perjantai 5. lokakuuta 2007

Hei hei mitä kuuluu?

Täällä Riihimäellä olen törmännyt niin moneen ihmiseen menneisyydestä ja käynyt läpi vanhoja tavaroitani, että väkisinkin on tullut mietittyä, mitä ihmettä kaikille elämän varrella kohdatuille ihmisille nykyään kuuluu. Joidenkin ystävien kanssa tulee oltua edelleen yhteydessä, entisten poikakaverien kanssa ei niinkään (lieneekö se suurimmassa osassa tapauksia tarpeellistakaan.. tuskin). Toivon kuitenkin, ettei kellekään ole jäänyt traumoja meikäläisestä, ja että kaikki ovat onnellisia ja tyytyväisiä. Jotkin menetetyt kontaktit harmittavat, sillä niin moni kadotettukin ihminen on vaikuttanut siihen millainen olen tänään. Toiset kontaktit olen menettänyt ihan mielelläni. Esimerkkinä Asger. Ei ole ikävä.

Riihimäen ja Suomen negatiivisuus alkaa taas vallata mieltäni. Kaikki ovat niin pirun kateellisia tai katkeria, ettei toisen onnelle ole tilaa. Töissä seuraavan vuoron porukalle jätetään mahdollisimman tyhjät työpisteet. Kaveria ei auteta, vaikka on luvattu (vink vink). Kuten olen jo aiemmin sanonut, varmasti osa kanadalaisten positiivisuutta ja iloisuutta on teeskenneltyä. Silti se lämmittää mieltä pirusti enemmän kuin jatkuva valitus, mulkoilu, negatiivisuus. Ei ihmekään, että suomalaiset kuluttavat paljon alkoholia. Eihän meitä selvinpäin kestä!

Ja miten moukkamaisia riihimäkeläiset pyöräilijät ovatkaan. Täällä pyöräillään jalkakäytävillä eikä pyörissä ei ole valoja. Olin itsekin samanlainen Moukka muuttaessani Turkuun. Turussa opin muiden asioiden ohessa pyöräilemään pyöräteillä tai ajotien reunassa, sekä käyttämään valoja pimeällä, jotta pyöräily autojen keskellä olisi edes kohtuullisen turvallista. Poliisi sakotti valottomista pyöristä. Jalankulkijat huomauttivat varsin epäystävällisesti jalkakäytävillä pyöräilystä. Sama asenne olisi tarpeen täällä Moukkalandiassa, missä ei edes ole niin paljon autoja, että pyöräily tiellä olisi vaarallista. Tielle sieltä jalankulkijoita kiusaamasta, mars! Onnex mä oon niin ihq et en ikinä mogaa <3

Ei kommentteja: