maanantai 30. heinäkuuta 2007

Herttarouva

Tai rouva nyt ainakin. Häät olivat mukavan pienet. Paikalla oli minulle tärkeät ihmiset Kanadasta, Suomesta vain äiti pääsi paikalle ja hänkin vain webbikameran välityksellä. Kuvia häistä on täällä.

Näin tänään telkassa toisenlaiset häät. Rahaa niihin paloi reilusti yli 100 000 euroa (meillä meni alle 1500 euroa), seremonioita oli 3 (meillä oli vain yksi!) ja vieraita 500 (vastaava luku meillä:7). Pariskunta oli seurustellut kuusi vuotta (me noin 1,5 vuotta). Kukin siis tyylillään, minä pidin meidän tyylistämme kovasti.

Kohta on paluu Suomeen edessä. Ikävä on (perheen ja ystävien lisäksi) ruisleipää, raejuustoa, erilaisia light-limuja, Salattuja elämiä ja Candyland-irtokarkkeja. Keith pääsee tutustumaan saunaan ja Karhuun, suomalaisen kulttuurin kohokohtiin. Yritämme molemmat olla hymyilemättä ohikulkijoille tervehtimisestä puhumattakaan. Lupaamme tuijottaa varpaitamme hississä ja kadehtia kaikkien teidän elämää kurjuuteemme käpertyen. Pian nähdään ja kadehditaan!

lauantai 28. heinäkuuta 2007

Uusia nimiä

En ole enää pelkästään Maiju tai Maizuu, olen myöskin Mario (ja minulla on veli, Luigi nimeltään). Kotipaikakseni on veikattu Liverpoolia ja Sveitsiä ja aksenttini epäillään olevan joko saksalainen tai irlantilainen. Kukapa toisaalta suomalaisen aksentin tunnistaisi, ellei sitten toinen suomalainen. Räikkösen Kimpan aksentti tosin toivottavasti eroaa ainakin hieman omastani!

Aksenttini ei varmaan ole niin vahva kuin alussa, mutta toki puheestani kuulee, ettei englanti ole äidinkieleni. Ymmärrän kanadassa syntyneiden ja kasvaneiden englantia mielestäni todella hyvin, mutta toisten aksentit tuottavat ongelmia. Intialaiskanadalaisten kanssa kommunikointi on hyvin hankalaa! Mistähän se johtuu, että toisten englantia toisena kielenään puhuvien aksenttiin on todella vaikea tottua?

Olin yläasteella vielä todella hyvä matematiikassa. Derivoinnitkin menivät kohtuudella jakeluun lukiossa, kunnes sitten yliopistossa tipahdin aivan totaalisesti matikkakärryiltä. Osaan kuitenkin yhteenlaskun salat, ainakin osasin ennen. Olen alkanut epäillä taitojani, sillä menin johninsuihkukertalaskuissa sekaisin. John on viimeisen viikon aikana käynyt useammin suihkussa kuin koko muut täälläoloni aikana. Mistä on kyse? Eksponentiaalinen kasvukäyrä sopisi kuvaamaan tilannetta parhaiten, mutta mikä laukaisi tämän suihkumanian? Kiirettä siis pitää kun yritän pysyä laskuissa mukana.

Polttari-iltanani meidän oli tarkoitus mennä katsomaan miesstrippareita, mutta strippiklubi oli suljettu. Päädyimme pornoelokuvateatteriin yksinäisten (ja syystä..) miesten joukkoon. Lopulta näimme myös livenä paljasta pintaa, miesstrippareiden puutteessa menimme katsomaan heidän naiskollegojensa esitystä. Huono show, mutta pelottavan näköiset pervot näyttivät nauttivan esityksestä. Polttarit takana, häät huomenna edessä! Jännää!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Epäkalliita kalakärpäsiä

Mitä vikaa on seuraavissa virkkeissä: Ostin halvan paidan. Kyllä se Liisa-täti on lihava. Minun mielestäni ei näissä toteamuksissa ole mitään kummallista, mutta minäpä en olekaan poliittisesti korrekti henkilö. Täällä juuri kukaan ei käytä sanaa ”halpa”; epäkallis kuulostaa paremmalta. Yksikään ihminen ei ole ”lihava”, ehkä vain hieman epälaiha tai suuriluinen. Lyhyitäkään ihmisiä ei ole, vain pieniä ja sieviä. Kääpiöt/lyhytkasvuiset ovat pieniä ihmisiä. Tyhmät ihmiset ovat epäfiksuja. Miksei asioista puhuta niiden oikeilla nimillä? Jos ihminen painaa 400 kiloa, hän selvästikin on lihava. Jos paita maksaa 3 euroa, se on halpa. Miksi sanoja pitää kaunistella silloinkin, kun siihen ei ole mitään syytä? Minä aion edelleen olla halpoja vaatteita ostava, köyhä työtön diabeetikko. Tosin työttömäksi diabeetikoksi minua ei täällä kutsuta, vaan haasteellisella haimalla varustetuksi pesänrakentajaksi tai kotihengettäreksi...

Kesä on mennyt tosi nopeasti. Nyt on kalakärpästen (fishfly) aika pariutua ja kuolla. Noin viikon ajan joka kesä nämä hyönteiset nousevat joesta maalle elämään 24 tuntia pitkän elämänsä. Iltaisin Caledonian sillan valot houkuttelevat kärpäsiä ja ne valtaavat koko sillan. Näkyvyys on kuulemma sillalla iltaisin olematon. Yön kuluessa hyönteiset kuolevat ja aamulla silta on täynnä kuolleita kärpäsiä, jotka muodostavat niin paksun peitteen sillalle, että tälläkin viikolla sillalla on nähty kaksi kolaria kärpäsraatoihin liukastuneiden autojen törmättyä toisiinsa. Aamuisin silta hiekotetaan liukastumisvaaran takia ja kuolleet raadot huuhdotaan takaisin jokeen. Tämä jo sinänsä etova kärpäsilmestys muuttuu vieläkin epämiellyttävämmäksi (ei siis kamalammaksi tai ällöttävämmäksi), kun ottaa huomioon, miksi kalakärpäsiä kutsutaan kalakärpäsiksi. Nämä hyönteiset haisevat pilaantuneelta kalalta. Voitteko kuvitella sitä iloa ja riemua, mikä valtaa mieleni kun aamulla pyöräilen kuntosalille kalatorin halki.. eikun siis sillan yli. Täytyy sanoa, että ei ole tällä viikolla tehnyt mieli juurikaan syödä kalaa.

perjantai 13. heinäkuuta 2007

Viriviritööttööt

Sivistin itseäni jälleen eilen katselemalla telkkaa. Löysin ohjelman, joka kertoi fanaattisista keräilijöistä. Jakson teemana olivat teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat ja heihin rakastuneet naiset. Aivan, naiset. Kolmikymppiset leidit olivat retkahtaneet lapsuudessaan kilppareihin ja toinen heistä rakastaa syvästi Raphaelia. Mikäs siinä, ihailinhan minäkin aikoinani Tao Taoa. En kuitenkaan rakastunut häneen palavasti, ehkä minussa on valmistusvirhe.

Kilpparileidit keräilevät Turtles-sälää ja samaistuvat noihin neljään sankariin. TV-ohjelmassa esitettiin syvällinen luonneanalyysi kustakin kilpiveikosta. Toinen naisista tykkäsi pukeutua Raphaeliksi ja otti kilpparitatuoinninkin. Hänen elämänsä oli hyvin kilpikonnakeskeistä ja huoneensa hän oli sisustanut viemäriksi – mikäs sen viihtyisämpää!

Raphaeliin rakastunut nainen puolestaan kasvatti eläviä kilpikonnia ja nimesi ne toki esikuviensa mukaan. Jossain vaiheessa hän oli löytänyt miehenkin (tosin miestä ei näytetty, ehkä hän oli oikeasti kilpikonna) ja saanut lapsen (joka ei näyttänyt ainakaan ulkoisesti vihreältä tai kilpiseltä). Sänkynsä tämä leidi kuitenkin jakoi Raphael-pehmolelun kanssa ja palkkatulonsa hän käytti elokuvarekvisiitan osteluun (Raphaelin pää kolmannesta Turtles-elokuvasta [yksikin teinikilpparielokuva on kyllä mielestäni liikaa] 2000 euroa jne.). Meitä on (todella) moneen junaan! Kerron joskus myöhemmin siamilaisista kaksosista, jotka jakavat vartalon kokonaan. Kaksipäisellä kaksosvartalolla on kaksi ajokorttia yms.

Onneksi en keräile intohimoisesti mitään kovin kallista. Halvatkin häät maksvat yllättävän paljon, ja häistä se rahanmeno vasta alkaa. Kanadalaiset viranomaiset käärivät melkoiset massit meikäläisen oleskelulupahakemuksesta ja kaupan päälle saavat valokuviani ja rakkauskirjeitä Keithille. Toivottavasti ymmärtävät pyytää niistä tarpeeksi eBayssä. Häämatkakin maksaa, tosin kahden viikon Thaimaan matkan sijaan lähdemme Canada’s Wonderlandiin päiväksi. Ihanaa, vuoristoratoja ja possujunia!!!!

sunnuntai 8. heinäkuuta 2007

Nuorena nukkuneita

Keithin kaverin isosisko kuoli toissapäivänä. 27-vuotias on aika nuori luopumaan elämästä. Syöpä on pelottava tauti. Enemmän surettaa syöpään yms. kuolleet kuin kännissä kolaroineet. Koskaan ei tiedä mitä ja milloin osuu omalle kohdalle, mutta aina voi toivoa, että saisi elää terveen ja kohtuullisen pitkän elämän rakkaiden ihmisten kanssa. Diabeetikon kohdalla pitkä ja terve elämä tosin taitaa olla fantasiakirjallisuusainesta.

Jokainen suomalainen syö keskimäärin 4,4 kiloa grillimakkaraa vuodessa. Meikäläisen lukema on 0 kiloa. Täällä grillissä yleensä paistuu pihvi, makkarat eivät ole niin suosittuja kuin Suomessa. Kasvisgrillimakkara maistuu Kanadassa lähes yhtä oudolle kuin Suomessa.

Huomenna toivottavasti ratkeaa hääpäivä. Sitten kiiresti ostamaan mekko ja kaunistautumaan kosmetologille ja kampaajalle. Ja häämatkalle huvipuistoon! Jesh!

Häiden lisäksi tiedossa on vaikka mitä bileitä. Ainakin tatuointibileet ovat kulman takana, paikalle tilataan tatuoija ja sitten otetaan porukalla tatuointeja. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Ehkä vihdoin saan aikaiseksi tatuoida tekstin LineageII otsaani.

perjantai 6. heinäkuuta 2007

Paratiisi

..soi tänään iskelmäradiossa. Löysin monta suomalaista nettiradioasemaa kuunneltavaksi. Kuuntelin aina kesäisin Turussa parvekkeellani Iskelmää tai Groovea, joten Badding vei minut muistoissa takaisin Kuohukujalle. Parvekkeella viettämäni aurinkoiset iltapäivät olivat ihanan kiirettömiä ja huolettomia hetkiä. Tällä hetkellä huolia on riittämiin – muutto Kanadaan ja oleskeluluvan hakeminen on stressaavaa puuhaa, eikä sitä todellakaan ole tehty helpoksi tai ainakaan halvaksi. Mitä oleskelulupahakemusviranomaiset oikeasti tekevät valokuvillani ja kirjeilläni Keithille? Varmasti jotain tuhmaa, jotain mikä ei taatusti liity hakemusprosessiin mitenkään.

Keithin passi saapui vihdoin. Ostimme liput Suomeen, elokuussa sitten nähdään! En tiedä paluustani tänne, minua kun ei välttämättä päästetä rajan yli. Joudun todennäköisesti odottamaan Suomessa pari kuukautta asioiden selviämistä. Saanhan sitten ainakin syödä mahan täydeltä ruisleipää! Palatessani saan toivottavasti jo tehdä töitä, aion hommata jonkun paskaduunin Caledoniasta kunnes löydän oman alan töitä.

Keräsin tuhansia pöpipisteitä eilen ja toissapäivänä. Täällä satoi aamupäivällä molempina päivinä reilusti ja pyöräillessäni kuntosalilta kotiin pisteitä ropisi kuin sadepisaroita. Eihän kukaan pyöräile sateella.. Ja miksi ei, lämpöasteita oli sateesta huolimatta yli 20 ja luonto todella tarvitsi vettä. Hiukset tuntuvat ihanan pehmeiltä sadevesikäsittelyn jälkeen!

Valitan aina tylsyyttä ja sitä, ettei ole mitään tekemistä. Voisin toki puuhastella puutarhassa tai pyyhkiä pölyjä, sellaista tekemistä täällä on riittämiin. Minut tuntevat ihmiset tosin tietävät, etten pidä puutarhoista mehiläisten ja muiden lentävien höttiäisten takia, eikä kodin siivoaminen kuulu intohimoihini. Tylsää siis on edelleen. Ilman nettiyhteyttä ja kuntosalia ei olisi mitään elämää.