tiistai 31. maaliskuuta 2009

Babyshower - osa 2

Elämäni ensimmäinen, ja toivottavasti ainakin tämän vuoden viimeinen, babyshower on nyt koettu. Siellä oli niin tylsää, että jos tarjolla ei olisi ollut maukkaita hedelmiä ja kasviksia, olisin luultavasti juossut kirkuen ulos. Bileet sinänsä ovat varmasti tuoreelle äidille hyvinkin hyödylliset, hän sai lahjaksi paljon vauvanvaatteita ja muuta vauvasälää. Vieraan kannalta juhlat olivat supertylsät, ellei sitten satu pitämään vauvalle lepertelystä ja seuraleikeistä (etsi englanninkielisiä vauvoihin liittyviä sanoja.. en tiedä ko. sanoja edes suomeksi, prkl!). Puolet ajasta katselimme, kun äiti avasi lahjojaan. Mikä voisikaan olla mielenkiintoisempaa!

Istuin juhlissa tytön vieressä, joka ei vielä ole raskaana, mutta joka on päättänyt saada 2 poikaa. Neiti J on kuulemma jo ostanut söpöjä (poika)vauvanvaatteita aikamoisen kasan tulevaisuutta ajatellen. Olenkohan nyt kokonaan jäänyt kehittymättä tällä alueella, sillä mieleeni ei ole vielä koskaan tullut lähteä shoppailemaan vauvanvaatteita. Minä itsekäs typerys olen ostellut vaatteita vain itselleni.

Tein eilen Facebookissa testin, joka oli viallinen. Se väitti, että minusta tulee neljän lapsen äiti. Pitäisi ehkä haastaa testin tekijä oikeuteen valheellisen tiedon levittämisestä ja pelottelusta. Testin mukaan "rakastan lasten kanssa touhuamista". Jep jep. Jos touhuamiseen sisältyy elmukelmua, niin toki.. Jotkut lapset ovat toki mielenkiintoisia ja hauskoja, mutta eivät kaikki. Eiväthän kaikki aikuisetkaan ole ihania ja kivoja, miksi siis kaikki lapset olisivat.

Ostin ihanaa vaaleanpunaista kynsilakkaa. Viimeiset 4 päivää olen ihaillen tuijotellut kynsieni kaunista väriä. Tästä voitte päätellä, että tylsää on.. Aurinko sentään paistaa, se piristää (ja kynsilakkakin näyttää ihanan kimaltelevalta auringonvalossa).

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Babyshower - osa 1

Keithin kaveripiirissä alkoi vauvabuumi. Ensimmäinen vauva on saapunut, ja luultavasti lisää tulee pian. Vauva numero 1 syntyi harvinaisen harvalatvaiselle pariskunnalle, vauva ei siis luultavasti tule keksimään ratkaisua maailman energiakriisiin tai saastumisongelmaan. Harmin paikka, ihan turhaan ne sen lapsen sitten tekivät. Nyt kun se joka tapauksessa on saatu ulos äitinsä mahasta, tiedossa on iki-ihana babyshower. Minutkin on kutsuttu, mutta en tiedä uskallanko mennä juhliin. Ennakkotietojen mukaan tiedossa olisi lahjojen availua ja teen juontia. Ei näin vanhana oikein enää jaksaisi hirveästi bilettää, joten voi olla että joudun lähtemään kesken teenjuonnin väsyneenä kotiin nukkumaan. Bileet ovat sunnuntaina, joten ehkä tiistaihin mennessä olen palautunut tarpeeksi raportoidakseni tapahtumien kulusta.

Voi olla, ettei minun tarvitsekaan keksiä tekosyytä pääsiäispäivällisen välttämiseksi. Keithin täti on sairaalassa polvileikkauksesta toipumassa, joten hän ei varmaan ainakaan perhepäivällistä pysty järjestämään. Taisin päästä kuin koira veräjästä, ellei nyt joku liian innokas sukulainen sitten päätä järjestää sukukokousta jossain muualla. Siltä varalta, että joudun vielä keksimään tekosyyn sille, etten millään pääse pääsiäisenä tapaamaan sukua, kaipaan teiltä vinkkejä. Kertokaa minulle parhaimmat tekosyyt, joilla varmasti pääsee luistamaan tilanteesta kuin tilanteesta. Pliis änd thänks.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Hik!

Hikka on maailman raivostuttavimpia asioita vastatuulen ja niiskutuksen ohella. Siis kun se osuu omalle kohdalle. Yhdessä vaiheessa minulle tuli aina alkoholia nautiskellessa hikka, se vasta olikin ärsyttävää. Yksi maailman hassuimmista asioista on hikka jollakulla toisella, ja tänään onkin ollut hassunhauska päivä juurikin tästä syystä. Johnilla on ollut hikka koko päivän. Haha. Vahingonilo rules.

Miksi varattu Maiju kiinnostaa miehiä? Muistan joskus 18-vuotiaana bailanneeni Hämiksessä Prinsessan kanssa. Olin sinkku ja hain seuraa, Prinsessa seukkasi eikä edes yrittänyt luoda kontakteja. Miehet karttoivat minua kuin ruttoa, Prinsessa taas oli kiireinen koko illan hätistellään ihailijoita kauemmas. Nyt rouvashenkilönä miehet tulevat juttelemaan, joskus vähän liiankin sitkeästi. Juhannuksena minun, ei sinkkukaverini, kylkeen hymyttömyydestäni huolimatta (tai juuri sen takia?) eksyi komea suomenruåtsalainen. Pesulassa miesasiakkaat ovat toisinaan vähän liiankin kiinnostuneita juttelemaan säästä ja aksentistani, eivätkä tajua lähteä kotiin, vaikka pyykit on jo pesty. Voisiko joku selittää minulle tämän ilmiön? Onko varattu Maiju kiinnostava siksi, että miesten mielestä olisi jännää päästä kokeilemaan jonkun toisen miehen vaimoa? Oliko sinkku-Maijusta kenties huokuva epätoivo niin vastenmielistä, että se ajoi miehet pois? Onko varattu nainen kiinnostava siksi, ettei ole saatavilla? Taitaa metsästysvietti vieläkin ohjata miehiä.

Niles mussutti eilen kengännauhaa silmät ummessa ainakin 5 minuuttia. Se myös yritti kaivautua Johnin tyttöystävän kenkään. Taitaa meikäläisen siilillä olla jonkin sortin jalkafetissi.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Elämäni Reinot

En käytä kotona kenkiä, vaikka täällä se tuntuu olevan tapana. Kuljen paljain jaloin tai sukat jalassa, mutta anopin kopistelu sai minut muistelemaan Reino-tossuja. Ehkä seuraavalla kerralla Suomessa käydessäni ostan Reinot ja liityn kopinajengiin. Pinkit kotitöppöset eivät kiinnosta, mutta Reinoissa olisi asenne kohdallaan. Toisaalta kopina paljastaa, missä kotikenkiä käyttävä henkilö liikkuu. Anopin ravatessa alakerrassa pölyhuiska kädessä, voin yläkerrasta käsin seurata hänen liikkeitään. Sukat jalassa voin hiiviskellä ympäri taloa, ja vain narisevat lattiat paljastavat kulkureittini.

Reino numero 2 on tietenkin Rento-Reino. Rentoutuskasetti ei koskaan päässyt varsinaiseen rentoutuskäyttöön, mutta Reinon miellyttävä ääni viihdytti muilla tavoin. Pahoittelen Reinon muille aiheuttamaa ahdistusta.

Kolmosreino onkin Reijo, eli iskä. Iskä auttoi matikassa paljonkin, varsinkin siinä vaiheessa kun tuntematon muuttuja x tuli kuvioihin. X oli vielä ymmärrettävissä, mutta kun se yllättäin muuttuikin joksikin toiseksi kirjaimeksi, en pystynytkään enää käsittämään laskuja. Ja minä kun olen koittanut olla kangistumatta kaavoihin.. Nykyään iskän kanssa on kiva käydä vaikka parilla oluella tai kuunnella iskän musisointia. Harmi vaan, ettei musikaalisuus, hiusten väri tai tuuheus, eikä pohjanmaan murre siirtyneet isältä tyttärelle!

Nelonenkaan ei oikeasti ole Reino, vaan Raine. Tutustuin Raineen kynttilätehtaalla, ja entisistä kynttiläkavereista olen eniten miettinyt Rainen kohtaloa. Jumittaako tuikunpakkauskone edelleen? Onko Raine edelleen kukkona tunkiolla, vai ovatko ilkeät naiset tuhonneet Rainen elämän lopullisesti? Raine ei ole naamakirjassa, joten en tiedä mitä hänelle kuuluu. Kertokaa terkkuja, jos häneen törmäätte. Muitakin entisiä työkavereita matkan varrelta muistelen silloin tällöin. Muistan ekan pomoni Hesellä, Lembitin, jonka mielestä Aki Sirkesalon laulujen sanat olivat kuvottavia (laulussa laulettiin jostain kuumasta kissasta sanalla "sisko", ja tämä oli kuulemma etovaa). Turussa olin Hesellä niin kauan, että sieltä muistan montakin tyyppiä. Ikävin muisto sieltä lienee Johannasta, joka oli ihan käsittämättömän ärsyttävä ihminen. Toivottavasti ei enää ikinä tavata! Virusopin jengi oli ainaisessa sodassa maksupalveluporukan kanssa, ja meitä epäiltiin vähintään etanolin varastamisesta (hui kauhistus!). Luokkakokouksen lisäksi voitaisiin järjestää "Maijun entiset työtoverit"-kokous.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Melkein synttärisankari

Suomessa voisin jo juhlia synttäreitä. Mun siis selvästi kuuluis saada lahjoja sekä maaliskuun 17. päivän iltana, että 18. päivän aamuna. Tänä vuonna joudun tyytymään yhteen lahjansaantiajankohtaan.

Osan lahjasta sain tosin jo viikonloppuna, kun päästiin pakoon anoppilajengiä pariksi päiväksi. Tavanomaisen halpismotellin sijaan yövyimme kalliissa hotellissa, missä mikään ei kuulunut huoneen hintaan. Motelleissa on yleensä ollut ilmainen langaton nettiyhteys, jääkaappi, telkka normaalilla kaapelikanavavalikoimalla varustettuna, ja joskus jopa aamiainen. Tässä hienossa hotellissa nettiyhteys olisi maksanut 15 dollaria ylimääräistä per päivä. Jääkaapin olisi saanut huoneeseen 25 ylimääräisellä dollarilla. Aamiainen ei kuulunut hintaan, mutta huonepalvelusta olisi toki voinut tilata aamiaisen noin 20 dollarilla (plus 3 dollarin palvelumaksu/hlö). Telkkakanavia oli tarjolla noin 20, joista puolet oli hotellin omia ravintoloita ja palveluja mainostavia kanavia. Kuntosalin käyttö olisi maksanut 5 dollaria/kerta. Kostoksi kävin suihkussa kaksi kertaa päivässä, ja Keithin kanssa aina siivouskärryt ohittaessamme kahmimme taskut täyteen shampoo- ja kosteusvoidepulloja. Mikä hotellihuoneessamme sitten maksoi niin paljon? Luultavasti mahtava näköala Niagaran putouksille vaikutti hintaan hieman. Parasta viikonlopussa oli kaksinolo Keithin kanssa ja ihana kevätsää. Ikävintä oli häviäminen kasinolla. Menetin melkein 5 dollaria. Ensi kerralla menemme halvempaan motelliin nauttimaan hintaan sisältyvistä palveluista.

Seuraan ihan liian paljon telkkaohjelmia, ja viime aikoina olen alkanut kiinnittää huomiota telkkaohjelmiin, joissa seurataan tiettyjä ammatteja harjoittavien ihmisten elämää. Suuren yleisön mielestä siis lienee mielenkiintoista katsella muiden ihmisten työntekoa. Mitä muutakaan voisi tehdä työpäivän jälkeen kuin katsella muiden uurastamista.. Ammattitelkkaohjelmia on tehty ainakin seuraavista ammateista: puunhakkaaja, kuntosaliohjaaja, kokki, tuholaistorjuja, palkkionmetsästäjä, autojenhinausyrityksen työntekijä, poliisi, palomies, ammattikilparatsastaja, kotiäiti, kampaaja, kalastaja, eläinlääkäri, lääkäri, eri ammatit lentokentällä. Miksei biokemisteistä ole tv-ohjelmaa? Mielestäni esimerkiksi katolisista papeista voisi tehdä ohjelman; olisi mielenkiintoista seurata heidän reaktioitaan ihmisten tehdessä tunnustuksia synneistään. Myös ruotsinlaivoja siivoavien ihmisten työstä voisi saada aikaan ohjelman, sillä hyteistä varmaan löytyy matkan jäljiltä mielenkiintoisia asioita. Lisäehdotuksia otetaan vastaan!

torstai 12. maaliskuuta 2009

Gladiaattorit

Ilokseni täällä näytetään telkassa joka arki-ilta vanhoja American Gladiators-jaksoja kiharaiselta 90-luvulta. Joka jätkällä on kunnon takatukka, joka misulla kiva permis. Ja kaikki gladiaattorinaiset näyttävät yllättäin miehiltä! Ei me mitään anabolisia steroideja olla käytetty, ääni madaltui ihan itsestään ja unohdin aamulla sheivata nää viikset.. Ihan luonnollisia eivät ne miehetkään kyllä ole, järkyttäviä lihajärkäleitä, eikä alle 150-kilosia taida joukossa olla yhtään. Ja vaikka amerikkalaisesta ohjelmasta onkin kyse, kilot tällä kertaa eivät ole kertyneet hamppareita syödessä.

Kiitos kirjeestä, Soile. Se antoi paljon ajateltavaa. Vastaan varmaan pian, sillä ei täällä paljon muutakaan tekemistä toistaiseksi ole. Mitä nyt vähän jumppailen ja paheksun laiskoja kanadalaisia. Paheksunta tosin pitää minut kohtalaisen kiireisenä, sillä täkäläiset ovat uskomattoman laiskoja. Kuin tieteisnovellista!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Olisko nää tän talven taudit nyt sitten tässä?

Mahataudin vietyä kaikki energiani olin iloinen viime viikolla saatuani voimani takaisin. Ja kuinkas sitten kävikään.. Nyt kehoni kimpussa ovat korkea kuume ja yskä, joka vetää koko kropan kippuralle. Että se siitä maahanmuuttajien työnhakukurssista ja boot campistä ja ties vaikka mistä. Koitan huomenna mennä töihin, mutta jätän siivoamisen muille. Ei siellä kukaan muukaan siivoa, joten en pelkää seurauksia.

En ole täällä nähnyt televisionkatselutilastoja, joten en tiedä, mitä ohjelmia kanadalaiset rakastavat. Seuraava väitteeni perustuukin siihen, mitä työtoverini katselevat töissä ollessaan, ja mitä ohjelmia asiakkaat tahtovat pesulassa katsella. Kanadalainen kotiäiti selvästi rakastaa saippuasarjoja ja lavastettuja oikeudenkäyntejä. Tiedättehän ne älyttömät ohjelmat, joissa ihmisiä syytetään mitä ihmeellisimmistä asioista, ja oikeudenkäynti päättyy aina joko naisten väliseen nyrkkitappeluun tai rintojen paljasteluun. Laatuviihdettä, eikö vain? Huolestuttavinta on kuitenkin se, että havaintojeni perusteella monet asiakkaat ja kaikki työtoverini kuvittelevat leikkioikeudenkäyntien olevan todellisia tilanteita. Jep, jep.

Osallistuin eilen maahanmuuttajien työnhakukurssille, sain siis yhden neljästä päivästä suoritettua. Kurssilla olleista muista ihmisistä ymmärsin sujuvasti yhden puhetta. Olin ainoa paikalla ollut valkoihoinen. Kolumbialaisten englanti oli kovin työlästä ja käsittämätöntä, haitilaiset sanoivat vain "I really like Canada" noin sata kertaa, ja kiinalaisen miehen englanti oli kuudesta täällä vietetystä vuodesta huolimatta melkoisen heikkoa. Pakistanilainen mies koitti matkia brittiaksenttia, välillä melko onnistuneesti. Kanada on niin monen kulttuurin kohtaamispaikka, että aksentteja on tuhansia. Kurssilla sanottiinkin, ettei aksentti haittaa, jos pystyy kommunikoimaan selvästi ja ymmärrettävästi. Tajusin, että omat kommunikaatiotaitoni ovat huomattavan hyvät verrattuna moneen muuhun maahanmuuttajaan. Ja aksenttini on muuten huomaamattomampi kuin suomalaisten NHL-pelaajien. Hah! (korjaus 31.3.2009: kuulin Saku Koivun haastattelun telkasta eilen. Sakun englanti on tosi hyvää ja akstentitonta. Väitteeni on siis osin ainakin väärä)