perjantai 27. helmikuuta 2009

Penaalin terävin lyijäri

Jos penaali on pesula, jossa työskentelen, terävin lyijäri olen minä. Ehkä en ihan superterävä minäkään, mutta työkaverini ovat niin dorkia, että Liikuupperikin yltäisi terävämmälle tasolle. Voitteko kuvitella, työtoverini epäonnistui sananetsintätehtävässä. Kyseessä on siis laatikko täynnä kirjaimia, ja sieltä seasta pitää etsiä tietyt sanat. Jäljelle jäävät, käyttämättömät kirjaimet muodostavat sanan, tai joskus jopa lauseen. Työtoverini epäonnistui tässä epäilemättä hyvin helpossa tehtävässä. Millaisia turvenuijia täällä päästetään peruskoulusta läpi?

Helmikuun lähestyessä loppuaan olemme edelleen jumissa anoppilassa, joka on pikkuhiljaa muuttumassa bordelliksi. Johnilla oli viime yönä täällä seuranaan kaksi naista. Mikä mahtaa naisia kiinnostaa työttömässä, kunnianhimottomassa luuserissa?

Keithin työpaikalla on jääkarhu. Siis oikeasti, tämä ei ole niitä tarinoita, missä väitetään jokaisella suomalaisella olevan lemmikkiporo tms. Me menemme salaa vilkaisemaan sitä. Toivottavasti sitä saa halata!

torstai 26. helmikuuta 2009

Buliimikkojen selkälihakset

Maanantaina vieraakseni saapui ihku oksutauti, jonka seurauksena venäytin selästä jonkun lihasraukan. En ole aiemmin edes ajatellut, että oksentaminen voisi aiheuttaa lihasvenähdyksen, mutta aina sitä näemmä oppii lisää kun elää näinkin tosi vanhaksi kuin minä. Buliimikkojen selkälihasten täytyykin olla ihan sikahyvässä kunnossa, omani eivät selvästikään olleet. En aio jatkaa ko. selkälihasten treenaamista oksentamalla, vaan koitan parantua. Viimeisen kolmen vuorokauden aikana olen syönyt 5 kirsikkatomaattia, voileivän, vähän jäätelöä ja kulhollisen riisimuroja. Eipä kyllä energiaakaan sitten ole nimeksikään, sillä kaksi tuntia eilen sohvalla istuttuani olin jo niin väsynyt, että piti mennä takaisin nukkumaan. Melko säälittävää, mutta totta.

Eilen aamulla huomasin, etten olekaan Supermajken, vaan ihan tavis-Majken. Kuvittelin meneväni illalla boot campille, mutta ehkä arvaattekin, että sen sijaan nukuin tunnin televisionkatselun uuvuttamana.

Väsyneenäkin jaksan valittaa, tottakai! Tietooni tuli vasta vähän aika sitten pähkinöihin liittyvä fakta, jota en pysty käsittämään, hassu eurooppalainen kun olen. Jos koulussa on yksikin lapsi, jolla on pähkinäallergia, ei kukaan koulun oppilaista saa viedä pähkinöitä sisältäviä eväitä kouluun. Ja tämä siis maassa, jossa lapset elävät suurimman osan lapsuudestaan maapähkinävoileipien voimalla. Eikö olisi helpompaa kerätä yliherkät lapset ruokailemaan keskenään johonkin kivasti sisustettuun komeroon, kuin kieltää kaikilta kaikki mahdollisestikin pähkinää sisältävät ruoat? Varmasti joka koulusta löytyy vapaa siivouskomero tai muu vastaava allergikkojen käyttöön. Pitääkin ehkä naamioitua vanhemmaksi ja käydä vanhempainillassa esittämässä hyviä ideoita kanukkien käyttöön.

Velipojallani hieman tökkii pakkoruotsi koulussa. Yläasteella minua opetti Videnoja, jonka mielenkiintoiset leikit yleensä veivät suurimman osan tunnista ihan sujuvasti. Taisimme myös kuunnella klassista musiikkia silmät kiinni opettajan lukiessa ruotsinkielistä tekstiä meille ääneen. Vaihtoehtoisen opetuksen tulokset eivät tainneet olla mitenkään merkittäviä, mutta jostain syystä vältyin ruotsi-vihalta. Miten saisin veljeni vihan yli tai ympäri? Ruotsikin on sentään vaan yksi kieli, jota näppärästi peruskoulun jälkeen pystyy välttelemään, kunhan ei muuta länsirannikolle, ja menee risteilyillä vain Tallinnan suuntaan. Viha on siis aivan turhaa!

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Every breath you take, every move you make..

Muistattehan sen ihanan inkkarin, joka pari viikkoa sitten pyysi minua kanssaan elokuviin/kasinolle? Viikko sitten hän sitten ilmaantui spinningtunnille samaan aikaan kanssani, ja "sattumalta" myös lähti kuntosalilta kanssani samaan aikaan. Säikähdin kovasti hänet kuntiksella nähtyäni, ajattelin löytäneeni ensimmäisen vaanijan elämääni. Myöhemmin kuitenkin kävi ilmi, että hän on ahdistellut myös muita naisia samaisella kuntosalille, joten en olekaan erityisasemassa (onneksi!). Inkkariahdistelijasta tuli ihan mieleen aikoinaan Riihimäen kirjastossa hyllyjen välissä lapsia luokseen huuliaan lipoen houkutellut Tuuuuu!-mies. Mistä mahtoikaan johtua, että me Annin kanssa aikoinaan törmättiin luultavasti Riihimäen jokaiseen itsensäpaljastelijaan ja pervoon?

Tohtori R. palkkasi sitten juurikin sen toisen ihmisen virkaan, jota minäkin tavoittelin. Pessimisti ei olisi pettynyt, mutta minä erehdyin hetkellisesti olemaan optimisti. Mitä tästä opimme? Ei oikeasti kannata olla optimisti, joiden elämä on täynnä pettymyksiä. Jatkossa pysyn visusti realistina.

Keith osti autoonsa uudet stereot, joilla pystyy soittamaan muistitikulle tallennettua musiikkia. Melkein kaikki musiikkini mahtui 8 gigan tikulle, ja tyhjää tilaakin jäi. Tuntuu välillä uskomattomalta, miten paljon informaatiota saadaan pakattua mitättömän pieneen tilaan. Saisikohan anopin posliinikoriste-esineetkin pakattua muistitikulle? Se vasta olisikin kätevää.