maanantai 19. tammikuuta 2009

Lannistumaton Siili

Niles onnistui ensimmäisen kerran lauantaina pakoyrityksessään kylpyhuoneesta vapauteen. Se on monena iltana tutkinut oviaukkoon asettamiani esteitä ja tehnyt kaikkensa päästäkseen niiden yli. Lauantaina Niles käytti voimakkaita tassujaan ja kiipesi itseään paljon korkeamman laatikon yli suoraan ihanaan vapauteen! Vanginvartija Saarinen kuitenkin katkaisi pakoyrityksen lyhyeen ja toimitti vanki Stalinin takaisin kylpyhuoneeseen suorittamaan jokailtaista urheilutuokiotaan. Suoritettuaan rangaistuksensa loppuun Niles palasi kotimökkiinsä.

Selkäänpuukotus pesulassa jatkuu. Työvuoroistani valehdellaan minulle, tietyt tyypit jättävät muistutuksia muille väärin tehdyistä asioista, ja minulla on huomattavasti vähemmän työvuoroja kuin pesulassa pari kuukautta töissä olleilla on. Etsin ensin vikaa itsestäni, mutta kyllä se nyt taitaa olla niin, että pari pipipäätä on pistänyt koko pesulan ihan sekaisin. Pipipäihin luettaneen myös pomo, joka ei nykyään ota edes työvuorotoiveita vastaan, kun niiden mukaan on kuulemma niin hankala tehdä työvuorolistoja. Nyt viimeistään pitäisi löytää se kunnon työpaikka, tai edes parempi väliaikaisduuni.. Onko kellään tarvetta puolipätevälle biokemistille, joka reilusti kohdeltuna on oikein uskollinen ja tunnollinen työntekijä??!

Lauantaina töissä inkkari pyysi minua elokuviin kanssaan. Kyseessä on reilusti minua vanhempi, aina ihan pilvessä oleva miekkonen, joka on aina ollut pelottavalla tavalla ihan mukava. Kieltäydyin leffakutsusta, minkä jälkeen hän tiedusteli josko lähtisin kasinolle joku ilta hänen kanssaan. Tarvitsen selkeästi suuremman timantin vasempaan nimettömään, jotta pilviveikotkin sieltä savupilvensä keskeltä sen näkevät, ja ymmärtävät olla kysymättä meikäläistä treffeille. Keithin mielestä olisi helpompaa (ja halvempaa?) vaan sanoa, että olen naimisissa. Miehet eivät selvästikään ymmärrä timanttiasioita..

2 kommenttia:

Whissana kirjoitti...

Hahahaha, voi sentaan. Kylla ma luulen etta se timantti on kuitenkin tarkeampi. Olisi varmaan Keithillakin turvallisempi olo kun muut miehet nakisivat jo kaukaa, eika tarvitsis edes paatya siihen pisteeseen missa joudut asiasta erityisesti jotain mainitsemaan. Tosin aina mahtuu joukkoon niita jotka nakevat ja tietavat asian laidan, eivatka vaan valita. Mahdollisesti koska ovat itse vastaavassa tilanteessa?

Mun ensimmainen pesulavuoro on lauantaina. Menen harjoittelemaan muutamaksi tunniksi. Saas nahda, mutta en usko etta siella on paljon tyontekijoita, en nahnyt siella ketaan kun kavin kaantymassa, mutta pakkohan siella on jonkun olla toissa silla vaatteet tuskin puhdistavat itse itsensa. En odota minkaanlaista selkaanpuukotusta ja olen valmis lahtemaan kavelemaan pienimmastakin veitsen valaytyksesta, etta silta pohjalta... :P

Anonyymi kirjoitti...

Mutta eikö timantit olekin Naisen paras ystävä? Tähän turvautuneena, olisi kovin reilua saada isompi timantti. :)

-tk