perjantai 23. tammikuuta 2009

Lintsaajat ja laiskurit

Kouluaikoina lintsasin jokaisen mahdollisen liikuntatunnin, ja jos satuinkin osallistumaan, tein kaikkeni välttääkseni hikoilemista. Näin kypsemmällä iällä olen alkanut arvostaa hikoilemista, ja olen jopa valmis maksamaan tehokkaasta hikoilusta. Käyn kerran viikossa testailemassa rajojani boot campillä, jolle kanssani osallistuu parikymmentä naista. Jokainen osallistuja on maksanut Jillin treenistä ja siitä, että hän "pakottaa" meidät urheilemaan. Silti joukosta löytyy lintsareita, jotka aina Jillin katsoessa toiseen suuntaan lopettavat mitä olivatkaan tekemässä. Ärs ärs.. Ex-lintsaajana häpeän menneisyyttäni nyt, olisinpa ymmärtänyt hikoilun tärkeyden jo nuorempana!

Ja sitten laiskureihin.. Niitä ei tarvitse kovin kaukaa lähteä etsimään, tässä talossa niitä asuu lisäkseni kaksi. Johnia ei enää edes patistella työnhakuun, ettei raukkaa vaan ala jännittää. Janet nukkuu ja tiskaa ja pelaa pasianssia tietokoneella ja nukkuu ja katsoo telkkaa.. Leppoiselta vaikuttaa kotiäidin elämä, kun nuorin lapsi on 22. Kovin merkitykselliseltä hänen elämänsä ei sitten tunnukaan, mutta mikäs on ollessa ja eläessä miehen ansaitsemilla rahoilla.

Mitä allekirjoittaneeseen laiskuriin tulee, olen jo hyvin kypsä lopettamaan osa-aikatyön ja siirtymään tositoimiin. Kun nyt vaan Tohtori R. ilmottaisi palkkaavansa meikäläisen.. Olisi niin ihanaa haistattaa pitkät koko pesulalle ja selkäänpuukottajajengille. Tapelkoot pyykinpesuainesta ja lattian moppaamisesta ihan vaan keskenään..

Ei kommentteja: