maanantai 6. lokakuuta 2008

Nirsoilua

Olen kaiketi aina ollut melkoisen nirso ruokien suhteen, mutta täällä lihansyömättömyyskin menee nirsoilun piikkiin. Keithin suku ei vieläkään ole tajunnut, etten syö lihaa, vaikkei muuta olisi tarjolla. Kaikkensa he ovat yrittäneet; pääsiäisenä minun piti maksaa erikseen minulle järjestetystä päivälliskalasta (joku pakastekalapala se oli), äitienpäivänä tarjolla oli minulle vain parsaa, ja Sarahin häissä söin perunoita ja salaattia ja join ohrapirtelöä kaloritarpeen täyttämiseksi. Vieläkään en heidän mielikseen edes syö possua, joten sitä sitten valitetaan, että olen niin nirso kun ei liha kelpaa.

Edessä on Thanksgiving, ja tietysti päivällinen koko suvun kesken. Sanoin alustavasti, etten tahdo mennä, koska mulle ei joko ole ruokaa, tai siitä joudun erikseen maksamaan. Anoppihan loukkaantui tästä suunnattomasti, ja jouduinkin appiukon puhutteluun tänään. Ihan tuli teinimuistot mieleen.. Ja mä kun luulin olevani jo aikuinen. Keith tahtoo mennä päivälliselle, mutta ei kuulemma mene jos minä en mene. Pakko kai sinne on sitten raahautua, omien eväiden kanssa luultavasti. Ja minä kun olisin mielelläni viettänyt kivan päivän omassa rauhassa, omia suosikkiruokia syöden. Suunnitelma muuttui, ja tiedossa on muiden herkkuruokien syönnin katselua, kenties jopa salaattia tai uuniperuna, ja kurpitsaherkkuja, joihin en nirsouttani aio koskea. Käykö kateeksi?

Työhakemusten lähettely on poikinut jo yhden kieltävän vastauksen. Hohhoijaa, taidan olla jumissa pesulassa loppuelämäni. Osaanpa viikata muotoon ommellut aluslakanat niin hienosti, että ne näyttävät juuri kaupasta ostetuilta. Taito sekin!

Ei kommentteja: