keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Kolakieli santti

Mikäli jatkossa on syytä epäillä, että blogiani vakoillaan mieheni serkun toimesta, aion turvautua lapsena oppimaani salakieleen. Siitä on näemmä artikkeli netissä englanniksi, joten en voi mainita kielen nimeä, mutta ehkä otsikosta tunnistatte sen.

Aion välttää paheksuntajoulun Kitchenerissä! Menen/tulen Suomeen jouluksi, viivyn pari viikkoa, ja sitten palaan tänne kauhulla odottamaan seuraavaa sukujuhlaa. Saanpa taas täydennettyä roll-on-deodorantti-, hammastahna-, purkka- ja Dumlevarastot. Dumlet tosin eivät yleensä ehdi varastoon..

Obama voitti rikkoutuneista äänestyskoneista ja vääristä äänestäjälistoista huolimatta vaalit etelänaapurissa. Toivottavasti äijä on oikeasti fiksu, mutta vaikka presidentiksi olisi valittu paviaani, se todennäköisesti hoitaisi homman paremmin kuin George. Vaaleja seurattiin kanadalaisillakin kanavilla tiiviisti, ja mikä ettei. Uskon näiden vaalien tuloksen vaikuttavan moneen Euroopan ja Aasiankin maahan, ja ehkä Irak ja Afganistankin jätetään pian omaan rauhaansa.

Caledonian etelä- ja pohjoispuolen yhdistävä silta on jälleen avattu kahdensuuntaiselle liikenteelle. Eilen sillalla oli enemmän autoja kuin ikinä, ihan kuin ihmiset eivät ennen olisi siltaa nähneet. Sillan ollessa suljettuna moni kävi sillan toisella puolella asioilla vain kerran viikossa, mutta johan taas palattiin takaisin jokapäiväiseen edestakaisin ajamiseen. Voi anoppikin sitten viedä Johnin aina töihin, jos tuo laiskimus nyt ikinä saa aikaiseksi hommata itselleen duunin. Vähän heikolta näyttää tällä hetkellä..

Joulukoristeet ovat vallanneet kauppojen hyllyt, tarjolla on adventtikalentereita ja joulukuusenkoristeita, ja ostinpa minäkin jo joulukortit täksi jouluksi. Joko Suomessa on joulukoristekausi alkanut?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa!!! Vitsi sentään, miten kivaa! Me näemme silloin.. :D

Taru

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän täällä Suomessa on jo useat kaupat täyttäneet hyllynsä joulukoristeilla. Valikoimaa on niin paljon, ettei enää tiedä mitä ostaisi ja mistä ostaisi.

Mitään valtavan upeaa en vielä ole löytänyt saatikka ostanut.

Taru

Anonyymi kirjoitti...

Hyökkäys on paras puolustus: rupea vastedes kantamaan kainalossasi isoa vadillista kaali-papu-sipulipataa kaikkiin sukujuhliin: "toin omat eväät etten vain olisi vaivaksi", ja ennenkaikkea tarjoile sitä jokaiselle moneen kertaan ja närkästy jollei maistu "kun ihan teitä varten tein!". Kumpikohan loppuisi nopeammin, lihan tuputus vaiko kutsut koko sukujuhliin? ;-D

Suomessa kauppiailla on ilmeisesti joku yhteispäätös, että tasan 6 viikkoa ennen joulua on sovelias hetki aloittaa sesonki, tämän ja eilisen päivän aikana posti on tuonut likemmäs kymmenen joulukuvastoa.

terv. Kaimaani