perjantai 27. kesäkuuta 2008

Vierustovereita ja vanhoja tuttuja

Eilen aamulla valmistautuessani lentoon takaisin kohti Kanadaa, mietin mielessäni mitä joskus ikuisuus sitten Helsinki-Vantaalla työskennelleelle Tiitulle kuuluu. Lentokentällä sitten satuin tapaamaan miehen, ensimmäistä kertaa ehkä pariin vuoteen. Alan pikkuhiljaa uskoa intuitiivisiin ja telepaattisiin kykyihini. Toisenkin tutun näin kentällä, nimittäin Suosalon Martin. Tai siis eihän Martti minua tunne, mutta elokuvissahan sitä on tullut usein nähtyä. Martilla oli tavisvaatteet, ja hän on luonnossa lyhyempi kuin elokuvien perusteella kuvittelin. Ei kahta ilman kolmatta, sillä samalla lennolle kanssani tuli pari viikkoa sitten tutuksi tullut verkkapukupariskunta. Yhteensopivissa Puman verkkareissa matkannut vanhempi pariskunta tuli kanssani Suomeen, ja myös lähti samaan aikaan. Miehen rintakarvat tursusivat entiseen malliin verkkatakin kauluksesta, ja kultaketjuja taisi olla jopa entistä enemmän.

Jonottaessani lähtöselvitykseen Torontossa pari viikkoa sitten listasin Keithille, keiden vieressä tai lähellä en tahdo istua. Listalle pääsivät venäläiset (korvakuulokkeiden yhdistysyritys pistorasiaan oli pelottava kokemus), penkkejä potkivat kersat, ylipainoiset jotka vievät puolet minunkin penkistäni, voimakkaasti haisevat tai tuoksuvat ihmiset ja muuten vaan toisten penkkitilan puolelle pyrkivät ihmiset. Menomatkalla viereen osui normaalipainoinen ihminen, joka oli muuten ihan ok, mutta ramppasi vessassa melkoisen usein. Paluumatkalla viereen tuli ihan mukavan oloinen suomalainen pariskunta, joiden kanssa juttelinkin aika paljon. Alkoholia pariskunnalla kului yli sadan euron edestä matkan aikana, ja jossain vaiheessa perheriita oli valmis naisen läikytettyä vettä miehen päälle. Yritin maastoutua penkissäni huomaamattomasti, etten joutuisi hyökkäysten kohteeksi. Täten tahdonkin liittää listaani alkoholistit. EI niitä enää kiitos.

lauantai 21. kesäkuuta 2008

Koti?

Kodin määritelmä hämärtyy, kun muuttaa ensimmäisen kerran pois lapsuudenkodista. Minulle Turun koti oli opiskeluaikoina Koti, ja äidin koti ei enää kulkenut kodin nimellä. Toisilla opiskelijoilla opiskeluaikainen asunto oli "kämppä", ja vanhempien luona oli edelleen koti. Tällä hetkellä koti on minulta vähän kateissa, sillä Riihimäki ei tunnu kodilta, mutta ei anoppilakaan. Olenko siis koditon? Ja onko koti kaikilla sellainen turvallisuuden ja pysyvyyden tunne, ei niinkään joku tietynlainen asunto tai talo. Puhutaan aina, että kotiutumiseen menee jonkin aikaa, mutta Turkuun kotiuduin kyllä varsin nopeasti. Turusta yli vuosi sitten muutettuani en ole samalla tavalla tuntenut olevani kotona missään paikassa. Voinkohan edes koskaan hyväksyä mitään asuntoa tai taloa Kanadassa kodikseni, vai pitääkö rakkaan ihmisen lisäksi Kodin sisältää jotain muutakin? Esineet tuskin tekevät kotia, sillä Kanadassa mukanani on tavaroita Lurvenista ja Tapsasta rakkaisiin koriste-esineisiin ja Ropin kuviin, eikä koti edelleenkään ole siellä. Kotia ei siis rakennuksen muodossa tällä hetkellä, vaan se on siellä missä Keithkin on. Toivottavasti pian pääsemme muuttamaan oikeaan omaan kotiin, sillä Keithin kainaloa on huomattavan hankala sisustaa.

Ai niin, juhannuksena satoi, tietysti. Päätä särki, ja tunsin olevani noin sata vuotta liian vanha bilettämään, mutta kivaa oli silti. Hanko, eli Hangö, on hieno kaupunki, sateella ja myrskysäälläkin. On vähintään outoa nähdä aurinko kello 12 yöllä. Saattoi se kyllä olla kuukin, en ole ihan varma.

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Lakeuksilla

Täällä sitä ollaan, latomerten keskellä. Aaken rippijuhlat (sekä kastejuhlat) olivat ja menivät ihan mukavasti. Tänään edessä ikäviä takaumia mieleen tuova valokuvaus. Ei siis riittänyt, että 12 vuotta sitten jouduin omaan rippikuvaani, tänään joudun uudelleen salamavaloihin sisaruskuvan merkeissä. Olemme Aaken kanssa lähestulkoon yhtä innokkaita olemaan valokuvissa, joten saa nähdä mitä iltapäivä tuo tullessaan.

Täydensin eilen suomalaisen musiikin kokoelmaa Anttilan levyosastolla. Kanadassa levyt ovat kyllä halvempia, mutta jostain syystä valikoimiin harvemmin kuuluu Matti Nykäsen tai Anna Erikssonin tuotanto. Saatte ihan itse arvata, kumman artistin levyn oikeasti ostin. Suomalaista heviä Kanadasta saa kyllä, mutta se jää yleensä minulta ostamatta (Keithiltä ei). Saahan Limewirestä toki latailtua suomalaistakin musaa, mutta jos nyt kerran vuodessa kannattaisi artisteja ja oikeasti ostaisi levyn..

Juhannuksesta näyttää tulevan kylmä ja sateinen, mutta oikeasti, sadekin on juhlaa neljänkympin helteiden jälkeen. Koitan olla valittamatta!

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Tekopyhyyttä ja muoti-ilmiöitä

Täällä olen jälleen, Riksussa. Muutama asia on muuttunut. Uusi kampaamo ilmestyi keskustaan, Ryöstökarit muutti uusiin toimitiloihin ja lukion viereen rakennetaan päiväkotia (keksintö, joka odottaa edelleen Kanadassa keksimistä). ABC-huoltis peri Karavaanin tehtävän paikkana, jonne mennä ostamaan jotain keskellä yötä jos on tarvis. Heselukema Riihimäellä on kohonnut neljään. Uusia pubeja on toki ilmaantunut, tai ainakin ne ovat vaihtaneet omistajaa ja nimeä. Suurimmaksi osaksi tämä on se sama kaupunki, mistä 7 kuukautta sitten lähdin. Hinnat ovat pysyneet kivan korkealla, pyöräilijät edelleen (!!!!) pyöräilevät jalkakäytävillä, ja puolituttuihin törmää väkisin kaikkialla. Täytyy sanoa, että ilmasto on mukavan viileä hikiseen Caledoniaan verrattuna, eikä niitä mieltään osoittavia inkkareitakaan juuri ole ikävä. Täällä saa sanoa "neekeri" ja "lihava" ja "inhottava" ja "halpa" ja "liian kallis" jos on tarvetta ja jos huvittaa.

Vähän ennen lähtöäni Hamiltonin sanomalehdessä uutisoitiin järkyttävästä tapauksesta, jossa kahden pienen lapsen vanhemmat olivat osoittautuneet rasisteiksi. Perheen vanhempi lapsi, 8-vuotias tyttö, oli ilmestynyt kouluun hakaristi piirrettynä käsivarteensa. Tästä fiksut opet ja viranomaiset olivat päätelleet, että tytön vanhemmat olivat rasisteja (iik)! Tapauksen seurauksena molemmat lapset otettiin huostaan. Että näin Kanadassa... Pitänee haudata suunnitelmat mahdollisten tulevien lapsien pukemisesta pelkkään mustaan. Siitä kun saattaa joutua sähkötuoliin tms.

Eräs asuste, jonka käyttämisestä sitäisi joutua sähkötuoliin, tai vähintään vankilaan, ovat Crogs-jalkineet. Muovikimpaleet ovat muotia Kanadassa, ja nyt myös valitettavasti täällä. Crogs-ilmiö on kenties verrattavissa.. onko se verrattavissa mihinkään? Crogseja ostavat kaikenikäiset ja -kokoiset tyylinikkarit. Onko mikään muoti-ilmiä aiemmin yhdistänyt sukupolvet, sukupuolet, koko kansan (kenties koko ihmiskunnan)??!!

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Palautusoikeus

Ostin eilen 3/4-pituiset housut, mutta kotona totesin niiden saavan jalkani näyttämään lyhyiltä. Minut tuntevat tietävät, etten pidä valittamisesta ravintolassa, enkä mielelläni palauta ostamiani tuotteita (vaikka ne menisivät rikki seuraavana päivänä). Tällä kertaa päätin rohkaista mieleni, ja palauttaa ne kauppaan. Pelokkaana odotin vuoroa kassalla, tosin aivan turhaan. Myyjä oli todella ystävällinen, eikä sen kummemmin edes kuunnellut paniikinomaista selittelyäni palautuksen syistä. Suomessa kokemukseni palautusoikeiden toimivuudesta ovat olleet pelottavia ja masentavia, mutta täällä rahat melkein lentäen palautettiin mieltään muuttaneelle päätöksentekovammaiselle asiakkaalle. Toivottavasti olen yhtä onnekas sunnuntaina, aion nimittäin palauttaa ostamani korvikset.. Keith jopa kerran palautti pari kuukautta jo käytössä olleet työkengät, sillä ne eivät lupauksista huolimatta pitäneet vettä. Myyjä otti nekin kiltisti vastaan ja antoi Keithin valita uudet kengät. Tätä minä kutsun asiakaspalveluksi!

Yleensä ravintoloissakin asiakaspalvelu pelaa ihan eri tavalla kuin Suomessa. Ravintoloissa on paljon enemmän työntekijöitä, ja homma toimii nopealla tempolla tosi suosituissa ja kiireisissäkin ravintoloissa. Mitä nyt intialaisessa ravintolassa laskua saa aina istua tyhjässä pöydässä odottamassa puolisen tuntia.. Sielläkin palvelu muuten on ripeää, mutta asiakkaista ei ilmeisesti tahdota eroon sitten millään! Täälläoloaikanani olen kaksi kertaa pettynyt asiakaspalveluun ravintolassa. Viimeisin pettymys sattui lauantaina, jolloin seisoimme jonossa toisena noin puoli tuntia, vaikka salissa oli viisi vapaata pöytää. Tarjoilijat eivät siivonneet pöytiä edellisten asiakkaiden jäljiltä, joten me ja vanha pariskunta seisoimme eteisessä odottelemassa. Tippiä ei meiltä sinä iltana herunut, ja täytimme palautelomakkeen solvauksilla.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Kesä toi, kesä toi, ampparin..

..Ja muita ötököitä. Kaipaan Turun keskisaasteista ja ötökötöntä ilmaa. Ampparitkin kiusasivat vasta loppukesästä, eivätkä heti lämpimien ilmojen alettua. Parina iltana kotiin töistä pyöräiltyäni on päivän proteiiniannos tullutkin matkalla jo kätevästi nautittua (yök!). Anopin kukkia täynnä oleva puutarha houkuttelee kaikenlaisia surisijoita pihamaalle, ja jokiranta on aina täynnä jotain pieniä mustia mönniäisiä. Muutto Hamiltoniin auttanee tässä(kin) asiassa, siellä savusumussa ihmisetkään ei kovin pitkään selviä, hyönteisistä puhumattakaan.

Jos aikoinaan Anne Hesellä teki vaikutuksen ehkä maailman turhimpana pomona ja Kynttilätehtaan henkilöstöpäällikkö turhantärkeimpänä pikkupomona, Dawn voittaa epäjärjestelmällisemmän ja epäreiluimman pomon tittelin. Viikosta toiseen hän unohtaa hommata ihmisiä töihin, myyntiautomaatti seisoo tyhjillään suurimman osan ajasta, eikä siivouksesta välitä enää kukaan. Tällä viikolla kuvioihin ilmestynyt uusi työntekijä sai kesäkuulle paljon enemmän työvuoroja kuin minä. Asiasta huomauttaminen ei auta, sillä Dawn yleensä unohtaa tehokkaasti kaiken kuulemansa. Millä perusteilla näitä pomoja oikein valitaan johtoon??