tiistai 28. heinäkuuta 2009

Lentokenttärasismia

Vasta kotiuduttuani ihanalta minilomalta tajusin, että minua oli kohdeltu rasistisesti. USAn puolelle siirtyessämme menimme passintarkastuksen läpi, josta Keith päästettiin passin terroristia muistuttavasta kuvasta huolimatta läpi ilman mitään ongelmia. Minun sormenjälkeni skannattiin ties mihin tarkoitukseen, otettiin valokuva, ja melko uhkailevaan sävyyn kuulusteltiin matkan tarkoituksesta ja muusta. Vain siksi, että olin suomalainen. Sama asenne toistui maasta lähtiessämme, jolloin hoidimme lentokentällä check-inin itse tietokoneella. Kaikki sujui hyvin siihen saakka. kunnes meidän piti saada matkustusdokumentit. Tietokone käski pyytämään paikalle lentokenttävirkailijan, jonka tehtävänä oli tarkistaa minun, ei Keithin, passin aitous. Suomalaiset kun ovat tunnetusti terroristeja.. Passini syynättiin uudelleen turvatarkastusjonossa. Keithin passia tuskin katsottiin. Ilmeisesti en kuitenkaan päätynyt kaikista epäilyttävimpien porukkaan, sillä lähtöportillamme turbaanipäinen mies ja ryhmä aasialaisia matkustajia joutuivat uudelleen tarkastettaviksi ennen koneeseen pääsyä. Terroristien kannattaa siis hommata kanadalaiset passit, sillä näemmä pääsee jenkkeihin varsin vaivattomasti, eikä tarvitse edes kertoa miksi on sinne matkalla. Luultavasti tämä sama "rasismi" toistuu Euroopassa, jossa EU-passilla pääsee nopeasti maasta toiseen, mutta muut passit sitten syynätäänkin suurennuslasin kanssa. Vaikka olenkin tällainen epäilyttävä valkoihoinen, vaaleatukkainen nainen, aion silti matkustaa uudelleen Yhdysvaltoihin, vaikka sitten vaan ärsyttääkseni rajavirkailijoita ja tullimiehiä. Siitäs saatte, ja siitä!

Kuinka pian ihmisillä tulee yleensä jotain toista ihmistä ikävä? Minä ikävöisin Keithiä hyvinkin pian, mutta muutaman päivän todennäköisesti selviäisin ilman muita ihmisiä (ja ilman anoppia abaut 3 elinikää). Kun tulimme kotiin viikko sitten, anoppi sanoi, että hänellä oli ollut meitä kova ikävä. En oikein tiennyt mitä siihen olisin sanonut, sillä minulla ei käynyt edes mielessä ikävöidä häntä. Toivon kovasti ettei tämä tarkoita sitä, että kun vihdoin ehkä joskus pääsemme täältä muuttamaan pois, pitää meidän joka viikko vähintään kerran tulla visiitille. Keith toki saa tulla äitiään moikkaamaan niin usein kun huvittaa, minä ajattelin vierailla kerran tai pari vuodessa.. Ellei sitten tule ikävä aiemmin. Ei tule.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Arki on ihan perseestä

Olisin mielelläni jatkanut lomailua pari viikkoa, tai jopa loputtomiin. Ehkäpä olisin lopulta jopa oppinut sietämään jonotusta ja odottelua.. Santa Monicassa/Los Angelesissa paistoi aurinko joka päivä, ja lämmin ilma tuntui kivalta eikä tukalan tuskaisen kuumalta, kuten täällä Caledoniassa. Talot ja maisemat olivat kauniita, mutta missään ei ole täydellistä, ellei sitten tosiaan pidä jonotuksesta. Jonotimme moottoriteillä, lippujonossa, parkkipaikkaa etsiessä, lentokentällä (monessa eri jonossa), teemapuistossa, valokuvausjonossa.. Voisin kokemusteni perusteella kirjoittaa jonotuskirjan, mutta siitä ei tulisi kovinkaan positiivinen opus. Kun jonot oli jonoteltu, perillä oli aina kivaa. Lomailimme tehokkaasti, ja Anskun avustuksella onnistuimme kolmessa päivässä näkemään vaikka mitä, mutta toisaalta emme juuri mitään. Los Angeles on kai sitten kuitenkin vähän isompi paikka kuin Riksu tai Caledonia.

Paluu Kanadaan ei ollut kovinkaan ihana. Täällä on satanut paluustamme lähtien, anoppi on entisensä, eli ärsyttävä, eivätkä ongelmani kadonneet minnekään loman aikana. Eilen heti jouduin jo pitkäksi päiväksi töihin, ja työpäivän jälkeen minun piti kiirehtiä kuntosalille opettamaan spinningiä. Pääsin töistä ajoissa, mutta spinningiin en ehtinyt. Lokeroni lukko jumittui, tai vaan päätti kostaa minulle jotain, ja 15 minuuttia yritettyäni peruin spinningtunnin ja Keithin kanssa lähdimme ostamaan murtovälineitä ja uutta lukkoa. Kostoksi aion kiduttaa vanhaa lukkoa kynsiviilalla. Voiko joku oikeasti väittää, että minun pitäisi kaiken tämän jälkeen olla optimisti?

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Suomennoksia

Törmäsin viime viikonloppuna vieraaseen sanaan, "horseradish". Kiitos Raisan sanalle löytyi suomennos, ja totesin kyseisen juureksen (?) olevan minulle vieras olento suomennettunakin. Oma sanakirjani ei tuntenut piparjuuren englanninkielistä versiota, joten yritin suomentaa sanaa sanasta sanaan, hevosretiisiksi. Eipä taida mistään kaupasta sellaisia löytyä, eikä kukaan Suomessa tee sänkyä aamuisin, eikä asiat tee järkeä. Suorien suomennosten kanssa pitää olla varovainen, ja vaikka olen yrittänyt pitää suomeni suomena, välillä lipsahtaa puheeseen kummallisia käännöskukkasia. Välillä ontuvat suomennokset ovat ihan hassujakin, täällä kun kaupasta voi ostaa sukkasilmälohta päivälliseksi (sockeye salmon) ja välipalaksi poppitorttuja.

Perjantaina pääsen Keithin kanssa minilomalle, vihdoinkin, ihanaa! Määränpäänä Anskun kotikolo, luvassa hölöpölötystä ja kaikenlaista kivaa alla paahtavan auringon. Ihaninta on Anskun tapaamisen lisäksi se, että anoppi ei tule mukaan! Hän saa rauhassa järjestää ja siivoilla täällä monta päivää, ja meidän ei tarvitse (toivottavasti!) viivottimen kanssa asetella kenkiä eteisessä. Luovuin unelmastani tavata Aku Ankka, mutta kenties sen sijaan tapaamme Homer Simpsonin.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Varmuuden vuoksi

Vähän aikaa sitten minulle selvisi ainakin osittain, miksi kaikilla täällä pitää olla liian iso auto. Se on kuulemma hyvä auto-onnettomuuksissa, sitä sattuu vähemmän kenellä on isompi auto. Mahtaakohan kukaan ajaa isoa rekkaa vain sen takia, että törmäystilanteessa se toinen auto menisi enemmän lyttyyn? Tällainen varustelu varmuuden vuoksi johtaa siihen, että kaikilla pitää olla isompi auto kuin naapurilla. Paikallinen "pieni auto" on neliovinen, Suomessa isoksi autoksi luettava auto. Koita siinä sitten selittää, miten turhaa ja vastuutonta on yhden ihmisen ajoja varten ajaa pienen omakotitalon kokoisella autolla.

Vainoharhainen varmuuden vuoksi-asenne tuntuu muutenkin olevan valloillaan tällä mantereella. Taloissa on varmuuden vuoksi kellarikerros (tornadojen varalta, Caledoniassa niitä ei tosin ole näkynyt vuosikymmeniin), USAn armeijalla on ydinaseita ja ties mitä jättikokoisia taistelualuksia (ja sitten kun sitä sotaa ei näy eikä kuulu omalla mantereella, mennään testailemaan aseita jonnekin muualle, vaikka Vietnamiin ja Afganistaniin tms.), ihmisille määrätään verenpaine- ja kolesterolilääkityksiä ruokavalioon koskematta (siltä varalta, että potilas olisi kykenemätön ruokavaliomuutoksella vaikuttamaan terveydentilaansa), taloissa on enemmän huoneita kuin mitä asukkaat tarvitsisivat (anopin haaveena on kaksi vierashuonetta, vaikka viimeisen kahden vuoden aikana vierailulla on nähty vain isovanhemmat pari kertaa). Lapset eivät kävele tai pyöräile kouluun, sillä matkalla saattaisi sattua jotain (ja vahingossa lapset saattaisivat saada raitista ilmaa ja pysyä paremmassa kunnossa). Voihan vainoharha. Ai niin, pikkulinnutkin saavat osansa tästä hössötyksestä, sillä niille syötetään siemeniä kesälläkin siltä varalta, että hyönteiset loppuvat kesken.