keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Elämäni Reinot

En käytä kotona kenkiä, vaikka täällä se tuntuu olevan tapana. Kuljen paljain jaloin tai sukat jalassa, mutta anopin kopistelu sai minut muistelemaan Reino-tossuja. Ehkä seuraavalla kerralla Suomessa käydessäni ostan Reinot ja liityn kopinajengiin. Pinkit kotitöppöset eivät kiinnosta, mutta Reinoissa olisi asenne kohdallaan. Toisaalta kopina paljastaa, missä kotikenkiä käyttävä henkilö liikkuu. Anopin ravatessa alakerrassa pölyhuiska kädessä, voin yläkerrasta käsin seurata hänen liikkeitään. Sukat jalassa voin hiiviskellä ympäri taloa, ja vain narisevat lattiat paljastavat kulkureittini.

Reino numero 2 on tietenkin Rento-Reino. Rentoutuskasetti ei koskaan päässyt varsinaiseen rentoutuskäyttöön, mutta Reinon miellyttävä ääni viihdytti muilla tavoin. Pahoittelen Reinon muille aiheuttamaa ahdistusta.

Kolmosreino onkin Reijo, eli iskä. Iskä auttoi matikassa paljonkin, varsinkin siinä vaiheessa kun tuntematon muuttuja x tuli kuvioihin. X oli vielä ymmärrettävissä, mutta kun se yllättäin muuttuikin joksikin toiseksi kirjaimeksi, en pystynytkään enää käsittämään laskuja. Ja minä kun olen koittanut olla kangistumatta kaavoihin.. Nykyään iskän kanssa on kiva käydä vaikka parilla oluella tai kuunnella iskän musisointia. Harmi vaan, ettei musikaalisuus, hiusten väri tai tuuheus, eikä pohjanmaan murre siirtyneet isältä tyttärelle!

Nelonenkaan ei oikeasti ole Reino, vaan Raine. Tutustuin Raineen kynttilätehtaalla, ja entisistä kynttiläkavereista olen eniten miettinyt Rainen kohtaloa. Jumittaako tuikunpakkauskone edelleen? Onko Raine edelleen kukkona tunkiolla, vai ovatko ilkeät naiset tuhonneet Rainen elämän lopullisesti? Raine ei ole naamakirjassa, joten en tiedä mitä hänelle kuuluu. Kertokaa terkkuja, jos häneen törmäätte. Muitakin entisiä työkavereita matkan varrelta muistelen silloin tällöin. Muistan ekan pomoni Hesellä, Lembitin, jonka mielestä Aki Sirkesalon laulujen sanat olivat kuvottavia (laulussa laulettiin jostain kuumasta kissasta sanalla "sisko", ja tämä oli kuulemma etovaa). Turussa olin Hesellä niin kauan, että sieltä muistan montakin tyyppiä. Ikävin muisto sieltä lienee Johannasta, joka oli ihan käsittämättömän ärsyttävä ihminen. Toivottavasti ei enää ikinä tavata! Virusopin jengi oli ainaisessa sodassa maksupalveluporukan kanssa, ja meitä epäiltiin vähintään etanolin varastamisesta (hui kauhistus!). Luokkakokouksen lisäksi voitaisiin järjestää "Maijun entiset työtoverit"-kokous.

4 kommenttia:

Soile kirjoitti...

Käyttävätkö muut sisällä samoja kenkiä kuin ulkona? Eivätkö sukat sitten likaannu? Tuntuisi hassulta käyttää sisällä kenkiä, se on ehkä arjen suurimpia eroja Suomen ja muiden länsimaiden välillä. Hauskaa ajatella sinua hiipimässä sukkasillasi siellä kenenkään huomaamatta!

Olen vähän myöhässä, mutta oikein hyvää syntymäpäivää! Hienoa että pääsit sitä oikein kalliiseen luksushotelliin juhlistamaan. Huvittava kyllä tuo ero palvelussa luksushotellin ja motellin välillä.

Maiju kirjoitti...

Sisäkengät ovat ainakin tässä perheessä erikseen. Ne vaihdetaan jalkaan ulko-ovella sisään tultaessa. Pitääkin tutkia muiden perheiden tapoja kenkäasian suhteen.

Kiitos onnitteluista! Henkinen ikä ei vielä ole tavoittanut fyysisen iän tasoa, enkä tiedä tapahtuuko niin koskaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan vaan tiedoksesi, ettei Reinot kopise. Niissä on kumipohja!

Nim. Reinot jo pari vuotta omistanut Taru

Maiju kirjoitti...

Ei niillä hiipiäkään voi, joten salainen agentti M käyttää edelleen sukkia.