torstai 31. tammikuuta 2008

Tuulen viemää

MOL-taulukkokirja oli joskus aikoinaan lempilukemistoani tenteissä. Odotin pakollisen tenttiajan loppua tuulenvoimakkuustaulukon pauloissa. Lähinnä kai siksi, että taulukkokirjan muut sivut olivat täynnä matemaattisia kaavoja, joiden kiehtovaan maailmaan en oikein koskaan päässyt sisälle. Mutta tuulenvoimakkuudet.. taulukossa kuvattiin tuulenvoimakkuus, ja sen aiheuttamat tuhot asutukselle. Mietin taulukkoa eilen, kun aamuyöstä heräsin raivokkaan tuulen yrittäessä irrottaa talojen kattoja ja puita. Tuulen nopeus oli yli 30 m/s, ja yritin kovasti muistaa, mitä tuhoja oli odotettavissa. Ainoa tuho eilen oli kuitenkin se, etten uskaltanut pyöräillä jumppaan aamulla. Sain silti kerättyä hulluuspisteitä hölkkälenkilläni – en nähnyt ketään muuta kävelemässä, tai muutenkaan ulkona. Melissa ja Laura valistivat minua, ja kertoivat, ettei näin kylmällä ilmalla (-10°C) yksinkertaisesti voi olla ulkona. Tyhmä minä kun en moista tiennyt, Turussakin pyöräilin vaikka mittari oli 25 astetta miinuksen puolella..

Muuttaessani Kanadaan kuvittelin tapaavani karaistuneita ja rohkeita ihmisiä. Hulluja pakkasukkoja, jotka kolmenkymmenen asteen pakkasessa kävelevät lähimpään kylään ostamaan maitoa. Miten väärässä olinkaan! Kukaan ei kuvittelekaan ulkoilevansa yli viiden asteen pakkasessa. Sateella pyöräily on hullujen ja Maijun hommaa, lumisateesta puhumattakaan. Kanadalaiset kyhjöttävät koko talven taloissaan ja autoissaan, visusti ulkoilmaa varoen. Mihin ihmeen nössömaahan olenkaan tullut. Täällä pelätään kaikkea pikkupakkasesta täysjyvätuotteiden sisältämään kuituun. Niin, täysjyätuotteet ovat kuulemma likaisia. Tätäkään en ennen tiennyt..

Ulkona vallitseva sää on riepotellut kuulemma myös Los Angelesia. Siellä on satanut epätavallisen paljon, ja losilainen agenttini kertoi minulle, että ihmisillä on ollut vaikeuksia nukkua, koska sade pitää niin kovaa ääntä. Niin, onhan se hirveää, ettei aina ole tyyntä ja aurinkoista. Miten kauaksi apinajuuristamme olemmekaan kehittyneet, jos niinkin kaunis ääni kuin sateen ropina ikkunaa vasten häiritsee arvokasta yöuntamme. Agentti 00A, muistutahan ihmisiä korvatulppamahdollisuuksista!

tiistai 22. tammikuuta 2008

Easy Living

The Easy Life of North Americans. I never really thought about why people drive everywhere, use dryers, like to get their coffee from drive thrus, eat a lot of fast food, put salt on the roads instead of changing winter tires to their cars, and all that. It recently occured to me, that people tend to do everything the easy way. I do that too, and I guess that's a part of the human nature. Too easy living has problems; it makes people lazy, fat, and ignorant, and I see lots of that around me.

If easy living is what people here want, why do they still use cheques instead of online banking?? Instead of paying the hydro bill online, they write a cheque and send it to the hydro company. Like come on, it's not the stone age anymore! Why do people still shovel their own sidewalks instead of paying a bit more taxes and having the city do it for them? Of course, many people have plows to do the job for them, but they could have someone to plow for them, too. If easy life is so desirable, why the prices in stores or restaurants don't include the taxes? If it says on the price tag that something costs 2 dollars, it actually costs 2,20, or something. Oh, there are so many things made difficult for people in this country. People still very happily send their cheques in, but walking to grocery store is a big no no. Riding my bike in the snow today definitely was concidered to be crazy, just because it's not easy, warm, and comfortable. I guess it's just different things Canadians value, different areas where they feel comfortable to feel uncomfortable.

I'll continue my task of setting an example and maybe, possibly, hopefully, making at least some people more active, and making people conscious of options they have, if they are willing to move their butts a little bit more.

tiistai 15. tammikuuta 2008

Likapyykkiä

Herra Reikähousun lisäksi olen tutustunut jo monen muunkin caledonialaisen likapyykkeihin. Toistaiseksi ei ole Reikähousun voittanutta, joskin vanhan intiaanimiehen huumoribokserit kertoivat minulle kovaksi keitetyn intiaanisoturin pehmeästä (taka)puolesta enemmän kuin tarpeeksi. Töiden lisäksi saan pestä pyykkiä kotona. Jotenkin siinä on ihan erilainen fiilis.. En viikkaa vaatteita supersiististi, enkä tarkista jokaista valkoista kaulusta tahrojen varalta täällä kotona, enkä todellakaan silitä yhtään mitään. Töissä on pakko, mutta siitä sentään maksetaan (vähän).

Muistan joskus ajatelleeni, että amerikkalaiset ovat yllättävän typeriä, ja jokaiseen pieneenkin tehtävään he tuntuvat tarvitsevan ohjeet. Olen edelleen samaa mieltä, mutta tahtoisin laajentaa mielipiteeni koskemaan myös kanadalaisia. Keskivertokanadalaisia ainakin. Ja kyse ei nyt ole mikroaaltouunin käyttöohjeista, vaan ihan tavallisista risteyksistä. Täällä jokaisessa risteyksessä on joko 2 tai 4 stop-merkkiä. Jos merkkejä on neljä, joka suunnasta tulevalle omansa, ensiksi pysähtynyt myös lähtee liikkeelle ensimmäisenä. Jos vain toista katua ajaville on stop-merkit, merkittömät saavat ajaa suoraan risteyksen läpi. Jos stop-merkkejä ei ole ollenkaan, kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Stop-merkittömyys kun kertoo täkäläisille, että he saavat ajaa suoraan risteyksen läpi. Olen nähnyt kolmioita risteyksissä (ehkä kaksi koko Ontariossa), ja periaatteessa samat väistösäännöt kuin Suomessakin ovat voimassa täällä. Kukaan ei osaa käyttää ko. sääntöjä – tarvitaan stop-merkkejä muistuttamaan joka ikiseen kulmaan, risteykseen ja käännökseen. Onhan se toki äärettömän hankalaa muistaa väistää oikealta tulevaa.

Uusi kausi Idolsia alkoi USAssa. Paon kolmas kausi jatkuu täällä. Terveiset täältä TV:n luvatusta maasta sinne koti-Suomeen. Salkkareita on kyllä ikävä, mutta muuten menee mainiosti!

keskiviikko 9. tammikuuta 2008

Laiskurisaurus

Jo kohta kaksi viikkoa kestänyt aivojen nenän kautta ulos valuminen ja keuhkojen irroittamisyritys on estänyt minua menemästä jumppailemaan. Tänä aamuna olo oli jo parempi, mutta vetelehdin silti niin pitkään, etten enää ehtinyt jumppaan. Kohta pitää kyllä taas saada jumppakone käyntiin, en tahdo taantua parin vuoden takaiselle tasolle sohvaperunaksi. Pottuna tosin sopisin hyvin perunasalaattiin Johnin ja Janetin seuraksi. Täällä talossa sitten kyyristelisin kaikki päivat (kerran viikossa kävisin ulkona pari tuntia kestävässä partiokokouksessa) ja söisin vain valkoista leipää ja pkk-aterioita.

Tällä viikolla töitä on peräti neljänä päivänä. Toivottavasti sunnuntai-iltana työrupeaman loputtua minulla on paljon mielenkiintoisia pyykkitarinoita kerrottavana. Herra Reikähousu johtaa tällä hetkellä kummallisten pyykkikuormien kisaa.

En oikein osaa olla matkustelematta. Koko ajan pyrstön alla palaa liekki, aina pitäisi olla uusi matka tähtäimessä. Tällä hetkellä matkoja on vaikeampi suunnitella tulojen ollessa huiman alhaiset. Sain sentään tietää, että saan poistua maasta oleskelulupahakemusprosessin aikana! Tämä tiedonjyvänen johti oitis matkan suunnitteluun. Toiveissa on matkustaa junalla New Yorkiin kesällä! Tiedossa kenties Sinkkuelämää-tyylistä hengailua. Jee!

maanantai 7. tammikuuta 2008

Nenänkosketusliinoja

Ai nenäliinoja? Ei, ei sanan perinteisessä merkityksessä ainakaan. Pohjois-Amerikan asukeille rakkaita Kleenexejä kun ei ainakaan niistämiseen ole tarkoitettu. Näin nuhakauden vallitessa kaipaan kotoisia Nessuja, joihin voi niistää tietäen, että räkä päätyy nenäliinaan. Kleenexin kanssa asia on toisin; räkä yleensä päätyy niistäjän käteen. Paikalliset ns. Nenäliinat ovat niin ohuita, että niistä näkyy läpi. Niitä pitää käyttää kerrallaan vähintään kaksi, mikäli niihin aikoo niistää. Ajattelin aloittaa kansalaisliikkeen vahvempien nenäliinojen puolesta. Mihin näitä läpinäkyviä nenäliinoja sitten voi käyttää? Nenän kosketteluun, se on minun sivistynyt arvaukseni. Ehkä krokotiilinkyynelten dramaattiseen kuivailuun kyynel kerrallaan. Huulipunatahran Kleenexillä ehkä voi poistaa ennen kotiin saapumista. Minun nuhanenäni kaipaa jotain vahvempaa! (Tällä kertaa vessapaperikaan ei minua pelasta, se on ihan yhtä läpinäkyvää.) Pitänee tosin mainita, että Kleenexit on pakattu ihanilla kuoseilla koristeltuihin laatikoihin, itse valitsen nenäliinani ehdottomasti aina rasian kuosin perusteella!

Viime lauantaina töissä ollessani tapasin mukavan pojan. Hän oli äitinsä kanssa pesemässä pyykkiä, ja erittäin kohtelias ja puhelias. Yleensä perheensä mukana pyykkäämään tulevat kersat sotkevat paikkoja, mutta tämä nuori herrasmies käyttäytyi mallikelposesti. Olin ällistynyt, kunnes näin hänen lukevan kirjaa, ja kysyin mikä kirjan nimi on. Kyseessä oli kirja, jota hän luki pyhäkoulua varten. Olisi pitänyt arvata! Vain uskossa ja nuhteessa elävä lapsi voi olla niin kiltti ja viaton. Ei tavallinen 10-vuotias poika jaa mainoksia taskurahaa ansaitakseen. Ei keskivertopojalta ole kielletty kaapelikanavien katsomista. Tämän pojan tavattuani olen sitä mieltä, että kaapelikanavat pitäisi kieltää (ei vaan, telkka on ihana asia, mutta ehkä kaikki ohjelmat eivät ole hyväksi lapsille) ja rahan arvo opettaa kaikille lapsille. Eipähän sitten maailma täyttyisi kamalista kersoista, jotka saavat mitä tahtovat mitään vastineeksi antamatta.

tiistai 1. tammikuuta 2008

Uusi vuosi, uudet virukset

Sopeutuminen uuteen viruskantaan on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Luulin olevani hyvässä kunnossa, ja terveellisten elämäntapojeni ansiosta virustartuntojen tavoittamattomissa. Kerrankin olin väärässä! Onneksi enää ei ole paineita lähteä väkisin bailaamaan uutena vuotena. Vielä kymmenen vuotta sitten olisin lähtenyt dokailemaan kaupungille kuumeessakin. Tällä kertaa olin reilusti kipeänä köllöttelemässä kotisohvalla.

Aloittaessani työt pesulassa en kuvitellut törmääväni työssäni mihinkään mielenkiintoiseen. Olin jälleen kerran väärässä (toivottavasti tästä ei tule pysyvää tapaa, olenhan yleensä aina oikeassa..)! Pesin ja viikkasin viime viikolla erikoisen herrasmiehen vaatteita. Stringien lisäksi hänen vaatevalikoimiinsa kuuluivat verkkarit, joiden etumukseen oli leikattu saksilla suuri aukko. Mielessäni mietin mihin tarkoitukseen moisia pöksyjä tarvitaan. Tarkemmin asiaa pohdittuani totesin, etten edes tahdo tietää. En malta odottaa seuraavaa työpäivää ja mielenkiintoista pyykkikuormaa!