torstai 29. maaliskuuta 2007

Talven väistyvän nään, sitä kaipaamaan jään.

Kevät on täällä taas!! Siis jopa Kanadassa. Pari päivää sitten mittari kipusi huikeasti +20 asteeseen, nam. Tyttöjä kesämekoissaan ei näkynyt kaupungilla, ehkä siksi että he istuivat sisällä autoissaan. Minulla on edelleen asenne- ja sopeutumisongelmia tätä autoilukulttuuria kohtaan. En pääse Caledoniasta mihinkään ilman autoa, täällä pyöräillessäni minua pidetään hulluna. Seuraavaksi ajattelin käyttää kangaskassia asioidessani ruokakaupassa ja nostaa hulluuspisteeni maksimiin.

Pyöräilyn ja joukkoliikenteen (en olisi koskaan uskonut kaipaavani bussia numero 4) lisäksi täältä puuttuu terveellinen ruoka. Tai siis onhan täällä terveellistä ruokaa, kukaan vaan ei osta sitä. Paitsi minä. Pulitin 2 euroa näkkileipäpaketista kuitupitoisen leivän kaipuun kasvettua kestämättömäksi. En halua syödä sitä valkoista pullaleipää, ei ei ei!

Tasapuolisuuden nimissä pitää kertoa hyviäkin asioita nykyisestä ympäristöstäni. Ihmiset ovat hyvin ystävällisiä ja toisinaan nostavat katseensa varpaista tai lattiasta. Toisaalta vieraiden ihmisten kanssa rupattelu on geeniperimääni vastaan, toisaalta se tuntuu ihan mukavalta. Täällä myöskin kierrätetään muovit, mikä on mielestäni hyvä asia.

Aloitin tänään taas jumppailun, tavoitteena vähemmän hyllyvä hyljevartalo. Salilla on paikka, johon voi dumpata kakarat treenauksen ajaksi- loistava keksintö! Kukaan ei voi käyttää lapsia tekosyynä sille, ettei vain jaksa lähteä salille. Muahahahha. Jumppaaminen sinänsä on ilmeisesti hyvinkin universaalia touhua, V-askel on V-askel täälläkin. Mikä muukaan se tosin voisi olla. A-väärinpäinaskel? En vielä saa selvää kaikista ohjaajan ohjeista, joten katson naapureilta. Käyköhän täällä kuten Saksassa.. Siellä jouduin myöskin katsomaan naapureilta jumppaliikkeet ja tuijotukseni luultavasti tulkittiin seksuaaliseksi ahdisteluksi. Ymmärtäähän sen toisaalta, hikiset ja punaisena puhkuvat naiset ovat kieltämättä hyvin viehättäviä.

Räkää tänään erittynyt: 100 grammaa. Muutos edelliseen: -2 kilogrammaa. Vointi hyvä ellei erinomainen, kanadanhanhien jalat kiehtovat, maapähkinävoi ei edelleenkään houkuttele. Jos joku luki tämän: pliis kommentoi ja sano jotain kivaa. Vaikka mikäs tässä monologiläppää heittäessä. Voin nauraa omille sutkautuksilleni. Sutk sutk.

lauantai 24. maaliskuuta 2007

Atlantin toisella laidalla sataa vetta

Taalla sita sitten ollaan, Kanadassa. 13 tunnin lentomatka meni yllattavan kivuttomasti, jopa 10 tunnin Wien-Toronto -lento. Pisteet Austrian Airlinesille ja mahdollisuudelle valita itse katsomansa elokuva! Vieressa istunut iso saksalaismies vei osan jalka- ja kyynarpaatilasta, mutta matka meni siita huolimatta melko mukavasti. Sain kostoni, kun minun kasvisateriani tarjoiltiin muita ennen ja saksalaismies selvasti pettyi kun joutui odottamaan omaa annostaan 15 minuuttia sen jalkeen kun olin jo saanut omani. Pelkasi ehka kuolevansa nalkaan silla aikaa.

Kaikki sujui hyvin kunnes.. Rajatarkastuksessa minut heitettiin Immigration-jonoon, jossa en ole koskaan aiemmin ollut. Paniikki alkoi kasvaa kun kuulin miten kaikilta kysyttiin paluulippua. Vinkki: Ostakaa meno-paluulippu Kanadaan! No, minua sitten siina kuulusteltiin, naytin jopa tiliotteen osoittaakseni etta pystyn hetken itseani taalla elattamaan. Kun selvisi, ettei minulla ole paluulippua, viimeisetkin ystavyydenrippeet rajavirkailijan puheesta katosivat. Han kai luuli, etta olen tulossa tanne elintasopakolaiseksi.. Hahahhaha.. Onneksi minulla oli antaa Keithin puhelinnumero, johon tama iso pelottava musta mies sitten soitti ja tarkisti, etta joku ottaa minusta vastuun. Emme olleet etukateen sopineet tarinaa siita miksi ja miten kauan aion taalla viipya, mutta onneksi puhelun jalkeen minut paastettiin eteenpain hakemaan matkalaukkuja. Kylla siina hetken ehdin jo ajatella etta nainko se matka Kanadaan sitten paattyy.

Rajavirkailijatraumasta selvittyani olen hiljalleen asettunut tanne asumaan, etsinyt kuntosalin jolla tahdon kayda ja katsonut paljon telkkaa. 50 kanavaa.. aah.. Flunssa, joko suomalaisen jatke tai bonuksena saatu kanadalainen, vaivaa edelleen. Kaytossani on polkupyora, jolla tahtoisin paasta tutkimaan Caledoniaa, mutta 1. taalla sataa ja 2. olen kipea. Kavin jumpassa jo kerran, menin pyoralla. Taalla ei vissiin ole kovin suosittua pyorailla, silla minua tuijotettiin ja luultavasti pidettiin hulluna. Kasite pyorateline lienee aivan tuntematon. Miksi kukaan ei pyoraile?? En ymmarra. Tama on pieni kaupunki ja kaikki tarpeellinen pyorailymatkan paassa. Pyoran sijaan kulkuvalineena on kuitenkin iso auto, jolla voi katevasti liiskailla pyorailijat ja satunnaiset jalankulkijat. Niitakaan ei muuten juuri taalla nay, joten pyorailen jalkakaytavilla. Kenties muutaman viikon kuluttua minut tunnetaan hulluna eurooppalaisena joka pyorailee ympari kaupunkia. Tama on tavoitteeni.

Rajavirkailijan tyohon ehka kuuluu olla epaystavallinen, onneksi kaikki muut taalla tapaamani ihmiset ovat olleet hyvin avuliaita ja ystavallisia. Keith hemmottelee minut luultavasti pilalle. Jokin paikallinen lintu kuulostaa silta kuin kissaa tapettaisiin. Tai sitten taalla on kellarissa kissalahtaamo. Who knows.. Tama talta eraa sairastuvalta, kirjoittelen lisaa sitten kun on muutakin kerrottavaa kuin se, miten paljon rakaa nenastani tanaan tulikaan.

tiistai 6. maaliskuuta 2007

Reilu viikko muuttoon..

Tavarat on melkein kaikki jo pakattu, mutta vieläkin riittää tekemistä ja järjesteltävää. Maalasin kauniit seinäni takaisin tylsän valkoisiksi eilen. Vahingossa liloiksi jääneet kohdat peitin korjauslakalla. Tässä yksi niksi lisää niksipirkkailijoille! Edessä oleva pitkä lento vähän jännittää - miten kestän sen loputtoman tylsyyden..??!! Raportoin lisää Atlantin toiselta laidalta.

Kuvia taakse jaaneesta kotilosta