maanantai 2. huhtikuuta 2007

Sillit ja kuravedet suussa!

Nyt tiedan milta tuntuu kun autoilevan ihmisen auto hajoaa. Se tuntuu masentavalta ja ahdistavalta! Tana aamuna pyorani kumi oli TYHJA. En paassytkaan jumppaan tai mihinkaan muuallekaan. Olin syvasti pettynyt ja kieriskelin kurjuudessa koko paivan. Olisin toki voinut kavella, mutta hei, eivathan autoilijatkaan auton hajottua turvaudu pyoraan tai ulokkeisiin, joita jaloiksi kutsutaan. Pyora on nyt korjattu, joten elama jatkuu taas huomenna.

Eilen Caledoniaa (muutama kuva uusilta kulmilta) lahestyi kahdestakin suunnasta ukkosmyrsky. Salamat olivat valtavia ja koko tanner tarisi jyrahdysten voimasta. Onneksi myrskyt kiersivat Caledonian, mita olisinkaan tehnyt jos sahkot olisivat menneet poikki katkaisten nettiyhteyteni.. A..p..u..a.. Eihan Suomessa ole ukkosmyrskyja kevaisin, eihan? Onko aika (se kaksi viikkoa) kullannut jo muistot, vai olenko perati oikeassa?

Ajattelin etsia paiviini taytetta vapaaehtoistyosta. Taalla on hyvinkin yleista tehda vapaaehtoistyota, onhan suuri osa naisista kotirouvia ja lasten kasvettua he kai tarvitsevat jotain muutakin tekemista polyjen pyyhinnan ja posliinimaalauksen lisaksi. Ajattelin kayda kysymassa elainlaakariasemalta jonkin sortin tekemista, tietysti myos joku oman alan homma kiinnostaisi. Sita varten pitaisi kuitenkin paasta Hamiltoniin jollain keinolla (=autolla, yllatys yllatys) (siis mika on bussi? Ei meil taal vaan mitaan sellasia oo).

Loytamiani terveellisia ruokia (tutustumisretket ruokakauppaan ovat kantaneet hedelmaa): rasvaton maito, rasvattomat jugurtit, melkein rasvaton raejuusto, tumma pasta (alahyllylla mahdollisimman huomaamattomassa paikassa), light-mehut, kala, hedelmat ja kasvikset tietysti, FinnCrisp-nakkileipa, kevytmargariini. Nailla evailla mennaan! Epaterveelliselta, mutta kieltamatta herkulliselta, puolelta mainittakoon erittain maukkaat pitsat ja WheatThins-suolakeksit. Nam nam.

Ai niin, olut. Kavimme Hamiltonissa pubissa, joka on tunnettu hyvin laajasta kansainvalisesta olutvalikoimasta. Oli Sakua Virosta ja jotain Intiasta, mutta minne oli unohtunut suomalainen maittava olut. Toisaalta on ehka parempi olla kertomatta koko Kanadalle ihanista oluistamme, muutenhan Suomen rajat pitaisi sulkea kanadalaisten kaljantasopakolaisten vyoryessa Suomea kohti. Tosin on taallakin hyvaa olutta. Ehka suomalaista olutta tulee ennemminkin varjella amerikkalaisilta ihmisilta.

Olen aina pitanyt itseani mykkakoulun kruunaamattomana kuningattarena, mutta taalla kohtasin vertaiseni. Jouduin taipumaan ja noyrtymaan. Hyva niin. Tappio oli silti karvas.

Keith perheineen sietaa minua edelleen hyvin, ihme kylla. Kuusi vuotta erakkona asuttuani on erikoista totutella elamaan ison perheen keskella, mutta on tama myos antoisaa. Keithin ollessa toissa ja nukkuessa paivisin on seuranani ainakin Janet, toisinaan myos tietokoneeseen kiinniliimattu John. Keith on yhdella sanalla sanottuna ihq.

--

I don't know if Slutan or Anna or anyone else who fails to understand Finnish reads this, so let me know if you do. I can post something in English too then, if you excuse my very not perfect English. The main topic of the post today: I wasn't able to go to gym because of a flat bike tire, I'm trying to find a volunteer work of some sort, and they don't sell Finnish beer here. They do sell Estonian one, and Estonia is a LOT smaller country than Finland. Well, life isn't fair all the time (or ever.. actually).

Ei kommentteja: