keskiviikko 20. elokuuta 2008

Autokaistalla

Olen yli vuoden ajan jo ihmetellyt kanadalaisten tapaa ajaa autolla tilaamaan pikaruokaa, varsinkin kun ruoka yleensä sitten syödään parkkipaikalla autossa, jota tietysti pidetään ruokailun ajan käynnissä. Keskustelin asiasta asiakkaan kanssa ja minulle selvisi, miksi jotkut ihmiset toimivat näin. Asiakkaani kertoi, ettei hän eikä hänen aviomiehensä yksinkertaisesti mahdu istumaan ravintolan tuoleissa, joten ruoka pitää syödä autossa. Ehkä ravintola-annos kannattaisi tällaisessa tilanteessa jättää kokonaan syömättä? Älytöntä autokäytöstä toki löytyy muualtakin kuin Mäkin pihasta. Keithin kaverin tyttökaveri pitää kesällä autoa käynnissä noin 20 minuuttia ennen lähtöä. 20 minuutissa ilmastoinnin avulla auton lämpötila saadaan sopivaksi, eikä tarvitse ottaa ikkunoiden avaamiseen liittyvää hyönteisriskiä.

Englannista aikoinaan Kanadaan muuttanut asiakas kertoi, että sopeutuminen Kanadaan kesti hänellä noin 2 vuotta. Minä olen täällä jo yli vuoden ollut, eikä kyllä ole ainakaan yhtään helpottanut. Joka päivä vaivun epätoivoon tajutessani, millaisessa itsekkäässä ja aivottomassa yhteiskunnassa elän.

Tällä viikolla epätoivoon vaipumista (niin, ei sitä varmaan näin kuulu sanoa, mutta syytetään siitä olematonta kontaktiani suomenkielen kanssa) on edesauttanut appiukon viikon mittainen kesäloma, jos sitä siksi voi kutsua. 10-tuntisia työpäiviä paiskiva appiukko ei ole hidastanut yhtään tällä viikolla, kiitos anopin. Verho-ostoksilla tuhlattiin 500 dollaria, etupihan pensaat revittiin ylös ja niiden tilalle istutettiin uudet, anoppia on ajelutettu ostoksilla joka päivä.. Milloin tämä miesparka saa levätä??

maanantai 18. elokuuta 2008

Rodeotunnelmia

Rodeo ei siis ole sama asia kuin härkätaistelu, joskaan en elä siinä harhaluulossa, että rodeoon osallistuvat eläimet nauttisivat työstään. Härät tosin saavat mäiskiä ja survoa ihmisiä, joten ehkä ne saavat jonkinlaista iloa tehtävästään. Rodeossa oli kivaa, vaikka pahoja onnettomuuksia ei sattunutkaan, eikä alueella ollut kaljatelttaa. Vältin joukkohurmoksen, enkä ostanut cowboyhattua. Tarjolla olisi ollut kaikenlaisia vaaleanpunaisista kimalteleviin (kimaltelevat olivat epäilemättä niitä aitoja ja alkuperäisiä lehmipoikahattuja).

Sain lisää RAMia läppäriini, ja nyt tietokonenörtteily on sujuvampaa. Tapasin tänään töissä toisenlaisen nörtin, joka pyörittää larppausfirmaa. Roolipelaus vie kuulemma suurimman osan hänen ajastaan, ja viikonloppuisin hän mäiskii leikkimiekoilla toisia pelaajia. Minä olen sen verran urbaani kissa, etten vaivautuisi metsän keskelle roolipelaamaan, kun sitä voi kätevästi harrastaa sisätiloissa TV:n ja jääkaapin välittömässä läheisyydessä.

Tavoistani poiketen olen seurannut olympialaisia melko tiiviisti. Suosikkilajeihini kuuluvat erilaiset voimistelujutut. Suomalaisia ei kanadalaisilla kanavilla juuri ole näkynyt, lähinnä täällä keskitytään näyttämään jenkkejä ja kanadalaisia. Ja kiinalaisia, niistähän ei pääse eroon sitten millään. Suuri osa kanadalaisista kilpailijoista on maahanmuuttajia, joten päätin minäkin alkaa treenata vielä päättämätöntä lajia ja tähdätä Lontoon kisoihin neljän vuoden päästä. Oikeasti, ei Maiju Sohvaperunasta ole huippu-urheilijaksi ja jos olisikin, edustaisin Suomea. Mieltäni ilahduttaa se, että olen paremmassa kunnossa kuin ikinä (ei mikään suuri saavutus tosin), enkä todellakaan ole tämän perheen suurin Peruna. Anoppi kävi tosin viime viikolla tai chissä ja tuli takaisin 20 minuutin päästä, sillä treeni oli ollut liian rankka. Jep jep.

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Kanootin kapean vesille työnsin

Tai Keith sen kai työnsi.. Lomaviikko oli ohi nopeammin kuin olisi ollut tarpeen, lienee yleinen vaiva tässä maailmassa. Vierailimme Keithin enon vaimon luona punaviinimarjoja maistelemassa, kävimme telttailemassa, eläintarhassa, elokuvissa ja söimme runsaasti pikaruokaa. Voiko lomalta enempää toivoa.

Telttailu ei ehkä oikein koskaan ole ollut mun juttu. Provinssissakin valitsin mumma/iskämajoituksen teltan sijaan, ja kanootit ovat telttojakin tuntemattomampia esineitä urbaanille, hyönteiskammoiselle Maijulle. Lähdin kuitenkin urheasti telttaretkelle, sillä Keith siitä tykkää ja on harrastanut keskelläeimitääntelttailua koko elämänsä. Meloimme leirintäpaikalle, etsimme ja pilkoimme polttopuut valmiiksi nuotiota varten, yöksi hinasimme ruoat korkealle puuhun eläimiltä suojaan, ja aamulla kävimme peseytymässä kohtalaisen viileässä järvivedessä (alasti!! ehdottomasti matkan kohokohta). Selviydyin reissusta melko hyvin, tosin ensimmäisenä yönä en juurikaan nukkunut. Rapina ja oksien äänet teltan ympärillä muistuttivat Bodom-järven tapahtumista ja Blair Witch Project-elokuvasta. Telttailuun tottunut ihminen ehkä olisi pelännyt meitä ilahduttaneita ukkosmyrskyjä ja karhuvaaraa, minä pelkäsin mielikuvitusmoottorisahamurhaajia ja muita mörköjä. Oli ihanaa palata kaupunkiin autojen, junien ja koirien äänten keskelle. Nauttikoot muut hiljaisuudesta metsän keskellä, minä nautin taustaäänistä.

Paluu arkeen ja pesulaan ei tuntunut erityisen hyvältä, mutta ilman lottovoittoa on vaikea lomailla täysipäiväisesti. Harmi sinänsä, mikään ei voita laatuaikaa ihanan miehen kanssa. Ja mies on ihana, hänen sukunsa ei ehkä aina niinkään. Pian on edessä Keithin serkun hääpäivä, jota juhlistamaan on meidätkin kutsuttu. Siellä sitten taas teennäisyys kukkii, pitänee ottaa matkapahoinvointipilleri ennen bileitä. Ja juhliin pitää kai varata omat eväätkin, serkulta kun yleensä unohtuu se, etten syö lihaa. Edellisissä serkun järjestämissä sukujuhlissa söin parsaa keitettynä, parsasalaattia ja parsaa, mitä Keith ei halunnut syödä, kun muut söivät lämmintä kana-perunapataa. Arvatkaapa mitä vihannesta en enää ikinä aio syödä??! Vihje: sen nimi alkaa P:llä. Vahingosta viisastuneena pakkaan siis omat kalapuikot mukaan, tai ainakin varmistan lyhimmän reitin lähimpään Mäkkiin. I'm loving it!

perjantai 1. elokuuta 2008

Maassa maan tavalla tai..

maasta pois! Poistuminen tuntuu paremmalta vaihtoehdolta, niin naurettavaa ja vainoharhaista on elo täällä! Törmäsin taas uusiin, entistä naurettavampiin, sääntöihin.

Sääntö numero 1: Jos ruoho kasvaa yli 2,5 tuumaa (noin 6,35 senttiä, kiitos Raisalle asiavirheen korjauksesta!) pitkäksi Hamiltonissa jollain pihalla, naapurit voivat valittaa asiasta viranomaisille, ja ruohonleikkuuta vierastava talonomistaja saa jopa 200 euron sakot. Pitkän ruohon aiheuttamia haittoja ovat mm. pitkän nurmen aiheuttamat allergiat, viereisten kiinteistöjen arvon lasku yms. Voin vain kuvitella iloisen omakotitalokyttääjän mittaamassa viivottimella naapurien ruohonkorsia..

Sääntö numero 2: Alle 12-vuotiasta lasta ei saa Kanadassa lain mukaan jättää yksin kotiin. Koulun jälkeen ei siis lapsi saa yksin tulla kotiin odottamaan vanhempia. Haastattelemani kotiäidin (aka anopin) mukaan on surullista, jos lapsi joutuu olemaan yksin kotona ilman vanhempia tai lapsenvahtia. Lapsihan voisi vahingossa oppia itsenäiseksi!

Taas siis tuli tehtyä havaintoja, jotka puoltavat mielipidettäni tämän mantereen hulluudesta. Ihmiset ovat hemmoteltuja, kärsimättömiä, itsekkäitä, ja vailla maalaisjärkeä. En ikinä tahtoisi kasvattaa lasta täällä, enkä nyt itsekään ihan loistavasti viihdy. Varsinkaan kun anoppi on aaaargh!!! Hirveää olla toinen kahdesta selväjärkisestä tällä mantereella!