keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Hullu, hullumpi, keijukainen

Pyöräilin jumpasta kotiin maanantai-iltana, ja oloni oli joukkoonkuulumaton. Oli pimeää, ja tuntui siltä, että minä yksin olin uskaltautunut ulos pimeyden ja sateen keskelle. Ajoin hitaasti sillalla, ilmeisesti hitaammin kuin kuvittelin, sillä pieni tyttö ohitti minut pienellä pyörällään polkien. Yhtäkkiä en enää tuntenutkaan oloani Caledonian hulluimmaksi, sillä tyttö vei tittelin käsistäni. Minulla oli päässäni pyöräilykypärä, mutta tämä pieni piru pisti paremmaksi pyöräillen keijukaistuntosarvet päässä.

Toiveikkaana kenties odotitte lauantaita, ehkä en selviäisikään lihansyöjähevosten kynsistä (kavioista?) hengissä.. Toisin kävi! Tiettyihin lihaksiin tosin sattuu edelleen, mutta ratsastaminen oli ihanaa! Olin todella huono, mutta pysyin selässä ja hetkittäin jopa kuvittelin osaavani melkein ratsastaa. Ratsastuksenopettaja ei haukkunut minua kaurasäkiksi, en ole ollenkaan tottunut moiseen kohteluun.. Hän kehui (ihan suotta) ja oli tosi positiivinen. Tuollaisessa kehusateessa helposti alkaa kuvitella, että on hyvä ratsastaja, vaikkei todellakaan ole. Vaarallisia ovat aiheettomat kehut (Maiju-sanonta, n. 3000 eKr.).

Ei kommentteja: