torstai 29. maaliskuuta 2007

Talven väistyvän nään, sitä kaipaamaan jään.

Kevät on täällä taas!! Siis jopa Kanadassa. Pari päivää sitten mittari kipusi huikeasti +20 asteeseen, nam. Tyttöjä kesämekoissaan ei näkynyt kaupungilla, ehkä siksi että he istuivat sisällä autoissaan. Minulla on edelleen asenne- ja sopeutumisongelmia tätä autoilukulttuuria kohtaan. En pääse Caledoniasta mihinkään ilman autoa, täällä pyöräillessäni minua pidetään hulluna. Seuraavaksi ajattelin käyttää kangaskassia asioidessani ruokakaupassa ja nostaa hulluuspisteeni maksimiin.

Pyöräilyn ja joukkoliikenteen (en olisi koskaan uskonut kaipaavani bussia numero 4) lisäksi täältä puuttuu terveellinen ruoka. Tai siis onhan täällä terveellistä ruokaa, kukaan vaan ei osta sitä. Paitsi minä. Pulitin 2 euroa näkkileipäpaketista kuitupitoisen leivän kaipuun kasvettua kestämättömäksi. En halua syödä sitä valkoista pullaleipää, ei ei ei!

Tasapuolisuuden nimissä pitää kertoa hyviäkin asioita nykyisestä ympäristöstäni. Ihmiset ovat hyvin ystävällisiä ja toisinaan nostavat katseensa varpaista tai lattiasta. Toisaalta vieraiden ihmisten kanssa rupattelu on geeniperimääni vastaan, toisaalta se tuntuu ihan mukavalta. Täällä myöskin kierrätetään muovit, mikä on mielestäni hyvä asia.

Aloitin tänään taas jumppailun, tavoitteena vähemmän hyllyvä hyljevartalo. Salilla on paikka, johon voi dumpata kakarat treenauksen ajaksi- loistava keksintö! Kukaan ei voi käyttää lapsia tekosyynä sille, ettei vain jaksa lähteä salille. Muahahahha. Jumppaaminen sinänsä on ilmeisesti hyvinkin universaalia touhua, V-askel on V-askel täälläkin. Mikä muukaan se tosin voisi olla. A-väärinpäinaskel? En vielä saa selvää kaikista ohjaajan ohjeista, joten katson naapureilta. Käyköhän täällä kuten Saksassa.. Siellä jouduin myöskin katsomaan naapureilta jumppaliikkeet ja tuijotukseni luultavasti tulkittiin seksuaaliseksi ahdisteluksi. Ymmärtäähän sen toisaalta, hikiset ja punaisena puhkuvat naiset ovat kieltämättä hyvin viehättäviä.

Räkää tänään erittynyt: 100 grammaa. Muutos edelliseen: -2 kilogrammaa. Vointi hyvä ellei erinomainen, kanadanhanhien jalat kiehtovat, maapähkinävoi ei edelleenkään houkuttele. Jos joku luki tämän: pliis kommentoi ja sano jotain kivaa. Vaikka mikäs tässä monologiläppää heittäessä. Voin nauraa omille sutkautuksilleni. Sutk sutk.

3 kommenttia:

Mirva kirjoitti...

Moikka

Pysy Maiju hulluna suomalaisena. Pistä ne näkemään mistä ovat jääneet paitsi, kun eivät ääliöt pyöräile. Ja kangaskassi kauppaan vaan mukaan. Mä voin tulla auttamaan sua joku päivä sinne tässä sun suomalaisurakassa. Saaks sieltä rasvatonta maitoa? New Yorkissa ei saanut ja arvaa oliko kamalaa juoda semmoista kermamaitoseosta...yök

t mirva

Anonyymi kirjoitti...

poden flunssaa ja tapan aikaa virtuaalimaailmassa. kommentti tulee nyt rankasti jälkikäteen, mutta silti. mä luen sun blogia. ;) alku oli lupaava, ajattelin lukea ihan kronologisessa järjestyksessä.

t.riksu

Maiju kirjoitti...

Kiva kun luet, vaikka nää vanhat jutut muuttuu kyllä pian sellaseks eihelvettienkestäanoppia-valitusvirreksi. Eikä mun jutut muutenkaan niin positiivisia ole, mutta osaatpa varautua jos tulet joskus Kanadaan kylään. Tiedät sitten jo valmiiksi millasia hölmöläisiä täällä asuu!