perjantai 19. joulukuuta 2008

Haloo, kuuleeko kukaan??!

Ehkä muistattekin miten valitin siitä, että Kanadassa kaikki tuntemattomatkin moikkailevat. Onhan se suurimmaksi osaksi raivostuttavaa, mutta toisaalta on kiva, että ihmiset kykenevät puhumaan tuntemattomienkin kanssa. Kävin hammaslääkärissä, ja siellä oli joku unohtanut hammasharjansa vessaan. Kävin kysymässä odotushuoneessa istuvilta, olivatko he kenties unohtaneet harjansa lavuaarin reunalle. Minua katsottiin kuin kylähullua (nyt siis olen kylähullu sekä Caledoniassa että Riihimäellä), eihän nyt tuntemattomille sopisi puhua. Samoin kävi sisätautipoliklinikan odotussalissa, missä kukaan ei reagoinut kutsuttuun nimeen, eikä viitsinyt kertoa edelleen kauempana istuville, ketä lääkäri kutsui. Paitsi minä. Voisikohan tässä asiassa löytää sellaisen kultaisen keskitien? Ei nyt ehkä kaikkia tarvitse moikkailla, mutta voisi nyt edes yrittää olla avulias, vaikka se sitten vaatisikin vieraille puhumista.

Hampaistani löytyi toinen reikä ikinä. Se paikattiin, mutta purressa paikattua hammasta vihloo. Tämä ei kuulemma ole normaalia. Toisaalta hyvä, sillä en juurikaan pidä vihlonnasta, ja asia on siis ehkä korjattavissa. Toisaalta vihlonta on huono juttu, sillä joudun ilmeisesti tekemään jotain asian hyväksi, esim. menemään päivystävän hammaslääkärin juttusille. Plus vihlonta ei tunnu miellyttävältä. Kas, ehkä kolikoilla on sittenkin aina kaksi puolta.

Voitteko kuvitella, että ostoskierros Itäkeskuksessa arki-iltapäivänä ahdisti enemmän kuin vastaava kierros ostarilla Hamiltonissa viikonloppuna. Kassajonot olivat järkyttävän pitkiä, ihmisiä oli ihan liikaa joka paikassa, käytävillä ei ollut tilaa kävellä, saati sitten ohittaa hitaampia.. Olin valmis heittäytymään maahan itkemään, mutta moista käytöstä ei kuulemma suvaita aikuisilta. Lapset sen sijaan saavat näemmä kiukutella ja huutaa kurkku suorana niin paljon kuin tahtovat. On se niin väärin..

3 kommenttia:

Whissana kirjoitti...

Ma olen huomannut etta musta on kanssa taalla tullut aikamoinen chattailija. Juttelen aina kaikenmaailman tuntemattomien kanssa jos joudun odottelemaan jossain ja tapasin komean miehen liikennevaloissa ja kavelin sen kanssa muutaman korttelin ja tutustuttiin sina aikana. Pyysi jopa puhelinnumeron ja annoin, mutta eipa ole soittanut mokoma. Olis paree koska se oli sen verran komea miehenpuoli! :D

T. Rakkain Apasi

Eija kirjoitti...

... se on NIIN väärin!!! ;)

Maiju kirjoitti...

No on! Kyllä siinä niin teki mieli luovuttaa ja antaa itkun ja raivon tulla :D