keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Moonwalk

Yesterday at work I was bored (not the first time that has happened though..). The floor was a bit slippery from all the candle stuff so I decided to try moonwalk. It didn't go so well, but hey, I still have two weeks to learn it. Maybe the reason for me to have this job is to learn moonwalk. Everything in this world has a reason, everything happens for a reason. I got a crappy (I mean interesting and challenging, if you read this dear boss.. I just have to pretend like I don't love the job, otherwise my friends would get really jealous) job because I am meant to learn moonwalk. Slide your feet, babe!

I got a Facebook account and even added more friends there, just to get more readers for my blog. My plan didn't work, there's still no comments on any of my intelligent and wonderful posts. Hmph! Fine, don't let me know you are reading this. I'll throw a sheep at you on Facebook!!! Take that! Yea!

lauantai 20. lokakuuta 2007

Kuukausi pelastukseen

Riihimäen katkeruusilmapiiri on muuttamassa minuakin entistä selvemmin tulevaisuuden kyttääjämummoksi, jonka mielestä naapuri pysäköi autonsa aivan väärin. Tämän kerrostalon asukkaat tuntuvat muuttuvan sellaisiksi ihan automaattisesti. Verhot heilahtelevat ikkunoissa tämän tästä, aina kun joku lähtee talosta tai tulee pihalle. Vältän itse (toivottavasti) kerrostalokyttääjätulevaisuuden häipymällä pohjoistuulen mukana Kanadaan piakkoin. Siellä minusta tullee omakotitalokyttääjä. Lienee sekin parempi tulevaisuudennäkymä kuin tämänhetkinen tilanteeni kynttilänkyttääjänä. Alipalkattuna, aliarvostettuna kynttilänkyttääjänä.

Siitä huolimatta, että olen kritisoinut riihimäkeläisiä polkupyöräilijöitä blogissani, heidän raivostuttava käytöksensä on yhä ennallaan. Käsittämätöntä. Eikö kukaan lue äärimmäisen intellektuelleja turinoitani? Jos siis olet riihimäkeläinen, kuljet pyörällä ja luet tätä, velvollisuutesi on totella ohjettani: älä perkele pyöräile siellä jalkakäytävällä tai syön pääsi. Ihan oikeasti. Jos pyöräilet jalkakäytävällä pimeällä ilman valoja, syön pääsi lisäksi myös jalkasi. Etpä sitten enää pyöräile jalkakäytävällä, etkä ehkä muuallakaan.

Jaloista tulikin mieleeni vanheneva vartaloni. Alkavalla viikolla jalastani poistetaan ulkoneva luomi, sillä viime kesänä sandaalit alkoivat hiertää sitä, enkä tahdo sen muuttuvan pahanlaatuiseksi luomikasvaimeksi, joka nielee alleen koko jalkani. Polvenkin kanssa on ollut ongelmia, tosin seisomatyöllä ja ahkeralla jumppaamisella saattaa olla osuutta asiaan. Ilmeistä kuitenkin on, että vanhuus hiipii kroppaani jo nyt. Masentavaa. Rollaattori, here I come!

perjantai 19. lokakuuta 2007

He wasn't there

The man with his doberman. Maybe he was only in my head all the time. Was he real?

torstai 18. lokakuuta 2007

A man and a doberman

My job is boring. Especially the morning shift kills me! Imagine getting up before 5am.. On top of that, days seem to be very alike, and I don't find my job (=making and watching candles. I've never seen so many candles before!) to be very useful for the society. What makes days to feel even more alike is a man with a doberman. Every morning on my way to work, I see this man with his dog. At the exactly same spot. The second time I saw him I was suspecting that Monday started all over again. On Wednesday morning I thought I was going crazy. This morning I didn't see them immidiately and felt weird, I found myself thinking what had happened to the man and the dog. They were there though, at the same spot as usual. Maybe the man is waiting for me every morning? Is this the real life Truman show?? Well anyways, it's creepy but also comforting, someone else too has to get up so f***ing early. It's not normal to force people to get up in the middle of the night! Only one more morning shift week left for me though, and I won't miss them at all!! (Or any other shift to be honest)

I wonder if the man with his doberman will be there tomorrow morning. It would be weird if they weren't there, but even more weird if they were.

lauantai 13. lokakuuta 2007

Toim. Huom.

Oletteko muuten huomanneet, miten sujuvasti löydän valitettavaa, olin sitten Caledoniassa tai Riihimäellä. Taito se on tämäkin!

Det här är R-tåget till Helsingfors

Vi stannar följande gång i Hyvinge. Käväisin siis taas junalla Hesassa. Siellä käy aikamoinen vipinä Riihimäkeen verrattuna, ja minä pidän siitä vipinästä. Riihimäen rauhallisuus on ehkä toisinaan kiva ja rentouttava asia, mutta isommassa kaupungissa on a.enemmän tekemistä tai ainakin tekemisvaihtoehtoja ja b. mahdollisuus olla törmäämättä ihmisiin, joihin ei halua törmätä. Törmäily ei kai kaikkia vaivaa, eikä minullakaan ole mitään hävettävää tai syytä nolostua törmättäessä. Minulla vaan ei ole mitään sanottavaa, eikä useimmiten edes kiinnosta mitä entisen rinnakkaisluokkalaisen koliikkivauvalle juuri tänään kuuluu.

Keith viihtyy Caledoniassa, enkä oikein ymmärrä miksi. Kylä on (jos mahdollista) Riksuakin pienempi, kaikki tuntevat jotain kautta sinut aivan varmasti. Paikalliset pankkineidit ovat nähneet hääkuvamme ja Keithin ala-astekaverit varmasti minut tavatessaan käyvät käsiksi (=halaavat). Toisaalta, viihtyyhän pari kaveriani täällä Riksussa edelleen. Olen tämän jo sanonut ennenkin, mutta sanon sen taas. Väännän vaikka rautalangasta, jos se ei muuten mene perille. *rautalankaväännytystä* Viihdyn suuremman kaupungin kasvottomuudessa. Caledoniassa voin vielä olla kasvoton, sillä en tunne sieltä juuri ketään. Kaikki luultavasti ovat kuitenkin tietoisia minusta, siitä hullusta sateellakin pyöräilevästä blondista. Vaihdoin muuten ihan itse renkaan lainapyörään tällä viikolla. Siihen meni yksi kokonainen aamu, mutta nyt voin ylpeänä kertoa tehneeni moisen uroteon. Siis työn, joka perinteisesti, ainakin työpaikallani, luokiteltaisiin miehelle soveltuvaksi. Onko kyseessä siis pikemminkin urosteko??

perjantai 12. lokakuuta 2007

Itsepalvelua

Viimeviikkoisten kokemusteni perusteella voin lähitulevaisuudessa Googlen avulla diagnosoida omat sairauteni, muuttaa ihonväriäni sekä voittaa Nobelin rauhanpalkinnon. Ai miten niin? No, minäpä kerron (jos lupaat olla kertomatta salaisuutta eteenpäin). Hakiessani korvauksia matkavakuutuksesta virkailija kehoitti minua täyttämään vahinkoilmoituksen netissä. Sitten voisin kätevästi lähettää liitteet kirjekuoressa vakuutusyhtiölle. Entäs se puoli tuntia, jonka olin jonottanut vain päästäkseni lyömään lääkekuitit vakuutusvirkailijan kouraan toimitettavaksi eteenpäin?? Anteeksi vain, sanoin, tahtoisin palvelua. Sain sitten lopulta asiaa tarpeeksi kauan jankattuani täyttää vakuutusyhtiön eteisessä korvausanomuslaput ja jättää ne täytettyinä virkailijalle. Voi sitä onnea!

Tällä viikolla otin myös yhteyttä sosiaalihoitajaan kysyäkseni insuliinien mahdollisesta korvattavuudesta Kanadassa. Ensimmäinen kysymys muuten kyllä ystävälliseltä hoitajalta oli: ”Oletkos jo etsinyt netistä itse tietoja?” Enkös minä juuri siksi hoitajalle soittanut, että joku asiasta enemmän tietävä ottaisi asioista puolestani selvää. Jos mikään ei enää kuulu kenenkään töihin, vaan netistä voi itse etsiä ratkaisuja, voin siis selvästikin diagnosoida itse esim. eturauhasvaivani ja hyvin piilevän anoreksiani.

Töissä ärsyttää (monien muiden seikkojen ohessa, eihän työläinen voi koskaan olla täysin tyytyväinen) naisten asema. Miehet ovat vastuullisissa asemissa, naiset hoitavat paskaduunin. Kynttilöitä pakkaavan koneen vieressä seisova mies tienaa luultavasti tuplasti verrattuna meihin naisiin, jotka hiki hatussa kannamme laatikoita, pakkaamme kynttilöitä, täytämme kuppisiiloja yms. Asiaa ei yhtään kyllä edistä tehtaalla jo pitkään työskennelleiden naisten asenne. Jos et osaa jotain tehdä, mene hakemaan avuksi joku mies. Näin minua neuvottiin ekalla viikolla. Ilmeisesti miehisyys on yleispätevä ja autuaaksi tekevä asia. Pomo ruokkii kyllä tehtaalla jo kauan vallinnutta naisten asemaa ja kunnioitusta (tai sen puutetta), vaikka nuori mies onkin. Hänen asenteessaan on varsin samoja piirteitä kuin hänen tyttökaverinsa isän asenteessa. Onko siis taas käynyt niin, että poikakaveri muistuttaa isää? Taitaa olla. Keithissä ja iskässäkin on samoja piirteitä, nimittäin parta. Onkohan luonteenpiirteissä jotain? Ehkä ulkopuoliset näkevät tämän asian paremmin. Itse on vaikea nähdä lähelle näissä asioissa, vaikka olisikin ihmismielen tutkimiseen sopiva koulutus.

perjantai 5. lokakuuta 2007

Hei hei mitä kuuluu?

Täällä Riihimäellä olen törmännyt niin moneen ihmiseen menneisyydestä ja käynyt läpi vanhoja tavaroitani, että väkisinkin on tullut mietittyä, mitä ihmettä kaikille elämän varrella kohdatuille ihmisille nykyään kuuluu. Joidenkin ystävien kanssa tulee oltua edelleen yhteydessä, entisten poikakaverien kanssa ei niinkään (lieneekö se suurimmassa osassa tapauksia tarpeellistakaan.. tuskin). Toivon kuitenkin, ettei kellekään ole jäänyt traumoja meikäläisestä, ja että kaikki ovat onnellisia ja tyytyväisiä. Jotkin menetetyt kontaktit harmittavat, sillä niin moni kadotettukin ihminen on vaikuttanut siihen millainen olen tänään. Toiset kontaktit olen menettänyt ihan mielelläni. Esimerkkinä Asger. Ei ole ikävä.

Riihimäen ja Suomen negatiivisuus alkaa taas vallata mieltäni. Kaikki ovat niin pirun kateellisia tai katkeria, ettei toisen onnelle ole tilaa. Töissä seuraavan vuoron porukalle jätetään mahdollisimman tyhjät työpisteet. Kaveria ei auteta, vaikka on luvattu (vink vink). Kuten olen jo aiemmin sanonut, varmasti osa kanadalaisten positiivisuutta ja iloisuutta on teeskenneltyä. Silti se lämmittää mieltä pirusti enemmän kuin jatkuva valitus, mulkoilu, negatiivisuus. Ei ihmekään, että suomalaiset kuluttavat paljon alkoholia. Eihän meitä selvinpäin kestä!

Ja miten moukkamaisia riihimäkeläiset pyöräilijät ovatkaan. Täällä pyöräillään jalkakäytävillä eikä pyörissä ei ole valoja. Olin itsekin samanlainen Moukka muuttaessani Turkuun. Turussa opin muiden asioiden ohessa pyöräilemään pyöräteillä tai ajotien reunassa, sekä käyttämään valoja pimeällä, jotta pyöräily autojen keskellä olisi edes kohtuullisen turvallista. Poliisi sakotti valottomista pyöristä. Jalankulkijat huomauttivat varsin epäystävällisesti jalkakäytävillä pyöräilystä. Sama asenne olisi tarpeen täällä Moukkalandiassa, missä ei edes ole niin paljon autoja, että pyöräily tiellä olisi vaarallista. Tielle sieltä jalankulkijoita kiusaamasta, mars! Onnex mä oon niin ihq et en ikinä mogaa <3