tiistai 29. huhtikuuta 2008

Vaputon huhtikuun 30.päivä

Vappua ei täällä vietellä, en tiedä miksi. Meinasin itsekseni juhlistaa vappua jokirannassa olutta nautiskellen, mutten sitten kuitenkaan. Ensinnäkin julkinen juopottelu on täällä oikeasti kielletty, ja toisekseen olen vappuaaton töissä. Että se siitä vapusta. Juhannuksen aikaan olen sentään Suomessa, eipä tarvitse yksin alasti pelloilla juoksennella. Tosin taitaa mennä juoksentelu kohdallani hukkaan, sillä aviomies on jo (ja toivottavasti pysyy myös!).

Simaakaan en tullut tehneeksi vappua varten. Tai munkkeja. Mikä vappu se tämä tällainen on. Perunasalaatti taitaa olla ainoa tääältä saatava vappuruoka, nakit kun ei mulle maistu. Olisi kiva juhlistaa suomalaisia juhlapäiviä, vaikka sitten yksinkin. Saksassa aikoinaan tammikuussa herättiin keskellä yötä kiinalaisten vaihto-oppilaiden uudenvuodenviettoääniin. Niin sitä pitää! Tosin ilotulitteiden räiskintään herättyäni en ollut kovinkaan ymmärtäväisellä tuulella. Aavistelen, ettei kanadalaisiltakaan heruisi ymmärrystä, jos juhannuksena juoksentelisin ympäri lähiötä alasti kukkia keräillen. Kumma juttu.

Toukokuussa kohdalleni osuu muutama iloinen aamuvuoro, paikalla pitää olla 5.30. Keskellä yötä siis. Taidan ottaa tyynyn mukaan töihin, nukun loput yöunista siellä. Tuskin siellä asiakkaitakaan keskellä yötä on! Unista puheen ollen, painajaiset ovat kiusanneet yöllistä lepoani viime aikoina. Viime yönä heräsin kesken unen, missä tumma hahmo seisoi Savikonkadun olohuoneen ikkunan takana ja otti minusta valokuvia. Mistä nämä painajaiset tulevat päähäni, ja miksi? Ehkä pitäisi hankkia inkkareiden unisieppari.

Olen kerännyt empiirisiä havaintoja tilastoa varten. Julkaisen Tilaston täällä joskus ensi kuun puolella. Vähänkö jännää, siis minun mielestäni. Ketään muuta tilastoni eivät yleensä kiinnosta muuten kuin vitsimielessä. Olen tosin edelleen sitä mieltä, että subchatin viesteissä ilmenneiden yhdyssanakirjoitusvirheiden tilastointi EI ollut ajan tuhlausta.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Omakotitaloja silmänkantamattomiin

Dingo kuuluu kevääseen kuin tumppu talvella käteen. Lakatut varpaankynnet säestää kevään ensimmäisiä lakkaushetkiä vuodesta toiseen.

Harhapoluilta itse asiaan, eli taloihin. Olimme tupareissa lauantaina. Keithin kaveri tyttöystävänsä kanssa oli ostanut upouuden talon, kaksikerroksisen omakotitalon. Kokolattiamatoilla vuoratun omakotitalon. Täällä kaikki tahtovat asua omakotitalossa ja huoneita muka tarvitaan tuplamäärä oikeaan tarpeeseen nähden. Täällä anoppilassakin on kaksi olohuonetta, joista toista käytetään ehkä neljä kertaa vuodessa. Hassuinta on se, että vaikka jokainen tahtoo ehdottomasti omakotitalon, talot rakennetaan niin lähelle toisiaan, ettei talojen välistä tyypillinen pohjoisamerikkalainen henkilö pulleahkolla vartalolla varustettuna edes mahdu kävelemään. Rivitalo olisi kuitenkin huomattavasti huonompi tapa asua, sillä rivitalossa naapuri on liian lähellä. Niin. Ajatelkaas miten hirveää onkaan asua kerrostalossa, naapureita on paitsi sivuilla, myös alla ja päällä!

Caledoniasta en kyllä ostaisi ainakaan tällä hetkellä minkäänlaista taloa. Inkkarit ovat olleet villillä tuulella viime aikoina, sulkeneet protestiksi moottoritien ja muuta kivaa. Kaupungin läpi kulkeva tie suljetaan toukokuusta syyskuuhun siltaremontin takia. Autoilijalaiskurit joutuvat kiertämään aikamoisen lenkin päästäkseen kylän toiselta reunalta toiselle, mutta minäpä se vaan hurautan pyörällä sillan yli (jalankulkijat ja pyöräilijät saavat käyttää siltaa normaalisti), ja perillä olen kerrankin ennen autoilijoita! Hah!

Koitan esimerkilläni saada caledonialaisia liikkumaan muutenkin kuin ulko-oven ja auton välillä. Kovin tuntuu olevan syvään juurtuneena ajatus siitä, että kaikkialle pitää mennä autolla. Surullista.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Kalpeanaama

Maiju Onnistui jälleen. Olin tänään, huhtikuun 21. päivänä ulkona puolisen tuntia, pyörämatkan ja turinatuokion verran. Aurinko armas poltti käsivarteni karrelle puolessa tunnissa. Huhtikuussa. Voitte kuvitella miten kirkkaanpunainen olenkaan keskikesällä.. Suojakertoimet vaan nahkaan näin keväällä jo, tai ehkä voisin suojautua kanadalaiseen malliin: autoon piiloutumalla. Eipä tarvitse olla auringon tai ulkoilman kanssa kosketuksissa kun laittaa autossa ilmastoinnin täysille ja hurauttaa postilaatikolle parin korttelin päähän! Voi miten kätsää!

Jos kuvittelette kanadalaisten olevan luonnonläheistä kansaa, kanssametsäläisiä, olette järkyttävän harhaanjohdettuja. Kuvittelin itse muuttavani maahan, jossa suhtautuminen luontoon on samankaltaista kuin Suomessa. Erehdyin. Pahasti. Olen saattanut tilittää siitä aiemminkin.. Talvella täällä kaikki valittelivat kylmyyttä ja lunta (onhan se ikävää kun kaupan parkkipaikalla joutuu kävelemään 10 askelta autolta kauppaan T-paidassa). Nyt kesän kynnyksellä valitus kohdistuu liialliseen kuumuuteen ja siihen, miten kotoa joutuu suorastaan juoksemaan autoon turvaan kuumuutta. Oikeasti. Kyllä kanadalaisten elämä on vaikeaa ja suorastaan karua.

Tunnelin päässä kajastaa heikko valo. Suomi kutsuu tätä suomineitoa kesäkuussa juhannustaikoja tekemään, ja ensiapua haen keskiviikkona Ikean Marabou-hyllyltä. Mmmmm.

tiistai 15. huhtikuuta 2008

Tupakkapakko

Kanadassakin on siirrytty tupakoimattomuuteen baareissa. Ja ravintoloissa ja missä nyt ennen saikaan polttaa sisätiloissa. Näin tupakoimattoman kannalta muutos sekä Suomessa että Kanadassa oli tervetullut, eipä vaatteet enää baari-illan jälkeen haise tupakalta. Oksennuksen vieno aromi saa vapaasti leijailla krapula-aamuna edellisen illan vaatteiden suunnalta.

Tupakoimattomuuteen tottuneena järkytyin eilen työnantajan järjestämässä kokouksessa. Brenda omistaa pesularakennukset, joten hänellä lienee täysi vapaus tupakoida omassa kiinteistössään. Kokouksen aikana hän päätti sytyttää tupakan muiden tupakoivien kanssa, eikä siirtynyt ulos polttamaan, muttei myöskään antanut tupakoimattomien mennä ulos tupakoinnin ajaksi. Minut ja muut siis käytännössä pakotettiin passiiviseen tupakointiin, ja vielä työnantajan taholta. Täytyy myöntää, etten ollut kovinkaan otettu asioiden saamasta käänteestä.

Aurinko armas on lämmittänyt päiviä täällä jo kiitettävästi. Viikonloppuna pitäisi lämpötilan nousta jo parinkympin kieppeille. Kauhulla odotan kesähelteitä.. Viime kesä oli kuuma ja kostea, hikinen ja nihkeä, eikä tämä kesä varmaan ole mitenkään erilainen. Kaiken lisäksi tänä kesänä minun pitää töihin mennessäni pukeutua farkkuihin tai tummiin housuihin, sillä pesulan omistaja haluaa meidän kaikkien pukeutuvan samalla tavalla. Minua ja toista nuorempaa työntekijää kiellettiin erityisesti pukeutumaan sortseihin, sillä se saattaisi herättää mustasukkaisuutta pesulan asiakkaissa (=vaimoissa). Kolmas nuorehko työntekijä saa käyttää sortseja, sillä BMI on sitä luokkaa, ettei mustasukkaisuudesta ole pelkoa.

Pesulan omistajasta vielä sen verran, etten ole koskaan pitänyt siitä, miten jotkut ihmiset voivottelevat köyhyyttään, vaikka rahaa selvästi on. Ei siellä Ikeassa muuten käytäisi joka viikonloppu, tai taloja ja uusia autoja osteltaisi. Brenda käytti kahden tunnin kokousajasta noin 25% vakuuttakseen meidät siitä, etteivät pesulat tuota penniäkään. Niin.. Millä rahoilla sitä sitten mahdettiin ostaa uusi iso auto ja viettää kuukauden loma Floridassa. Mistä näitä ilmeisesti ilmaisia lahjoja sitten saa? Riihimäelläkin on ilmeisesti lahjoitustoimintaa, itse en koskaan törmännyt sielläkään ilmaisiin asuntoihin, vaatteisiin, huonekaluihin tai autoihin.

torstai 10. huhtikuuta 2008

Väestöstä luku- ja kirjoitustaitoisia on noin 10%

Tai ehkä pitäisi sanoa, että pesulan työntekijöistä 10% osaa sekä lukea, kirjoittaa, että laskea. Työntekijöitä on noin 10, eli minä edustan laskutaitoista populaatiota ainoana lajissani. Miksi näin mollaan työkavereitani? Koska väite on totta! Faye esimerkiksi luulee, että kello puoli kahdesta kello varttia vaille ysiin on kahdeksan tuntia. Mietitäänpä.. 13.30-20.45. 1.30 PM-8.45 PM. Mahtuuko väliin 8 tuntia? Mahtuuko oikeasti? Ei.

Tahtoisin repiä nämä kokolattiamatot helvettiin ja polttaa ne roviolla. Anoppi tuskin pitäisi loistoideastani, ja kieltämättä lastulevy paljaan jalan alla ei välttämättä tunnu kivalta. En koskaan todellakaan uskonut, että tulisi ikävä Kuohukujan keltaiseksi auringossa kulottunutta muovimattoa. Nyt on ikävä. Jopa niitä edellisen asukkaan ilmeisesti haarukalla mattoon iskemiä reikiä.

Olemme viime päivinä testanneet anoppia. Olemme Keithin kanssa käännelleet koriste-esineitä täällä kotona, tarkoituksenamme tarkkailla miten pian esine palaa lähtöasentoon. Useimpien esineiden kohdalla takaisinkääntöaika on ollut alle vuorokauden luokkaa, mutta telkan päällä oleva koristelintu on ollut jo kaksi päivää väärässä asennossa. Luultavasti lopulta tämä harmiton leikkimme johtaa anopin totaaliseen pimahtamiseen, mikä johtaa puutarhatonttukokoelmaan, mikä johtaa unettomiin öihin (puutarhatontut ovat läpeensä pahoja!), mikä johtaa sekoavaan Maijuun, mikä johtaa entistä sekavampiin blogiteksteihin.

Tajusin tällä viikolla Rakastavani. Ja olevani Rakastunut. Olo on onnellinen ja onnekas, mutta koska olen realisti (pessimisti on niin kovin negatiivinen sana, etten millään voi käyttää sitä tässä yhteydessä), pelkään tietysti menettäväni tämän tunteen. Suosittelen kuitenkin rakkautta ja onnellisuutta kaikille, niiden voimalla minäkin täällä punaniskojen seassa porskutan!