keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Hyvä syy olla rasisti

Ennakkoluuloni venäläisiä kohtaan on ennen johtunut vain puhtaasti opistusta asenteesta itänaapureita kohtaan, ja tietystä historiaan liittyvästä katkeruudesta Suomen kohtaloa ajatellen. Nyt vihdoin minulla on oikea, henkilökohtainen syy vihata (jos ei nyt kaikkia, niin ainakin lennolla AY5 olleita) venäläisiä. Ne perkeleet ohittelivat surutta tullijonossa niin röyhkeästi, etten ole koskaan ennen moista käytöstä nähnyt. Matkalaukkuhihnalla ne seisoivat niin lähellä hihnaa, ettei kukaan muu nähnyt hihnalla kulkevia laukkuja, saati sitten päässyt sieltä noukkimaan omaansa. Prkl.

Ja sitten iloisempien uutisten pariin. Sain Keithiltä joululahjaksi kääpiösiilin. Se nukkuu päivät, juoksee yöt kitisevässä juoksupyörässään, ja sihisee kun sitä yrittää koskea. Eilen Niles pääsi häkistä ulos tutustumaan eteiseen ja Keithin kenkiin, joista se haukkasikin palasen. Se myös haukkasi minun sormestani palasen, ilmeisesti luullen sitä madoksi. Niles myös juuttui hetkeksi Keithin kengän sisälle; kiipeiltyään hetken kengän päällä se tippui kengän sisään. Niles juoksee yllättävän nopeasti, ja puree yllättävän kovaa. Nämä ovat ensihavainnot afrikkalaisen kääpiösiilin ominaisuuksista.

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Joulunvietto aikuisiällä

Kai tässä aikuiseksi pitää itsensä määritellä, kun lahjojen määrä on viime vuosina vähentynyt eksponentiaalisesti. Ja lahjansa saa itse valita, pienempänä sitä piti yrittää käyttäytyä, jotta pukki toisi toivelistalla mainitut lelut. Toisaalta ihan hyvä, ettei enää tarvitse olla kiltti. Voisi joululahjojen määrä olla negatiivinen, jos se jotenkin olisi kiltteyteen sidottu.

Tuli onneksi Riksuunkin puoli senttiä lunta jouluksi, eli valkea on joulu. Turussa yllättäin julistettiin joulurauha, ja perinteitä kunnioittaen pari saunaa ja yksi yksiö ovat jo palaneet maan tasalle. Siellä ollaan selvästi leikitty niiden LED-kynttilöiden kanssa, niitä kun ei saisi sytyttää tulitikulla palamaan! Kanadassa jouduin kituuttamaan ilman lahjoja viime vuonna joulupäivään saakka, kun siellä mukamas pukki käy vasta aattoyönä tuomassa paketit. Minä kyllä vaadin lahjani jo aattona iltapäivällä, saavat sitten Keithin serkkujen kersat kateellisina katsella vierestä. Muahahahaa!

Tunnen olevani selvästi jouluruokaihannoinnin ulkopuolella. Rosollia lukuun ottamatta mikään "perinteinen" joulupöperö ei minun kurkustani alas mene. Rohkea Roni, 5 vee, oli ollut ainakin minua rohkeampi. Hän tykkäsi porkkanalaatikosta ja jopa maistoi sitä! Ei nyt sillä, ettäkö olisi niitä Kanadan joulupöperöitä ikävä. Stuffingista jos ei saanut tarpeekseen thanksgivinginä niin nyt jouluna sitä olisi tarjolla vähän lisää.. Ja kas, kalkkunaakin olisi taas pöydässä. Eipä tule siellä ainakaan suuria yllätyksiä vastaan, kun aina on samat juhlaruoat tarjolla. Minä tässä jännityksellä odotan mitä se äiti on jouluruoaksi tänä vuonna laittanut. Mieli tekisi kalapuikkoja!

perjantai 19. joulukuuta 2008

Haloo, kuuleeko kukaan??!

Ehkä muistattekin miten valitin siitä, että Kanadassa kaikki tuntemattomatkin moikkailevat. Onhan se suurimmaksi osaksi raivostuttavaa, mutta toisaalta on kiva, että ihmiset kykenevät puhumaan tuntemattomienkin kanssa. Kävin hammaslääkärissä, ja siellä oli joku unohtanut hammasharjansa vessaan. Kävin kysymässä odotushuoneessa istuvilta, olivatko he kenties unohtaneet harjansa lavuaarin reunalle. Minua katsottiin kuin kylähullua (nyt siis olen kylähullu sekä Caledoniassa että Riihimäellä), eihän nyt tuntemattomille sopisi puhua. Samoin kävi sisätautipoliklinikan odotussalissa, missä kukaan ei reagoinut kutsuttuun nimeen, eikä viitsinyt kertoa edelleen kauempana istuville, ketä lääkäri kutsui. Paitsi minä. Voisikohan tässä asiassa löytää sellaisen kultaisen keskitien? Ei nyt ehkä kaikkia tarvitse moikkailla, mutta voisi nyt edes yrittää olla avulias, vaikka se sitten vaatisikin vieraille puhumista.

Hampaistani löytyi toinen reikä ikinä. Se paikattiin, mutta purressa paikattua hammasta vihloo. Tämä ei kuulemma ole normaalia. Toisaalta hyvä, sillä en juurikaan pidä vihlonnasta, ja asia on siis ehkä korjattavissa. Toisaalta vihlonta on huono juttu, sillä joudun ilmeisesti tekemään jotain asian hyväksi, esim. menemään päivystävän hammaslääkärin juttusille. Plus vihlonta ei tunnu miellyttävältä. Kas, ehkä kolikoilla on sittenkin aina kaksi puolta.

Voitteko kuvitella, että ostoskierros Itäkeskuksessa arki-iltapäivänä ahdisti enemmän kuin vastaava kierros ostarilla Hamiltonissa viikonloppuna. Kassajonot olivat järkyttävän pitkiä, ihmisiä oli ihan liikaa joka paikassa, käytävillä ei ollut tilaa kävellä, saati sitten ohittaa hitaampia.. Olin valmis heittäytymään maahan itkemään, mutta moista käytöstä ei kuulemma suvaita aikuisilta. Lapset sen sijaan saavat näemmä kiukutella ja huutaa kurkku suorana niin paljon kuin tahtovat. On se niin väärin..

maanantai 15. joulukuuta 2008

Keskipenkki. New York. Kanssamatkustajat.

Olipa harvinaisen ikävä lentomatka. Ja lentomatkan jälkimaku on sitäkin karvaampi. Kaikki sujui melko mukavasti New Yorkiin saakka, ilkeää lentokenttävirkailijaa lukuun ottamatta. Torontossa sormenjälkeni skannattiin USAn viranomaisia varten, ottivat ne oikein digikuvankin minusta! Pienessä potkurikoneessa lensimme Torontosta New Yorkiin pelottavan aasialaisstuertin kanssa, ja lento oli jopa etuajassa. Kuvittelin vielä tässä vaiheessa, että matka jatkuisi yhtä jouhevasti.

Finnairin koneessa ei sitten enää ollutkaan kivaa. Pyynnöstäni huolimatta edellä mainittu ilkeä lentokenttävirkailija antoi minulle keskipenkin, eikä käytäväpaikkaa. Istuin siis noin 9 tuntia ison jenkkimiehen ja isoegoisen suomalaismiehen välissä. Matka alkoi lupaavasti puolentoista tunnin mittaisella lentokoneessa istumisen harjoittelulla, koneen pysyessä tiukasti maan pinnalla. Istumisen opittuamme lähdimme vihdoin lentoon, ja tässä vaiheessa tajusin, että matkasta oli tulossa kivulias kokemus. Selkääni sattui joka asennossa, en pystynyt nukkumaan kivun ja suomalaismiehen kyynärpäiden takia, ja lennon aikana näytetyt elokuvatkin olivat ihan perseestä! Jotenkin selvisin Suomeen saakka, mutta matkan loppuhuipennus oli vasta tulossa!

Helsinki-Vantaalla odottelin matkalaukkuani muiden matkustajien kanssa, kun kuulin kuulutuksen, jossa matkustaja (ei sentään potilas) Saarista pyydettiin ottamaan yhteyttä tulopalveluun. Ajattelin, että Saarisia on niin monta, etteivät ne minua kuitenkaan tarkoita. Näin matkalaukkuhihnalla 4 oman laukkuni näköistä laukkua, mutta joka kerta joku muu nappasi laukun nenäni edestä. Lopulta laukkuhihna pysähtyi ja tajusin olevani ainoa laukkuaan odottava matkustaja. Olen aina pelännyt olevani se ainoa matkustaja, jonka laukkua ei koneesta löydy, ja pelkoni kävi toteen eilen. Otin yhteyden tulopalveluun, josta selvisikin, että minua he olivat kuuluttaneet, eikä ketään muuta Saarista. Laukkuni oli edelleen New Yorkissa, joten laukutta lähdin lentokentältä kohti Riksua. Matkatavaroitani odotan edelleen, uudet sukat ja alushousut kävin sentään eilen ostamassa. En siis haise, jee!

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Evoluutio

Muistaakseni koulussa aina opetettiin, että ihmiset ovat kehittyneet apinoista, ja että alunperin kaikki elämä on peräisin meressä eläneistä jutskista. Täällä Kanadassa evoluutio on kuitenkin mielipideasia, jotkut siihen uskovat ja jotkut eivät. Luonnontieteitä opiskelleena en voi kuvitella, etteikö evoluutiota olisi tapahtunut ja tapahtuisi edelleen, mutta tänään jouduin perustelemaan "mielipiteeni" tavatessani ihmisen, joka uskoo jumalan luoneen kaiken. En tiedä opetetaanko täällä kouluissa evoluutiota, sehän saattaisi "loukata" joitain oppilaita. Ilmeisesti monet ovat sitä mieltä, että joku jumala kaikessa viisaudessaan loi kaikki eläimet ja kasvit, kaikki solutasolla tapahtuvat asiat DNA- ja proteiinisynteesistä energialähteiden hapetukseen, kaiken. Aika fiksu otus jumala on ollut, jos tämä kaikki on a. luotu yhdessä päivässä parin päivän pohdinnan jälkeen, ja b. on luotu suoraan toimivaksi ja muuttumattomaksi systeemiksi, johon ei saa/voi/tarvitse tehdä korjauksia. Piilottiko jumala muinaisten ihmisten jäänteitä luomansa ihmisen löydettäväksi ja ihmeteltäväksi, vai ovatko muinaisfossiilit osa hallituksen suurta salaliittoa?

tiistai 9. joulukuuta 2008

Laihdutuskuuri

Viime talvena anoppi oli ripulin kourissa useamman kuukauden. Lihakset kuihtuivat, nahka roikkuu, mutta kovasti hän kehuu kaikille, miten ripuli kätevästi pudotti painoa yli 10 kiloa! Viime viikolla anoppi sai jostain oksennustautitartunnan, ja toivuttuaan taas kehuskeli laihtuneensa 2 kiloa taudin avulla. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta olisko tää nyt kuitenkin aika huono tapa pudottaa painoa? Jostain syystä pidän mielummin ylimääräiset kiloni kuin olen 3 kuukautta ripulissa.

Sunnuntaina on edessä lähtö Suomeen. Keithiä tulee ihan hirveä ikävä, mutta muut perheenjäsenet jätän mielelläni taka-alalle edes pariksi viikoksi. Ehkä ne oppivat kahden viikon aikana taianomaisesti niistämään nenänsä ja olemaan aktiivisia! John tosin todistetusti täytti työpaikkahakemuksen viime viikolla, mutta se taitaa odotella uutta motivaatiohuippua kirjoituspöydällä pölyä keräten. Jos sitten ensi vuonna..

Vuosi vaihtuu yllättävän pian. Uutta vuotta juhlistan Kanadassa, toivottavasti terveempänä kuin viime vuonna. Tiedossa on isot bileet ja tynnyreittäin olutta. Viime vuonna katselin telkasta New Yorkin uudenvuodenviettoa, tällä kertaa toivottavasti pääsen itsekin bilehileeksi. Eipä Riksussa mitään tekemistä olisikaan vuodenvaihteessa, joten joulu Suomessa ja uusi vuosi Kanadassa-suunnitelmani hyödyntää molempien paikkojen parhaat puolet. Hyvä mä!

lauantai 6. joulukuuta 2008

Itsenäisyys ja sen merkitys Suomelle

Hyvää itsenäisyyspäivää, vaikka Suomessa se taitaa olla jo ohi. Katselin Linnan juhlia netin välityksellä. Jostain syystä Ylen suomenkielinen nettilähetys ei toiminut, joten sujuvasti seurailin bileitä ruotsiksi. Onneksi sanat ministeri ja herra ovat kohtuullisen lähellä suomenkielisiä vastineitaan, joten tajusin edes jotain! Sauli saapui juhliin jälleen yksin, se aina unohtaa lähettää aveckutsun minulle. Kanadalaiseen jakeluun ei mahdu, että haluan katsella kätteleviä ihmisiä tuntitolkulla. Toisaalta en minäkään oikein ymmärrä kahviloiden drive-thru-kaistojen, lacrossen tai prinssi Charlesin viehätystä. Tai sen jonkun ministerin, jolla ihan selvästi on tupee, jonka olemassaoloa ei kukaan myönnä.

Suomen itsenäisyys on oikeasti tosi hieno juttu. Jos olisimme olleet osa Neuvostoliittoa, elo Suomessa voisi olla asteen verran anksumpaa tälläkin hetkellä. Tosin osaisin varmasti sujuvasti venäjää, mikä taasen helpottaisi kommunikointia venäläisten Lineagea pelaavien ihmisten kanssa... Mutta niin, olen kiitollinen ja iloinen siitä, että Suomi on itsenäinen maa, ja moni asia siellä on erinomaisen hyvin. Olen kiitollinen myös siitä, että edes Suomessa osataan valmistaa herkullisia karkkeja, sillä muualla karkintekotaidot ovat ilmeisesti olemattomat. Ei ole mansikkaufon voittanutta (nyt sitten joku tietysti romuttaa maailmani ja kertoo ufojen olevan ruotsalaisten valmistamia. Ruotsalaisilla menee muutenkin jo liian hyvin, kunnia makuunikarkeista pitäisi antaa suomalaisille!).

Ratsastin tiistaina ponilla, enkä oikein tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua. Jalkani eivät ennakkoluuloistani huolimatta laahanneet maata, eikä ponin selkäkään tiettävästi katkennut, mutta silti oli outoa ratsastaa ponilla. Terveiset vaan Santulle, osaavat ne muutkin ponit kipittää nopeasti! Klip klop klip klop hevonen on pop. Ja poni kans.