perjantai 2. toukokuuta 2008

Vihreänä kateudesta

Melissa ja Taylor muuttivat omaan kämppään. Tahtoooooooo! Miten ihanaa olisikaan asua Keithin kanssa kahdestaan jossain, ihan missä vaan (kunhan siellä jossain ei ole kokolattiamattohirviöitä). Saisin olla rauhassa niiskuttelijoilta, eikä vuokrarahat menisi lankomiehen kaljoihin. Ostaisin tiskikoneen, ja rakennuttaisin kunnon kylpyhuoneen, sellaisen missä ei olisi tapetteja eikä kylpyammetta. Muutaman kuukauden kuluttua haaveistani toivottavasti tulee totta.

Yhdestä haaveestani tulee totta kahden viikon kuluttua. Tai oikeastaan kahdesta.. Ensimmäinen haaveeni, rauhallisempi pyöräreitti halki kaupungin, toteutuu kun kaupungin ainoa silta menee remonttiin, ja suljetaan toiseen suuntaan kulkevalta liikenteeltä kokonaan muutamaksi kuukaudeksi. Autoilijat kiroilevat ajatellessaan siltaremonttia minkä kerkeävät, mutta minun liikkumistani sillan sulku helpottaa. Suurin osa autoista siirtyy moottoritielle, ja saan olla katujen kuningattarena ja pyöräillä vaikka keskellä tietä!

Toinen haaveeni toteutuu, kun sain vihdoin yhden viikonlopun vapaaksi töistä! Me mennään Canada's Wonderlandiin, jee jee!!!! Kyseessä on siis huvipuisto, suuri ja mahtava sellainen. Uusi vuoristorata kulkee järkyttävän nopeaa vauhtia, 120km/h. Iiiiiiiih! Keith aikoo pakottaa mut myös kummitusjunaan, mutta en ole lupautunut pitämään silmiä auki. Kiljua voi vaikka silmät olisi kiinnikin (testattu on!).

Isompien haaveiden toteutumista pitänee odottaa edelleen kuukausikaupalla. Kunhan saan työluvan ja päästään muuttamaan täältä pois ennen intiaanien ja kanadalaisten sodan syttymistä.. Kiire on siis. Viime aikoina ymmärrys inkkareita kohtaan on ollut vähäistä. Sympatioita ei lisää se, että mokkasiinikansa sulkee moottoriteitä ja vaatii Ontariolta korvauksina henkisistä kärsimyksistä biljoonaa dollaria. Siis miljoonaa miljoonaa. Onko ihmisten ahneudella mitään rajaa?

Ei kommentteja: