keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Hyvä syy olla rasisti

Ennakkoluuloni venäläisiä kohtaan on ennen johtunut vain puhtaasti opistusta asenteesta itänaapureita kohtaan, ja tietystä historiaan liittyvästä katkeruudesta Suomen kohtaloa ajatellen. Nyt vihdoin minulla on oikea, henkilökohtainen syy vihata (jos ei nyt kaikkia, niin ainakin lennolla AY5 olleita) venäläisiä. Ne perkeleet ohittelivat surutta tullijonossa niin röyhkeästi, etten ole koskaan ennen moista käytöstä nähnyt. Matkalaukkuhihnalla ne seisoivat niin lähellä hihnaa, ettei kukaan muu nähnyt hihnalla kulkevia laukkuja, saati sitten päässyt sieltä noukkimaan omaansa. Prkl.

Ja sitten iloisempien uutisten pariin. Sain Keithiltä joululahjaksi kääpiösiilin. Se nukkuu päivät, juoksee yöt kitisevässä juoksupyörässään, ja sihisee kun sitä yrittää koskea. Eilen Niles pääsi häkistä ulos tutustumaan eteiseen ja Keithin kenkiin, joista se haukkasikin palasen. Se myös haukkasi minun sormestani palasen, ilmeisesti luullen sitä madoksi. Niles myös juuttui hetkeksi Keithin kengän sisälle; kiipeiltyään hetken kengän päällä se tippui kengän sisään. Niles juoksee yllättävän nopeasti, ja puree yllättävän kovaa. Nämä ovat ensihavainnot afrikkalaisen kääpiösiilin ominaisuuksista.

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Joulunvietto aikuisiällä

Kai tässä aikuiseksi pitää itsensä määritellä, kun lahjojen määrä on viime vuosina vähentynyt eksponentiaalisesti. Ja lahjansa saa itse valita, pienempänä sitä piti yrittää käyttäytyä, jotta pukki toisi toivelistalla mainitut lelut. Toisaalta ihan hyvä, ettei enää tarvitse olla kiltti. Voisi joululahjojen määrä olla negatiivinen, jos se jotenkin olisi kiltteyteen sidottu.

Tuli onneksi Riksuunkin puoli senttiä lunta jouluksi, eli valkea on joulu. Turussa yllättäin julistettiin joulurauha, ja perinteitä kunnioittaen pari saunaa ja yksi yksiö ovat jo palaneet maan tasalle. Siellä ollaan selvästi leikitty niiden LED-kynttilöiden kanssa, niitä kun ei saisi sytyttää tulitikulla palamaan! Kanadassa jouduin kituuttamaan ilman lahjoja viime vuonna joulupäivään saakka, kun siellä mukamas pukki käy vasta aattoyönä tuomassa paketit. Minä kyllä vaadin lahjani jo aattona iltapäivällä, saavat sitten Keithin serkkujen kersat kateellisina katsella vierestä. Muahahahaa!

Tunnen olevani selvästi jouluruokaihannoinnin ulkopuolella. Rosollia lukuun ottamatta mikään "perinteinen" joulupöperö ei minun kurkustani alas mene. Rohkea Roni, 5 vee, oli ollut ainakin minua rohkeampi. Hän tykkäsi porkkanalaatikosta ja jopa maistoi sitä! Ei nyt sillä, ettäkö olisi niitä Kanadan joulupöperöitä ikävä. Stuffingista jos ei saanut tarpeekseen thanksgivinginä niin nyt jouluna sitä olisi tarjolla vähän lisää.. Ja kas, kalkkunaakin olisi taas pöydässä. Eipä tule siellä ainakaan suuria yllätyksiä vastaan, kun aina on samat juhlaruoat tarjolla. Minä tässä jännityksellä odotan mitä se äiti on jouluruoaksi tänä vuonna laittanut. Mieli tekisi kalapuikkoja!

perjantai 19. joulukuuta 2008

Haloo, kuuleeko kukaan??!

Ehkä muistattekin miten valitin siitä, että Kanadassa kaikki tuntemattomatkin moikkailevat. Onhan se suurimmaksi osaksi raivostuttavaa, mutta toisaalta on kiva, että ihmiset kykenevät puhumaan tuntemattomienkin kanssa. Kävin hammaslääkärissä, ja siellä oli joku unohtanut hammasharjansa vessaan. Kävin kysymässä odotushuoneessa istuvilta, olivatko he kenties unohtaneet harjansa lavuaarin reunalle. Minua katsottiin kuin kylähullua (nyt siis olen kylähullu sekä Caledoniassa että Riihimäellä), eihän nyt tuntemattomille sopisi puhua. Samoin kävi sisätautipoliklinikan odotussalissa, missä kukaan ei reagoinut kutsuttuun nimeen, eikä viitsinyt kertoa edelleen kauempana istuville, ketä lääkäri kutsui. Paitsi minä. Voisikohan tässä asiassa löytää sellaisen kultaisen keskitien? Ei nyt ehkä kaikkia tarvitse moikkailla, mutta voisi nyt edes yrittää olla avulias, vaikka se sitten vaatisikin vieraille puhumista.

Hampaistani löytyi toinen reikä ikinä. Se paikattiin, mutta purressa paikattua hammasta vihloo. Tämä ei kuulemma ole normaalia. Toisaalta hyvä, sillä en juurikaan pidä vihlonnasta, ja asia on siis ehkä korjattavissa. Toisaalta vihlonta on huono juttu, sillä joudun ilmeisesti tekemään jotain asian hyväksi, esim. menemään päivystävän hammaslääkärin juttusille. Plus vihlonta ei tunnu miellyttävältä. Kas, ehkä kolikoilla on sittenkin aina kaksi puolta.

Voitteko kuvitella, että ostoskierros Itäkeskuksessa arki-iltapäivänä ahdisti enemmän kuin vastaava kierros ostarilla Hamiltonissa viikonloppuna. Kassajonot olivat järkyttävän pitkiä, ihmisiä oli ihan liikaa joka paikassa, käytävillä ei ollut tilaa kävellä, saati sitten ohittaa hitaampia.. Olin valmis heittäytymään maahan itkemään, mutta moista käytöstä ei kuulemma suvaita aikuisilta. Lapset sen sijaan saavat näemmä kiukutella ja huutaa kurkku suorana niin paljon kuin tahtovat. On se niin väärin..

maanantai 15. joulukuuta 2008

Keskipenkki. New York. Kanssamatkustajat.

Olipa harvinaisen ikävä lentomatka. Ja lentomatkan jälkimaku on sitäkin karvaampi. Kaikki sujui melko mukavasti New Yorkiin saakka, ilkeää lentokenttävirkailijaa lukuun ottamatta. Torontossa sormenjälkeni skannattiin USAn viranomaisia varten, ottivat ne oikein digikuvankin minusta! Pienessä potkurikoneessa lensimme Torontosta New Yorkiin pelottavan aasialaisstuertin kanssa, ja lento oli jopa etuajassa. Kuvittelin vielä tässä vaiheessa, että matka jatkuisi yhtä jouhevasti.

Finnairin koneessa ei sitten enää ollutkaan kivaa. Pyynnöstäni huolimatta edellä mainittu ilkeä lentokenttävirkailija antoi minulle keskipenkin, eikä käytäväpaikkaa. Istuin siis noin 9 tuntia ison jenkkimiehen ja isoegoisen suomalaismiehen välissä. Matka alkoi lupaavasti puolentoista tunnin mittaisella lentokoneessa istumisen harjoittelulla, koneen pysyessä tiukasti maan pinnalla. Istumisen opittuamme lähdimme vihdoin lentoon, ja tässä vaiheessa tajusin, että matkasta oli tulossa kivulias kokemus. Selkääni sattui joka asennossa, en pystynyt nukkumaan kivun ja suomalaismiehen kyynärpäiden takia, ja lennon aikana näytetyt elokuvatkin olivat ihan perseestä! Jotenkin selvisin Suomeen saakka, mutta matkan loppuhuipennus oli vasta tulossa!

Helsinki-Vantaalla odottelin matkalaukkuani muiden matkustajien kanssa, kun kuulin kuulutuksen, jossa matkustaja (ei sentään potilas) Saarista pyydettiin ottamaan yhteyttä tulopalveluun. Ajattelin, että Saarisia on niin monta, etteivät ne minua kuitenkaan tarkoita. Näin matkalaukkuhihnalla 4 oman laukkuni näköistä laukkua, mutta joka kerta joku muu nappasi laukun nenäni edestä. Lopulta laukkuhihna pysähtyi ja tajusin olevani ainoa laukkuaan odottava matkustaja. Olen aina pelännyt olevani se ainoa matkustaja, jonka laukkua ei koneesta löydy, ja pelkoni kävi toteen eilen. Otin yhteyden tulopalveluun, josta selvisikin, että minua he olivat kuuluttaneet, eikä ketään muuta Saarista. Laukkuni oli edelleen New Yorkissa, joten laukutta lähdin lentokentältä kohti Riksua. Matkatavaroitani odotan edelleen, uudet sukat ja alushousut kävin sentään eilen ostamassa. En siis haise, jee!

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Evoluutio

Muistaakseni koulussa aina opetettiin, että ihmiset ovat kehittyneet apinoista, ja että alunperin kaikki elämä on peräisin meressä eläneistä jutskista. Täällä Kanadassa evoluutio on kuitenkin mielipideasia, jotkut siihen uskovat ja jotkut eivät. Luonnontieteitä opiskelleena en voi kuvitella, etteikö evoluutiota olisi tapahtunut ja tapahtuisi edelleen, mutta tänään jouduin perustelemaan "mielipiteeni" tavatessani ihmisen, joka uskoo jumalan luoneen kaiken. En tiedä opetetaanko täällä kouluissa evoluutiota, sehän saattaisi "loukata" joitain oppilaita. Ilmeisesti monet ovat sitä mieltä, että joku jumala kaikessa viisaudessaan loi kaikki eläimet ja kasvit, kaikki solutasolla tapahtuvat asiat DNA- ja proteiinisynteesistä energialähteiden hapetukseen, kaiken. Aika fiksu otus jumala on ollut, jos tämä kaikki on a. luotu yhdessä päivässä parin päivän pohdinnan jälkeen, ja b. on luotu suoraan toimivaksi ja muuttumattomaksi systeemiksi, johon ei saa/voi/tarvitse tehdä korjauksia. Piilottiko jumala muinaisten ihmisten jäänteitä luomansa ihmisen löydettäväksi ja ihmeteltäväksi, vai ovatko muinaisfossiilit osa hallituksen suurta salaliittoa?

tiistai 9. joulukuuta 2008

Laihdutuskuuri

Viime talvena anoppi oli ripulin kourissa useamman kuukauden. Lihakset kuihtuivat, nahka roikkuu, mutta kovasti hän kehuu kaikille, miten ripuli kätevästi pudotti painoa yli 10 kiloa! Viime viikolla anoppi sai jostain oksennustautitartunnan, ja toivuttuaan taas kehuskeli laihtuneensa 2 kiloa taudin avulla. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta olisko tää nyt kuitenkin aika huono tapa pudottaa painoa? Jostain syystä pidän mielummin ylimääräiset kiloni kuin olen 3 kuukautta ripulissa.

Sunnuntaina on edessä lähtö Suomeen. Keithiä tulee ihan hirveä ikävä, mutta muut perheenjäsenet jätän mielelläni taka-alalle edes pariksi viikoksi. Ehkä ne oppivat kahden viikon aikana taianomaisesti niistämään nenänsä ja olemaan aktiivisia! John tosin todistetusti täytti työpaikkahakemuksen viime viikolla, mutta se taitaa odotella uutta motivaatiohuippua kirjoituspöydällä pölyä keräten. Jos sitten ensi vuonna..

Vuosi vaihtuu yllättävän pian. Uutta vuotta juhlistan Kanadassa, toivottavasti terveempänä kuin viime vuonna. Tiedossa on isot bileet ja tynnyreittäin olutta. Viime vuonna katselin telkasta New Yorkin uudenvuodenviettoa, tällä kertaa toivottavasti pääsen itsekin bilehileeksi. Eipä Riksussa mitään tekemistä olisikaan vuodenvaihteessa, joten joulu Suomessa ja uusi vuosi Kanadassa-suunnitelmani hyödyntää molempien paikkojen parhaat puolet. Hyvä mä!

lauantai 6. joulukuuta 2008

Itsenäisyys ja sen merkitys Suomelle

Hyvää itsenäisyyspäivää, vaikka Suomessa se taitaa olla jo ohi. Katselin Linnan juhlia netin välityksellä. Jostain syystä Ylen suomenkielinen nettilähetys ei toiminut, joten sujuvasti seurailin bileitä ruotsiksi. Onneksi sanat ministeri ja herra ovat kohtuullisen lähellä suomenkielisiä vastineitaan, joten tajusin edes jotain! Sauli saapui juhliin jälleen yksin, se aina unohtaa lähettää aveckutsun minulle. Kanadalaiseen jakeluun ei mahdu, että haluan katsella kätteleviä ihmisiä tuntitolkulla. Toisaalta en minäkään oikein ymmärrä kahviloiden drive-thru-kaistojen, lacrossen tai prinssi Charlesin viehätystä. Tai sen jonkun ministerin, jolla ihan selvästi on tupee, jonka olemassaoloa ei kukaan myönnä.

Suomen itsenäisyys on oikeasti tosi hieno juttu. Jos olisimme olleet osa Neuvostoliittoa, elo Suomessa voisi olla asteen verran anksumpaa tälläkin hetkellä. Tosin osaisin varmasti sujuvasti venäjää, mikä taasen helpottaisi kommunikointia venäläisten Lineagea pelaavien ihmisten kanssa... Mutta niin, olen kiitollinen ja iloinen siitä, että Suomi on itsenäinen maa, ja moni asia siellä on erinomaisen hyvin. Olen kiitollinen myös siitä, että edes Suomessa osataan valmistaa herkullisia karkkeja, sillä muualla karkintekotaidot ovat ilmeisesti olemattomat. Ei ole mansikkaufon voittanutta (nyt sitten joku tietysti romuttaa maailmani ja kertoo ufojen olevan ruotsalaisten valmistamia. Ruotsalaisilla menee muutenkin jo liian hyvin, kunnia makuunikarkeista pitäisi antaa suomalaisille!).

Ratsastin tiistaina ponilla, enkä oikein tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua. Jalkani eivät ennakkoluuloistani huolimatta laahanneet maata, eikä ponin selkäkään tiettävästi katkennut, mutta silti oli outoa ratsastaa ponilla. Terveiset vaan Santulle, osaavat ne muutkin ponit kipittää nopeasti! Klip klop klip klop hevonen on pop. Ja poni kans.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Hössöttäjien luvattu maa

Kuuntelin tänään kuntosalin pukukopissa äitien valitusta siitä, miten yliopistolta ei soiteta kotiin jos opiskelijalla menee koulussa huonosti. Ala-astemeininkiä siis kaivataan yliopistoikäisille nuorille aikuisille. Missähän vaiheessa lapset täällä itsenäistyvät?

Mielestäni jopa paikallinen liikennekulttuuri kertoo hössötyksestä ja ihmisten käärimisestä pumpuliin. Joka ikisessä risteyksessä on STOP-merkkejä, joko 2 tai 4. Ihmisten ei siis tarvitse ajatella, pitääkö väistää oikealta tulevaa. Jos STOP-merkkiä ei ole, risteyksen läpi saa ajaa huoletta. Toisaalta ajaminen tehdään helpommaksi tällä tavalla, toisaalta luodaan vaaratilanteita tekemällä ajamisesta passiivista ja aivotonta työtä. Automaattivaihteet autoissa vaikuttavat samalla tavalla, aivot voidaan heittää narikkaan autoon istuessa (ja totta tosiaan, narikassa aivot tuntuvat olevan ainakin pyöräilijöitä ohittaessa). Canada's worst drivers-ohjelmassa kanadalaiset kuskit opettelivat ajamaan manuaalisilla vaihteilla varustettua autoa. Tuloksena kaksi poltettua kytkintä ja kuusi hämmentynyttä kuskia. Automaattivaihteisiin tottuneiden on varmasti vaikea oppia vaihtamaan itse vaihteita, mutta olen tullut siihen tulokseen, että suurin osa täkäläisistä ei varmaan edes ole tarpeeksi fiksuja oppimaan manuaalisten vaihteiden saloja.

Ja sitten vielä toinen havainto fiksuuteen liittyen. Kanadalaiset tahtovat asua omakotitalossa, muita vaihtoehtoja ei ole. Kerrostaloissa asuvat lähinnä maahanmuuttajat, eläkeläiset ja köyhät. Rivitalotkin ovat melko epämiellyttäviä, sillä naapurit ovat seinän toisella puolella, ja sepä vasta on inhottavaa. Eilen näin rakennustyömaalla "omakotitaloja", jotka mielestäni eivät juuri rivitalosta eronneet. Talojen välissä oli korkeintaan metri, mutta koska kyseessä on omakotitalo, kaikki huoltokustannukset lankeavat talonomistajan kontolle. Kai se sitten on niin ihanaa omistaa neljä ulkoseinää (ja katto ja perustukset), että siitä ollaan valmiita maksamaan nelinkertaisia summia rivitalo- tai kerrostaloasumiseen verrattuna. Onko mahdollista, että kaikki kanadalaiset naiset nauttivat puutarhassa kykkimisestä, ja siksi tahtovat oman pihan? Minulle riittäisi rahapuu ikkunalaudalla..

tiistai 25. marraskuuta 2008

Kun mikään ei riitä

Olen maksanut pari viimeistä ratsastustuntiani työllä. Hikeä, verta ja kyyneliä säästämättä olen loimittanut hevosia ja putsannut pilttuita. Tänään kuvittelin olevani jo melko hyvä tässä kakkaduunissa, mutta kuulemma olin liian hidas ja täysin toivoton. Negatiivinen palaute ei koskaan ole ollut mieleeni, joten toivottavasti minulla on pian varaa maksaa ratsastustunnit rahalla.

Kahden päivän ajan olemme saaneet hengitellä maalihuuruja keuhkoihimme. Anoppi maalautti muutaman seinän kivaan 1000 euron hintaan, mutta budjettiin ei mahtunut hotelliyö ihanien myrkkyhuurujen välttämiseksi. Olisin kovin mielelläni välttynyt kahden päivän päänsäryltä ja maalilta maistuvilta ruoilta.

Velipoika oli sitten vetänyt ekat kunnon kännit, johan sitä toki 15-vuotiaana sopiikin kännäillä. Vodkaa oli juotu, vessassa nukuttu yöunet, ja polvetkin oli ruvella, puhumattakaan kuhmusta päässä. Muistelisin ekan oman kännini olleeni hieman hillitympi, mutta minä en ollutkaan Pohjanmaalla. Lakeuksilla vodkakin on vahvempaa, ja kylmän tuulen kohmettamien sormien lämmittämiseksi vaaditaan mittavia määriä alkoholia. Osaa Keithin velikin juopotella, eipä se paljon muutakaan taas nykyään tee. Tai pelaa se tietokonetta ja niiskuttaa. Nenäliinankäyttökurssille tai vankilaan kaikki niiskuttajat, perkele!

perjantai 14. marraskuuta 2008

Kiitos loistoideasta!

Kaimani keksi loistavan idean seuraaviin sukujuhliin. Kiitos! Löysin kivan papuporkkanatomaattipatareseptin, ja jos se osoittautuu maukkaaksi, teen sitä litrakaupalla muidenkin maistettavaksi vaikkapa pääsiäisenä! Jostain syystä olen melko varma, että päädyn yksin syömään herkullista kasvisruokaani, mutta ehkä käänteistuputus toimii vihjeenä niille, jotka mulle aina lihaa yrittävät syöttää. Äiti näki sopivan tilaisuuden tulleen, kun kerroin suvun käännytysyrityksistä, ja lähetti artikkelin kasvissyöjien aivojen kutistumisesta. Uskokaa jo, käännytys ei tehoa!

Lento Suomeen on varattu ja maksettu. Tällä kertaa vaihdan konetta New Yorkissa, harmi vaan ettei lentojen välillä ole aikaa (ei kyllä olisi energiaakaan) tutustua kaupunkiin. New York on yksi harvoista kohteista USAn puolella, joihin tahtoisin matkustaa. Toisaalta olisi kiva käydä jossain Teksasin syrjäkylän kuppilassa tapaamassa oikeita punaniskoja, joilla ei hampaita ole ollut sitten 9. syntymäpäivän, jos silloinkaan.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Kolakieli santti

Mikäli jatkossa on syytä epäillä, että blogiani vakoillaan mieheni serkun toimesta, aion turvautua lapsena oppimaani salakieleen. Siitä on näemmä artikkeli netissä englanniksi, joten en voi mainita kielen nimeä, mutta ehkä otsikosta tunnistatte sen.

Aion välttää paheksuntajoulun Kitchenerissä! Menen/tulen Suomeen jouluksi, viivyn pari viikkoa, ja sitten palaan tänne kauhulla odottamaan seuraavaa sukujuhlaa. Saanpa taas täydennettyä roll-on-deodorantti-, hammastahna-, purkka- ja Dumlevarastot. Dumlet tosin eivät yleensä ehdi varastoon..

Obama voitti rikkoutuneista äänestyskoneista ja vääristä äänestäjälistoista huolimatta vaalit etelänaapurissa. Toivottavasti äijä on oikeasti fiksu, mutta vaikka presidentiksi olisi valittu paviaani, se todennäköisesti hoitaisi homman paremmin kuin George. Vaaleja seurattiin kanadalaisillakin kanavilla tiiviisti, ja mikä ettei. Uskon näiden vaalien tuloksen vaikuttavan moneen Euroopan ja Aasiankin maahan, ja ehkä Irak ja Afganistankin jätetään pian omaan rauhaansa.

Caledonian etelä- ja pohjoispuolen yhdistävä silta on jälleen avattu kahdensuuntaiselle liikenteelle. Eilen sillalla oli enemmän autoja kuin ikinä, ihan kuin ihmiset eivät ennen olisi siltaa nähneet. Sillan ollessa suljettuna moni kävi sillan toisella puolella asioilla vain kerran viikossa, mutta johan taas palattiin takaisin jokapäiväiseen edestakaisin ajamiseen. Voi anoppikin sitten viedä Johnin aina töihin, jos tuo laiskimus nyt ikinä saa aikaiseksi hommata itselleen duunin. Vähän heikolta näyttää tällä hetkellä..

Joulukoristeet ovat vallanneet kauppojen hyllyt, tarjolla on adventtikalentereita ja joulukuusenkoristeita, ja ostinpa minäkin jo joulukortit täksi jouluksi. Joko Suomessa on joulukoristekausi alkanut?

maanantai 27. lokakuuta 2008

Naamakirjakyttääjiä

Olen ovelasti tilittänyt vitutusta naamakirjassa suomeksi, sillä useimmiten vitutus johtuu elämästä tai ihmisistä täällä Kanadassa. Viime viikonloppuna olin töissä Keithin isoisän synttärijuhlien aikaan, joten statuksessani ilmoitin välttäneeni sujuvasti sukujuhlat. Isoisä on symppis, ja mielelläni olisin juhlistanut hänen lähes satavuotista taivaltaan, mutta kokoontuminen päivälliselle perheen kesken on osoittautunut ongelmaksi ruokavalioni takia. Tämän takia olin iloinen, ettei minun taas tarvinnut mennä päivälliselle paheksuttavaksi. Keithin serkku oli sitten onnistunut kääntämään kommenttini englanniksi, ja on ilmeisesti pahoittanut mielensä. Kohta tästä sitten tietää koko suku, ja kauhulla odotankin jäätävän kylmää tunnelmaa jouluna, kun kaikki taas ovat koolla. Turha kai edes yrittää selittää, etten halua vältellä papan bileitä, vaan kaikissa perhejuhlissa tarjottavaa ruokaa ja käännytysmentaliteettia. Varokaa siis kaikki kansainvälisiä naamakirjakyttääjiä!

Tänään aion (tai ehkä huomenna..) kaivaa talvivaatteet kellarista ja varastoida kesäiset hepeneet kellarin uumeniin. Olisi varsin ihanaa pystyä varastoimaan kaikki vaatteet yhteen, tarpeeksi tilavaan, vaatekaappiin. Tai Maija Poppasen ihanaan kassiin.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Hullu, hullumpi, keijukainen

Pyöräilin jumpasta kotiin maanantai-iltana, ja oloni oli joukkoonkuulumaton. Oli pimeää, ja tuntui siltä, että minä yksin olin uskaltautunut ulos pimeyden ja sateen keskelle. Ajoin hitaasti sillalla, ilmeisesti hitaammin kuin kuvittelin, sillä pieni tyttö ohitti minut pienellä pyörällään polkien. Yhtäkkiä en enää tuntenutkaan oloani Caledonian hulluimmaksi, sillä tyttö vei tittelin käsistäni. Minulla oli päässäni pyöräilykypärä, mutta tämä pieni piru pisti paremmaksi pyöräillen keijukaistuntosarvet päässä.

Toiveikkaana kenties odotitte lauantaita, ehkä en selviäisikään lihansyöjähevosten kynsistä (kavioista?) hengissä.. Toisin kävi! Tiettyihin lihaksiin tosin sattuu edelleen, mutta ratsastaminen oli ihanaa! Olin todella huono, mutta pysyin selässä ja hetkittäin jopa kuvittelin osaavani melkein ratsastaa. Ratsastuksenopettaja ei haukkunut minua kaurasäkiksi, en ole ollenkaan tottunut moiseen kohteluun.. Hän kehui (ihan suotta) ja oli tosi positiivinen. Tuollaisessa kehusateessa helposti alkaa kuvitella, että on hyvä ratsastaja, vaikkei todellakaan ole. Vaarallisia ovat aiheettomat kehut (Maiju-sanonta, n. 3000 eKr.).

torstai 16. lokakuuta 2008

Hepo hirnahtaa-aa

Lauantaina kipuan hevosen selkään ensimmäistä kertaa piiiiiiiitkään aikaan. Turussa kävin niin harvakseltaan tallilla, ettei sitä kai oikein voi edes ratsastusharrastukseksi kutsua. Valitettavasti en läskimakkaroideni kanssa enää mahdu 12 vuotta sitten ostettuihin ratsastushousuihin, joten minun oli ihan pakko mennä ratsastustarvikeliikkeestä ostamaan uudet. Teki kyllä mieli ostaa uusi kypärä, kengät, hanskat ja muut tarpeelliset ja tarpeettomat lisävarusteet, mutta jos nyt ensin kokeilisi, miltä se ratsastaminen tuntuu. Tunnin hinta on huimat 37 dollaria (noin 23 euroa), samaa luokkaa ne kai Suomessa ovat. Aikoinaan kun Westillä Annin kanssa hevostelua aloiteltiin, tunti taisi maksaa 50 markkaa. Tosin siitä nyt on.. pari vuotta.

Eilen illalla John tuli takaisin kotiin vietettyään kesän leirikeskuksessa työtä tehden. Ehkä se nahjus oppi vähän itsenäisyyttä ja kasvatti selkärangan itselleen. Mahtaakohan elämä palata ennalleen, vai etsiiköhän hän itselleen työpaikan Caledoniasta? Niistämistä John ei oppinut kesänkään aikana, mutta toivottavasti edes henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen sujuu jo paremmin.

Halloween se vaan lähestyy, ja kurpitsat ovat vallanneet kaupungin. Meidän etupihalle ei pyynnöstäni huolimatta ilmesty kaiverrettua kurpitsaa, sillä kurpitsan oranssi väri ei sovi yhteen anopin etupihalla olevien pinkkien kukkien kanssa. Harmi, ettei anopin värisilmä toimi vaatteita ostaessa.

lauantai 11. lokakuuta 2008

Perunamuusi, porkkana ja perinneruoka

Uusin tilannekatsaus Thanksgivingin osalta: Tällä kertaa minulle on varattu ruokaa. Tai siis ei toki mitenkään erikseen minulle mitään ruokaa tehdä, kalkkunan tilalle, vaan saan syödä (miten jaloa!) perunamuusia ja porkkanoita. Eli vien omat ruoat mukanani.. Saavat muut sitten enemmän porkkanaa.

Miksiköhän perinneruoat ovat yleensä järkyttäviä? Suomalaiset jouluruoat eivät ole koskaan maistuneet minulle, laatikoista lipeäkalaan kaikki "herkut" jäävät syömättä. Täällä kalkkuna jää ihan ruokavaliosyistä väliin, mutta stuffing-niminen kammotus jää ihan vain siksi pöydälle, että se on pahaa. Kyseessä on kalkkunan sisään tungettava leipämössö, eli käytännössä ihrassa uitettu leipäkuutio- ja maustemuhennos. Että oks vaan. Portugalissa käydessäni tutustuin paikalliseen herkkuun, kuivattuun turskaan. Kuivatut turskalevyt pinottiin ruokakaupoissa korkeisiin pinoihin, ja niiden koiranruokaa muistuttava haju leijaili koko kauppaan. En rohjennut maistamaan bacalhauta. mutta luotettavan tietolähteen mukaan se ei juuri makuhermoja kutkuttele. Lähinnä laukaisee oksennusrefleksin. Islantilainen herkku, mädättämällä kypsytetty hai, ei juuri perinneruokien mainetta paranna. Voisiko joku keksiä oikeasti hyvältä maistuvan perinneruoan?

maanantai 6. lokakuuta 2008

Nirsoilua

Olen kaiketi aina ollut melkoisen nirso ruokien suhteen, mutta täällä lihansyömättömyyskin menee nirsoilun piikkiin. Keithin suku ei vieläkään ole tajunnut, etten syö lihaa, vaikkei muuta olisi tarjolla. Kaikkensa he ovat yrittäneet; pääsiäisenä minun piti maksaa erikseen minulle järjestetystä päivälliskalasta (joku pakastekalapala se oli), äitienpäivänä tarjolla oli minulle vain parsaa, ja Sarahin häissä söin perunoita ja salaattia ja join ohrapirtelöä kaloritarpeen täyttämiseksi. Vieläkään en heidän mielikseen edes syö possua, joten sitä sitten valitetaan, että olen niin nirso kun ei liha kelpaa.

Edessä on Thanksgiving, ja tietysti päivällinen koko suvun kesken. Sanoin alustavasti, etten tahdo mennä, koska mulle ei joko ole ruokaa, tai siitä joudun erikseen maksamaan. Anoppihan loukkaantui tästä suunnattomasti, ja jouduinkin appiukon puhutteluun tänään. Ihan tuli teinimuistot mieleen.. Ja mä kun luulin olevani jo aikuinen. Keith tahtoo mennä päivälliselle, mutta ei kuulemma mene jos minä en mene. Pakko kai sinne on sitten raahautua, omien eväiden kanssa luultavasti. Ja minä kun olisin mielelläni viettänyt kivan päivän omassa rauhassa, omia suosikkiruokia syöden. Suunnitelma muuttui, ja tiedossa on muiden herkkuruokien syönnin katselua, kenties jopa salaattia tai uuniperuna, ja kurpitsaherkkuja, joihin en nirsouttani aio koskea. Käykö kateeksi?

Työhakemusten lähettely on poikinut jo yhden kieltävän vastauksen. Hohhoijaa, taidan olla jumissa pesulassa loppuelämäni. Osaanpa viikata muotoon ommellut aluslakanat niin hienosti, että ne näyttävät juuri kaupasta ostetuilta. Taito sekin!

maanantai 29. syyskuuta 2008

Kauniita taloja, mutta liian kaukana.. kaikesta

Hagersville on noin 10 minsan ajomatkan päässä Caledoniasta, ja halvempien asuntojen toivossa moni asuu siellä, eikä Caledoniassa tai muualla lähempänä Hamiltonia. Tarjolla on kauniita tiilitaloja, ja sopuhintaan. Monen mielestä kannattaa asua kauempana kaupungin hälinästä, ja ajaa töihin yli puoli tuntia. Minä mielummin asuisin kaupungissa työpaikan ja palvelujen lähellä. Ei siis kaunista tiilitaloa Maijulle, mutta enpä niin puutarhassa kykkimisestä välitäkään. Yrttiruukku parvekkeella riittää.

Olen niin innoissani Halloweenista, etten malta odottaa kurpitsalyhtyjen tekoa ja naamiaisia. Aion pukeutua Hämähäkkimieheksi, sillä perinteinen noita ei kiinnosta, ja vampyyrikin olen ollut jo niin monta kertaa. Hämispuku ei ole järin imarteleva, mutta saanpa olla supersankari edes yhden illan ajan. Vielä kun kehtaisi mennä kiertelemään ovelta ovelle karkkien toivossa.. Nam nam.

Suomen kouluissa on varmaan melko pelottavaa olla tällä hetkellä. Jenkeissä (ja kai täälläkin) ammuskelut liittyvät jengitoimintaan, mutta suomalaiset nuoret tuntuvat olevan vihaisia yksin, ja ainoa keino purkaa vihaa on teurastaa koulukavereita. Vihaisia ja sisäänpäinkääntyneitä suomalaiset ovat varmasti aina olleet, mutta entisaikaan henki lähti vain ahdistuneelta ihmiseltä itseltään. Ollaanko tässä nyt sitten siirtymässä itsemurhapommittajien tasolle, mukana viedään niin monta pahaa ihmistä kuin voidaan? Joku fiksumpi tietänee vastauksen siihen, miksi kouluampujat ampuivat. Minä tiedän vaan sen, että bakteerit eivät ammu, eivätkä tahallaan tapa ketään. Ne vain koittavat elää ja syödä ja lisääntyä, ilman taka-ajatuksia. Ja lapset muka ovat viattomia! Eivät todellakaan ole, bakuihin verrattuna.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Kaimani kaimaani

Viime keväänä joku Maiju Turusta meni naimisiin jonkun Saarisen kanssa, ja tahtoi muuttaa utu-tunnuksensa uuden nimensä mukaiseksi. Yhtäkkiä sähköpostini täyttyi kummallisista tiedotteista ja kutsuista tapahtumiin, joihin minulla ei ollut mitään yhteyttä. Oli Dare sitten antanut tälle Maijulle saman osoitteen kuin minulle, joten minä sain molempien Maiju Saaristen postit. Valitettavasti asia korjattiin melko nopeasti, enkä ehtinyt vastaanottaa meheviä juoruja sisältäviä sähköposteja. Turussa oli ennestään jo toinen Maiju Saarinen, joku vanha (minuakin siis vanhempi) mummeli, ja nyt ilmestyi kolmas. Ja minä kun luulin olevani Ainutlaatuinen.

Pesulan omistaja palasi pari viikkoa sitten kesälomalta, ja onkin paluunsa jälkeen käynyt jo pariin otteeseen huutamassa meikäläiselle työvuoron aikana. Huvittavinta on se, että asiakkaat ovat huutoa kuunneltuaan ehdottaneet minulle uuden työpaikan hommaamista ja päivitelleet sitä, miten Brenda alaisiaan kohtelee.

Uuden työpaikan hommaaminen on työn alla, ja toivottavasti jotain ilmaantuu pian. Elo anoppilassa ei ole onnellista. Yksityisyydestä ei ole tietoakaan, jopa suljettujen ovien takana käydyt keskustelut jotenkin päätyvät anopin korviin ja kommentoitavaksi. Ihan mitä tahansa en kuitenkaan ole valmis tekemään työkseni, esimerkiksi minulle ehdotettu duuni vohvelitehtaassa ei juurikaan kiinnosta. Ai miksi? Johan kynttilätehtaassa opin, ettei tehdastyö ole tie onneen. Myöskään 12-tunnin työvuorot eivät hirveästi kiinnosta. Saa nähdä joudunko nöyrtymään ja päädynkin labraduunin sijaan mäkkiin purilaisia grillaamaan No Neckin kaveriksi (No Neck on kaikkien täällä Caledoniassa tuntema mäkin työntekijä, jolla ei, kuten nimestä voi päätellä, ole kaulaa).

Hei, onko kukaan oikeasti ostanut New Kids On The Blockin uutta levyä? Ensimmäinen suosikkibändini oli NKOTB, mutten ole vakuuttunut bändin erinomaisuudesta 2000-luvulla. Nehän on niin vanhojakin jo.. Comebackit ovat sitäpaitsi aina vähän epäilyttäviä, paitsi jos Tehosekoitin päättää palata rokkaamaan.

tiistai 16. syyskuuta 2008

Epistä!

Kaupungin halki kulkevan joen yli pääsee yhtä siltaa pitkin. Tällä hetkellä sillan toinen kaista on remontissa, joten liikenne kulkee vain yhteen suuntaan. Tähän saakka olen päässyt vaivatta joen toiselle puolelle tietä pitkin, ja takaisin jalkakäytävällä pyöräillen. Nyt ovat perkeleet kieltäneet tien puolella pyöräilyn. 15 sekunnin sijaan sillanylitys kestää nyt noin 4 minuuttia, ja tämä vain siksi, että autoilijoilla meni hermo siihen, että joutuivat ressukat hidastamaan sillalla. Grrr! Miten edes kukaan kanadalainen viitsii väittää, että täällä välitetään ympäristöasioista, jos pyöräilyn autoilun sijaan valitsevia rankaistaan näin! Koko manner on rakennettu autoilijoille, ja se on yksi suurimmista syistä miksi vihaan tätä yhteiskuntaa.

Suuri uutinen tänään on USAn rahakriisi. "USA is broke" sanottiin juuri uutisissa. Tuliko tämä yllätyksenä? Bush on työntänyt rahaa Irakiin ja Afganistaniin järkyttävällä vauhdilla ja on lainannut Kiinalta niin paljon rahaa sotaansa varten, ettei ehkä koskaan pysty maksamaan sitä takaisin. Arvioiden mukaan Irakin ja Afganistanin projektit kokonaisuudessaan maksavat "vain" 2400 miljardia dollaria. Kun on jollekin velkaa parituhatta miljardia, voiko tulla yllätyksenä se, että talous menee päin peräpukamia? Helposti yllätettäviä ovat nuo jenkit.

Aikomuksenani oli eilen opetella vähän ranskaa itseopiskelu-CD:n avulla. Kuuntelin CD:ltä opeteltavat sanat miljoonaan kertaan, mutta en osannut päättää, miten ne oikeasti lausutaan. Ääntämisohjeet ovat englanniksi, puolet niistäkin ilmeisesti tulkitsin ihan väärin. Kyllä pitäis päästä jollekin kielikurssille, vaikka muutamaksi kuukaudeksi Pariisiin.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Valheita ja liharuokia Kitchenerissä

Keithin serkun hippihäät olivat ja menivät. Morsian oli ajellut kainalokarvansa kaikkien helpotukseksi, mutta siihen kauneudenhoito sitten loppuikin. Kaikki toki kehuivat morsiamen kauneutta, kuten tapoihin kuuluu. Vasta lauantaina tajusin, että kyseessä todellakin on vain opittu tapa, jolla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Morsian tursusi melkein ulos mekostaan, mutta silti kaikki ihastelivat hänen kauneuttaan (paitsi minä, en ole koskaan pystynyt valehtelemaan ulkonäköasioista). Reilu vuosi sitten kaikki seitsemän häävierastamme kehuivat, miten kauniilta minä näytin. Vuoden elin siinä harhaluulossa, että todellakin olin nätti morsian. Lauantaina tajusin, että olinkin vain morsian.

Suunnitelma B häiden varalle oli kipaista mäkkiin kala-aterialle. Ihmetyksekseni minun ei tarvinnut toteuttaa suunnitelmaa, vaan pärjäsin mainiosti häätarjoilujen varassa. Lähinnä nestemäisten, mutta oli tarjolla jotain salaatintapaistakin. Isovanhemmat paheksuivat jälleen lihansyömättömyyttäni, ja kaiken muun suvaitsevaisuuden keskellä ruokavaliorasismi tuntuu oudolta. Perhe rakastaa kai kinkkujaan, porsaankyljyksiään ja kalkkunoitaan niin paljon, että kalapuikoille ei löydy tilaa ruokapöydässä. Tosi modernia!

Häiden varjolla sain viikonlopun vapaaksi töistä, ja se tuli tarpeeseen. Meillä oli kerrankin mahdollisuus viettää aikaa yhdessä Keithin kanssa. Häiden lisäksi kävimme Toronton eläintarhassa (mahtava paikka!!), päivällisellä, ja viralliset paperihommatkin tuli hoidettua. Minulla on nyt SIN, sotun tapainen tunnus, jonka tarvitsen työntekoon. Nyt tarvitaan enää työ, jota tehdä. Siis oikea työ, ura, ei kakkakalsarinpesutyö.

torstai 4. syyskuuta 2008

Poliisit ja inkkarit

Maanantaina inkkarit ilahduttivat Caledonian asukkaita sulkemalla sekä kaupungin läpi kulkevan kadun, että ohitustien. Poliisit saapuivat paikalle, pitämään kaupungin asukkaat tarpeeksi kaukana intiaaneista. Tilanteeseen kyllästyneet caledonialaiset pystyttivät oman tiesulkunsa, jolloin poliisit pidättivät yhden kyläläisen ja vaativat tiesulun purkamista. Missään vaiheessa intiaaneja ei pidätetty, eikä heidän tiesulkuaan purettu pakolla. Koko tilanne on käsittämätön, en ymmärrä miksi intiaaneja kohdellaan eri tavalla kuin muita. Poliisi ei tee mitään, lähinnä suojelee mieltään osoittavia intiaaneja. Pöh!

Anoppini pitää koriste-esineistä. Niitä on kaikkialla: vitriineissä ja kaikilla mahdollisilla tasoilla. Pidän toki itsekin koriste-esineistä, mutta liika on liikaa. Käsittämättömimmät esineet ovat käyttöesineitä, joita ei kuitenkaan käytetä. Kylpyhuoneessa on pino pyyhkeitä näytillä, mutta niitä ei saa käyttää. Vitriinit ovat täynnä astioita, joita ei saa käyttää. On pöytiä, joiden päälle ei saa laittaa mitään. Takkaan ei saa sytyttää tulta. Kaikkia ikkunoita ei saa avata (en tiedä miksi). Pyykinkuivaustelinettä ei oikeasti voi käyttää pyykin kuivaamiseen, sillä se ei kestä edes farkkujen painoa. Ehkä olenkin tosi-TV-ohjelmassa, ja kaikki tilpehööri onkin vain osa lavasteita.

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Autokaistalla

Olen yli vuoden ajan jo ihmetellyt kanadalaisten tapaa ajaa autolla tilaamaan pikaruokaa, varsinkin kun ruoka yleensä sitten syödään parkkipaikalla autossa, jota tietysti pidetään ruokailun ajan käynnissä. Keskustelin asiasta asiakkaan kanssa ja minulle selvisi, miksi jotkut ihmiset toimivat näin. Asiakkaani kertoi, ettei hän eikä hänen aviomiehensä yksinkertaisesti mahdu istumaan ravintolan tuoleissa, joten ruoka pitää syödä autossa. Ehkä ravintola-annos kannattaisi tällaisessa tilanteessa jättää kokonaan syömättä? Älytöntä autokäytöstä toki löytyy muualtakin kuin Mäkin pihasta. Keithin kaverin tyttökaveri pitää kesällä autoa käynnissä noin 20 minuuttia ennen lähtöä. 20 minuutissa ilmastoinnin avulla auton lämpötila saadaan sopivaksi, eikä tarvitse ottaa ikkunoiden avaamiseen liittyvää hyönteisriskiä.

Englannista aikoinaan Kanadaan muuttanut asiakas kertoi, että sopeutuminen Kanadaan kesti hänellä noin 2 vuotta. Minä olen täällä jo yli vuoden ollut, eikä kyllä ole ainakaan yhtään helpottanut. Joka päivä vaivun epätoivoon tajutessani, millaisessa itsekkäässä ja aivottomassa yhteiskunnassa elän.

Tällä viikolla epätoivoon vaipumista (niin, ei sitä varmaan näin kuulu sanoa, mutta syytetään siitä olematonta kontaktiani suomenkielen kanssa) on edesauttanut appiukon viikon mittainen kesäloma, jos sitä siksi voi kutsua. 10-tuntisia työpäiviä paiskiva appiukko ei ole hidastanut yhtään tällä viikolla, kiitos anopin. Verho-ostoksilla tuhlattiin 500 dollaria, etupihan pensaat revittiin ylös ja niiden tilalle istutettiin uudet, anoppia on ajelutettu ostoksilla joka päivä.. Milloin tämä miesparka saa levätä??

maanantai 18. elokuuta 2008

Rodeotunnelmia

Rodeo ei siis ole sama asia kuin härkätaistelu, joskaan en elä siinä harhaluulossa, että rodeoon osallistuvat eläimet nauttisivat työstään. Härät tosin saavat mäiskiä ja survoa ihmisiä, joten ehkä ne saavat jonkinlaista iloa tehtävästään. Rodeossa oli kivaa, vaikka pahoja onnettomuuksia ei sattunutkaan, eikä alueella ollut kaljatelttaa. Vältin joukkohurmoksen, enkä ostanut cowboyhattua. Tarjolla olisi ollut kaikenlaisia vaaleanpunaisista kimalteleviin (kimaltelevat olivat epäilemättä niitä aitoja ja alkuperäisiä lehmipoikahattuja).

Sain lisää RAMia läppäriini, ja nyt tietokonenörtteily on sujuvampaa. Tapasin tänään töissä toisenlaisen nörtin, joka pyörittää larppausfirmaa. Roolipelaus vie kuulemma suurimman osan hänen ajastaan, ja viikonloppuisin hän mäiskii leikkimiekoilla toisia pelaajia. Minä olen sen verran urbaani kissa, etten vaivautuisi metsän keskelle roolipelaamaan, kun sitä voi kätevästi harrastaa sisätiloissa TV:n ja jääkaapin välittömässä läheisyydessä.

Tavoistani poiketen olen seurannut olympialaisia melko tiiviisti. Suosikkilajeihini kuuluvat erilaiset voimistelujutut. Suomalaisia ei kanadalaisilla kanavilla juuri ole näkynyt, lähinnä täällä keskitytään näyttämään jenkkejä ja kanadalaisia. Ja kiinalaisia, niistähän ei pääse eroon sitten millään. Suuri osa kanadalaisista kilpailijoista on maahanmuuttajia, joten päätin minäkin alkaa treenata vielä päättämätöntä lajia ja tähdätä Lontoon kisoihin neljän vuoden päästä. Oikeasti, ei Maiju Sohvaperunasta ole huippu-urheilijaksi ja jos olisikin, edustaisin Suomea. Mieltäni ilahduttaa se, että olen paremmassa kunnossa kuin ikinä (ei mikään suuri saavutus tosin), enkä todellakaan ole tämän perheen suurin Peruna. Anoppi kävi tosin viime viikolla tai chissä ja tuli takaisin 20 minuutin päästä, sillä treeni oli ollut liian rankka. Jep jep.

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Kanootin kapean vesille työnsin

Tai Keith sen kai työnsi.. Lomaviikko oli ohi nopeammin kuin olisi ollut tarpeen, lienee yleinen vaiva tässä maailmassa. Vierailimme Keithin enon vaimon luona punaviinimarjoja maistelemassa, kävimme telttailemassa, eläintarhassa, elokuvissa ja söimme runsaasti pikaruokaa. Voiko lomalta enempää toivoa.

Telttailu ei ehkä oikein koskaan ole ollut mun juttu. Provinssissakin valitsin mumma/iskämajoituksen teltan sijaan, ja kanootit ovat telttojakin tuntemattomampia esineitä urbaanille, hyönteiskammoiselle Maijulle. Lähdin kuitenkin urheasti telttaretkelle, sillä Keith siitä tykkää ja on harrastanut keskelläeimitääntelttailua koko elämänsä. Meloimme leirintäpaikalle, etsimme ja pilkoimme polttopuut valmiiksi nuotiota varten, yöksi hinasimme ruoat korkealle puuhun eläimiltä suojaan, ja aamulla kävimme peseytymässä kohtalaisen viileässä järvivedessä (alasti!! ehdottomasti matkan kohokohta). Selviydyin reissusta melko hyvin, tosin ensimmäisenä yönä en juurikaan nukkunut. Rapina ja oksien äänet teltan ympärillä muistuttivat Bodom-järven tapahtumista ja Blair Witch Project-elokuvasta. Telttailuun tottunut ihminen ehkä olisi pelännyt meitä ilahduttaneita ukkosmyrskyjä ja karhuvaaraa, minä pelkäsin mielikuvitusmoottorisahamurhaajia ja muita mörköjä. Oli ihanaa palata kaupunkiin autojen, junien ja koirien äänten keskelle. Nauttikoot muut hiljaisuudesta metsän keskellä, minä nautin taustaäänistä.

Paluu arkeen ja pesulaan ei tuntunut erityisen hyvältä, mutta ilman lottovoittoa on vaikea lomailla täysipäiväisesti. Harmi sinänsä, mikään ei voita laatuaikaa ihanan miehen kanssa. Ja mies on ihana, hänen sukunsa ei ehkä aina niinkään. Pian on edessä Keithin serkun hääpäivä, jota juhlistamaan on meidätkin kutsuttu. Siellä sitten taas teennäisyys kukkii, pitänee ottaa matkapahoinvointipilleri ennen bileitä. Ja juhliin pitää kai varata omat eväätkin, serkulta kun yleensä unohtuu se, etten syö lihaa. Edellisissä serkun järjestämissä sukujuhlissa söin parsaa keitettynä, parsasalaattia ja parsaa, mitä Keith ei halunnut syödä, kun muut söivät lämmintä kana-perunapataa. Arvatkaapa mitä vihannesta en enää ikinä aio syödä??! Vihje: sen nimi alkaa P:llä. Vahingosta viisastuneena pakkaan siis omat kalapuikot mukaan, tai ainakin varmistan lyhimmän reitin lähimpään Mäkkiin. I'm loving it!

perjantai 1. elokuuta 2008

Maassa maan tavalla tai..

maasta pois! Poistuminen tuntuu paremmalta vaihtoehdolta, niin naurettavaa ja vainoharhaista on elo täällä! Törmäsin taas uusiin, entistä naurettavampiin, sääntöihin.

Sääntö numero 1: Jos ruoho kasvaa yli 2,5 tuumaa (noin 6,35 senttiä, kiitos Raisalle asiavirheen korjauksesta!) pitkäksi Hamiltonissa jollain pihalla, naapurit voivat valittaa asiasta viranomaisille, ja ruohonleikkuuta vierastava talonomistaja saa jopa 200 euron sakot. Pitkän ruohon aiheuttamia haittoja ovat mm. pitkän nurmen aiheuttamat allergiat, viereisten kiinteistöjen arvon lasku yms. Voin vain kuvitella iloisen omakotitalokyttääjän mittaamassa viivottimella naapurien ruohonkorsia..

Sääntö numero 2: Alle 12-vuotiasta lasta ei saa Kanadassa lain mukaan jättää yksin kotiin. Koulun jälkeen ei siis lapsi saa yksin tulla kotiin odottamaan vanhempia. Haastattelemani kotiäidin (aka anopin) mukaan on surullista, jos lapsi joutuu olemaan yksin kotona ilman vanhempia tai lapsenvahtia. Lapsihan voisi vahingossa oppia itsenäiseksi!

Taas siis tuli tehtyä havaintoja, jotka puoltavat mielipidettäni tämän mantereen hulluudesta. Ihmiset ovat hemmoteltuja, kärsimättömiä, itsekkäitä, ja vailla maalaisjärkeä. En ikinä tahtoisi kasvattaa lasta täällä, enkä nyt itsekään ihan loistavasti viihdy. Varsinkaan kun anoppi on aaaargh!!! Hirveää olla toinen kahdesta selväjärkisestä tällä mantereella!

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Valokuvia

Kävin tänään hommaamassa kolmannen passikuvasetin oleskelulupahakemusta varten. Valokuvausliikkeen omistaja luulee varmaan, että tykkään pitää omia passikuvia lompakossa, tai että jakelen niitä ihailijoille (siis mille..?). Toivottavasti kolmas kerta sanoi toden ja kuvista tällä kertaa tuli siedettäviä. Kuva kuitenkin tulee oleskelulupakorttiin, jota minun pitää tuijottaman seuraavat 5 vuotta. Yleensä passikuvat, ja kaikenlaiset viralliset kuvat (ajokorttikuva, opiskelijakorttikuva yms.) epäonnistuvat harvinaisen lahjakkaasti. Opiskelijakorttikuvassa suupielessäni oli läntti suklaajäätelöä, mutta tällä kertaa ei naamassa toivottavasti ollut ylimääräisiä läikkiä.

Kanadalaisten kansallisvaiva tuntuu olevan ummetus. Ummetuslääkkeitä mainostetaan joka paikassa, ja lähes kaikki tuntuvat siitä kärsivän. Ruisleipää siis kaivataan! Kai se on kuitujen ja liikunnan puute, mikä johtaa ummetukseen. Hyvin pohjoisamerikkalaiseen tapaan vaiva hoidetaan lääkkeellä, eikä elintapoja muuttamalla. Nythän USAssa syötetään kolesterolilääkkeitä ala-asteikäisille lapsille ilman, että ruokavaliomuutoksella yritettäisiin ensin saada kolesteroliarvot normaaleiksi. Kaiken kun pitää onnistua heti, ja tietysti mahdollisimman vaivattomasti!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Mustalaisverta suonissa

Mikähän siinä on, että aina pitää lähteä. Riihimäeltä tahdoin pois ja pian lukion jälkeen, Turkukin alkoi tuntua kertaalleen nähdyltä (vaikken oikeasti käynyt edes Linnassa kertaakaan, doh!) kuudessa vuodessa, ja nyt Caledonia polttaa jalkojen alla. Haastattelussa ensi viikolla ratkeaa, saanko oleskeluluvan, työluvan, oikean työpaikan, oman kodin, elämän! Ei siis ole minkäänlaisia paineita haastattelun suhteen.. Mustalaisverta lienee siis suonissani sen verran, että paikallaan pysyminen tuottaa vaikeuksia. Äidiltä perittyä, selvästikin. Äippä suunnittelee Riksun hylkäämistä ja muuttoa (entistäkin pienempään kylään) Hankoon! Loistavaa. Juuri tällä hetkellä minun tekisin mieli muuttaa Saksaan, vaikken oikein tiedä miksi.

Lihaksiin sattuu vieläkin sunnuntaisen treenin jäljiltä, ihanaa! Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että on tullut urheiltua. Bootcampin lisäksi kesän urheiluohjelmassa on tennistä, vaikka kumpikaan meistä ei tiedä miten sitä pelataan. Ainoa tenniskokemukseni päättyi pallon osuttua täysillä keskelle otsaani, toivottavasti uusi yritys sujuu onnekkaammin.

Ostin tänään uuden hammasharjan, ja eilen vaihdoin lakanat. Puhtaat (valkeat??) lakanat ja uudet hammasharjat ovat kivoja asioita. Ah.

torstai 10. heinäkuuta 2008

Elämänkertamateriaalia

Viime aikoina Maijulle avautuminen on ollut suuressa suosiossa. Pari päivää sitten ajo-ohjeita kysynyt mies päätyi kertomaan väkivaltaisesta alkoholistivaimostaan ja nettisuhteistaan. Tarina oli sinänsä ihan mielenkiintoinen, mutta ehkä vähän turhankin intiimi ensitapaamisen yhteydessä kerrottavaksi. Tänään asiakas soitti kysyäkseen ompelupalvelun hintoja, ja päätyi tilittämään avioerostaan, 22 lapsenlapsestaan ja syövästään. Toinen asiakas kertoi tyttärensä ja kälynsä veljen nettisuhteista, jotka eivät päätyneet ihan yhtä onnekkaasti kuin minun ja Keithin. Mikäs siinä on tarinoita kuunnellessa, joskin välillä tuntuu, että ihmiset ovat unohtaneet maalaisjärjen jonnekin. Lähettäisitkö sinä 5000 euroa juuri netissä tapaamallesi tyypille?

Viime viikonloppuna käytiin Erie-järven rannalla olevalla kivalla hiekkarannalla. Vesi oli lämmintä, hiekka hienoa ja sää mitä mainioin. Välillä elo Kanadassa tuntuu siis jopa mukavalta, vaikka arki ahdistaakin. Ja miksei ahdistaisi, anopin nurkissa oleillessa ja turhaa työtä pesulassa tehdessä. Ja ennen kaikkea, hemmoteltuja, itsekkäitä ja typeriä kanadalaisia katsellessa. Huh, tulihan sekin nyt sanottua. Onneksi eivät pirulaiset osaa lukea suomeksi kirjoittamiani juttuja!

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Ylläripylläri

Siis oho, mites tässä nyt niin pääsi käymään, että bensan hinta nousi ja nousee edelleen? Täällä sitä kovasti ihmetellään ja kiroillaan, ja isot autot vaihtuvat taloudellisempiin. Eikö nyt öljyvarojen vähenemisestä kuitenkin olla varoiteltu vuosikymmenet, eivätkä sotatilanteetkaan yleensä edesauta raakaöljytuotantoa.. Nyt sitten monet autotehtaat ovat paniikissa irtisanomassa työntekijöitä, ja ihmetellään miksi tila-autojen ja muiden bensasyöppöjen myynti on laskenut. Tuliko hintojen nousu siis oikeasti yllätyksenä??

Yllätysluontoinen ilmiö tänään töissä oli (olemattomaan) asiakaspalveluasenteeseeni pettynyt asiakas, joka kävi huutamaan päin naamaa. Olivat tainneet päivän pillerit jäädä ottamatta.. En ole vielä oppinut palvelemaan tarpeeksi nöyrästi pohjoisamerikkalaiseen makuun, joten tällaisia konflikteja lienee edessä enemmänkin. Täällä kun oikeasti asiakas on aina oikeassa, ainakin omasta mielestään.

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Istuva Yoshi

Jostain syystä kaikkien intiaanipoikien nimi on Yoshi. Tai ei varmaan oikeasti ole, mutta siltä se kuulostaa kun äidit poikiaan kutsuvat. Ainakin kolme Yoshia olen jo bongannut, toivottavasti edes yhden nimi on oikeastikin Yoshi, Vihreä Dinosauruslapsi.

Johan selvisi, miksei Kanadassa ole roll-on-deodorantteja. Ne ovat niin 70-lukua, että! Näin kerrottiin muotilehdessä, joten uskottavahan se on. Miten me Suomessa ollaankaan niin jämähdetty seitkytluvulle? Inhottavaa roll-oneissa on myös se, että kainalot tuntuvat märiltä levittämisen jälkeen. Siis ainakin 2 sekuntia! Apua!

Tänään on Kanadan syntymäpäivä, jota ei kuitenkaan sovi kutsua itsenäisyyspäiväksi, sillä hallitsijahan on edelleen Iso-Britannian kuningatar. Päivä juodaan olutta, illalla katsotaan ilotulituksia. Liputuspäivä tämä ei erityisesti ole, sillä Kanadassa liputetaan joka päivä. Lienee ihmisten laiskuutta, eivät viitsi hinailla lippua ylös ja alas.

perjantai 27. kesäkuuta 2008

Vierustovereita ja vanhoja tuttuja

Eilen aamulla valmistautuessani lentoon takaisin kohti Kanadaa, mietin mielessäni mitä joskus ikuisuus sitten Helsinki-Vantaalla työskennelleelle Tiitulle kuuluu. Lentokentällä sitten satuin tapaamaan miehen, ensimmäistä kertaa ehkä pariin vuoteen. Alan pikkuhiljaa uskoa intuitiivisiin ja telepaattisiin kykyihini. Toisenkin tutun näin kentällä, nimittäin Suosalon Martin. Tai siis eihän Martti minua tunne, mutta elokuvissahan sitä on tullut usein nähtyä. Martilla oli tavisvaatteet, ja hän on luonnossa lyhyempi kuin elokuvien perusteella kuvittelin. Ei kahta ilman kolmatta, sillä samalla lennolle kanssani tuli pari viikkoa sitten tutuksi tullut verkkapukupariskunta. Yhteensopivissa Puman verkkareissa matkannut vanhempi pariskunta tuli kanssani Suomeen, ja myös lähti samaan aikaan. Miehen rintakarvat tursusivat entiseen malliin verkkatakin kauluksesta, ja kultaketjuja taisi olla jopa entistä enemmän.

Jonottaessani lähtöselvitykseen Torontossa pari viikkoa sitten listasin Keithille, keiden vieressä tai lähellä en tahdo istua. Listalle pääsivät venäläiset (korvakuulokkeiden yhdistysyritys pistorasiaan oli pelottava kokemus), penkkejä potkivat kersat, ylipainoiset jotka vievät puolet minunkin penkistäni, voimakkaasti haisevat tai tuoksuvat ihmiset ja muuten vaan toisten penkkitilan puolelle pyrkivät ihmiset. Menomatkalla viereen osui normaalipainoinen ihminen, joka oli muuten ihan ok, mutta ramppasi vessassa melkoisen usein. Paluumatkalla viereen tuli ihan mukavan oloinen suomalainen pariskunta, joiden kanssa juttelinkin aika paljon. Alkoholia pariskunnalla kului yli sadan euron edestä matkan aikana, ja jossain vaiheessa perheriita oli valmis naisen läikytettyä vettä miehen päälle. Yritin maastoutua penkissäni huomaamattomasti, etten joutuisi hyökkäysten kohteeksi. Täten tahdonkin liittää listaani alkoholistit. EI niitä enää kiitos.

lauantai 21. kesäkuuta 2008

Koti?

Kodin määritelmä hämärtyy, kun muuttaa ensimmäisen kerran pois lapsuudenkodista. Minulle Turun koti oli opiskeluaikoina Koti, ja äidin koti ei enää kulkenut kodin nimellä. Toisilla opiskelijoilla opiskeluaikainen asunto oli "kämppä", ja vanhempien luona oli edelleen koti. Tällä hetkellä koti on minulta vähän kateissa, sillä Riihimäki ei tunnu kodilta, mutta ei anoppilakaan. Olenko siis koditon? Ja onko koti kaikilla sellainen turvallisuuden ja pysyvyyden tunne, ei niinkään joku tietynlainen asunto tai talo. Puhutaan aina, että kotiutumiseen menee jonkin aikaa, mutta Turkuun kotiuduin kyllä varsin nopeasti. Turusta yli vuosi sitten muutettuani en ole samalla tavalla tuntenut olevani kotona missään paikassa. Voinkohan edes koskaan hyväksyä mitään asuntoa tai taloa Kanadassa kodikseni, vai pitääkö rakkaan ihmisen lisäksi Kodin sisältää jotain muutakin? Esineet tuskin tekevät kotia, sillä Kanadassa mukanani on tavaroita Lurvenista ja Tapsasta rakkaisiin koriste-esineisiin ja Ropin kuviin, eikä koti edelleenkään ole siellä. Kotia ei siis rakennuksen muodossa tällä hetkellä, vaan se on siellä missä Keithkin on. Toivottavasti pian pääsemme muuttamaan oikeaan omaan kotiin, sillä Keithin kainaloa on huomattavan hankala sisustaa.

Ai niin, juhannuksena satoi, tietysti. Päätä särki, ja tunsin olevani noin sata vuotta liian vanha bilettämään, mutta kivaa oli silti. Hanko, eli Hangö, on hieno kaupunki, sateella ja myrskysäälläkin. On vähintään outoa nähdä aurinko kello 12 yöllä. Saattoi se kyllä olla kuukin, en ole ihan varma.

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Lakeuksilla

Täällä sitä ollaan, latomerten keskellä. Aaken rippijuhlat (sekä kastejuhlat) olivat ja menivät ihan mukavasti. Tänään edessä ikäviä takaumia mieleen tuova valokuvaus. Ei siis riittänyt, että 12 vuotta sitten jouduin omaan rippikuvaani, tänään joudun uudelleen salamavaloihin sisaruskuvan merkeissä. Olemme Aaken kanssa lähestulkoon yhtä innokkaita olemaan valokuvissa, joten saa nähdä mitä iltapäivä tuo tullessaan.

Täydensin eilen suomalaisen musiikin kokoelmaa Anttilan levyosastolla. Kanadassa levyt ovat kyllä halvempia, mutta jostain syystä valikoimiin harvemmin kuuluu Matti Nykäsen tai Anna Erikssonin tuotanto. Saatte ihan itse arvata, kumman artistin levyn oikeasti ostin. Suomalaista heviä Kanadasta saa kyllä, mutta se jää yleensä minulta ostamatta (Keithiltä ei). Saahan Limewirestä toki latailtua suomalaistakin musaa, mutta jos nyt kerran vuodessa kannattaisi artisteja ja oikeasti ostaisi levyn..

Juhannuksesta näyttää tulevan kylmä ja sateinen, mutta oikeasti, sadekin on juhlaa neljänkympin helteiden jälkeen. Koitan olla valittamatta!

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Tekopyhyyttä ja muoti-ilmiöitä

Täällä olen jälleen, Riksussa. Muutama asia on muuttunut. Uusi kampaamo ilmestyi keskustaan, Ryöstökarit muutti uusiin toimitiloihin ja lukion viereen rakennetaan päiväkotia (keksintö, joka odottaa edelleen Kanadassa keksimistä). ABC-huoltis peri Karavaanin tehtävän paikkana, jonne mennä ostamaan jotain keskellä yötä jos on tarvis. Heselukema Riihimäellä on kohonnut neljään. Uusia pubeja on toki ilmaantunut, tai ainakin ne ovat vaihtaneet omistajaa ja nimeä. Suurimmaksi osaksi tämä on se sama kaupunki, mistä 7 kuukautta sitten lähdin. Hinnat ovat pysyneet kivan korkealla, pyöräilijät edelleen (!!!!) pyöräilevät jalkakäytävillä, ja puolituttuihin törmää väkisin kaikkialla. Täytyy sanoa, että ilmasto on mukavan viileä hikiseen Caledoniaan verrattuna, eikä niitä mieltään osoittavia inkkareitakaan juuri ole ikävä. Täällä saa sanoa "neekeri" ja "lihava" ja "inhottava" ja "halpa" ja "liian kallis" jos on tarvetta ja jos huvittaa.

Vähän ennen lähtöäni Hamiltonin sanomalehdessä uutisoitiin järkyttävästä tapauksesta, jossa kahden pienen lapsen vanhemmat olivat osoittautuneet rasisteiksi. Perheen vanhempi lapsi, 8-vuotias tyttö, oli ilmestynyt kouluun hakaristi piirrettynä käsivarteensa. Tästä fiksut opet ja viranomaiset olivat päätelleet, että tytön vanhemmat olivat rasisteja (iik)! Tapauksen seurauksena molemmat lapset otettiin huostaan. Että näin Kanadassa... Pitänee haudata suunnitelmat mahdollisten tulevien lapsien pukemisesta pelkkään mustaan. Siitä kun saattaa joutua sähkötuoliin tms.

Eräs asuste, jonka käyttämisestä sitäisi joutua sähkötuoliin, tai vähintään vankilaan, ovat Crogs-jalkineet. Muovikimpaleet ovat muotia Kanadassa, ja nyt myös valitettavasti täällä. Crogs-ilmiö on kenties verrattavissa.. onko se verrattavissa mihinkään? Crogseja ostavat kaikenikäiset ja -kokoiset tyylinikkarit. Onko mikään muoti-ilmiä aiemmin yhdistänyt sukupolvet, sukupuolet, koko kansan (kenties koko ihmiskunnan)??!!

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Palautusoikeus

Ostin eilen 3/4-pituiset housut, mutta kotona totesin niiden saavan jalkani näyttämään lyhyiltä. Minut tuntevat tietävät, etten pidä valittamisesta ravintolassa, enkä mielelläni palauta ostamiani tuotteita (vaikka ne menisivät rikki seuraavana päivänä). Tällä kertaa päätin rohkaista mieleni, ja palauttaa ne kauppaan. Pelokkaana odotin vuoroa kassalla, tosin aivan turhaan. Myyjä oli todella ystävällinen, eikä sen kummemmin edes kuunnellut paniikinomaista selittelyäni palautuksen syistä. Suomessa kokemukseni palautusoikeiden toimivuudesta ovat olleet pelottavia ja masentavia, mutta täällä rahat melkein lentäen palautettiin mieltään muuttaneelle päätöksentekovammaiselle asiakkaalle. Toivottavasti olen yhtä onnekas sunnuntaina, aion nimittäin palauttaa ostamani korvikset.. Keith jopa kerran palautti pari kuukautta jo käytössä olleet työkengät, sillä ne eivät lupauksista huolimatta pitäneet vettä. Myyjä otti nekin kiltisti vastaan ja antoi Keithin valita uudet kengät. Tätä minä kutsun asiakaspalveluksi!

Yleensä ravintoloissakin asiakaspalvelu pelaa ihan eri tavalla kuin Suomessa. Ravintoloissa on paljon enemmän työntekijöitä, ja homma toimii nopealla tempolla tosi suosituissa ja kiireisissäkin ravintoloissa. Mitä nyt intialaisessa ravintolassa laskua saa aina istua tyhjässä pöydässä odottamassa puolisen tuntia.. Sielläkin palvelu muuten on ripeää, mutta asiakkaista ei ilmeisesti tahdota eroon sitten millään! Täälläoloaikanani olen kaksi kertaa pettynyt asiakaspalveluun ravintolassa. Viimeisin pettymys sattui lauantaina, jolloin seisoimme jonossa toisena noin puoli tuntia, vaikka salissa oli viisi vapaata pöytää. Tarjoilijat eivät siivonneet pöytiä edellisten asiakkaiden jäljiltä, joten me ja vanha pariskunta seisoimme eteisessä odottelemassa. Tippiä ei meiltä sinä iltana herunut, ja täytimme palautelomakkeen solvauksilla.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Kesä toi, kesä toi, ampparin..

..Ja muita ötököitä. Kaipaan Turun keskisaasteista ja ötökötöntä ilmaa. Ampparitkin kiusasivat vasta loppukesästä, eivätkä heti lämpimien ilmojen alettua. Parina iltana kotiin töistä pyöräiltyäni on päivän proteiiniannos tullutkin matkalla jo kätevästi nautittua (yök!). Anopin kukkia täynnä oleva puutarha houkuttelee kaikenlaisia surisijoita pihamaalle, ja jokiranta on aina täynnä jotain pieniä mustia mönniäisiä. Muutto Hamiltoniin auttanee tässä(kin) asiassa, siellä savusumussa ihmisetkään ei kovin pitkään selviä, hyönteisistä puhumattakaan.

Jos aikoinaan Anne Hesellä teki vaikutuksen ehkä maailman turhimpana pomona ja Kynttilätehtaan henkilöstöpäällikkö turhantärkeimpänä pikkupomona, Dawn voittaa epäjärjestelmällisemmän ja epäreiluimman pomon tittelin. Viikosta toiseen hän unohtaa hommata ihmisiä töihin, myyntiautomaatti seisoo tyhjillään suurimman osan ajasta, eikä siivouksesta välitä enää kukaan. Tällä viikolla kuvioihin ilmestynyt uusi työntekijä sai kesäkuulle paljon enemmän työvuoroja kuin minä. Asiasta huomauttaminen ei auta, sillä Dawn yleensä unohtaa tehokkaasti kaiken kuulemansa. Millä perusteilla näitä pomoja oikein valitaan johtoon??

keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Tattilakki

Vanhuus ei tule yksin. Ensiksi vuoristoradat alkoivat jänskättää ihan eri tavalla kuin ennen, ja seuraava askel kohti varovaista vanhuutta tuli otettua toissapäivänä kun ostin pyöräilykypärän. Yritin löytää kypärän, joka ei näytä kypärältä. En löytänyt. Jouduin tyytymään samanlaiseen suikulatattiin kuin muutkin pyöräilijät, mutta väri ainakin on oikea (musta). Tarjolla oli myös perinteisen armeijakypärän mallisia suojakuoria, mutta ne päässä vasta sieneltä näytinkin. On hirmuisen vaikeaa näyttää ilkeältä pyöräilijältä tattilakki päässä, pitänee siis hankkia jotain pelottelurekvisiittaa kumoamaan kypärän nörttiysvaikutus.

Tuttujen parisuhdeongelmia tarkkaillessani tajusin, miten helppoa minulla onkaan. Ei ehkä helppoa elämässä yleensä, mutta Keithin kanssa on vaivatonta ja ongelmatonta olla. Ulkoisista olosuhteista huolimatta tai niiden ansiosta. Anoppilan vaikutus parisuhteeseemme selviää kun muutamme omillemme, eli toivottavasti pian, pian, pian!!

Viime viikonloppuna intiaanityötoverini jätti tulematta töihin molempina päivinä. Miehinen elin otsassani odottelin Melissaa töihin, sillä kerrankin minulla oli suunnitelmia iltapäivän ohjelmaksi. Muijaa ei näkynyt missään, ja sama kuvio toistui maanantaina. Huvittavinta ja surullisinta tilanteessa on se, että Melissa on edelleen pesulassa töissä, ja saa jatkossakin enemmän työvuoroja per viikko kuin minä. Intiaanien kohdalla tällainen käytös selittyy kunnioituksen puutteella. Työtä ei arvosteta, sillä valtio lähettää rahaa postissa, vaikkei töissä viitsisikään käydä. Normaalit ihmiset joutuvat tekemään töitä saadakseen rahaa, mutta inkkarit ovat ilmeisesti mielenosoituksiensa takia liian kiireisiä työntekoon.

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Viihteellä virkistyy

Olipas mukavaa vaihteeksi viettää viikonloppu vapaalla oman kullan kanssa. Käytiin kiljumassa vuoristoradoissa (minä hoidin pääasiassa kiljumisen, ja Keith kiljumiselleni nauramisen) ja patikkaretkellä Websterin vesiputouksilla. Canada's Wonderlandin vuoristoradat olivat ihan parhaita, paitsi vanhat, puiset ryminäradat. Tykkään edelleen vuoristoradoista, mutta näin aikuisiällä pelkokerroin on huomattavasti suurempi. Mistä mahtaa johtua, että lapsena ei huvipuistovekottimissa pelota vaikka oksettaisikin? Ehkei sitä teininäkään vielä tajua, että turvakaiteet eivät aina toimikaan, ja putoaminen 100 metristä sattuu.

Miten paljon kompromisseja on luvallista tehdä parisuhteen takia? Feministipossu sisuksissani sanoo, ettei ollenkaan! Toimin sian ohjeita vastaan, sillä en esimerkiksi katso Frasieria Keithin ollessa lähistöllä, pelaan toisinaan Linistä vaikkei huvittaisikaan, ja siedän tupakanhajua silloin tällöin. Liikaa ei pitäisi joutua itseään muuttamaan toisen ihmisen takia, pitäisi löytää ihminen, jolle kelpaa ihan sellaisenaan. En tiedä, missä raja kulkee. Tärkeistä asioista, ja kontakteista toisiinkin ihmisiin, pitäisi pystyä pitämään kiinni. Minkään parisuhteen arvoista ei ole menettää ystäviä, tai omia unelmia ja tavoitteita. Menetin tavallaan kaikki ystäväni jokapäiväisestä elämästäni Keithin takia, muutinhan kauas pois ollakseni mieheni kanssa. Kokonaan en halua heitä menettää ikinä! Unelmani oli nähdä ja kokea maailmaa, ja sitähän parhaillaan teen täällä ylipainoisella mantereella. Myönnetään, ettei unelmaani ehkä sisältynyt ihan kaikki kanadalaiset ilmiöt, mutta olenpahan oppinut arvostamaan pohjoismaalaista kulttuuria ihan uudella tavalla.

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Jaana ja Petri

Tuntuu niin hassulta puhua suomea vaikkapa äidin kanssa ja keskellä suomenkielistä lausetta sanoa ikäänkuin englanniksi Peter tai Janet. Keith sopii lauseisiin aika hyvin, mutta appivanhempien nimet eivät kuulosta luontevilta suomen seassa. Siispä suomensin heidän nimensä! Koodinimet tästä lähtien ovat Jaana ja Petri. MacNeil saattaisi kääntyä Mäkiseksi, joten toivottakaa tervetulleeksi Jaana ja Petri Mäkinen.

Suomessa jo ihmettelin sitä, mistä tosi isot tytöt löytävät vaatteita. Itse joudun kietomaan normaalipainoisen, mutta pyöreän, vartaloni kokoon L. Monissa kaupoissa se on suurin saatavilla oleva koko, mutta en todellakaan ole suurin Kanadassa asuva tyttö. Täällä minua suurempia on huomattavasti enemmän kuin Suomessa, mutta edelleen on arvoitus, mistä löytyvät vaatteet kolme kertaa minun kokoisilleni typyköille. Ehkä USAn puolelta.

Wendela on 3,5 vuotta vanha. En olisi uskonut, että jumitun pelaamaan tietokonepeliä moneksi vuodeksi. Mitä kaikkea olenkaan jättänyt kokematta voidakseni pelata Lineagea. Monet bileet jäivät bilettämättä, monet ihmissuhteet kokivat kolauksen peliaddiktioni takia. Enkä ole edes nörtti sieltä pahimmasta päästä (ainakaan enää)! (Toisaalta elämäni paras asia, Keith, olisi jäänyt löytymättä ilman ko. tietokonepeliä, joten kaikella lienee tarkoituksensa.) Tyypit, jotka ovat arvostettuja ja korkealla tasolla pelissä, eivät oikeassa elämässä tee yhtään mitään. Otetaanpa esimerkiksi John. Varmasti kova kundi tietokonepeleissä, mutta tosielämässä täysi luuseri. Istuu himassa äitinsä huollettavana päivästä ja vuodesta toiseen. Virtuaalitodellisuudessa Johnkin voi olla jotain suurempaa, siinä se viehätys varmaan onkin. Onhan se hienompaa olla taitava ja nopea jousiampuja kuin työtön, toimeton ja sosiaalisesti täysin kyvytön laiskuri. Enkä tällä nyt viittaa itseeni.. Toivottavasti.

tiistai 13. toukokuuta 2008

Vadelmia

Nam, nam! Vadelmakausi alkoi vihdoin! Voi tätä riemua. Vadelmat on niiiin hyviä. Omaa vattupensasta en ikinä kuitenkaan aio istuttaa, sillä ampiaiset pitävät vadelmista ihan liikaa. Vinkki ihmisille, jotka eivät halua Maijua kylään: istuttakaa vadelmapuska oven viereen. En tule kylään, ainakaan kesällä. Ns. passiivista anopintorjuntaa aion itse harjoittaa tulevaisuudessa hankkimalla koiran. Pysyy anoppi poissa kesät ja talvet!

Aksenttiani luultiin tänään australialaiseksi. Aikoinaan minulla oli vaikeuksia ymmärtää Sheftonin aksenttia, ja nyt ilmeisesti olen itse kehittänyt samanlaisen itselleni. Edelleen lähimmäksi totuutta osunut arvaus oli tanskalainen aksentti. Olisi pitänyt kirjoittaa ylös kaikki arvaukset, sillä kaikenlaisia olen reilun vuoden aikana kuullut. Kanadan itärannikko (Newfoundland), Australia, Tanska, Itävalta, Saksa, Irlanti.. Aksenttiarvaukset siedän, mutten sitä, että minua kutsutaan postimyyntimorsiameksi (eikä edes selän takana, vaan päin naamaa). Miksi ihmeessä tulisin Suomesta Kanadaan "paremman elämän toivossa" jonkun miehen elätettäväksi. Suomessa yhteiskunta elättäisi minut kätevästi, eikä edes tarvitsisi käydä läpi oleskelulupahakemusprosessia. Tuskin kukaan huvikseen täyttää lomakkeita kertoakseen viranomaisille parisuhteensa vaiheista. Vai täyttääkö?

tiistai 6. toukokuuta 2008

Kellaripakolainen

Viime aikoina olen viettänyt vapaapäivinäni aikaa kellarin sohvalla. Yleensä saan olla täällä rauhassa anopin siivoushulluudelta ja niiskutteluilta. Tänään linnoitukseeni hyökättiin, ja joutunen pakenemaan yläkertaan. Ahdistaa, kun missään ei saa olla omassa rauhassa. Meidän huone on ainoa pakopaikka, mutten voi Keithin nukkuessa hyödyntää huonetta omiin tarkoituksiini. Hämähäkkiluola on ollut hyvä paikka nettisurffailulle, mutta eipä ole enää. Alan oikeasti olla oman asunnon tarpeessa. Sinne voisin mennä pakoon pahaa maailmaa ja ääniä, joita en voi sietää.

Ja uteliaille tiedoksi, siedätyshoito EI auta tähän allergiaan. Nenäliina auttaa. Ja korvatulpat.

Kesäkuussa aion mennä ratsastustunnille. Ihanaa. Siis oikealle tunnille opettelemaan kouluratsastusta. Olemattomat taidot on ruosteessa, mutta innolla odotan pääsyä kunnon hevostelun pariin. Toivottavasti tullimiehet päästävät ratsastuskamani tullista läpi, hajusta huolimatta!

perjantai 2. toukokuuta 2008

Vihreänä kateudesta

Melissa ja Taylor muuttivat omaan kämppään. Tahtoooooooo! Miten ihanaa olisikaan asua Keithin kanssa kahdestaan jossain, ihan missä vaan (kunhan siellä jossain ei ole kokolattiamattohirviöitä). Saisin olla rauhassa niiskuttelijoilta, eikä vuokrarahat menisi lankomiehen kaljoihin. Ostaisin tiskikoneen, ja rakennuttaisin kunnon kylpyhuoneen, sellaisen missä ei olisi tapetteja eikä kylpyammetta. Muutaman kuukauden kuluttua haaveistani toivottavasti tulee totta.

Yhdestä haaveestani tulee totta kahden viikon kuluttua. Tai oikeastaan kahdesta.. Ensimmäinen haaveeni, rauhallisempi pyöräreitti halki kaupungin, toteutuu kun kaupungin ainoa silta menee remonttiin, ja suljetaan toiseen suuntaan kulkevalta liikenteeltä kokonaan muutamaksi kuukaudeksi. Autoilijat kiroilevat ajatellessaan siltaremonttia minkä kerkeävät, mutta minun liikkumistani sillan sulku helpottaa. Suurin osa autoista siirtyy moottoritielle, ja saan olla katujen kuningattarena ja pyöräillä vaikka keskellä tietä!

Toinen haaveeni toteutuu, kun sain vihdoin yhden viikonlopun vapaaksi töistä! Me mennään Canada's Wonderlandiin, jee jee!!!! Kyseessä on siis huvipuisto, suuri ja mahtava sellainen. Uusi vuoristorata kulkee järkyttävän nopeaa vauhtia, 120km/h. Iiiiiiiih! Keith aikoo pakottaa mut myös kummitusjunaan, mutta en ole lupautunut pitämään silmiä auki. Kiljua voi vaikka silmät olisi kiinnikin (testattu on!).

Isompien haaveiden toteutumista pitänee odottaa edelleen kuukausikaupalla. Kunhan saan työluvan ja päästään muuttamaan täältä pois ennen intiaanien ja kanadalaisten sodan syttymistä.. Kiire on siis. Viime aikoina ymmärrys inkkareita kohtaan on ollut vähäistä. Sympatioita ei lisää se, että mokkasiinikansa sulkee moottoriteitä ja vaatii Ontariolta korvauksina henkisistä kärsimyksistä biljoonaa dollaria. Siis miljoonaa miljoonaa. Onko ihmisten ahneudella mitään rajaa?

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Vaputon huhtikuun 30.päivä

Vappua ei täällä vietellä, en tiedä miksi. Meinasin itsekseni juhlistaa vappua jokirannassa olutta nautiskellen, mutten sitten kuitenkaan. Ensinnäkin julkinen juopottelu on täällä oikeasti kielletty, ja toisekseen olen vappuaaton töissä. Että se siitä vapusta. Juhannuksen aikaan olen sentään Suomessa, eipä tarvitse yksin alasti pelloilla juoksennella. Tosin taitaa mennä juoksentelu kohdallani hukkaan, sillä aviomies on jo (ja toivottavasti pysyy myös!).

Simaakaan en tullut tehneeksi vappua varten. Tai munkkeja. Mikä vappu se tämä tällainen on. Perunasalaatti taitaa olla ainoa tääältä saatava vappuruoka, nakit kun ei mulle maistu. Olisi kiva juhlistaa suomalaisia juhlapäiviä, vaikka sitten yksinkin. Saksassa aikoinaan tammikuussa herättiin keskellä yötä kiinalaisten vaihto-oppilaiden uudenvuodenviettoääniin. Niin sitä pitää! Tosin ilotulitteiden räiskintään herättyäni en ollut kovinkaan ymmärtäväisellä tuulella. Aavistelen, ettei kanadalaisiltakaan heruisi ymmärrystä, jos juhannuksena juoksentelisin ympäri lähiötä alasti kukkia keräillen. Kumma juttu.

Toukokuussa kohdalleni osuu muutama iloinen aamuvuoro, paikalla pitää olla 5.30. Keskellä yötä siis. Taidan ottaa tyynyn mukaan töihin, nukun loput yöunista siellä. Tuskin siellä asiakkaitakaan keskellä yötä on! Unista puheen ollen, painajaiset ovat kiusanneet yöllistä lepoani viime aikoina. Viime yönä heräsin kesken unen, missä tumma hahmo seisoi Savikonkadun olohuoneen ikkunan takana ja otti minusta valokuvia. Mistä nämä painajaiset tulevat päähäni, ja miksi? Ehkä pitäisi hankkia inkkareiden unisieppari.

Olen kerännyt empiirisiä havaintoja tilastoa varten. Julkaisen Tilaston täällä joskus ensi kuun puolella. Vähänkö jännää, siis minun mielestäni. Ketään muuta tilastoni eivät yleensä kiinnosta muuten kuin vitsimielessä. Olen tosin edelleen sitä mieltä, että subchatin viesteissä ilmenneiden yhdyssanakirjoitusvirheiden tilastointi EI ollut ajan tuhlausta.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Omakotitaloja silmänkantamattomiin

Dingo kuuluu kevääseen kuin tumppu talvella käteen. Lakatut varpaankynnet säestää kevään ensimmäisiä lakkaushetkiä vuodesta toiseen.

Harhapoluilta itse asiaan, eli taloihin. Olimme tupareissa lauantaina. Keithin kaveri tyttöystävänsä kanssa oli ostanut upouuden talon, kaksikerroksisen omakotitalon. Kokolattiamatoilla vuoratun omakotitalon. Täällä kaikki tahtovat asua omakotitalossa ja huoneita muka tarvitaan tuplamäärä oikeaan tarpeeseen nähden. Täällä anoppilassakin on kaksi olohuonetta, joista toista käytetään ehkä neljä kertaa vuodessa. Hassuinta on se, että vaikka jokainen tahtoo ehdottomasti omakotitalon, talot rakennetaan niin lähelle toisiaan, ettei talojen välistä tyypillinen pohjoisamerikkalainen henkilö pulleahkolla vartalolla varustettuna edes mahdu kävelemään. Rivitalo olisi kuitenkin huomattavasti huonompi tapa asua, sillä rivitalossa naapuri on liian lähellä. Niin. Ajatelkaas miten hirveää onkaan asua kerrostalossa, naapureita on paitsi sivuilla, myös alla ja päällä!

Caledoniasta en kyllä ostaisi ainakaan tällä hetkellä minkäänlaista taloa. Inkkarit ovat olleet villillä tuulella viime aikoina, sulkeneet protestiksi moottoritien ja muuta kivaa. Kaupungin läpi kulkeva tie suljetaan toukokuusta syyskuuhun siltaremontin takia. Autoilijalaiskurit joutuvat kiertämään aikamoisen lenkin päästäkseen kylän toiselta reunalta toiselle, mutta minäpä se vaan hurautan pyörällä sillan yli (jalankulkijat ja pyöräilijät saavat käyttää siltaa normaalisti), ja perillä olen kerrankin ennen autoilijoita! Hah!

Koitan esimerkilläni saada caledonialaisia liikkumaan muutenkin kuin ulko-oven ja auton välillä. Kovin tuntuu olevan syvään juurtuneena ajatus siitä, että kaikkialle pitää mennä autolla. Surullista.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Kalpeanaama

Maiju Onnistui jälleen. Olin tänään, huhtikuun 21. päivänä ulkona puolisen tuntia, pyörämatkan ja turinatuokion verran. Aurinko armas poltti käsivarteni karrelle puolessa tunnissa. Huhtikuussa. Voitte kuvitella miten kirkkaanpunainen olenkaan keskikesällä.. Suojakertoimet vaan nahkaan näin keväällä jo, tai ehkä voisin suojautua kanadalaiseen malliin: autoon piiloutumalla. Eipä tarvitse olla auringon tai ulkoilman kanssa kosketuksissa kun laittaa autossa ilmastoinnin täysille ja hurauttaa postilaatikolle parin korttelin päähän! Voi miten kätsää!

Jos kuvittelette kanadalaisten olevan luonnonläheistä kansaa, kanssametsäläisiä, olette järkyttävän harhaanjohdettuja. Kuvittelin itse muuttavani maahan, jossa suhtautuminen luontoon on samankaltaista kuin Suomessa. Erehdyin. Pahasti. Olen saattanut tilittää siitä aiemminkin.. Talvella täällä kaikki valittelivat kylmyyttä ja lunta (onhan se ikävää kun kaupan parkkipaikalla joutuu kävelemään 10 askelta autolta kauppaan T-paidassa). Nyt kesän kynnyksellä valitus kohdistuu liialliseen kuumuuteen ja siihen, miten kotoa joutuu suorastaan juoksemaan autoon turvaan kuumuutta. Oikeasti. Kyllä kanadalaisten elämä on vaikeaa ja suorastaan karua.

Tunnelin päässä kajastaa heikko valo. Suomi kutsuu tätä suomineitoa kesäkuussa juhannustaikoja tekemään, ja ensiapua haen keskiviikkona Ikean Marabou-hyllyltä. Mmmmm.

tiistai 15. huhtikuuta 2008

Tupakkapakko

Kanadassakin on siirrytty tupakoimattomuuteen baareissa. Ja ravintoloissa ja missä nyt ennen saikaan polttaa sisätiloissa. Näin tupakoimattoman kannalta muutos sekä Suomessa että Kanadassa oli tervetullut, eipä vaatteet enää baari-illan jälkeen haise tupakalta. Oksennuksen vieno aromi saa vapaasti leijailla krapula-aamuna edellisen illan vaatteiden suunnalta.

Tupakoimattomuuteen tottuneena järkytyin eilen työnantajan järjestämässä kokouksessa. Brenda omistaa pesularakennukset, joten hänellä lienee täysi vapaus tupakoida omassa kiinteistössään. Kokouksen aikana hän päätti sytyttää tupakan muiden tupakoivien kanssa, eikä siirtynyt ulos polttamaan, muttei myöskään antanut tupakoimattomien mennä ulos tupakoinnin ajaksi. Minut ja muut siis käytännössä pakotettiin passiiviseen tupakointiin, ja vielä työnantajan taholta. Täytyy myöntää, etten ollut kovinkaan otettu asioiden saamasta käänteestä.

Aurinko armas on lämmittänyt päiviä täällä jo kiitettävästi. Viikonloppuna pitäisi lämpötilan nousta jo parinkympin kieppeille. Kauhulla odotan kesähelteitä.. Viime kesä oli kuuma ja kostea, hikinen ja nihkeä, eikä tämä kesä varmaan ole mitenkään erilainen. Kaiken lisäksi tänä kesänä minun pitää töihin mennessäni pukeutua farkkuihin tai tummiin housuihin, sillä pesulan omistaja haluaa meidän kaikkien pukeutuvan samalla tavalla. Minua ja toista nuorempaa työntekijää kiellettiin erityisesti pukeutumaan sortseihin, sillä se saattaisi herättää mustasukkaisuutta pesulan asiakkaissa (=vaimoissa). Kolmas nuorehko työntekijä saa käyttää sortseja, sillä BMI on sitä luokkaa, ettei mustasukkaisuudesta ole pelkoa.

Pesulan omistajasta vielä sen verran, etten ole koskaan pitänyt siitä, miten jotkut ihmiset voivottelevat köyhyyttään, vaikka rahaa selvästi on. Ei siellä Ikeassa muuten käytäisi joka viikonloppu, tai taloja ja uusia autoja osteltaisi. Brenda käytti kahden tunnin kokousajasta noin 25% vakuuttakseen meidät siitä, etteivät pesulat tuota penniäkään. Niin.. Millä rahoilla sitä sitten mahdettiin ostaa uusi iso auto ja viettää kuukauden loma Floridassa. Mistä näitä ilmeisesti ilmaisia lahjoja sitten saa? Riihimäelläkin on ilmeisesti lahjoitustoimintaa, itse en koskaan törmännyt sielläkään ilmaisiin asuntoihin, vaatteisiin, huonekaluihin tai autoihin.

torstai 10. huhtikuuta 2008

Väestöstä luku- ja kirjoitustaitoisia on noin 10%

Tai ehkä pitäisi sanoa, että pesulan työntekijöistä 10% osaa sekä lukea, kirjoittaa, että laskea. Työntekijöitä on noin 10, eli minä edustan laskutaitoista populaatiota ainoana lajissani. Miksi näin mollaan työkavereitani? Koska väite on totta! Faye esimerkiksi luulee, että kello puoli kahdesta kello varttia vaille ysiin on kahdeksan tuntia. Mietitäänpä.. 13.30-20.45. 1.30 PM-8.45 PM. Mahtuuko väliin 8 tuntia? Mahtuuko oikeasti? Ei.

Tahtoisin repiä nämä kokolattiamatot helvettiin ja polttaa ne roviolla. Anoppi tuskin pitäisi loistoideastani, ja kieltämättä lastulevy paljaan jalan alla ei välttämättä tunnu kivalta. En koskaan todellakaan uskonut, että tulisi ikävä Kuohukujan keltaiseksi auringossa kulottunutta muovimattoa. Nyt on ikävä. Jopa niitä edellisen asukkaan ilmeisesti haarukalla mattoon iskemiä reikiä.

Olemme viime päivinä testanneet anoppia. Olemme Keithin kanssa käännelleet koriste-esineitä täällä kotona, tarkoituksenamme tarkkailla miten pian esine palaa lähtöasentoon. Useimpien esineiden kohdalla takaisinkääntöaika on ollut alle vuorokauden luokkaa, mutta telkan päällä oleva koristelintu on ollut jo kaksi päivää väärässä asennossa. Luultavasti lopulta tämä harmiton leikkimme johtaa anopin totaaliseen pimahtamiseen, mikä johtaa puutarhatonttukokoelmaan, mikä johtaa unettomiin öihin (puutarhatontut ovat läpeensä pahoja!), mikä johtaa sekoavaan Maijuun, mikä johtaa entistä sekavampiin blogiteksteihin.

Tajusin tällä viikolla Rakastavani. Ja olevani Rakastunut. Olo on onnellinen ja onnekas, mutta koska olen realisti (pessimisti on niin kovin negatiivinen sana, etten millään voi käyttää sitä tässä yhteydessä), pelkään tietysti menettäväni tämän tunteen. Suosittelen kuitenkin rakkautta ja onnellisuutta kaikille, niiden voimalla minäkin täällä punaniskojen seassa porskutan!

maanantai 31. maaliskuuta 2008

Kirjoitus virheistä

Terkut vaan Heselle ja Kynttilätehtaalle, kirjoitusvirheitä löytyi joka lapusta, jonka seinille teippasitte. Hesellä korjailin punakynällä yhdys sana virheitä, Kynttilätehtaalla en kehdannut. Punakynä saa taas kohta kyytiä, tällä kertaa englanniksi. Englanti on käsittääkseni täkäläisten äidinkieli, mutta silti joudun heidän kirjoituksiaan korjailemaan. Kollegani kirjoitti esimerkiksi näin kylttiin, jonka hän ripusti seinälle kaikkien nähtäväksi: "Employee only beyon this point". Kaksi kirjoitusvirhettä. Minun nimeni kyseinen rouva kirjoittaa muodossa Miaju. Jokainen sana monikossa on kirjoitettu heittomerkin ja s:n kanssa. Siis omistusmuodossa, tai mikä lienee 's:n hieno nimi. Pääsen siis takaisin lempiharrastukseni pariin, toisten kirjoitusvirheitä korjailemaan. Mielestäni vaan on hassua, että näin ulkomaalaisena joudun korjailemaan paikallisten kirjoitusvirheitä.

Synttärit oli ja meni. Onnittelukortteja tulee vuosi vuodelta ja kilometri kilometriltä vähemmän. Hyvä vaan, mitä sitä turhaan itseensä muistuttelemaan kertyvistä vuosista. Ihmisille ympärilläni tapahtuu kaikenlaista, sellaisiakin asioita mitä olisi toivonut itselleen tapahtuneen. Toisaalta, olen tyytyväinen elämääni nyt ja tässä, eihän yhteen elämään voi mahduttaa kaikkea! Tapiiri miettii haikeana sitä, miten kaverit etenevät jo urallaan ja hän vielä istuu koulunpenkillä. Ehtii sillä uraputkella edetä seuraavat 30 vuotta, vaikka putkeen pääsy kestäisikin vähän pidempään. Melissa ei malta odottaa pääsyä naimisiin. Hyvällä onnella 60-vuotishääpäivä tulee eteen Melissallekin sitten joskus, mikä hoppu sitä nyt on tuhlata kaikki tilillä olevat rahat yhden päivän kestäviin bileisiin. Hyvin harvan elämään mahtuu piiiitkä ja onnellinen parisuhde, aikaisin alkanut ja paljon rahaa tuottava ura, monta lasta, iso talo, matkustusta kaikkialle koko ajan.. Pitää valita ne itselle tärkeimmät asiat, tai ottaa elämä sellaisenaan vastaan ja rakentaa se niistä palasista, jotka kohdalle osuvat.

Tässä eräänä päivänä juttelin töissä asiakkaan kanssa. Hän omistaa lähellä olevan ratsutallin, ja tiedustelin ratsastusmahdollisuuksista. Lupasin auttaa hevosten ratsutuksessa, tiedossa siis ilmaista ratsastusta! Tilan tyypillinen asiakas ei ole koskaan ennen ratsastanut, ja painaa reilusti yli 100 kiloa. Hevosten selässä käytetään lännensatuloita, joten tasapainoa tai muitakaan lahjoja ei tarvita hevosen selässä pysymiseen. Samapa tuo, saanpa vähän hevostella.

Olen uraputkeni alussa, pesulatätiratsuttajaspinningohjaajaurani nimittäin.. Ai niin, biokemistihän mun kuuluis olla. Toivottavasti se ura alkaa pian! Aivoni kaipaavat haasteita. Sudokun ja Jewel Questin lisäksi siis.

torstai 13. maaliskuuta 2008

Idols

Idolsien amerikkalainen versio on mielestäni suomalaista hauskempi, sillä alkukarsintoihin tulevat ihmiset kuvittelevat aina olevansa kovin hyviä laulajia. Tai kai suomalaisetkin karsijat uskovat mahdollisuuksiinsa, mutta amerikkalaiset uskovat olemattomiin lahjoihinsa. Monet kertovat, miten ystävät ja sukulaiset ovat aina kehuneet heidän lauluääntänsä ja persoonallista esiintymistapaansa. Karu todellisuus iskee kuin jäinen saunavihta naamalle, kun tuomarit kertovat oman mielipiteensä mussukoiden laulutaidosta.

Täällä lapsia kehutaan ja kannustetaan todella paljon. Tämä kehuihin upottaminen sitten johtaa siihen, että jokainen kakara kuvittelee olevansa hyvä joka asiassa. Nämä lapset sitten lähtevät Idolsiin kisaamaan ja lopputuloksena syntyy TV-ohjelma, jonka ensimmäiset jaksot naurattavat vahingoniloisia suomalaisia vähän liikaakin. Onhan se kiva kehua lasta, ei se negatiivinenkaan palaute jatkuvasti syötettynä ihmisestä kovin normaalia tee (viittaan tässä itseeni). Joku raja olisi hyvä vetää, lapsen olisi ihan hyvä kuulla olevansa hyvä jossain mutta toivoton jossain toisessa asiassa.

Amerikkalaisten ja kanadalaisten korostetun hyvä itsetunto johtaa paitsi hassunhauskoihin Idols-jaksoihin, myös epärealistisiin odotuksiin työpaikalla. Kysyin kollegalta, osaako hän silittää kauluspaitoja. Vastaus oli kyllä. Oikea vastaus olisi ollut: "En todellakaan". Sitä paitsi, miten voin koskaan työhakemuksellani kilpailla kanadalaisten kanssa?? Kirjoitan niihin realistisesti missä olen hyvä tai kohtalainen, kun taas kanadalaiset kehuvat itsensä (syyttä..) maasta taivaisiin. En minä osaa valehdella (tai siis osaan, mutta työhakemuksessa en), ja väittää puhuvani sujuvaa ranskaa (bonjour ei ehkä riitä..), pystyväni seisomaan yhden sormen varassa ja pystyväni itsenäiseen työskentelyyn ilman minkäänlaisia ohjeita!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Kannattaa valittaa

Lehdessä kerrottiin tänään tutkimuksesta, jonka tulosten perusteella valitus kannattaa. Jos on aina iloinen ja tyytyväinen ulospäin, paha fiilis patoutuu sisälle ja jossain vaiheessa laukeaa masennuksen puhkeamisena. Lehdessä kehoitettiin reilusti valittamaan mm. vallitsevasta säätilasta (minua ei lumi haittaa, joten en valita), bensan hinnasta (evvk) ja Leafsien huonosta menestyksestä jääkiekossa (evvvk). En siis oikeastaan halua valittaa tyypillisen kanadalaisen tavoin, mutta ei hätää! Keksin kyllä jatkuvasti asioita, jotka ärsyttävät. Valitus ei siis todellakaan ole loppumassa.

Jopa minunlaiseni realisti välillä ihmettelee, mistä asioista ihmiset voivatkaan valittaa. Anoppi esimerkiksi oli kovin tohkeissaan kesäaikaan siirtymisestä. Se kuulemma sotkee unihäiriöisten päivärytmin totaalisesti ja vaikeuttaa pikkulasten vanhempien elämää sotkemalla lasten unirytmin. Niin, onhan se ihan kamalaa siirtää kelloja tunnilla eteenpäin, vähemmästäkin sekoaa polla. Mitä jos saman tien muutetaan kaikki maailman kellot samaan aikaan, ei sitten tarvitse kenenkään kärsiä jetlageista sun muista. Anoppikin voisi turvallisesti matkustaa vaikka Quebeciin.

Yritin ilmoittautua spinningkurssille, mutta ilmeisesti en voi osallistua, koska en ole jumppaohjaaja. Enkä ole suorittanut ensiapukurssia. Kumma juttu sinänsä, en ole ennenkään luennoilla käydessäni tarvinnut ensiaputaitoja tai erityistä vakuutusta. Lisäksi ainakin puolet kuntosalin jumppaohjaajista ovat järjettömän huonoja, mutta siis ilmeisesti tarpeeksi päteviä osallistumaan kurssille. Blaah. Tahtoooooooooooooooo kurssille.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Ikävä

Lista asioista, joita ikävöin Suomesta:

  • raejuusto
  • tuore ruisleipä
  • Fazerin suklaa (erityisesti Dumlet, Mariannet ja minttusuklaa) ja Makuunin irtokarkit
  • mahdollisuus tulla toimeen ja liikkua ympäriinsä ilman autoa
  • ruispasta
  • kuitupitoiset paahtoleivät ja pastat
  • roll-on deodorantit
  • Pepsodent-hammastahna
  • Raffelit ja juustosuikerot
  • Lidl
  • mustat aerobickengät
  • smalltalkittomuus
  • koulujärjestelmä ja lapset, jotka kävelevät tai pyöräilevät kouluun
  • kouluruokailu
  • terveydenhuoltojärjestelmä, joka mahdollistaa tapaamisen erikoislääkärin kanssa vaikka yleislääkäri olisikin sitä mieltä, että osaa itse hoitaa ongelman
  • oikeus olla vittuuntunut julkisella paikalla
  • nuorten itsenäisyys
  • pukeutuminen ulkona, ei autossa, vallitsevan säätilan mukaan
  • pyörätiet
  • kunnolliset jalkakäytävät, joiden aurauksesta vastaa kaupunki
  • hiekoitetut, ei suolatut, tiet
  • puistot
  • oleilu ulkona
  • suihkut, joissa suihkusuutin on liikuteltavissa
  • kylpyammeettomuus ja ennen kaikkea kokolattiamatottomuus!

Jatkanen listaa tulevaisuudessa. En tiedä, onko asioiden listaaminen merkki taantumisesta, mutta koska asioita on ikävä, ja välillä tuntuu ettei mikään täällä ole hyvin, ajattelin että lista ikävöidyistä asioista voisi auttaa. En aio tehdä muita listoja (ainakaan tänään).

tiistai 4. maaliskuuta 2008

Matti

Haaveilin pienenä avioliitosta Nykäsen Matin kanssa. Se oli silloin, kun mäkikotka vielä oli vedossa. Diggailin huumorimielellä Masan musaakin, ja olin syvästi pettynyt hänen strippariuransa päätyttyä ennen 18. syntymäpäivääni. Nyt ilokseni huomasin, että Matti hyppää taas. Kaikkea hyvää veteraaniurallesi, Matti! Ja ei, enää en elättele toiveita elämästä Rouva Nykäsenä.

Elättelen toiveita itsenäisenä rouva MacNeilinä. Tahdon oman kodin, pois anopin nurkista! Ja tiskikoneen.. Ja oikean työn, maanantaista perjantaihin, ja vapaat viikonloput.

Tällä viikolla suuri osa ajasta kuluukin töissä. Hyvä juttu sinänsä, anopin siivouspakkomielle tekee mutkin hulluksi. Tänään likainen mukini ehti olla jopa 10 minuuttia tiskipöydällä! Käsittämätöntä laiskottelua anopin taholta, oletin mukin katoavan alle viidessä minuutissa.

torstai 21. helmikuuta 2008

Total Eclipse of the Heart.. I mean, the Moon

We got a beautiful lunal eclipse last night. The moon turned all red and cool looking, and it was very interesting to see. I don't think I've ever seen a lunal eclipse before, and this one was pretty and complete. The skies were clear, no cloud in sight. To see the eclipse you had a couple of options:

1. Dress warm, and go outside see the moon.

2. Be a wuss and stay inside. You can see the moon just as well from there.

3. Stay indoors, open the TV, and watch the eclipse live on TV!

4. Ignore the stupid ball on the sky.

I think everyone who knows me, knows which one of these I did last night. If you have been listening to my complains about lazy Canadians, you'll know what most of them did. I'm not saying it's the coolest thing to watch, but it was definitely more interesting than C.S.I. reruns or WoW.

What is it with Canadians, that they are so scared of the weather. If it rains, they stay indoors. If it's cold, they stay inside. If it's too hot, they turn the AC on and stay inside. Today it is nice and sunny, maybe -3C. Too cold, they say. And if they do go out, they don't really. They take their cars, and drive somewhere. Then they call it "going out". Well here's a news flash for you: It's not really going out if you sit in your car. Sigh.. I want to go back to Europe..

maanantai 18. helmikuuta 2008

Kesävaatteet pakkassäällä ja saunassa

Kanadalaiset ovat keksineet yleispätevän vaatekerran. Se päällä pärjää niin 15 asteen pakkasessa kuin saunassakin. En ole vielä itse kokeillut talvipyöräilyä tämän vaatekerran kanssa, sillä epäilen sen toimivuutta, vaikka olen nähnyt monen kanadalaisen luottavan siihen. Ja mikä onkaan tämä teräsmiesunivormu, joka uhmaa talven kylmiä viimoja ja saunan kiehuttavaa kuumuutta? Muutut kanadalaiseksi teräsmieheksi pukiessasi päällesi jumppahousut (s(h)ortsit sopivat hyvin tähän hommaan), T-paidan ja sandaalit. Asukokonaisuus toimii loistavasti talviasuna, kunhan muistat lämmittää autosi kunnolla ennen liikkeelle lähtöä, ja pysäköit autotalliin, joka on yhteydessä taloosi. Täten vältät ikävän kontaktin raikkaan ulkoilman kanssa! Teräsmiespuku toimii kätevästi myös saunassa, jonne voit mukavasti astua kuntosaliharjoittelun jälkeen asua vaihtamatta! Miten kätevää! Jos totta puhutaan, niin näin suomalaisena on vaikea ymmärtää saunomista jumppakuteet päällä, peseytymismahdollisuuksien loistaessa poissaolollaan. Olen tottunut siihen, että saunassa hikoillaan alasti/uimapuvussa/pyyhe ympärillä, minkä jälkeen mennään suihkuun/avantoon/muuhun vesielementtiin peseytymään. Täällä saunaan mennään hikoilemaan vaatteet päällä.. Enkä oikein tiedä miksi. Californialaista ystävääni siteeraten: "Ei tee järkeä".

En millään malttaisi odottaa oman kämpän löytämistä. Yksi suurimmista toiveista oman kodin suhteen on kokolattiamatottomuus. En voi sietää näitä pölypesiä, jotka kuulemma tuntuvat ihanalta paljaan jalan alla. Ja ihanasti varastoivat matolle pudonneet ruoan muruset ikuisiksi ajoiksi. Ja kuka oikeasti haluaa asua anoppilassa yhtään sen kauempaa kuin on pakko!

torstai 7. helmikuuta 2008

2000 askelta onneen

En olisi koskaan kuvitellut kulttuurierojen vaikuttavan suosituksiin, jotka koskevat ihmisten terveyttä. Olin väärässä, niin väärässä! Suomalaisten suositusten mukaan perusterveyden ylläpitoon vaaditaan 10 000 askelta päivässä. Otsikostakin ehkä arvaatte, että kanadalainen suositus kehoittaa ottamaan 2000 askelta päivässä. Tosin tällä määrällä ei saavuteta pelkästään hyvää peruskuntotasoa, vaan pudotetaan painoa kilokaupalla! Mielestäni tästä eroavaisuudesta käy erinomaisesti ilmi erot liikuntakulttuurien välillä. Suomessa hyötyliikuntaa arvostetaan, ja ihmiset jopa kävelevät (joskus jopa sateella, niin hullua kuin se onkin!). Täällä 2000 askeleen kerääminen on varsin vaikeaa, sillä suurin osa ihmisistä kävelee ovelta autolle ja autolta kauppaan, muutaman askeleen kaupassa ja kotosalla sitten käppäillään sohvan ja jääkaapin väliä.

Tapojeni vastaisesti puhuin toiselle ihmiselle kuntosalilla. Hän kutsui minut teelle luokseen, menin, juteltiin niitä näitä. Kävi ilmi, että kanadalaisten mielestä Euroopassa on kauhean ahdasta. Ihmisiä kävelee liikaa kaduilla, eivätkä kaikki asu omassa omakotitalossa jossain lähiössä. En oikein tajunnut tätä ajatusta Euroopan ahtaudesta. Kanadassa on sata kertaa enemmän autoja kuin Suomessa, ihmiset täällä ajavat enemmän kuin autoilumaa Saksan asukkaat. Euroopassa ei kuulemma ole tyhjiä alueita, metsiä sun muita. Ovatko ulkona kävelevät ihmiset merkki ahtaudesta? Kuvitellaanko täällä, että ihmiset joutuvat asumaan Euroopassa kerrostaloasunnoissa keskustassa, koska heillä ei ole rahaa tai tilaa asua 30 kilometrin päässä keskustasta sijaitsevassa lähiössä? Eikö kukaan ole nähnyt Euroopassa metsiä ja peltoja ja puistoja (Hamiltonin keskuspuisto on 10m x 50m, suurimmaksi osaksi asfaltilla peitetty, läntti keskellä kaupunkia. Niin, Euroopassa puistoissa oikeasti on ruohoa ja puita, eli täkäläisen määritelmän mukaisia puistoja ei tosiaan taida sitten olla..)? Ei sitten kenellekään ole tullut mieleen, että ihmiset haluavat asua keskustassa palvelujen lähellä? Tai että kaduilla käveleminen on oikeasti tosi fiksu juttu.. Tai että Suomi ei ole kommunistinen maa. Hohhoijaa.. Törmään jatkuvasti ihmisten harhaluuloihin, eikä niitä ole helppo oikaista. Jos kerron, että Suomi ei ole kommarien hallussa, minua ei yksinkertaisesti uskota. Kanadalaiset selvästi tietävät enemmän Suomesta ja Euroopasta kuin minä. Menen tästä nurkkaan häpeämään tietämättömyyttäni.

tiistai 5. helmikuuta 2008

21 senttimetriä

Ihannelukema. Moni nainen on joskus sen kokenut, mutta iän karttuessa sentitkin venyvät. Telkassa kerrottiin, että ihannevälimatka solisluun pallukasta nänniin on 21 senttiä. Jos välimatka on pidempi, tissit ovat auttamattomasti rupsahtaneet. Tai niin, voihan asiaa auttaa kirurgisesti. 21 senttiä on kuulemma sellainen hyvä ja 17-vuotiaan terhakka solisluu-rinta-välimatka. Ja sitten mittaamaan.. Minä mittasin jo. Oli ihan pakko, en voinut itselleni mitään.

On todella käsittämätöntä, miten moni ajaa täällä autoa kännissä. Lauantaina eräs asiakas pysyi hädin tuskin pystyssä. Hän laittoi pyykit koneeseen, ja lähti ilmeisesti dokailemaan vähän lisää siinä odotellessa. Maanantaina hän sitten havahtui ihmettelemään, että mihin ne pyykit jäivätkään.. Eikä tämä mies ollut lauantai-illan ainoa juoppoasiakas. Miten ihmiset saataisiin reippaammiksi, jotta he voisivat kävellä baariin? Tai miten ihmiset opetettaisiin ottamaan taksi kotiin, jos ei baarista huvita lähteä tallustelemaan kohti kotia. Normaali puhe ei tehoa, joten vakuuttavampi käännytyskeino olisi nyt tarpeen. Halolla päähän, hypnoosia, vai kenties TV-mainoksiin piilotettuja viestejä, jotka saavat ihmiset järkiinsä?

Kaikkien aikojen paras (ja ainoa sietämäni) romkom (romanttinen komedia), Dirty Dancing, on tanssahdellut mielessäni viime aikoina. Telkassa on soitettu tämän legendaarisen elokuvan musiikkia, joten 80-luvun takaumat ovat valloittaneet alitajunnan. Muistan, miten Annilla näkyi joku leffakanava vuonna kivi ja tikku. Katsottiin DD, ja olin vakuuttunut, että elokuva oli paras ikinä. Se on vieläkin hyvä, joskin elokuvamakuni on hieman kallistunut draaman puolelle sitten 80-luvun olkatoppausromanssien. Hungry eyes!

Kuulen jo kevään lähestyvän. Osaksi ehkä siksi, että täällä on taas kovin lämmintä, mutta myös siksi, että päivät ovat jo selvästi pidentyneet. Kesälomasuunnitelmia on monenlaisia, enkä malta odottaa niiden toteutuvan. Suomeen ei tieni vie tänä kesänä, vaikka kyllä pitäisi. Lentoliput ovat liian kalliita osa-aikaispyykkärille. Toivottavasti ensi jouluna tai keväällä näen taas suomalaisia, rehellisiä ja myrtsejä ihmisiä. Tänä kesänä suunnitelmissa siintää New York ja Blue Mountain. Eli joku mäennyppylä, jonka lähistöllä on kivoja vuokramökkejä. Ja mikä tärkeintä, mökeissä on SAUNA! Pääsen vihtomaan kanadalaisten luulot pois. Uimapuku päällä tietenkin, eihän täällä nyt alasti voi.. Joku voi nähdä.. Kuukunen tai pöllö..

torstai 31. tammikuuta 2008

Tuulen viemää

MOL-taulukkokirja oli joskus aikoinaan lempilukemistoani tenteissä. Odotin pakollisen tenttiajan loppua tuulenvoimakkuustaulukon pauloissa. Lähinnä kai siksi, että taulukkokirjan muut sivut olivat täynnä matemaattisia kaavoja, joiden kiehtovaan maailmaan en oikein koskaan päässyt sisälle. Mutta tuulenvoimakkuudet.. taulukossa kuvattiin tuulenvoimakkuus, ja sen aiheuttamat tuhot asutukselle. Mietin taulukkoa eilen, kun aamuyöstä heräsin raivokkaan tuulen yrittäessä irrottaa talojen kattoja ja puita. Tuulen nopeus oli yli 30 m/s, ja yritin kovasti muistaa, mitä tuhoja oli odotettavissa. Ainoa tuho eilen oli kuitenkin se, etten uskaltanut pyöräillä jumppaan aamulla. Sain silti kerättyä hulluuspisteitä hölkkälenkilläni – en nähnyt ketään muuta kävelemässä, tai muutenkaan ulkona. Melissa ja Laura valistivat minua, ja kertoivat, ettei näin kylmällä ilmalla (-10°C) yksinkertaisesti voi olla ulkona. Tyhmä minä kun en moista tiennyt, Turussakin pyöräilin vaikka mittari oli 25 astetta miinuksen puolella..

Muuttaessani Kanadaan kuvittelin tapaavani karaistuneita ja rohkeita ihmisiä. Hulluja pakkasukkoja, jotka kolmenkymmenen asteen pakkasessa kävelevät lähimpään kylään ostamaan maitoa. Miten väärässä olinkaan! Kukaan ei kuvittelekaan ulkoilevansa yli viiden asteen pakkasessa. Sateella pyöräily on hullujen ja Maijun hommaa, lumisateesta puhumattakaan. Kanadalaiset kyhjöttävät koko talven taloissaan ja autoissaan, visusti ulkoilmaa varoen. Mihin ihmeen nössömaahan olenkaan tullut. Täällä pelätään kaikkea pikkupakkasesta täysjyvätuotteiden sisältämään kuituun. Niin, täysjyätuotteet ovat kuulemma likaisia. Tätäkään en ennen tiennyt..

Ulkona vallitseva sää on riepotellut kuulemma myös Los Angelesia. Siellä on satanut epätavallisen paljon, ja losilainen agenttini kertoi minulle, että ihmisillä on ollut vaikeuksia nukkua, koska sade pitää niin kovaa ääntä. Niin, onhan se hirveää, ettei aina ole tyyntä ja aurinkoista. Miten kauaksi apinajuuristamme olemmekaan kehittyneet, jos niinkin kaunis ääni kuin sateen ropina ikkunaa vasten häiritsee arvokasta yöuntamme. Agentti 00A, muistutahan ihmisiä korvatulppamahdollisuuksista!

tiistai 22. tammikuuta 2008

Easy Living

The Easy Life of North Americans. I never really thought about why people drive everywhere, use dryers, like to get their coffee from drive thrus, eat a lot of fast food, put salt on the roads instead of changing winter tires to their cars, and all that. It recently occured to me, that people tend to do everything the easy way. I do that too, and I guess that's a part of the human nature. Too easy living has problems; it makes people lazy, fat, and ignorant, and I see lots of that around me.

If easy living is what people here want, why do they still use cheques instead of online banking?? Instead of paying the hydro bill online, they write a cheque and send it to the hydro company. Like come on, it's not the stone age anymore! Why do people still shovel their own sidewalks instead of paying a bit more taxes and having the city do it for them? Of course, many people have plows to do the job for them, but they could have someone to plow for them, too. If easy life is so desirable, why the prices in stores or restaurants don't include the taxes? If it says on the price tag that something costs 2 dollars, it actually costs 2,20, or something. Oh, there are so many things made difficult for people in this country. People still very happily send their cheques in, but walking to grocery store is a big no no. Riding my bike in the snow today definitely was concidered to be crazy, just because it's not easy, warm, and comfortable. I guess it's just different things Canadians value, different areas where they feel comfortable to feel uncomfortable.

I'll continue my task of setting an example and maybe, possibly, hopefully, making at least some people more active, and making people conscious of options they have, if they are willing to move their butts a little bit more.

tiistai 15. tammikuuta 2008

Likapyykkiä

Herra Reikähousun lisäksi olen tutustunut jo monen muunkin caledonialaisen likapyykkeihin. Toistaiseksi ei ole Reikähousun voittanutta, joskin vanhan intiaanimiehen huumoribokserit kertoivat minulle kovaksi keitetyn intiaanisoturin pehmeästä (taka)puolesta enemmän kuin tarpeeksi. Töiden lisäksi saan pestä pyykkiä kotona. Jotenkin siinä on ihan erilainen fiilis.. En viikkaa vaatteita supersiististi, enkä tarkista jokaista valkoista kaulusta tahrojen varalta täällä kotona, enkä todellakaan silitä yhtään mitään. Töissä on pakko, mutta siitä sentään maksetaan (vähän).

Muistan joskus ajatelleeni, että amerikkalaiset ovat yllättävän typeriä, ja jokaiseen pieneenkin tehtävään he tuntuvat tarvitsevan ohjeet. Olen edelleen samaa mieltä, mutta tahtoisin laajentaa mielipiteeni koskemaan myös kanadalaisia. Keskivertokanadalaisia ainakin. Ja kyse ei nyt ole mikroaaltouunin käyttöohjeista, vaan ihan tavallisista risteyksistä. Täällä jokaisessa risteyksessä on joko 2 tai 4 stop-merkkiä. Jos merkkejä on neljä, joka suunnasta tulevalle omansa, ensiksi pysähtynyt myös lähtee liikkeelle ensimmäisenä. Jos vain toista katua ajaville on stop-merkit, merkittömät saavat ajaa suoraan risteyksen läpi. Jos stop-merkkejä ei ole ollenkaan, kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Stop-merkittömyys kun kertoo täkäläisille, että he saavat ajaa suoraan risteyksen läpi. Olen nähnyt kolmioita risteyksissä (ehkä kaksi koko Ontariossa), ja periaatteessa samat väistösäännöt kuin Suomessakin ovat voimassa täällä. Kukaan ei osaa käyttää ko. sääntöjä – tarvitaan stop-merkkejä muistuttamaan joka ikiseen kulmaan, risteykseen ja käännökseen. Onhan se toki äärettömän hankalaa muistaa väistää oikealta tulevaa.

Uusi kausi Idolsia alkoi USAssa. Paon kolmas kausi jatkuu täällä. Terveiset täältä TV:n luvatusta maasta sinne koti-Suomeen. Salkkareita on kyllä ikävä, mutta muuten menee mainiosti!

keskiviikko 9. tammikuuta 2008

Laiskurisaurus

Jo kohta kaksi viikkoa kestänyt aivojen nenän kautta ulos valuminen ja keuhkojen irroittamisyritys on estänyt minua menemästä jumppailemaan. Tänä aamuna olo oli jo parempi, mutta vetelehdin silti niin pitkään, etten enää ehtinyt jumppaan. Kohta pitää kyllä taas saada jumppakone käyntiin, en tahdo taantua parin vuoden takaiselle tasolle sohvaperunaksi. Pottuna tosin sopisin hyvin perunasalaattiin Johnin ja Janetin seuraksi. Täällä talossa sitten kyyristelisin kaikki päivat (kerran viikossa kävisin ulkona pari tuntia kestävässä partiokokouksessa) ja söisin vain valkoista leipää ja pkk-aterioita.

Tällä viikolla töitä on peräti neljänä päivänä. Toivottavasti sunnuntai-iltana työrupeaman loputtua minulla on paljon mielenkiintoisia pyykkitarinoita kerrottavana. Herra Reikähousu johtaa tällä hetkellä kummallisten pyykkikuormien kisaa.

En oikein osaa olla matkustelematta. Koko ajan pyrstön alla palaa liekki, aina pitäisi olla uusi matka tähtäimessä. Tällä hetkellä matkoja on vaikeampi suunnitella tulojen ollessa huiman alhaiset. Sain sentään tietää, että saan poistua maasta oleskelulupahakemusprosessin aikana! Tämä tiedonjyvänen johti oitis matkan suunnitteluun. Toiveissa on matkustaa junalla New Yorkiin kesällä! Tiedossa kenties Sinkkuelämää-tyylistä hengailua. Jee!

maanantai 7. tammikuuta 2008

Nenänkosketusliinoja

Ai nenäliinoja? Ei, ei sanan perinteisessä merkityksessä ainakaan. Pohjois-Amerikan asukeille rakkaita Kleenexejä kun ei ainakaan niistämiseen ole tarkoitettu. Näin nuhakauden vallitessa kaipaan kotoisia Nessuja, joihin voi niistää tietäen, että räkä päätyy nenäliinaan. Kleenexin kanssa asia on toisin; räkä yleensä päätyy niistäjän käteen. Paikalliset ns. Nenäliinat ovat niin ohuita, että niistä näkyy läpi. Niitä pitää käyttää kerrallaan vähintään kaksi, mikäli niihin aikoo niistää. Ajattelin aloittaa kansalaisliikkeen vahvempien nenäliinojen puolesta. Mihin näitä läpinäkyviä nenäliinoja sitten voi käyttää? Nenän kosketteluun, se on minun sivistynyt arvaukseni. Ehkä krokotiilinkyynelten dramaattiseen kuivailuun kyynel kerrallaan. Huulipunatahran Kleenexillä ehkä voi poistaa ennen kotiin saapumista. Minun nuhanenäni kaipaa jotain vahvempaa! (Tällä kertaa vessapaperikaan ei minua pelasta, se on ihan yhtä läpinäkyvää.) Pitänee tosin mainita, että Kleenexit on pakattu ihanilla kuoseilla koristeltuihin laatikoihin, itse valitsen nenäliinani ehdottomasti aina rasian kuosin perusteella!

Viime lauantaina töissä ollessani tapasin mukavan pojan. Hän oli äitinsä kanssa pesemässä pyykkiä, ja erittäin kohtelias ja puhelias. Yleensä perheensä mukana pyykkäämään tulevat kersat sotkevat paikkoja, mutta tämä nuori herrasmies käyttäytyi mallikelposesti. Olin ällistynyt, kunnes näin hänen lukevan kirjaa, ja kysyin mikä kirjan nimi on. Kyseessä oli kirja, jota hän luki pyhäkoulua varten. Olisi pitänyt arvata! Vain uskossa ja nuhteessa elävä lapsi voi olla niin kiltti ja viaton. Ei tavallinen 10-vuotias poika jaa mainoksia taskurahaa ansaitakseen. Ei keskivertopojalta ole kielletty kaapelikanavien katsomista. Tämän pojan tavattuani olen sitä mieltä, että kaapelikanavat pitäisi kieltää (ei vaan, telkka on ihana asia, mutta ehkä kaikki ohjelmat eivät ole hyväksi lapsille) ja rahan arvo opettaa kaikille lapsille. Eipähän sitten maailma täyttyisi kamalista kersoista, jotka saavat mitä tahtovat mitään vastineeksi antamatta.

tiistai 1. tammikuuta 2008

Uusi vuosi, uudet virukset

Sopeutuminen uuteen viruskantaan on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Luulin olevani hyvässä kunnossa, ja terveellisten elämäntapojeni ansiosta virustartuntojen tavoittamattomissa. Kerrankin olin väärässä! Onneksi enää ei ole paineita lähteä väkisin bailaamaan uutena vuotena. Vielä kymmenen vuotta sitten olisin lähtenyt dokailemaan kaupungille kuumeessakin. Tällä kertaa olin reilusti kipeänä köllöttelemässä kotisohvalla.

Aloittaessani työt pesulassa en kuvitellut törmääväni työssäni mihinkään mielenkiintoiseen. Olin jälleen kerran väärässä (toivottavasti tästä ei tule pysyvää tapaa, olenhan yleensä aina oikeassa..)! Pesin ja viikkasin viime viikolla erikoisen herrasmiehen vaatteita. Stringien lisäksi hänen vaatevalikoimiinsa kuuluivat verkkarit, joiden etumukseen oli leikattu saksilla suuri aukko. Mielessäni mietin mihin tarkoitukseen moisia pöksyjä tarvitaan. Tarkemmin asiaa pohdittuani totesin, etten edes tahdo tietää. En malta odottaa seuraavaa työpäivää ja mielenkiintoista pyykkikuormaa!