keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Tattilakki

Vanhuus ei tule yksin. Ensiksi vuoristoradat alkoivat jänskättää ihan eri tavalla kuin ennen, ja seuraava askel kohti varovaista vanhuutta tuli otettua toissapäivänä kun ostin pyöräilykypärän. Yritin löytää kypärän, joka ei näytä kypärältä. En löytänyt. Jouduin tyytymään samanlaiseen suikulatattiin kuin muutkin pyöräilijät, mutta väri ainakin on oikea (musta). Tarjolla oli myös perinteisen armeijakypärän mallisia suojakuoria, mutta ne päässä vasta sieneltä näytinkin. On hirmuisen vaikeaa näyttää ilkeältä pyöräilijältä tattilakki päässä, pitänee siis hankkia jotain pelottelurekvisiittaa kumoamaan kypärän nörttiysvaikutus.

Tuttujen parisuhdeongelmia tarkkaillessani tajusin, miten helppoa minulla onkaan. Ei ehkä helppoa elämässä yleensä, mutta Keithin kanssa on vaivatonta ja ongelmatonta olla. Ulkoisista olosuhteista huolimatta tai niiden ansiosta. Anoppilan vaikutus parisuhteeseemme selviää kun muutamme omillemme, eli toivottavasti pian, pian, pian!!

Viime viikonloppuna intiaanityötoverini jätti tulematta töihin molempina päivinä. Miehinen elin otsassani odottelin Melissaa töihin, sillä kerrankin minulla oli suunnitelmia iltapäivän ohjelmaksi. Muijaa ei näkynyt missään, ja sama kuvio toistui maanantaina. Huvittavinta ja surullisinta tilanteessa on se, että Melissa on edelleen pesulassa töissä, ja saa jatkossakin enemmän työvuoroja per viikko kuin minä. Intiaanien kohdalla tällainen käytös selittyy kunnioituksen puutteella. Työtä ei arvosteta, sillä valtio lähettää rahaa postissa, vaikkei töissä viitsisikään käydä. Normaalit ihmiset joutuvat tekemään töitä saadakseen rahaa, mutta inkkarit ovat ilmeisesti mielenosoituksiensa takia liian kiireisiä työntekoon.

Ei kommentteja: