perjantai 30. marraskuuta 2007

Keidas keskellä Kanadaa

Tai oikeastaan näitä keitaita on enemmäkin. Ikeoita nimittäin! Ikea tuo palan skandinaavista elämää Atlantin tälle puolelle. Mistä muualta saisinkaan mmmmarabouta, salmiakkia, glögiä tai kunnollisia pyykinkuivaustelineitä. Kanadalaiset pyykinkuivaustelineet ovat lähinnä vitsi, ne romahtavat farkkujen painosta ja koska ne on tehty puusta, ne eivät juurikaan kestä kosteita vaatteita. Pitäisikö telineissä siis kuivata kuivia vaatteita? Toinenkin ruotsalainen menestystarina tarjoaa minulle koti-ikävään lääkettä. H&M:n vaatteet sopivat pötkömäiselle vartalolleni useiden muiden kauppojen tarjotessa vaatteita lanteikkaille tai rintaville naisille. Viva Sverige!

Keräsin hulluuspisteitä tänään pyöräilemällä räntäsateessa. En ole vielä räjäyttänyt pistepottia sauvakävelemällä, mutta senkin unelman aion toteuttaa pian! Jos siis tulette käymään Caledoniassa, minut tunnettaneen nimellä ”se hullu lumisateessa pyöräilevä, ilman suksia hiihtävä nainen, joka välkkyy pimeässä”. Ja onneksi välkyn ja heijastelen!

Tapasin tänään salilla Mattin (jolla on ihanat silmäripset) vaimon, jonka nimi saattaa olla Lindsay. Aiomme kenties treenailla ja tappaa aikaa salilla yhdessä, mikä kyllä olisi mukavaa vaihtelua. Jos ajattelette, että olen moukka kun en muista hänen nimeään, niin voin lohduttautua sillä, ettei hänkään varmasti muista minun nimeäni. Nimeä, joka sai tällä viikolla uuden kirjoitusasun: Mau. Miu mau!

tiistai 27. marraskuuta 2007

Mä en oo sun kulta

Viime viikolla käytyäni Subwayssä patonkiostoksilla tunsin yksityisyyteni loukatuksi, kun myyjätär kutsui minua honeyksi ja sweetieksi ja vaikka miksi. Täällä monet kassaneidit toimivat näin, ja ilmeisesti se on kohteliasta. Minun mielestäni se on epämiellyttävää. Miettikääpä jos Sittarissa menisit kassalle ja myyjä kysyisi: ”Mitä kuuluu, beibi?”. Tai ravintolassa tarjoilija sanoisi: ”Miten voin palvella sinua tänään, kultaseni?” Liian intiimiä!

Asioita kaunistellaan ja sokerikuorrutetaan muutenkin täällä ihan tarpeettomasti. Olen jo aiemmin maininnut kampaajan, joka pyytäessäni leikkaamaan kuivat latvat pois leikkasi vajaan sentin hiuksiani. Jumpassa kukaan ei huuda ja pakota tekemään paremmin, nopeammin ja tehokkaammin. Täällä kehotetaan tekemään oman jaksamisen mukaan, ja onnistuneen haara-perus-hypyn jälkeen kehuja satelee roppakaupalla. Lääkärit eivät sano 500-kiloiselle potilaalle todenmukaisesti: ”Olet todella läski, nyt pitää laihduttaa”. Läski on niin loukkaava sana, että mielummin sanotaan ystävällisesti: ”Sinun pitäisi nyt hieman kiinnittää huomiota ruokavalioon, ja ehkä hieman lisätä kasvisten osuutta”. Onhan se kivaa, että ollaan kohteliaita, eikä sanota turhan ilkeästi, mutta ei kaikkea tarvitse mielestäni kääriä pumpuliin ja vaaleanpunaisiin sulosanoihin. Jos en ole hyvällä tuulella, en myöskään jaksaisi teeskennellä olevani iloinen. Tämä erottaa minut kanadalaisista, joilla aina menee kysyttäessä hyvin.

Nyt kun valittamisen makuun olen päässyt, niin taidan jatkaa tällä tiellä. Viime kerralla täällä ollessani oli kesä ja lämmintä, joten en huomannut yhtä merkittävää puutetta täkäläisessä ruokavalikoimassa. Täällä ei ole maustettuja teelaatuja. Siis sellaisia, että tavallisen mustan teen seassa on vaikka marjoja tai muuta. Kaikki marjateet täällä ovat vain sitten sitä marjaa, eli ”tee” ei edes ole oikeasti teetä. Lähettäkää minulle oitis maustettua teetä!

Jouluvaloja täällä sitten onkin runsaasti Suomea enemmän. Karmeimmat näkemäni jouluvaloviritykset koostuvat monista erivärisistä eri tahtiin välkkyvistä valoista, liikkuvista poroista ja Suomessakin tunnetusta valokaapelista! Jos Suomessa valokaapeliin kääritään yksi puu tai portaiden kaide, täällä koristellaan jokainen pihalta löytyvä risu. Muutenkin jouluhössötys on kokonaisvaltaisempaa kuin Suomessa. Lahjoja ostetaan paljon ja joulua odotetaan innolla jo lokakuussa. Jouluun palaa rahaa aivan älyttömästi. Piparit eivät ole erityisesti joulukeksejä täällä. Sen sijaan erilaisia keksejä tulee olla tarjolla useampaa sorttia, ja ainakin minun mielestäni ne kaikki näyttävät hyvin sokeri- ja voipitoisilta. Piparkakkutalokaan ei tarvitse tehdä itse, sen voi ostaa osina kaupasta ja sitten ihan itse koota ja koristella! Voi sitä tekemisen riemua. Noh, minä teen pipareita ja syön ne sitten vaikka itse jos muille ei kelpaa. Hmph!

torstai 15. marraskuuta 2007

Yhteenveto

Kohta on aika poistua Riihimäeltä kohti lounasta. Ei ruokaa, vaan ilmansuuntaa. Ajattelinkin, että on syytä tehdä yhteenveto nähdyistä ja koetuista asioista. Aika kultaa pian nämäkin muistot, joten on syytä toimia nopeasti!

Liki kolmen kuukauden ajan olen vihaisesti mulkoilemalla koittanut opastaa riihimäkeläisiä pyöräilijöitä jalkakäytäviltä ajotien puolelle. Ahkera mulkoilu ei ole tuottanut tulosta. Pimeällä olen toki yrittänyt tappaa katseellani valotta pyöräileviä, mutta tappamistehtävä jää nyt sitten autoilijoille.

Tehdastyön ihanuutta tuli kokeiltua, löysin jälleen yhden alan, joka ei todellakaan ole minua varten. Vaadittavia selkäänpuukotustaitoja ja työn tekoa aivoja käyttämättä en vielä osaa.

Talviaikaan siirtymisen jälkeen päivät pimenevät entistä aikaisemmin, ja se kyllä näkyy meissä suomalaisissa. Hymy ei irtoa kirveelläkään, vai pitäisikö sanoa Sig Sauer Mosquito-pistoolillakaan. Toisia tönitään ohikulkiessa, anteeksi ei pyydetä. Hymyileviä ihmisiä pidetään kylähulluina (aivan kuten minä pidän Caledoniassa kaikkia moikkailevia ja kohteliaita ihmisiä ihan pöpeinä). Kyllä se hymy silti olisi välillä ihan kiva juttu!

Hyötyliikunta sentään on arvossaan täällä pohjolassa. Kaipaan Caledoniassa kovasti sitä, että kauppaan tai postilaatikolle kävellään tai pyöräillään. Aionkin viedä täältä mukanani ajovalot Rockylle, jotta voin pimeälläkin ajella fillarilla ympäriinsä, pahennusta herättäen. Mahdollisesti räjäytän hulluuspistepotin ja vien mukanani kävelysauvat! Okei, näyttiväthän ne silloin aluksi toooodella typeriltä, mutta nyt sauvakävelijät ovat osa suomalaista maisemaa talitinttien lailla. Tänä talvena talitintit, siis kävelysauvat, muuttavat Kanadaan!

Lisää plussapisteitä Suomelle tulee kampaajalla käynnistä. Täällä käytetään lämpökupuja, joten värit päässä ei tarvitse istua yli tuntia.. Myös hiuksia leikattaessa kampaaja leikkasi oikeasti kuivat latvat pois, eikä vain varovasti syytteen pelossa näykkinyt vajaata senttiä latvoista. Jos en muuten siis tule Suomeen, niin kampaajakäyntiä varten sitten ainakin.

torstai 8. marraskuuta 2007

They Are Alive

The Machines. At work. Seriously! When I sit next to them, paying attention to the candles, the machines work perfectly. When I turn my back at them, or go do something else, they stop. They do. Every time. It's like they know when I'm ignoring them. Scary, huh? Not as scary as the boss, who appears within seconds when the machines stop. He might be a wizard, or maybe he has a teleporting skill. Spooky.. Well, tomorrow is my very last day working at that factory. I couldn't take it anymore, the backstabbing and the general "men are better than women"-attitude are driving me crazy.

Some crazy kid shot other students, teachers and himself in a Finnish school yesterday. The whole Finland went nuts after the shooting, it's something we always thought "would only happen in USA". I feel bad for the families and friends who lost their loved ones. I can't imagine what it is like to go to school and end up dead, or fearing for your own life. I hope no one blames the family of the shooter, they lost their son, too. Guns seem to be so unfair. The one that has the gun, has the power. You can fight the fists, but the bullet is stronger than a human (unfortunately or fortunately, maybe sometimes guns are needed when they are in "right" hands). Again I have to try to realize that the world isn't a fair place. I keep hoping it would be, and I'm prepared to get disappointed many times.

I got glasses today. I look funny wearing them, but wow, the world looks so clear now! 3 years I've been thinking the windows are dirty, when it really has been my eyes' fault. When I got my ears pierced a year ago, I first thought I looked like a transvestite. I got used to the earrings, and now I can't help buying them! Maybe the same thing happens with the glasses. Hopefully not, the glasses are kind of expensive compared to cheap silver earrings.

Today I love Facebook! I found a long lost friend there. She is one of the friends I lost and have missed ever since. The true friends are like that. I'm glad she found me, and I hope to keep in touch fromnow on! New friends are important too, but you can't do kids' stuff, like play with Penny's ponies, with them at this point of your life.

lauantai 3. marraskuuta 2007

Ryöstö

Olen satojen muiden lailla rekisteröitynyt naamakirjan käyttäjäksi. Sen kanssa pelaillessa aika rientää nopsaan, ja vanhojen kavereiden kuulumisia kuulee edes vähän. Kauhukseni kuitenkin huomasin, että on tapahtunut kaverinryöstö. Aikoinani Rostockissa tutustuin islantilaiseen pariskuntaan. Reissasimme yhdessä Puolassa ja Tsekeissä, ja olemme pitäneet yhteyttä Saksasta palattuammekin. Nyt heidän ystävänään naamakirjassa on Henryn vaimo! Tietysti, tapasivathan he Islannissa, mutta silti.. Tuntuu kuin minut olisi syrjäytetty. Ei Kreetan kuulu olla minun kavereideni kaveri, minä olin heidän kaverinsa ensin! Jos asiasta mainitsisin Kreetalle, kehoittaen katomamaan kaakkoon, Henry ei varmaan saisi enää edes salaa vastailla sähköposteihini.. Henryn Kreeta saa pitää, mutta näpit irti islantilaisista!!

Jokin mielenhäiriö ohjasi minut katsomaan Urheilukanavaa näin lauantaiaamun kunniaksi. Katselen ”suomalaista” koripalloa, joskaan yksikään pelaaja ei ole valkoihoinen, eli ns. tyypillinen suomalainen. Kas, tuomari sentään on perinteinen suomalainen possunokka.

Kohta minunkin pitää jo pakata. Olen ostellut jo hammastahnoja ja deodorantteja Kanadaan vietäväksi. Hammastahnaa siksi, ettei siellä ole ksylitolihammastahnoja. Deodoranttia siksi, ettei siellä ole roll-on-deodorantteja. Paitsi ehkä yhtä, pahalta haisevaa. Jostain syystä Kanadassa kaikki käyttävät kiinteää, valkoista deodoranttia, joka kainalon hiostuessa muodostaa kivoja klimppejä. Eroottista!

perjantai 2. marraskuuta 2007

Kynttilätehtaan tyttö

Aki Kaurismäki saisi loistavan elokuvan työstäni kynttilänkyttääjänä. Tai ehkä toisinpäin; työni olisi hieman kivempaa, jos Aki sen kuvaisi kauniisti elokuvassaan. Elokuvaa varten työpaikalle tosin tarvittaisiin romanssi.. Siihen ei oikein tällä hetkellä ole aineksia, mutta ehkä sankarittaren kaipuu aviomiehensä luo kelpaisi romanttiseksi ainekseksi. Tosiasiassa tehtaassa ei ole mitään romanttista, eroottista tai edes ihastuttavaa, ellei sitten satu kiihottumaan äärimmäisestä sovinismista. Jotkut naiset siitä tuntuvat pitävän, ja jopa lietsovat sitä. Minun nukkumassa ollut sisäinen feministini on loikannut tehdastyön myötä esiin ja on valmis sotaan seipäitä vastaan! Valitettavasti aikaa on vain 6 päivää ja edessä valtaisa lauma miehiä, ja kumma kyllä naisiakin. Eilen yksi munallinen vain päätti, ettei tahdo enää tehdä hänelle määrättyä työtä. Ei sitten, sanottiin, tee sitten vaikka tätä toista työtä. Jos munaton moista menisi sanomaan, kerrottaisiin hänelle missä tehtaan portti sijaitsee. Munalliset saavat palkankorotuksia ja ylenevät vähitellen urallaan. Naisista suuri osa on tehnyt samantasoista työtä jo 20 vuotta. Miksi??? Parhaasta vastauksesta luvassa palkinto!

Olen viime aikoina nähnyt kummallisia unia. Yhdessä unessa ratsastin delfiinillä, joka oli Keith. Sukelsimme meren syvyyksiin ja sitten taas hyppäsimme haukkaamaan happea. Hengitin vahingossa vettä, ja retken päätteeksi delfiini-Keith kehoitti minua laihduttamaan, olin ollut raskas ratsastaja. Unen nähtyäni päätin 1. laihduttaa ja 2. mennä ensi kesänä uimakouluun, jottei Keithin tarvitse kantaa minua selässään aallokossa.