tiistai 27. marraskuuta 2007

Mä en oo sun kulta

Viime viikolla käytyäni Subwayssä patonkiostoksilla tunsin yksityisyyteni loukatuksi, kun myyjätär kutsui minua honeyksi ja sweetieksi ja vaikka miksi. Täällä monet kassaneidit toimivat näin, ja ilmeisesti se on kohteliasta. Minun mielestäni se on epämiellyttävää. Miettikääpä jos Sittarissa menisit kassalle ja myyjä kysyisi: ”Mitä kuuluu, beibi?”. Tai ravintolassa tarjoilija sanoisi: ”Miten voin palvella sinua tänään, kultaseni?” Liian intiimiä!

Asioita kaunistellaan ja sokerikuorrutetaan muutenkin täällä ihan tarpeettomasti. Olen jo aiemmin maininnut kampaajan, joka pyytäessäni leikkaamaan kuivat latvat pois leikkasi vajaan sentin hiuksiani. Jumpassa kukaan ei huuda ja pakota tekemään paremmin, nopeammin ja tehokkaammin. Täällä kehotetaan tekemään oman jaksamisen mukaan, ja onnistuneen haara-perus-hypyn jälkeen kehuja satelee roppakaupalla. Lääkärit eivät sano 500-kiloiselle potilaalle todenmukaisesti: ”Olet todella läski, nyt pitää laihduttaa”. Läski on niin loukkaava sana, että mielummin sanotaan ystävällisesti: ”Sinun pitäisi nyt hieman kiinnittää huomiota ruokavalioon, ja ehkä hieman lisätä kasvisten osuutta”. Onhan se kivaa, että ollaan kohteliaita, eikä sanota turhan ilkeästi, mutta ei kaikkea tarvitse mielestäni kääriä pumpuliin ja vaaleanpunaisiin sulosanoihin. Jos en ole hyvällä tuulella, en myöskään jaksaisi teeskennellä olevani iloinen. Tämä erottaa minut kanadalaisista, joilla aina menee kysyttäessä hyvin.

Nyt kun valittamisen makuun olen päässyt, niin taidan jatkaa tällä tiellä. Viime kerralla täällä ollessani oli kesä ja lämmintä, joten en huomannut yhtä merkittävää puutetta täkäläisessä ruokavalikoimassa. Täällä ei ole maustettuja teelaatuja. Siis sellaisia, että tavallisen mustan teen seassa on vaikka marjoja tai muuta. Kaikki marjateet täällä ovat vain sitten sitä marjaa, eli ”tee” ei edes ole oikeasti teetä. Lähettäkää minulle oitis maustettua teetä!

Jouluvaloja täällä sitten onkin runsaasti Suomea enemmän. Karmeimmat näkemäni jouluvaloviritykset koostuvat monista erivärisistä eri tahtiin välkkyvistä valoista, liikkuvista poroista ja Suomessakin tunnetusta valokaapelista! Jos Suomessa valokaapeliin kääritään yksi puu tai portaiden kaide, täällä koristellaan jokainen pihalta löytyvä risu. Muutenkin jouluhössötys on kokonaisvaltaisempaa kuin Suomessa. Lahjoja ostetaan paljon ja joulua odotetaan innolla jo lokakuussa. Jouluun palaa rahaa aivan älyttömästi. Piparit eivät ole erityisesti joulukeksejä täällä. Sen sijaan erilaisia keksejä tulee olla tarjolla useampaa sorttia, ja ainakin minun mielestäni ne kaikki näyttävät hyvin sokeri- ja voipitoisilta. Piparkakkutalokaan ei tarvitse tehdä itse, sen voi ostaa osina kaupasta ja sitten ihan itse koota ja koristella! Voi sitä tekemisen riemua. Noh, minä teen pipareita ja syön ne sitten vaikka itse jos muille ei kelpaa. Hmph!

1 kommentti:

Whissana kirjoitti...

Taalla kanssa harrastetaan tota, ma oon jo tottunut ja musta se on vaan hellyyttavaa. Varsinkin vanhemmat naisihmiset kutsuu ihan tuntemattomia honeyksi ja sweetieksi. Muistan itseasiassa etta rakas treinerini Lanakin teki niin ennen kun edes tunnettiin. Muistan kylla etta mua on sillon alussa kun oon tullu tanne ahdistanu kaikki tollanen. Nykyaan en edes kiinnita enaa huomiota.