

You know me, I like animals. I don't eat meat cause I wouldn't be able to hurt (spider)pigs or cows, let alone kill them. If I could do anything I wanted for living and the money wouldn't matter, I'd most likely pet animals and take care of lonely, homeless, cute animals (definitely not ugly ones). So yes, I care about animals and I want them to feel good. And then what do I do! On Saturday night I turn on the TV and watch rodeo! Like those bulls enjoy throwing cowboys off their back (actually, I think they do enjoy it and I hope they try to aim their horns well).. It's cruel for the bulls, and still I enjoy watching those men trying to hold on to the bull for the required 8 seconds. What's wrong with me??? Maybe this rodeo-gene is related to the formula-gene. Here I am, telling you how much I hate it how people drive cars when they could walk, and still I watch Formula1 races. That's really the true sport for environmentalists!

I feel lucky being Finnish. University was free for me and the government even gave me money every month for rent and food. If we ever have kids with Keith, they will most definitely go to Finland to study if they want to go to university. Here it costs a lot to study in university, and quite often it seems to be the parents who pay for it. The only thing I'm gonna pay for my kids is the ticket to Finland! Have a nice flight, come back when you have finished you Master's!

I'm totally going to abuse the Finnish system soon too! Here I come, unemployment benefits! It's not much but it's more than the nothing I get here for being lazy. In Finland I can be lazy AND get paid - what a treat. I will try to find something to do. Not anything, but something I could do and stay sane. I'm so not going back to the hamburger hell. Hamburgers were nice to make, but customers are too stupid, ignorant and rude for me. And they are NOT always right, in fact, in most cases they are wrong!! Grrrr!!

tiistai 21. elokuuta 2007

Onlineromansseja, osa 2

Minun ja Keithin tarina alkoi Adenissa, Hindemith-serverillä. Minä olin dark elf ja Keith oli light elf. Ihastuin Keithin hahmon suippokorviin ja ripeään juoksutyyliin. Nyt John tähtää samaan ja on kutsunut länsirannikolla asuvan lineagepelaajatytön tänne luokseen. Ou nou! Järkyttävää jäljittelyä! Missä on omaperäisyys tyttöjen bongailussa? Toisin kuin minä ja Keith, John ja suippokorva (tai vaihtoehtoisesti kääpiö tai örkki) eivät saa/halua/tohdi/uskalla nukkua samassa sängyssä. Jään mielenkiinnolla odottelemaan raporttia tämän nettisuhteen toteutumisesta tosielämässä. Kuulemma nimittäin aina pelielämän ulkopuolella asiat eivät mene parhaalla mahdollisella tavalla. Entisen klaanini johtaja joutui aikoinaan olemaan koko viikon kännissä jotta kyläilemään tullut nettiromanssi olisi vaikuttanut edes hieman kiinnostavalta.

Toinen asia, jonka tahdon kanssanne jakaa, on rodeo. Katselen nykyään lauantaiöisin rodeota. Miehet ratsastavat raivokkailla härillä yrittäen pysyä selässä 8 sekuntia. Jos maahan tömähtää aiemmin, ei tule pisteitä eikä siis myöskään palkointorahoja. En käsitä tätä kiinnostustani härkärääkkäystä (sitähän se on, tuskin härät nauttivat etuoikeudestaan riehua areenalla stetsonmies selässään muutaman sekunnin ajan) kohtaan. Verta ei sentään vuodateta, ja härät tapetaan jossain muualla kuin areenalla. Hyviä rodeohärkiä arvostetaan ja ne saavat lennättää lehmipoikia monta kertaa selästään ennen liimatehtaalle joutumista, mutta silti. Ehkä tämä rodeoinnostus on sukua formulainnostukselleni, jota en myöskään käsitä, en sitten millään.

tiistai 14. elokuuta 2007

Differences

Both Finland and Canada are considered to be part of the Western world. If I went to China or India or something, I'd for sure find more differences in between my homeland and the country I'm visiting. Still I'm surprised how much Canada differs from Finland. It might only be small details, but the difference is still there. I'm not saying it's a bad thing, no way. I've always found interesting to see different ways to do things, different approaches to life. I'm learning, more than I thought I would. For some reason I used to think Canada and Finland were very alike. This might be true when you look at the weather in Sudbury during the summer or the forest in Northern Ontario, but that's about it.

Let me tell you about these differences, that way you save the money since you won't have to come over to see it yourself. That's because you trust me, right? To be honest, it would be nice to have you to come over to visit me and see the crazy Canadians yourself!

One big difference is the food. You can't find proper dark bread here, and most of the people love their superwhite bread. Toasted, with butter and marmelade or peanut butter. This is something I'm not used to, I find the taste of peanut butter very unpleasant. And I really miss the rye bread! Milk comes in bags here, which I found very funny at first. Now I'm a part of the milk bag gang myself. When you go eat out you usually order appetizers, which I never did back in Finland. All the foods are labelled very well, every bottle, bag and can has nutrition facts printed on them. Still people seem to be pretty stupid about the food, and don't read the labels. I find the nutrition facts very informative and useful, but then again, I'm the crazy girl who bikes around the town.

The other big difference is the traffic. I've never been to USA, but I assume things are the same there. This country is huge, and there are "only" 30 million Canadians. This means that there is no money to keep up a good railway system like we have in Europe. Well Europe minus Iceland :) This leads to the fact that everyone has a car. In bigger cities there are buses and people bicycle more, but here in Caledonia both these environmentally vice options are nonexistent. I bike around the town, but there is no way for me to get to Hamilton for example. Hundreds of people commute to Hamilton every day and still there's no buses going from Caledonia to Hamilton. And I don't see very many other bicyclists going around the town. Biking is mostly a sport, not a way to get to the store or the gym. This is the difference that bothers me the most, since I want to walk, bike and use public transportation when ever it's possible. Keith's friends even drive couple of blocks to a party, drink up and drive back home drunk. Drunk driving happens in Finland too, I know, but here it's more of an rule than an exception.

So boys and girls, go get drunk but don't drive (a car!)! Yea, who am I to say anything about drunk driving when I always used to bike back home from bars.. Sometimes I remembered doing it the next day, sometimes (=usually) I didn't. Spiderpig!

maanantai 13. elokuuta 2007

Sinne ja takaisin

Ajoimme viime viikolla Sudburyyn hautajaisiin. Sudburyn maisemat muistuttivat Suomea ja kesäkin tuntui viileämmältä. Harkitsin jo muuttoa ”pohjoiseen”, kunnes kuulin talvien olevan toooodella kylmiä Ontarion pohjoiskolkassa. Ilmeisen paljon suomalaisia, tai suomalaista alkuperää olevia perheitä kuitenkin asuu Sudburyn tietämillä, nikkelikaivoksilla on riittänyt töitä maahanmuuttajillekin. Paluumatkalla moottoritie oli onnettomuuden takia suljettu. Sudburystä Toronton suuntaan menee vain tämä yksi tie, joten kun liikenne ohjattiin pois moottoritieltä, se tarkoitti meille kolmen tunnin (!!!) kiertoa päästäksemme takaisin motarille, onnettomuuspaikan ohi. Onneksi olemme molemmat Keithin kanssa hyvin kärsivällisiä ihmisiä eikä meitä yhtään haitannut muutaman tunnin ylimääräinen autossa kököttely..

Löydän pieniä hassuja juttuja koko ajan. Siis pieniä ja ehkä mitättömiä yksityiskohtia, jotka eroavat suomalaisesta elämänmenosta. Täällä esimerkiksi ennen hautajaisia on muistotilaisuus, jossa vainaja on avoimessa arkussa esillä. Varsinaisissa hautajaisissa arkku on sitten kiinni. Maapähkinävoi on toinen juttu, samoin marmeladi paahtoleivän päällä. Meikäläinen ei kumpaakaan herkkua kaipaa, mutta kanadalaiset eivät pysty syömään paahtista ilman makoisaa marmeladia. Myös pannukakku maistuu kivalta pekonin kanssa aamiaisella (yök!). Sitten on nämä paikalliset pesuaineet. Pyykinpesuaineet eivät poista tahroja, eivät sitten minkäänlaisia. Rasvatahrat pysyvät vaatteissa, samoin kaikenlaiset hikiläiskät sun muut. Minun muistikuvani mukaan Suomessa pyykkini muuttui taianomaisesti puhtaaksi pesukoneessa. Simsalabim!

Eilen planeetta Maan ohitti joku meteoriittirykelmä. Koitettiin tiirailla taivaalle, mutta Hamilton valaisee puolet taivaasta, vaikka on noin 20 kilometrin päässä. Punainen valosaaste pilasi meteoriittibongailun. Kyllä olisi Muumipappa ollut vihainen! Muumimaahan tullaan 27.8. Pian nähdään!

tiistai 7. elokuuta 2007

Sequel

My latest story in English was so popular (2 non-Finnish readers in total!!), that I decided to write a sequel. A good thing about writing in English is that you can't hear my accent. I've been asked if my accent is German (sorry Ahmet, don't get too offended) or maybe Irish (...). Well, it's Finnish, and I'm not from Liverpool, Switzerland, or Russia. My name is NOT Maizuu, Meiju, Mario, Mayu or Maiyo.

So, now that you know what my name is not, you basically know everything about me. Life in Canada.. At first doing nothing every day all day felt nice, but it gets boring. Weekends are nice, then Keith and I get to be together and do something, or nothing. Hopefully I get my work permit soon and get to earn some money (and spend it on shoes, clothes, movies, CDs, IKEA..). Hopefully soon after that we have enough money to get our own place. Keith's family is super nice and they treat me so well, but of course we want to start our own home. I do at least, I know Keith will miss the meals his mom prepares for the family. I'm not saying that I'm not a wonderful cook.. After all, I can make tuna salad, tuna lasagne, different kind of tuna salad, tuna sauce for pasta.. And cookies. And pancakes. And mashed potatoes. Some of Keith's friends move very close to their parents when they finally move "out". Close meaning they move two houses down the street or even one block away (eek, that's kinda far away!! mommyyyyy!!) from their parents. I personally would move further away just to get the feeling of independence, but I guess if you really hate your girlfriend's cooking, moving close to your mom is understandable (well not really but here it is). And no, I'm not saying you have to move to the other side of an ocean to be independent enough. That just kinda happened to me :)

You missed the story about fishflies. Every summer for about a week they fly around and at night all the lights at the bridge across Caledonia attracts them. They fly towards the lights, but they only live 24 hours so they die to the bridge during the night/morning. This year there were two car accidents because of them, the road gets so slippery from their corpses. I have to bike across the bridge to get to the gym, but they washed/put sand on the bridge early in the morning so I didn't get into an accident. And why are these icky flies called fishflies?? They smell like dead fish! Honestly, I didn't feel like eating fish during the week they appeared. The whole town smelled like rotten fish. I was wondering if the flies taste like fish too, but I never found that out. Maybe next year I will! (Not!)

In Germany I didn't speak as much English that I do here, but still I had few dreams in English during those 5 sweet Sangia months. By now I should be dreaming fully in English, but I don't. Maybe that is a good thing, since I don't want to forget Finnish. At least in my dreams I can speak in Finnish to the dream creatures. Here I only swear in Finnish. I'm sure Canadians think I'm saying something adorable. Muahhahaa, adorable swearing indeed!

Perkele!

keskiviikko 1. elokuuta 2007

Update in English

Someone has not written a lot in English lately, who might that be.. I thought only Finnish friends of mine and some random pervs read this blog anyways, but apparently some brave foreign souls have tried to understand what I'm writing about. This is for you, courageous aliens!

So what have I done here in Canada? Not much. I still can't work, so I've been working out. Watching TV. Playing LineageII. Oh, and I also got married. To a wonderful man, I must say! If you are interested in wedding pictures, you'll find them here. I'm going back to Finland for a months or two or three in about 4 weeks. I don't know yet when I can come back, but hopefully soon. Whenever the immigration people let me enter this huge country again. I guess they are worried I might be A. a terrorist, B. a lazy person who just wants to be on welfare OR C. a Russian spy, which is basically the same than A. I might be a vegetarian (or actually, a vegetarian that eats meat.. a fisheterian??!), but I'm no terrorist!

What I miss from Finland? Friends, family, cottage cheese, rye bread, some candies, trains, walking and biking around the town, the fresh and not humid air.. There are a lot of things. What I'll miss from Canada while I'm in Finland? Friendly people (I'm already used to random people being nice to me, I don't know if I can go back to staring at my toes every time I'm in an elevator with other people), TV channels (50+ here, 5 in Finland), of course my husband!!! (I still can't believe it's true;; <3), the fact that eating out is cheaper than in Finland (except Chinese food). Not a long list, but it'll grow longer once I find a job here and we get our own place with Keith.

Our wedding was small and nice, my mom was able to watch it online so she was there too, kinda. The bachelorette party I had with Melissa and Laura was an adventure.. We were supposed to go see male strippers but there were none left in whole Hamilton. Instead we went to see adult movies to a cheesy, disgusting theatre. Later that night we also saw some female strippers, who were pretty crappy. I would have done a better job myself, but I was wearing SpongeBob panties at the time, so I didn't go on stage.

Keep it real boys and girls, it's amazing what can happen in life!

maanantai 30. heinäkuuta 2007

Herttarouva

Tai rouva nyt ainakin. Häät olivat mukavan pienet. Paikalla oli minulle tärkeät ihmiset Kanadasta, Suomesta vain äiti pääsi paikalle ja hänkin vain webbikameran välityksellä. Kuvia häistä on täällä.

Näin tänään telkassa toisenlaiset häät. Rahaa niihin paloi reilusti yli 100 000 euroa (meillä meni alle 1500 euroa), seremonioita oli 3 (meillä oli vain yksi!) ja vieraita 500 (vastaava luku meillä:7). Pariskunta oli seurustellut kuusi vuotta (me noin 1,5 vuotta). Kukin siis tyylillään, minä pidin meidän tyylistämme kovasti.

Kohta on paluu Suomeen edessä. Ikävä on (perheen ja ystävien lisäksi) ruisleipää, raejuustoa, erilaisia light-limuja, Salattuja elämiä ja Candyland-irtokarkkeja. Keith pääsee tutustumaan saunaan ja Karhuun, suomalaisen kulttuurin kohokohtiin. Yritämme molemmat olla hymyilemättä ohikulkijoille tervehtimisestä puhumattakaan. Lupaamme tuijottaa varpaitamme hississä ja kadehtia kaikkien teidän elämää kurjuuteemme käpertyen. Pian nähdään ja kadehditaan!

lauantai 28. heinäkuuta 2007

Uusia nimiä

En ole enää pelkästään Maiju tai Maizuu, olen myöskin Mario (ja minulla on veli, Luigi nimeltään). Kotipaikakseni on veikattu Liverpoolia ja Sveitsiä ja aksenttini epäillään olevan joko saksalainen tai irlantilainen. Kukapa toisaalta suomalaisen aksentin tunnistaisi, ellei sitten toinen suomalainen. Räikkösen Kimpan aksentti tosin toivottavasti eroaa ainakin hieman omastani!

Aksenttini ei varmaan ole niin vahva kuin alussa, mutta toki puheestani kuulee, ettei englanti ole äidinkieleni. Ymmärrän kanadassa syntyneiden ja kasvaneiden englantia mielestäni todella hyvin, mutta toisten aksentit tuottavat ongelmia. Intialaiskanadalaisten kanssa kommunikointi on hyvin hankalaa! Mistähän se johtuu, että toisten englantia toisena kielenään puhuvien aksenttiin on todella vaikea tottua?

Olin yläasteella vielä todella hyvä matematiikassa. Derivoinnitkin menivät kohtuudella jakeluun lukiossa, kunnes sitten yliopistossa tipahdin aivan totaalisesti matikkakärryiltä. Osaan kuitenkin yhteenlaskun salat, ainakin osasin ennen. Olen alkanut epäillä taitojani, sillä menin johninsuihkukertalaskuissa sekaisin. John on viimeisen viikon aikana käynyt useammin suihkussa kuin koko muut täälläoloni aikana. Mistä on kyse? Eksponentiaalinen kasvukäyrä sopisi kuvaamaan tilannetta parhaiten, mutta mikä laukaisi tämän suihkumanian? Kiirettä siis pitää kun yritän pysyä laskuissa mukana.

Polttari-iltanani meidän oli tarkoitus mennä katsomaan miesstrippareita, mutta strippiklubi oli suljettu. Päädyimme pornoelokuvateatteriin yksinäisten (ja syystä..) miesten joukkoon. Lopulta näimme myös livenä paljasta pintaa, miesstrippareiden puutteessa menimme katsomaan heidän naiskollegojensa esitystä. Huono show, mutta pelottavan näköiset pervot näyttivät nauttivan esityksestä. Polttarit takana, häät huomenna edessä! Jännää!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Epäkalliita kalakärpäsiä

Mitä vikaa on seuraavissa virkkeissä: Ostin halvan paidan. Kyllä se Liisa-täti on lihava. Minun mielestäni ei näissä toteamuksissa ole mitään kummallista, mutta minäpä en olekaan poliittisesti korrekti henkilö. Täällä juuri kukaan ei käytä sanaa ”halpa”; epäkallis kuulostaa paremmalta. Yksikään ihminen ei ole ”lihava”, ehkä vain hieman epälaiha tai suuriluinen. Lyhyitäkään ihmisiä ei ole, vain pieniä ja sieviä. Kääpiöt/lyhytkasvuiset ovat pieniä ihmisiä. Tyhmät ihmiset ovat epäfiksuja. Miksei asioista puhuta niiden oikeilla nimillä? Jos ihminen painaa 400 kiloa, hän selvästikin on lihava. Jos paita maksaa 3 euroa, se on halpa. Miksi sanoja pitää kaunistella silloinkin, kun siihen ei ole mitään syytä? Minä aion edelleen olla halpoja vaatteita ostava, köyhä työtön diabeetikko. Tosin työttömäksi diabeetikoksi minua ei täällä kutsuta, vaan haasteellisella haimalla varustetuksi pesänrakentajaksi tai kotihengettäreksi...

Kesä on mennyt tosi nopeasti. Nyt on kalakärpästen (fishfly) aika pariutua ja kuolla. Noin viikon ajan joka kesä nämä hyönteiset nousevat joesta maalle elämään 24 tuntia pitkän elämänsä. Iltaisin Caledonian sillan valot houkuttelevat kärpäsiä ja ne valtaavat koko sillan. Näkyvyys on kuulemma sillalla iltaisin olematon. Yön kuluessa hyönteiset kuolevat ja aamulla silta on täynnä kuolleita kärpäsiä, jotka muodostavat niin paksun peitteen sillalle, että tälläkin viikolla sillalla on nähty kaksi kolaria kärpäsraatoihin liukastuneiden autojen törmättyä toisiinsa. Aamuisin silta hiekotetaan liukastumisvaaran takia ja kuolleet raadot huuhdotaan takaisin jokeen. Tämä jo sinänsä etova kärpäsilmestys muuttuu vieläkin epämiellyttävämmäksi (ei siis kamalammaksi tai ällöttävämmäksi), kun ottaa huomioon, miksi kalakärpäsiä kutsutaan kalakärpäsiksi. Nämä hyönteiset haisevat pilaantuneelta kalalta. Voitteko kuvitella sitä iloa ja riemua, mikä valtaa mieleni kun aamulla pyöräilen kuntosalille kalatorin halki.. eikun siis sillan yli. Täytyy sanoa, että ei ole tällä viikolla tehnyt mieli juurikaan syödä kalaa.

perjantai 13. heinäkuuta 2007

Viriviritööttööt

Sivistin itseäni jälleen eilen katselemalla telkkaa. Löysin ohjelman, joka kertoi fanaattisista keräilijöistä. Jakson teemana olivat teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat ja heihin rakastuneet naiset. Aivan, naiset. Kolmikymppiset leidit olivat retkahtaneet lapsuudessaan kilppareihin ja toinen heistä rakastaa syvästi Raphaelia. Mikäs siinä, ihailinhan minäkin aikoinani Tao Taoa. En kuitenkaan rakastunut häneen palavasti, ehkä minussa on valmistusvirhe.

Kilpparileidit keräilevät Turtles-sälää ja samaistuvat noihin neljään sankariin. TV-ohjelmassa esitettiin syvällinen luonneanalyysi kustakin kilpiveikosta. Toinen naisista tykkäsi pukeutua Raphaeliksi ja otti kilpparitatuoinninkin. Hänen elämänsä oli hyvin kilpikonnakeskeistä ja huoneensa hän oli sisustanut viemäriksi – mikäs sen viihtyisämpää!

Raphaeliin rakastunut nainen puolestaan kasvatti eläviä kilpikonnia ja nimesi ne toki esikuviensa mukaan. Jossain vaiheessa hän oli löytänyt miehenkin (tosin miestä ei näytetty, ehkä hän oli oikeasti kilpikonna) ja saanut lapsen (joka ei näyttänyt ainakaan ulkoisesti vihreältä tai kilpiseltä). Sänkynsä tämä leidi kuitenkin jakoi Raphael-pehmolelun kanssa ja palkkatulonsa hän käytti elokuvarekvisiitan osteluun (Raphaelin pää kolmannesta Turtles-elokuvasta [yksikin teinikilpparielokuva on kyllä mielestäni liikaa] 2000 euroa jne.). Meitä on (todella) moneen junaan! Kerron joskus myöhemmin siamilaisista kaksosista, jotka jakavat vartalon kokonaan. Kaksipäisellä kaksosvartalolla on kaksi ajokorttia yms.

Onneksi en keräile intohimoisesti mitään kovin kallista. Halvatkin häät maksvat yllättävän paljon, ja häistä se rahanmeno vasta alkaa. Kanadalaiset viranomaiset käärivät melkoiset massit meikäläisen oleskelulupahakemuksesta ja kaupan päälle saavat valokuviani ja rakkauskirjeitä Keithille. Toivottavasti ymmärtävät pyytää niistä tarpeeksi eBayssä. Häämatkakin maksaa, tosin kahden viikon Thaimaan matkan sijaan lähdemme Canada’s Wonderlandiin päiväksi. Ihanaa, vuoristoratoja ja possujunia!!!!

sunnuntai 8. heinäkuuta 2007

Nuorena nukkuneita

Keithin kaverin isosisko kuoli toissapäivänä. 27-vuotias on aika nuori luopumaan elämästä. Syöpä on pelottava tauti. Enemmän surettaa syöpään yms. kuolleet kuin kännissä kolaroineet. Koskaan ei tiedä mitä ja milloin osuu omalle kohdalle, mutta aina voi toivoa, että saisi elää terveen ja kohtuullisen pitkän elämän rakkaiden ihmisten kanssa. Diabeetikon kohdalla pitkä ja terve elämä tosin taitaa olla fantasiakirjallisuusainesta.

Jokainen suomalainen syö keskimäärin 4,4 kiloa grillimakkaraa vuodessa. Meikäläisen lukema on 0 kiloa. Täällä grillissä yleensä paistuu pihvi, makkarat eivät ole niin suosittuja kuin Suomessa. Kasvisgrillimakkara maistuu Kanadassa lähes yhtä oudolle kuin Suomessa.

Huomenna toivottavasti ratkeaa hääpäivä. Sitten kiiresti ostamaan mekko ja kaunistautumaan kosmetologille ja kampaajalle. Ja häämatkalle huvipuistoon! Jesh!

Häiden lisäksi tiedossa on vaikka mitä bileitä. Ainakin tatuointibileet ovat kulman takana, paikalle tilataan tatuoija ja sitten otetaan porukalla tatuointeja. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Ehkä vihdoin saan aikaiseksi tatuoida tekstin LineageII otsaani.

perjantai 6. heinäkuuta 2007

Paratiisi

..soi tänään iskelmäradiossa. Löysin monta suomalaista nettiradioasemaa kuunneltavaksi. Kuuntelin aina kesäisin Turussa parvekkeellani Iskelmää tai Groovea, joten Badding vei minut muistoissa takaisin Kuohukujalle. Parvekkeella viettämäni aurinkoiset iltapäivät olivat ihanan kiirettömiä ja huolettomia hetkiä. Tällä hetkellä huolia on riittämiin – muutto Kanadaan ja oleskeluluvan hakeminen on stressaavaa puuhaa, eikä sitä todellakaan ole tehty helpoksi tai ainakaan halvaksi. Mitä oleskelulupahakemusviranomaiset oikeasti tekevät valokuvillani ja kirjeilläni Keithille? Varmasti jotain tuhmaa, jotain mikä ei taatusti liity hakemusprosessiin mitenkään.

Keithin passi saapui vihdoin. Ostimme liput Suomeen, elokuussa sitten nähdään! En tiedä paluustani tänne, minua kun ei välttämättä päästetä rajan yli. Joudun todennäköisesti odottamaan Suomessa pari kuukautta asioiden selviämistä. Saanhan sitten ainakin syödä mahan täydeltä ruisleipää! Palatessani saan toivottavasti jo tehdä töitä, aion hommata jonkun paskaduunin Caledoniasta kunnes löydän oman alan töitä.

Keräsin tuhansia pöpipisteitä eilen ja toissapäivänä. Täällä satoi aamupäivällä molempina päivinä reilusti ja pyöräillessäni kuntosalilta kotiin pisteitä ropisi kuin sadepisaroita. Eihän kukaan pyöräile sateella.. Ja miksi ei, lämpöasteita oli sateesta huolimatta yli 20 ja luonto todella tarvitsi vettä. Hiukset tuntuvat ihanan pehmeiltä sadevesikäsittelyn jälkeen!

Valitan aina tylsyyttä ja sitä, ettei ole mitään tekemistä. Voisin toki puuhastella puutarhassa tai pyyhkiä pölyjä, sellaista tekemistä täällä on riittämiin. Minut tuntevat ihmiset tosin tietävät, etten pidä puutarhoista mehiläisten ja muiden lentävien höttiäisten takia, eikä kodin siivoaminen kuulu intohimoihini. Tylsää siis on edelleen. Ilman nettiyhteyttä ja kuntosalia ei olisi mitään elämää.

torstai 28. kesäkuuta 2007

Intiaanit vs. Paikalliset poliisit

Huomenna on kansallinen intiaanien mielenosoituspäivä. Ohjelmassa kalpeanaamojen veren juontia, päänahan nyljentää ym. Osallistujilta vaaditaan todistus intiaanisukujuurista (höyhen hatussa ja uskottava sotahuuto riittää).

Intiaanien mielenosoitusbileet siis lähestyvät. Täällä Caledoniassa on ollut jo yli vuoden kiistaa palasta maata, jonka valkoiset joskus aikoinaan ostivat, mutta jonka intiaanit nyt tahtovat takaisin. Yli vuoden intiaanien edustajat ovat istuneet kyseisellä maapläntillä sitä vartioiden. Paikallinen poliisi puolestaan vartioi maata vartioivia intiaaneja.

Intiaanit ovat täällä erityisessä asemassa. He saavat ilmaisen koulutuksen (suomalaiset ovat siis täkäläisten mielestä intiaaneja, tämän asian suhteen ainakin) ja veroalennuksia (tämä erottaa intiaanit suomalaisista). Hiljattain he ovat alkaneet vaatia jo kerran myytyjä maita takaisin. Valkoinen väestö on tästä harmissaan, varsinkin kun Caledonian plänttiä vallatessaan intiaanit aiheuttivat kaupungissa aika paljon tuhoa. Poliisi ei tee mitään rasismisyytteiden pelossa. Odotamme siis yleistä mellakkapäivää kauhulla. Tässä intiaanien soturilippu:


Minulla on edelleen suurimmaksi osaksi tylsää, eikä Keithin passi ole vieläkään tullut. Mielestäni passia ei pitäisi joutua odottamaan kolmea kuukautta, mutta viranomaiset täällä ovat eri mieltä. Herra Televisio viihdyttää minua iltaisin, Keith viikonloppuisin. Päivät vietän laskien Johnin suihkukäyntejä (laskutoimitus pitää minut kiireisenä kerran kuukaudessa minuutin ajan). Tuleva viikonloppu on Kanadapäivän johdosta pitkä viikonloppu, joten luvassa on ainakin neljä epätylsää päivää. Jee!

perjantai 22. kesäkuuta 2007

Maizuu Mehiläinen

Olipa kerran mehiläinen, Maizuu nimeltään. Oikeasti sen nimi oli Maiju, mutta kaikki kutsuivat sitä Maizuuksi. Aluksi Maizuu yritti kertoa toisille mehiläisille, että sen oikea nimi ei ollut Maizuu, mutta toiset vaan surisivat zuu zuu Maizuu. Lopulta Maiju luovutti ja siitä tuli Maizuu.

Tätä kirjoittaessani juhannusaattoilta Suomessa on täydessä vauhdissa. Vedonlyönti juhannuksena hukkuneiden lukumäärästä on menossa täällä Caledoniassa. Veikkaukset sijoittuvat seitsemän ja kolmentoista välimaastoon. Suomalaisille perinteinen tapa uida kännissä juhannuksena jää minulta tänä vuonna väliin. Koitan kuitenkin päästä talviturkistani huomenna, tavoitteena on kuitenkin pysyä pinnalla, napa kiven päällä.

Johnin parisuhde loppui jo. Laiskottelu ei loppunut. Minä jumppasin, pyykkäsin, kokkasin ja tiskasin eilen lähes koko päivän. John ei nostanut evääkään auttaakseen missään asiassa, mutta kiitti vaivannäöstä juottamalla Keithin oluita kavereilleen. Myydään kokopäiväisesti laiskotteleva nahjus! Kelpaako kenellekään?

Caledonialaiset autoilijat eivät ole vieläkään tottuneet hulluun pyöräilevään suomalaiseen. Tänään eräs ystävällinen autoilija huusi minulle käskien siirtymään sivuun. Pyöräilin siis autokaistan laidalla. Minulle jäi epäselväksi se, mihin minun haluttiin siirtyvän. Sille olemattomalle pyörätielle kenties? Ruokakaupassa kauppakasseihini ollaan jo totuttu, mutta edelleen todella harva käyttää omia kassejaan muovipussien sijaan. Minä en oikein ymmärrä miksi muoviin pakattu leipäpussi pitää pakata kassalla muovipussiin. Siis yksi leipäpussi yhteen muovipussiin, eikä pussiin pakata muuta. En tajuu.

Surrur, toivottavasti juhannus oli lämmin ja unet sulhasista mieluisia. Keräisin kukkasia tyynyn alle tänä iltana, mutta minua pidetään täällä jo ihan tarpeeksi hulluna. Alasti kirmailu ulkosalla saattaisi tuoda muutaman kaivatun hulluuspisteen lisää, mutta taidan silti jättää kukkaset jäniksille.

torstai 14. kesäkuuta 2007

Löytöjä ja kritiikinsiemen

Tasapuolisuuden nimissä ajattelin kertoa asioista (tai lähinnä tuotteista), joista pidän täällä erityisen paljon. Huomasin valittaneeni viime aikoina blogissani pohjoisamerikkalaiseen tyyliin sopimattomasti, joten tässä tulee ripaus positiivisuutta.

Aivan ihastuttava kynsilakanpoistomenetelmä on ehkä käytössä Suomessakin, mutten itse ole siihen koskaan aiemmin tutustunut. Kyseessä on purkki, jonka sisällä on sieni ja kynsilakanpoistoainetta. Sienen keskellä on reikä, johon sormi (tai varvas, tosin varpaan tökkääminen purkkiin vaatii taitoa ja saattaa johtaa kynsilakanpoistoainelammikoihin kylppärin lattialla) upotetaan. Sormea pyöritetään kolossa hetki ja ta-daa – kynsilakka on kadonnut!

Toinen uusi ihastukseni on Herbal Essence-hiustenhoitotuotteet. Ne tuoksuvat toinen toistaan ihanammilta (Tigin Bed Head-tuotteet tosin tuoksuvat vielä paremmilta) ja ovat edullisia. Saaks näitä Suomesta?

Kolmas uusi elementti, josta pidän, on pohjoisamerikkalainen positiivisuus. Okei, toisinaan iloisuus ja positiivisuus tuntuu liian imelältä ja ilosta pomppiminen serkun kaverin uuden työpaikan johdosta menee ehdottomasti liian pitkälle. Monesti iloisuus ja ystävällisyys on teennäistä, mutta tuntuu silti kivemmalta kuin vihainen irvistys ja murahdus. Itse tosin murahtelen ja paljastelen kulmahampaita edelleen, mutta enköhän opi pian teennäisen (ja toivottavasti aidonkin) positiivisuuden taidon.

Kolmen positiivisen asian lisäksi on ihan pakko mainita eräs seikka, joka poikkeaa kenties negatiivisessa mielessä suomalaisesta elämäntyylistä. Lapset tuntuvat asuvan kotona tosi pitkään ja moni muuttaa pois vanhempiensa luota vasta mennessään naimisiin. Yliopistolle ajetaan mielummin kuin muutetaan omaan kämppään lähelle koulua. Melkein kaikki Keithin kaverit asuvat edelleen vanhempiensa luona. En tiedä johtuuko tämä kalliista vuokrista vai mistä, mutta muutaman vuoden itsenäistymiskokeilu tekisi varmasti täkäläisillekin teineille hyvää. Eiköhän siis taas äänestetä Maiju Kanadan presidentiksi, sellaistahan täällä ei vielä ole.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2007

Virastoja, lomakkeita ja odottelua

Kuvittelin aikanaan, että vaihto-oppilaana Saksassa jouduin ravaamaan virastoissa kohtuuttoman paljon. Anteeksi Saksa, on sinuakin pahempia virastoviidakkoja. Uusi kotikoloni on osoittautunut jähmeän hallintokoneiston alkulähteeksi, kaiken viivyttelyn ja paperien pyörittelyn äidiksi. Siviilivihkiminen käy suhteellisen kivuttomaksi, kunhan ensin hankkii luvat sun muut ja pulittaa muutaman minuutin seremoniasta parisataa euroa. Hauskuus alkaa häiden jälkeen, sillä virallisen avioliittotodistuksen saa vasta kolmen kuukauden päästä häistä. Vasta sen avulla voi hakea oleskelulupaa..jne. Olen vasta aloittanut matkani tässä viidakossa, enkä usko että matkanteko tästä yhtään helpottuu. Osataan toki Suomessakin. Avioliitto ei ole laillinen Suomessa ilman kolmen eri henkilön allekirjoitusta ja virallista suomennosta. Jippii..

En olisi vuosi sitten uskonut olevani pian naimisissa. Kaikki tuntuu kuitenkin hyvältä ja oikealta, vaikken ehkä tässä autoilukulttuurin kehdossa aina viihdykään. Työpaikan ja uusien ystävien myötä viihtyvyysasiakin toivottavasti korjaantuu. Oma kotikin auttanee asiaa! En todellakaan aio tiskata aamupalan, lounaan ja päivällisen jälkeen. Kerran viikossa riittänee.. Selitän kattiloissa kasvavat homeet suunnattomalla kiinnostuksellani mikrobiologiaa kohtaan.

Suomen raikkaan ja lyhyen kesän aikana en oikein koskaan tajunnut, miten ihana asia ilmastointi on. Tai niin, ihana niin kauan kun ei ajattele sen ympäristökustannuksia. Ei täällä pystyisi käymään jumpassa ilman ilmastointia, ei sitten millään. Monessa paikassa ilmastointia tosin pidetään päällä ihan turhaan. Esimerkiksi Taylorin talon alakerrassa jäätyy keskellä kesää, yläkerta kun tahdotaan pitää mukavan viileänä. Täällä aika harvat ihmiset tuntuvat ajattelevan ilmastoinnin, autoilun, nurmikon kastelun ja rikkaruohojen myrkyttelyn sekä muiden elämäänsä helpottavien ja kaunistavien valintojensa vaikutusta ympäristöön. Hellävarainen asenteenmuokkaus polttoaineveroja nostamalla voisi olla paikallaan... Maiju presidentiksi! Tai kuningattareksi, sekin kelpaa.

Hei Suomi, elokuussa nähdään. Odotan innolla kavereiden näkemistä! Kiitos niille, jotka ovat kuunnelleet sopeutumisongelmaista valitustani ja ymmärtäneet (tai ainakin loistavasti esittäneet ymmärtävänsä) tätä hulluhkoa hyppäystä Atlantin toiselle puolelle.

perjantai 8. kesäkuuta 2007

Ärsytys maksimus

Nyt sitten jo vähän sieppaa kun olen leikkinyt orjatarta muutaman päivän. Janet oli muutaman päivän poissa, joten meikäläinen on tiskannut kaikki päivät läpeensä ja kantanut invalidi-Johnille ruokaa yläkertaan. Eilen tosin selvisi sekin, että John saa ihan itsekin kannettua ruokansa, jätkä on siis vaan huvikseen laittanu muut ihmiset töihin. Ressukan päivä meni pilalle toissapäivänä kun joutui tiskaamaan. Ou nou! Noin muuten perhe on mukava, Johnin hemmottelu ja käsittämättömiin lukemiin noussut laiskuus vaan ärsyttää. Mies on 20 vee, saa äidiltä rahaa pitsaan/kaljaan/kortsuihin, eikä nosta evääkään ilmaisen ylläpidon eteen. Eikä käy edes suihkussa. Kolmen kuukauden aikana kyseinen tietokonenörtti on antanut veden ja saippuan, noiden kirottujen puhdistusaineiden, koskettaa itseään kolme kertaa. Ehkä neljä.

Näiden suihkussakäyntitilastojen perusteella onkin mahdotonta käsittää miten ihmeessä Johnilla on tyttöystävä. Teoria minulta löytyy lähes kaikkeen, siispä ratkaisin tämänkin kimurantin ja mieltäriivaavan arvoituksen. Tyttöystävä tupakoi (tietooni tullut fakta) -> tupakoitsijoiden hajuaisti on huonompi kuin tupakoimattomien ihmisten -> muija ei edes tajua, että jokin lähistöllä löyhkää.

Jos Johnia hemmotellaan, niin kyllä hemmotellaan Neiti Täysinturhajulkkistakin (Paris Hiltonia). Paikallisissa uutisissa ennenaikaisen vapautuksen syyksi epäiltiin vaikeaa ihottumaa. Tänään suomalaisissa lehdissä syyksi paljastettiin itsemurhalla uhkailu. Ensisikin, jos jollakulla ihan tavallisella tumpelolla vankilassa on ihottumaa, ketä kiinnostaa. Toiseksi, jos Paris päättää timanteilla kuorrutetun elämänsä, ketä kiinnostaa. Takaisin vaan vankilaan, kulkematta lähtöruudun kautta!

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Täällä on kuvia uudesta poikaystävästäni. Söpö, eikös juu? <3

keskiviikko 30. toukokuuta 2007

Rocky, oi Rocky

Tässä kuvia rakkaistani. Keithin ressukka-Jetta on niiiiiin romu, tilalle tulee uusi maanantaina. Toivottavasti se ei kehrää ihan niin kovaa kuin tämä nykyinen kissa.

Deittailu on täällä aika erilaista kuin Suomessa. Tosin kaikki asuvat suunnilleen kolmikymppisiksi kotona, sekin ehkä vaikuttaa seukkailuun. En tiedä missä paikalliset lapsoset tutustuvat toisiinsa, mutta treffailu on telkan katsomista toisen osapuolen kotona, vanhempien valvovien silmien alla. Tässä tapauksessa paikallinen tapa on RAIVOSTUTTAVA, sillä missasin rakkaan sisustusohjelmani, koska John ja Neiti X valtasivat telkan deittailutarkoitukseen. PAH! Kanadan nuoret, ottakaa mallia Suomesta. Oma kämppä viimeistään lukion tms. jälkeen, sinne sitten viedään tyttö/poikaystäväehdokkaat. Jättäkää telkka sitä tarvitseville!

sunnuntai 27. toukokuuta 2007

Rocky

Se on sininen, kiiltävä ja kiitää kuin yöperhonen. Uusi pyöräni siis. Vanha Salama olisi tarvinnut melkein tonnin remontin toimiakseen, tuli siis halvemmaksi ostaa ihan uusi, jalkajarrullinen mutta vaihteeton Rocky. Näytän teille myöhemmin kuvia uudesta rakkaastani. Rocky pääsi hyvään kotiin Orhipan ja Mustan seuraajaksi. Aion hankkia kellon sijaan torven, jolla voin tööttäillä ohikulkijoille. Honk honk! Rocky on täydellinen kruisailuun kaupungilla, vaikeakulkuiseen maastoon on kuitenkin syytä lähteä Keithin isän maastopyörällä, jolla ei (vielä) ole nimeä, sillä ilmeisesti kaikki ihmiset eivät nimeä polkupyöriään. Pöyristyttävää.

Uusi resepti kaikille kotikokeille: uunipellillinen nachoja (olisko tää suomeksi natso [toivottavasti ei ainakaan natso, kuulostaa meinaan hyvinkin hassulta] vai kenties maissilastu??), päälle salsaa, paprikaa kuutioina, sipulikuutioita, salaattia pieninä suikaleina ja kaiken tämän päälle juustoa. Cheddar sopii tähän tarkoitukseen mainiosti. Uunipelti tönäistään uuniin sopivaan lämpöön, odotetaan kunnes juusto on sulanut. Nachokasa nautitaan ystävien kanssa (tai yksin, muahhahahaaa) nachoja salsaan dippaillen. Nam!

Ostoskeskuksessa käydessäni vierailen aina eläinkaupassa. Lauantaina näin siellä karvattomia marsuja. Paistovalmiit reppanat olivat rumansuloisia. Eläinkaupassa on kiva käydä, tosin on hyvin vaikeaa olla ostamatta kaikkia suloisia otuksia. Jos toisin lemmikin tänne, Keithin äiti saattaisi oikeasti valmistaa siitä päivällisen. Siinä mielessä karvaton marsu olisi hyvä ostos. Ei vaan, oikeasti tykkään marsuista tosi paljon, enkä missään nimessä antaisi kenekään grillata jyrsijäpossuani.

keskiviikko 23. toukokuuta 2007

Kanada on periaatteessa Italiassa

Auringon suhteen siis. Tulin tänne aurinkorasvoineni, suojakertoimina huimat 12 alkukesää ja 8 loppukesää varten. Kuinkas sitten kävikään..? Maiju muuttui punaiseksi kuin keitetty Ripu Rapu. Kävin sitten nöyrästi ostamassa uutta paistorasvaa.. Ehkä suojakerroin 50 riittää siihen, että voin lueskella mahtavan herra Sherlock Holmesin seikkailuja takapihalla yli viisi minuuttia kerrallaan.

Löysin maastopyöräviidakosta vanhan jalkajarruilla varustetun ruostekasan. Projektinamme on tehdä siitä minulle kiiltävä ja hieno kaupunkipyörä. Tällä hetkellä Salama on osina autotallissa, mutta ehkä (pohjoisamerikkalaisen positiivisesti minun tulisi sanoa: varmasti) se vielä jonain päivänä kiitää kanssani halki Caledonian. Keith osti itselleen tuliterän maastopyörän, joka aiheuttaa hieman kateutta minussa, Ruostekasan omistajassa.

Matkustelukärpänen puri minua taas. Jostain syystä tahtoisin kyllä jatkaa Euroopan valloitusta, tämä manner ei tunnu niin mielenkiintoiselta. Ensin pitää kuitenkin saada töitä yms., vasta sitten voin alkaa suunnitella seuraavaa lomaa. Suomeen rantaudumme elokuussa, mutta muuallakin olisi kiva jossain vaiheessa käydä. Etelä-Amerikka kiehtoo myöskin kovasti.

Olen ollut täällä jo yli kaksi kuukautta. Minut on otettu osaksi perhettä, eikä minusta tunnu kiusalliselta olla täällä (paitsi ehkä vähän joskus kun en voi mennä suihkuun keskellä yötä tms). Ihmettelen itsekin, miten yksinäisyyteen ja omaan tilaan tottununeena yhtäkkiä olen sopeutunut elämään suuressa perheessä. Ihan mielelläni tosin muutan Keithin kanssa kaksin jonnekin, kunhan elämäntilanne sen sallii. Kaipaan suurempaan kaupunkiin, jossa voi kulkea tuntemattomana tuntemattomien joukossa.

keskiviikko 16. toukokuuta 2007

Tartu tiukasti hanuriin ja näppäile mua!

Takapuoliasiaa tällä kertaa. Olen käynyt spinningissä muutaman kerran. Leidit siellä kovasti aina valittavat, miten pyöräily sattuu takamukseen. Tällä viikolla satulanpehmustimet ovat alennuksessa, muusta ei sitten tiistain tunnilla puhuttukaan. Olen ihmetellyt voivottelua, sillä minun takamukseeni ei spinning satu. Mainittakoon nyt sekin, että luontaiset pehmustukseni ovat sieltä pienimmästä päästä näillä tunneilla. Tiistaina sen tajusin! Olen pyöräillyt kesät talvet jo monta vuotta, tietysti hanurini on jo tottunut satulaan.. Kanadalaisilla kotirouvilla taas ei ole siitä pelkoa, elleivät sitten ole asentaneet autoonsa istuimeksi pyörän satulaa.

Vapaaehtoistyötä ei ole vieläkään löytynyt. Luulin, että ilmainen työvoima kelpaisi monellekin työnantajalle, mutta eläinlääkäriasemat, puutarhat, labrat.. kaikki ovat sanoneet ei kiitos. Kunhan saan rikosrekisteriotteen Suomesta, aion hakea vielä eläinsuojeluasemalle töihin, Ansku suosittelijanani. Hän lupasi ystävällisesti kertoa eläinpelastajille pimeästä kastemadonleikkaajamenneisyydestäni. Työpaikka on taattu!

Caledonia on niiiiin pieni paikka. Kerroimme Keithin kanssa kihlauksesta vain kahdelle Keithin kaverille. Kahden viikon kuluttua koko kaupunki tiesi asiasta, ja vastaanotin kymmeniä onnitteluhalauksia tuntemattomilta ihmisiltä. Onneksi tykkään halailla tuntemattomia ihmisiä (tai sitten en..). Mieleeni muistui, miksi aikoinaan niin palavasti tahdoin muuttaa pois Riihimäeltä. Suuret kaupungit ovat enemmän meikäläisen mieleen.

Ja sitten tärkein asia. Suunnitelma Maijun työllistämiseksi: Levitetään SARSia tai jotain muuta kivaa ja tappavaa virusta Kanadaan. Labrat ja viranomaiset ovat niin ylityöllistettyjä, että kaikki ylimääräinen apu on tarpeen ja hullu suomalainenkin palkataan töihin. Eli rakkaat ystävät ja toverit, lähettäkää äkkiä lintuinfluenssaa ja muita viruksia Kanadaan. Kiitos!

tiistai 8. toukokuuta 2007

Hyötyliikuntaa

Olen tartuttanut hyötyliikuntaviruksen ainakin kahteen kanadalaiseen. Keith jopa ehdottaa kävelyitä ja parkkeeraa auton melko kauas ovesta (niin, täällä sekin pitää lukea hyötyliikunnaksi). Kuntosalille mennessäni bongasin toisen hyötyliikkujan, pyörällä töihin kulkevan jumppaohjaajan. Nykyään kuntosalin pyörätelineessä on siis kaksi pyörää. Loistavaa! Tilaa tosin olisi jopa neljälle..

Löysin kuituja. Purkista! Kuituja voi kätevästi lisätä ruokavalioon ripottelemalla väritöntä kuitujauhetta (sahanpuruja kenties?) ruoan tai juoman sekaan. Jostain syystä tahtoisin kuitenkin leivän ja pastan ja riisin olevan kuitupitoista sellaisenaan. Niin, se valkoinen pullaleipä ei edelleenkään kiinnosta. Kuituongelma on nyt kuitenkin ratkaistu, eräällä tavalla.

Missä Suomi sijaitsee? Olen jo monta kertaa kertonut uteliaille, että Suomi on Ruotsin ja Venäjän välissä. Paras arvaus Suomen sijainnille oli Keithin kaverin: ”Onko Suomi Ruotsin ja Tanskan välissä?”. Suomi on pieni maa, muttei ihan niin pieni.. Yllättävän hyvin Suomi kuitenkin osataan sijoittaa Ruotsin läheisyyteen. En tosin tiedä, tietävätkö ihmiset missä Ruotsi sijaitsee suhteessa vaikkapa Saksaan tai Isoon Britanniaan. Minä sen sijaan olen lintsannut maantiedon opinnoistani, enkä edelleenkään tiedä monta provinssia Kanadassa on. Nimeltä tiedän niistä ehkä neljä. Olen kuitenkin melko hyvässä vedossa näihin amerikkalaisiin verrattuna.

Pelkään hieman tulevaa kesää, sillä kesät täällä ovat kuumia ja kosteita. +25 merkitsee meikäläiselle kuumaa kesäpäivää. Täällä oli tänään +25, joten kesällä lukemat kipuavat varmasti vielä korkeammalle. Iik. Taidan muuttaa ruokakaupan pakasteosastolle kesäksi.

Sopeutuminen Kanadaan jatkuu, toisinaan paremmin, toisinaan huonommin. Minulta kysytään usein pidänkö Kanadasta. Pidän, mutta kaikki on täällä hyvin erilaista Eurooppaan verrattuna. Erilainen on sana, jota käytänkin paljon, kun minulta kysytään mitä pidän Kanadasta. On mahdotonta verrata Suomea ja Kanadaa suoraan toisiinsa. Impossible!

tiistai 1. toukokuuta 2007

Sormus/The Ring

Jänis on edelleen paikallaan tien varressa. En pysty siirtämään sitä ja toivonkin, että joku muu siivoaisi jänisparan pois.

Huomasin eilen kaipaavani jalkajarruja polkupyörääni. Jarrutin liian nopeasti etujarrulla ja kaaduin pyörän kanssa. Ylpeys ja polvet kokivat kolauksen. Erikoista tilanteessa oli se, että kanadalaiset yleensä puhuvat tuntemattomille ohikulkijoille, mutta ketään ei kiinnostanut olinko kunnossa. Kaupassa ja kadulla tuntemattomat ihmiset puhuvat toisilleen ja moikkailevat, täytyy vain toivoa, ettei Keith tee samaa Suomessa. Joku taatusti soittaisi poliisin nopeasti paikalle hakemaan kylähullun parempaan talteen.

Vietin viime lauantaina monta tuntia ostoskeskuksessa. En päässyt ekaa kerrosta ylemmäs, enkä kyllä edes tuhlannut juurikaan rahaa. Oli vain niin mukavaa päästä näkemää uusia ja erikoisia asioita puhumattakaan ihanista kevätvaatteista. Käyn aamuisin jumpassa, mutta päivät tuntuvat silti pitkiltä, ahdistaa kun en pääse pois Caledoniasta ilman apua. Bussi Hamiltoniin olisi loistava keksintö, mutten usko että kukaan on valmis perustamaan bussilinjaa yhtä hassua suomalaista varten. Vapaaehtoistyötäkään ei niin vaan ilmeisesti saa, eläinlääkäriasemalla on niin kiireistä, etteivät he ole ehtineet miettiä minun ottamistani sinne. Jos on kiire, luulisi avun kelpaavan. Etsinnät jatkuvat, en ole lannistunut! Täytyy tosin ihailla Johnia. Mies viettää 95% ajastaan tässä talossa tulematta hulluksi, ja tätä on jatkunut jo pari vuotta ja on vielä (ainakin ulkoisesti) järjissää. Minä olen ollut noin 80% ajasta tässä talossa ja mitääntekemättömyys vaikuttaa jo mielenterveyteeni.

Kiitos kommentista Soile, pahoittelen puutteellisia kirjoitustaitojani. Toivottavasti tekstini lukeminen ei satuta silmiäsi. Makujen maailmasta sen verran, että suklaa on ehdottomasti parempaa Suomessa ja salmiakkia täältä ei saa. Paikallinen suklaa ei liene yhtä pahaa kuin venäläinen, mutta maku ei ole niin pehmeä ja pyöreä kuin suomalaisessa suklaassa. Myös muut karkit ovat melko pahoja verrattuna kotimaisiin, mikä sinänsä ei ole huono asia, eipähän tule syötyä liikaa karkkia. Tietysti täällä on Twixejä yms., jotka maistuvat samalta kuin Suomessa. Täältä saa herkullista kalaa, olen maistellut kaikenlaisia uusia tuttavuuksia. Parhaana mainittakoon Mahi Mahi. Nam! Maultaan jostain Aasian vesiltä kotoisin oleva mahi mahi on miekkakalamainen. Kevät on täälläkin vielä vähän vaiheessa, mutta aurinkoisista päivistä olemme silti saaneet nauttia, puutkin alkavat jo työntää lehtiä esiin. Pari kevätkuvaa löytyy täältä.

Viime viikonloppu oli yhtä juhlaa. Pertsinä kävimme keilaamassa Keithin parhaan kaverin Taylorin ja hänen tyttöystävänsä Melissan kanssa. Keilahallissa ei ollut ammattilaisia läsnä, joten kukaan ei ollut vieressä nauramassa epäilemättä kammottavalle keilaustyylilleni. Muiden tyylinaytteitä löytyy täältä. Lauantaina Keithin kaverin tyttökaverin kaverilla (melkein sukua..) oli synttärit, joita kävimme juhlistamassa. Tapasin Keithin kavereita ekaa kertaa ja minua pommitettiin Suomi-aiheisilla kysymyksillä. Kävi myös ilmi, että suuri osa Keithin kavereista RAKASTAA Saku Koivua. Jouduin tuottamaan pettymksen kertomalla, etten henkilökohtaisesti tunne Sakua, vaikka tietysti tunnen kaikki muut suomalaiset ihmiset. Bileiden isännällä oli rumista rumin koira, jolta puuttui kuulon ja toisen silmän lisäksi mm. suurin osa hampaista. Ruma koira ja juhlien kohokohta löytyvät täältä.

Sunnuntaina kävimme patikoimassa Shermanin vesiputouksilla. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen. Mitä patikkaretkellä tapahtuikaan? Kuvia putouksista ja selitys otsikkoon löytyvät täältä ja täältä. Jännää!

--

I thought I would write something for you too, Anna. I forgot you DO know what perkele means! Of course you know that word, that’s like the first word I teach to foreign people. Canadians struggle with it, rolling the r isn’t that easy apparently. Trust me, I’ve tried to teach Keith to swear in Finnish, but if you can’t say perkele it’s not worth it.

The days are long for me. I go to the gym in the morning, but for the rest of the day I don’t really have much to do. I’ve looked into volunteering, but vet clinics don’t need me at the moment, so I have to keep on looking. I hope I find something soon, since I’m slowly going crazy. I can easily bike around Caledonia, but there’s not that much to do around here. If I want to go to the mall for example, I have to get someone to take me there. Sometimes I feel trapped, but at least I can go to the gym and read and.. oh well, that’s about it.

We spent last weekend partying: on Friday we went bowling, on Saturday Keith’s friend’s girlfriend’s friend (almost relative that is) had a birthday party we went to, and on Sunday we went hiking to Sherman falls. Nothing compared to the Niagara falls, but looked cool anyways. There are some party pictures, some evidence of the spring finally coming etc. if you check out the links in the text in Finnish. And if you are wondering about the title, check out these pictures of Sherman falls and what happened there (more of them here). Keep it real!

perjantai 27. huhtikuuta 2007

Jänis

Näin eilen kotimatkalla tien varressa kuolleen jäniksen. Se makasi kyljellään levollisen näköisenä. Olisin voinut luulla sen nukkuvan (mikäli jänikset nukkuvat kyljellään, mitä kyllä suuresti epäilen), ellei sen silmäkuopasta olisi tullut verta. Tänään tullessani kotiin jumpasta jänis oli edelleen paikallaan, eilisen ukkosmyrskyn kastelemana, silmä edelleen verisenä. Elämä on lyhyt.

Keräilin pisteitä pyöräillessäni sateella salille. Pyörä on täällä kuntoiluväline, ei kulkuväline. Autoilu ei houkuttele edes ajatuksena, joten jatkan pisteiden keräilyä. Ansku kehoitti sopeutumaan täkäläiseen elämäntyyliin tuulimyllyjä vastaan taistelun sijaan. Ehkä ajan kanssa sopeudunkin siihen, että ihmiset ovat laiskoja, eikä koko kielessä ole sanaa ”hyötyliikunta” (asia tarkistettu Raisalta, Anskulta ja Janetilta). Tavoitteenani on kuitenkin näyttää jatkossakin paikallisille, miten asiat voi tehdä paremminkin. Amerikkalaistuminen (lue: laiskistuminen, kiitos Raisalle synonyymin löytämisestä) ei kuulu omaan henkilökohtaiseen suunnitelmaani.

Kanadassa ja miksei USAssakin olisi paljon nähtävää, lähinnä luontojuttuja. Historia kuitenkin puutuu, mikä tuntuu oudolta Euroopan jälkeen. Suurin osa yli 50 vuotta vanhoista taloista puretaan. Jotkut jyrätään maan tasalle jo parinkymmenen vuoden jälkeen. Ei ole linnoja, joissa voisi suunnitella käyvänsä, ei mitään vanhaa ja kaunista. Koko mantereen luonne on hyvin erilainen Eurooppaan verrattuna, ja ainakin tällä hetkellä matkustelu Euroopassa kiinnostaa enemmän kuin tämän mantereen kiertely. Etelä-Amerikka on tietysti ihan eri juttu.

Kokolattiamatot.. Ne tuntuvat kivalta jalkojen alla, mutta biokemistinä en voi olla ajattelematta, mitä kaikkea niissä kasvaa. Tunnetusti en ole siivousintoilija tai pöpökammoinen, mutta kokolattiamatoissa on jotain pelottavaa.. Siivousfriikki Janet imuroi kokolattiamatot kerran kuukaudessa! Jostain syystä mun tekis mieli imuroida ne joka päivä. Ehkä se ei onnistuisi; niiden siivoamiseen käytettävä imuri painaa ihan sikana, sillä suutinosa hakkaa mattoa irroittaakseen enemmän pölyä ja likaa. Piiskaava imuri siis. Ehkei ne opiskelijakämpän haalistuneen keltaiset muovilattiat olleetkaan ihan niin hirveät..

Mutta arvatkaapa mikä on ihanaa!! Dirty dancing tulee täällä 20-vuotissynttärinsä kunniaksi elokuvateattereihin. Ah, Patrick ja mikä-sen-naisen-nimi-sitten-olikaan.. Keith-parka lupautui tulemaan kanssani elokuviin katsomaan Kuumaa tanssia tietämättä ollenkaan mistä on kyse. Nobody puts Baby in the corner!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2007

Kuu lumimyrskystä kesään, puoli kuuta toisesta näkemästäni pyöräilijästä.

Kiitokset ensinnäkin Apa Lapaselle ja Blondille kommenteista. Joku siis lukee Maijun Tarinoita. Jesh! En ole ollut USAssa, mutta uskoisin Kanadan olevan melko samantapainen paikka noin elämäntyyliltään ja ostoskärrymopedeiltaan. Tosin täällä ei ole ikuisen auringon paikkoja, mutta noin muuten. Ja kyllä suomalainen todellakin ylipainoisen oravan tunnistaa heti paikalla. Muista Suvi opettaa niille tuleville biologeille, että Pohjois-Amerikassa on liikalihavia oravia! Tentissä voit kysyä opiskelijoilta ratkaisuehdotuksia tähän oravaongelmaan.

Kävin viemässä ansioluetteloni eläinlääkäriasemalle eilen, eikä sieltä ole vieläkään soitettu. Nyyh. Olin kovin toiveikas vapaaehtoistyöpaikan suhteen, nyt en yhtään tiedä miten tässä vielä käy. Lohduttaudun sillä, että teen mitä tahansa, olen aktiivisempi kuin John. Sillä hemmotellulla (John on tosi kiva, laiskuus vain vähän vaivaa) kakaralla ei ole mitään velvollisuuksia, ei töitä tai koulua, ei yhtään mitään, paitsi kerran viikossa partiolaisten ohjausta. Nyt hän on 3 viikkoa luistanut tästä ainoasta velvollisuudestaan erilaisten verukkeiden avulla. Loppupäätelmä: Maiju EI ole maailmankaikkeuden laiskin ihminen, uskokaa tai älkää..

Olen tehnyt lisää eroavaisuushavaintoja Suomeen verrattuna. Nämä ovat tärkeitä, mullistavia havaintoja, joten olkaa tarkkana. Ensinnäkin, täältä ei saa tonnikalapitsaa. Tonnikalaa ei saa pitsan päälle mistään. Patongin väliin tonnista on tarjolla, mutta pitsaan ei. Miksi? Aion seuraavalla pitsakeikalla viedä mukanani oman tonnikalapurkin ja pyytää sen täytteeksi. Hihi. Toinen havainto: kaikkien (muiden) jumppakengät ovat valkoisia! Tämä havainto järkytti minua erityisesti, sillä rakastan mustia jumppakenkiäni ja mielestäni valkoiset näyttävät juoksulenkkareilta. Lähettäkää minulle siis mustia aerobickenkiä!

Rakkauden kieltä ymmärtää, vaikkei paikallista kieltä ymmärtäisikään. Tämän havaitsin hankittuani kirjastokortin ja lainattuani rakkausromaanin (niin, Maiju lainasi rakkausromaanin. Naura vaan.. Pah!). Ymmärrän kirjaa mielestäni todella hyvin. Seuraavaksi aion ottaa selville, onko murhamysteerien kieli yhtä yleismaailmallista. Ei enää vaaleanpunaisia kansia, en kehtaa kantaa niitä kotiin kirjastosta.

Rrrrrakastan paikallisia sisustusohjelmia! Täällä niitä tulee kahdelta kanavalta päiväsaikaan monta tuntia. Ahhhhhhh. Iltaisin telkasta tulee CSI:n kaikkia mahdollisia versioita ainakin kymmeneltä kanavalta, joten television tarjonnasta en valita! Pitää lopettaa kirjoittaminen, pakko katsoa tämä ohjelma.. Pakko.. Mmmmm

torstai 12. huhtikuuta 2007

Repullinen tarinoita

Ensiksikin, olen kerännyt taas hulluuspisteitä. Muutaman olen saanut käyttämällä reppua. Ilmeisesti vain myymälävarkailla ja (/eli?) koululaisilla on reppu mukana ruokakaupassa. Minua seurataan, mutta on kiva tulla huomatuksi, eikö vaan. Toisen setin pisteitä keräsin pyöräilemällä tänään sateessa jumppaan. Täällä pyöräily on kauniiden, aurinkoisten päivien ajanvietettä, kuka hullu nyt lähtisi pyörällä sateeseen..

Hulluuspisteiden lisäksi kerään nykyään kansalaisuuspisteitä. Minua luultiin tänään hollantilaiseksi. Eikä minulla ollut edes puukenkiä. Miltä hollantilaiset näyttävät, millainen maine hollantilaisilla on? Pitäisikö minun loukkaantua vai olla tyytyväinen?

Sitten asiaan. Liikalihavuus, Pohjois-Amerikan ja Euroopan suuri terveysongelma. Todisteeksi kansakunnan rappiosta otin kuvia lihavista oravista ja mopediostoskärryistä. Ko. kärryt ovat ilmeisesti vanhuksia ja liikuntarajoitteisia varten, mutta täällä niillä huristelevat paksut leidit, jotka eivät enää jaksa kävellä karkkihyllylle. Oravat tosin ovat syyttömiä rappioon, paikallinen oravalaji vain sattuu olemaan eurooppalaista serkkuaan isompi. Niin ne ainakin väittivät kun kysyin asiasta.

Kaikki tuntemani suomalaiset naiset käyvät töissä (elleivät ole työttömiä tai hoitovapaalla tms.). Täällä suuri osa naisista pysyy kotona lasten syntymän jälkeen. Siis SUURI osa. Miesten työpaikan kautta saama sairausvakuutus kattaa myös kotona puuhaavan vaimon ja lapset. Toisaalta on varmasti mukavaa lapsien kannalta, että äiti on kotona. Minusta ei olisi siihen, joten jos koskaan on ajankohtaista puhua lapsista, aion olla se paikallisten inhoama kylmäsydäminen tunteeton lehmä, joka jättää lapset vieraiden ihmisten hoidettavaksi jotta ”pääsee” itse töihin. Lisää pisteitä!

Personal trainer laati minulle eilen kuntosaliohjelman. Jumpat ovat sen verran aikaisin aamulla, että en välttämättä aina ehdi niihin. Nyt minulla on saliohjelma, jota voin noudattaa unisina päivinä. Punttien nostelu peilin edessä ei ole ehkä ihan mun juttu, mutta ei kai siitä haittaakaan ole. Laitan myöhemmin hyviä poseerauskuvia tänne, kunhan hauis on vähän kasvanut.

Pääsiäisen ilkeä suunnitelma tehdä Maijusta lihansyöjä epäonnistui. Pahasti. 18 ihmistä yhdessä talossa oli vähän liikaa omaan rauhaan ja tilaan tottuneelle minulle. Ihme kyllä saimme nukkua samassa huoneessa Keithin (ja muiden MacNeilien) kanssa. Neljä vuotta sitten Keithin serkku David kihlattunsa kanssa joutui nukkumaan eri huoneissa, vaikka Christina oli jo kuudennella kuulla raskaana. Vahinko oli jo tapahtunut, mutta hieman vanhanaikaiset isovanhemmat olivat silti sitä mieltä, että samassa huoneessa ei ole soveliasta nukkua ennen avioliittoa. Hieman pääsiäiskuvia, lähinna Keihin serkuista ja David-serkun lapsesta, joka ei pysähdy koskaan.

perjantai 6. huhtikuuta 2007

Pitkä, luminen perjantai

I still don’t know if some non-Finnish person reads this, so I might as well save you all from my English skills. If YOU are reading this and have no clue what PERKELE means, let me know. While waiting for stories in English, you can follow the couple of links on the 1st and the 4th posts to see some pictures of my old and new home.

--

Niin, unohdetaan ne puheet keväästä ja sen sellaisesta. Väärä hälytys! Täällä satoi eilen aika paljon lunta ja maa on taasen valkoinen. Lumi ei (tietenkään!!) estänyt minua pyöräilemästä jumppaan. Luulenpa, että keräsin taas muutaman hulluuspisteen pyöräillessäni lumen keskellä. Tai siis suolan ja veden, ei missään edes ollut liukasta. Hulluuspisteitä kertyy myös pyrkimyksestäni syödä terveellistä ruokaa, olen oikeasti ainoa joka edes uskaltaa koskea tummaan pastaan tai rasvattomaan maitoon. Kummallisinta on se, että terveellisiä vaihtoehtoja on oikeasti tarjolla, mutta kukaan ei valitse niitä. Tämä yhdistettynä olemattomaan hyötyliikuntaan ja kyllähän niitä kiloja sitten kertyy.

Mutta voih, kaupoissa on kaikkea ihanaa. Lähettäkää minulle paljon rahaa, tahdon mennä shoppailemaan kevätvaatteita! Ihaninta on kohtuullisen edullinen hintataso, halvalla saa jos ei tahdo tuhlata. Vaatteita en ole vielä ostanut, sillä en ole selvittänyt housu- ja kenkäkokoani. Ehdotankin täten, että kaikkialla maailmassa käytetään tästä lähtien samaa asteikkoa kuin Suomessa. Ok??!! Paitakoko on sentään sama kuin Suomessa, voin siis ostaa paitoja. En siis oikeastaan voi valittaa..

Isovanhempien suunnitelma: kun Maiju näkee tarpeeksi lihaa syöviä ihmisiä, hän alkaa jälleen syödä lihaa itsekin. Kohteen arvio suunnitelman onnistumisesta: olen ennenkin nähnyt lihaa syöviä ihmisiä (niin, Suomessa syödään muutakin kuin tuhansia järviä ja mäntymetsiä), joten en usko karnivorien läsnäolon vaikuttavan omaan ruokavaliooni mitenkään. Jos olisi mahdollista muuttaa ihmisen ruokavaliota ympäristöä muuttamalla, voitaisiin siirretään kaikki ihmiset syömään banaaneja apinoiden kanssa.

Pääsiäinen on alkamassa täälläkin. Noitia ei näy, niiden tilalla ovat suklaapuput ja –munat. Pääsiäinen on täällä ennemminkin iloinen juhla, kevään saapumisen juhla. Täällä on niin monenlaista uskontoa valloillaan, että pääsiäisestä on tullut kaikille yhteinen suklaapupun syntymäpäiväjuhla. Mämmistä ei ole tietoakaan, mikä on ehkä hyväkin asia. Tyypillisinä pääsiäisruokina pidetään kuulemma kinkkua ja kalkkunaa. Joulu, osa kaksi?

Hyvää joulupääsiäistä kaikille, olkoon viikonloppunne munaisa. Minä tästä lähden käännyttymään lihansyöjäksi. Raaka pihvi, ahhhhhhhh. <3