keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Sikainfluenssa

Täällä meilläpäin aloitettiin joukkorokotukset H1N1:n osalta tänään. Monet sanoivat vielä viime viikolla, etteivät aio ottaa rokotetta, mutta viikonloppuna kuoli kaksi nuorta, tervettä lasta nopeasti edenneeseen influenssaan. Tämä riitti muuttamaan mielipidettä rokotuksesta, ja vaikka minulla oli aika varattuna, seisoin jonossa tunnin piikkiä odottamassa. Rokotuspaikkana oli lukio, joka varmaan suljetaan pian vaaralliseksi todettuna. Ai miksi? Rokotettavana oli paljon pikkulapsia, ja monet niistä leikkivät portaissa ja portaiden ylätasanteen kaiteen läheisyydessä. Ihmiset ympärillä (en siis minä, en tod.) kauhistelivat, että miten näin vaarallinen paikka voikaan olla olemassa, lapsethan voivat satuttaa itsensä. Yksi täti vannoi soittavansa huomenna koululautakunnalle, ja koko kaidetta päiviteltiin kovaan ääneen. Kävikö kenelläkään mielessä, että kyseessä oli lukio, jonka oppilaat harvemmin edes mahtuvat kaiteen rakosista läpi? Onko sitten ihmekään, että tässä maassa kukaan ei uskalla tehdä mitään, koska joku voi loukkaantua tai loukkautua. Seuraavan kerran joukkorokotus järjestettäneen pehmeäksi vuoratussa, turvallisessa hallissa, missä soi iloinen musiikki ja jonottajille tarjoillaan virvokkeita.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Siis mikä mun nimi on sun kielellä?

Olen nyt jo useamman kerran törmännyt ilmiöön, missä kanadalainen ihminen tahtoo tietää, mikä hänen nimensä olisi Suomessa. Olen siihen sitten selittänyt, että nimet eivät muutu, ellei sitten ole kyseessä kiinalainen henkilö, joka muuttaa nimensä "coolimmaksi" englantilaiseksi nimeksi. Ei täällä nimittäin ole Jiangeja ja Zhangeja, vaan Iris, Sherry ja Tom. No, joka tapauksessa, kanadalaisille tuntuu tulevan suurena yllätyksenä, että heidän nimensä olisi edelleen sama myös Suomessa. Tania esimerkiksi oli todella utelias tietämään, miksi häntä kutsuttaisiin Suomessa. Päähän ei mennyt takomallakaan, että ihan kuule Tania olisit edelleen, mitä nyt härmäläinen aksentti saattaisi kuulostaa vähän hassulta. Toki nimet, jotka merkitsevät jotain, kuten vaikka Summer, Heather, Rose tai River, voidaan suomentaa, mutta ei ketään Kesäksi aleta Suomessa kutsua. Paitsi selän takana, kun ei haluta, että Summer tietää että hänestä puhutaan.

Maahanmuuttajien työnhakukurssilla opin tosin senkin, että olisi hyödyllistä vaihtaa nimi kanadalaisille tutummaksi. Mielestäni moinen menettely on melkoista huijausta, sillä kun työnantaja sitten kutsuu työhaastatteluun naisen, jonka olettaa olevan kanadalainen ja puhuvan sujuvaa englantia, ovesta astuukin sisään Sherry, joka on Kiinasta, eikä osaa englantia nimeksikään. Olen toki miettinyt valenimen käyttöä työhakemuksissa, ihan vain siksi, että työhaastatteluihin olisi sitten helpompi päästä. Jospa aloittaisin vaatimattomasti käyttämällä nimeä Marilyn Monroe, vai olisiko Scarlett O'Hara parempi?

Edellisenä lauantaina astuin aikakoneeseen ja palasin teinikännivuosiini. Silloinkaan en osannut arvioida, miten paljon viinaa mahtuu Maijuun. Ilmeisesti kuitenkaan kaksin käsin ei ilmaisiakaan juomia kannata juoda, ei se ainakaan edesauttanut oloa sunnuntaina. No, onneksi poistuin paikalta ennenkuin möläyttelin sen suurempia sammakoita. Ai niin, yksi ero teinivuosiin verrattuna sentään oli. Kännitekstareita en lähettänyt yhtään, enkä soittanutkaan kenellekään. Muuten kokemus ja lopputulos vastasivat kymmenen vuoden takaisia tunnelmia. Kamalaa.

perjantai 23. lokakuuta 2009

Amerikkalaiset taas asialla..

Eilen uutisoitiin Suomessa saakka Virginialaisesta miehestä, joka saattaa joutua vankilaan vuodeksi luettuaan sanomalehteä alasti kotonaan. Ehkä olen outo, mutta mielestäni kotonaan saa olla alasti. Suihkussakin saa olla ilman vaatteita, samoin saunassa! Suomalaisessa saunassa siis, täällä saunaan mennään jumppavaatteet päällä hetkeksi istumaan. Alasti on ihan kiva hengailla, mutta ilmeisesti se on rikollista toimintaa. Muistan Hirsimäen ajoilta miehen, joka seisoi alasti olohuoneen ikkunassa katsellen koulusta kotiin matkalla olleita lapsia. Aina yksityinen alastomuus siis ei ehkä ole hyväksyttävää, mutta taas ollaan vähän turhan hysteerisiä täällä P-Amerikassa. Varmuuden vuoksi käyn nykyään suihkussa kokovartalouimapuku päällä.

Toisesta hysteria-aiheesta olen kai aiemminkin kirjoittanut, maapähkinöistä nimittäin. Jos luokalla on yksikin maapähkinöille allerginen lapsi, kukaan luokan oppilaista ei saa syödä mitään maapähkinöitä sisältävää koulun alueella. Ja maapähkinäjäämiähän nyt on melkein kaikissa suklaapatukoissa sun muissa. Suomessa en koskaan muista yhden lapsen allergian vaikuttaneen koko luokan, saati sitten koulun, toimintaan, joten eikö Suomessa ole maapähkinäallergikkoja? Onko nimenomaan maapähkinäallergia jotenkin erityisen vaarallinen? Onko kenties kyseessä taas joku ollaan-varovaisia-kaiken-varalta-hässäkkä? Onhan oikeat saunatkin kielletty sen takia, että ei sähkölaitteen päälle saa kaataa vettä! Kummasti sitä vaan kaatuu Suomessa litrakaupalla joka lauantai-ilta..

torstai 22. lokakuuta 2009

Kun maailma pyörii ruoan ympärillä

Siirryttyäni uuteen elämäntapaan, päiväni ovat pyörineet ruoan ympärillä. Olen ensimmäistä kertaa ikinä kirjoittanut ylös syömäni ruoat, en tosin laihduttaakseni vaan varmistaakseni, että todellakin saan tarpeeksi kaloreita päivittäisistä pöperöistä. Olen haukannut nakkia ja hukuttautunut munakkaisiin, puraissut pihviä ja ostanut (!) lihaa. Olen syönyt vähemmän kuin ennen, mutta silti ei ole ollut nälkä. Kummallista. Olen lukenut Suomen Diabetesliiton kielteisestä kannasta "alakarppaukseen", ja ihmisten positiivisista kokemuksista koskien vähähiilihydraattisen ruokavalion terveysvaikutuksia. Olen kuunnellut äidin huolestuneita kommentteja asiasta, koska jos kerran Diabetesliitto on jotain mieltä, on sen oltava totta. Verensokerini ovat olleet paremmalla ja tasaisemmalla tasolla kuin ehkä koskaan ennen, ja vaikka erilaisia ruokia on toistaiseksi ollut hankala kehitellä ja löytää, aion jatkaa kokeiluani ainakin muutaman kuukauden. Joulukuussahan se sitten nähdään, miten ruokavalio on vaikuttanut veriarvoihini.

Leppäkertut sekosivat täysin tällä viikolla, ja tiistaina niitä oli kaikkialla. Ilma oli mustana leppiksistä, ja jokainen aurinkoinen seinä tai pinta oli niitä täynnä. Leppäkertut ovat ihan kivoja, mutta kun niitä on tuhansia, mielessä käy pakostakin maailmanloppu. Maailma ei vielä kuitenkaan loppunut, ja kerttujakin vielä satunnaisesti lentelee vastaan. Mistä lie tämäkin sitten johtunut, kuulemma soijasadon korjauksesta.. Valinta on vaikea, jos pitäisi päättää kumpaa inhoan enemmän, lentomuurahaisten joukkoitsemurhapäivää vai leppäkerttujen massamuuttoa soijapelloilta kaupunkiin.

torstai 15. lokakuuta 2009

Maahanmuuttajia oomme kaikki, oomme kaikki

Maaliskuussa (!) aloittamani maahanmuuttajien työnhakukurssi on kohta suoritettu. Jos minullakin on vaikeuksia löytää töitä, miten hankalaa se mahtaa olla unkarilaiselle naiselle, joka ei osaa sanoa englanniksi edes "en osaa puhua englantia"? Tai intialaiselle miehelle, joka kyllä osaa valtavasti sanoja, mutta puhuu niin nopeasti henkeä vetämättä, että pidemmän lauseen päätteeksi pyörtyy lattialle. Olen oppinut kurssilla 3 asiaa.

Leipäruokavalioni on historiaa, maanantaista lähtien olen yrittänyt vältellä hiilihydraatteja. Kasviksista niitä saa vähän tulla, mutta leivät ja pastat ja riisit sun muut ovat kiellettyjen aineiden listalla. Toistaiseksi olen saanut välillä herkutella karkeilla, sillä verensokeri on käynyt liian matalalla. Proteiini- ja rasvapitoinen ruoka pitää nälän kyllä pitkään poissa, kunhan en pistä liikaa insuliinia. Hiilihydraattien kadottua ruokalistaltani lisäproteiinitarve oli kuitattava jollain tavalla. Syön siis taas lihaa, joskin aika vastentahtoisesti. Olen joutunut laskemaan kaloreita varmistaakseni riittävän kalorinsaannin. Kalorien laskeminen on maailman kamalin harrastus, toivottavasti pian pääsen siitä eroon kunhan opin miten paljon päivässä pitäisi syödä. Liikunta tarjoaa jatkossakin tilaisuuden pieniin herkutteluhetkiin, sillä aerobinen liikunta kuluttaa sokeria verestä, ja sitä voi sitten kivasti korjailla napostelemalla vaikka mansikkaufoja. Kaiken kaikkiaan olen vielä aika hämmentynyt tästä elämäntapamuutoksesta, mutta jos se auttaa minua voimaan paremmin, eikä tunnu mahdottomalta tai epämukavalta, niin kai siinä sitten on pitäydyttävä. Suurin osa ihmisistä kuvittelee minun nyt olevan laihdutuskuurilla, mutta samaan tapaan kuin keliaakikot koittavat välttää viljatuotteita, minä koitan välttää hiilihydraatteja.

En (onneksi) ole nähnyt Keithin tätiä pitkään aikaan, mutta minäpä näin siitä unta tossa viime viikolla. Unessa matkustin hänen kanssaan purjeveneellä Turkuun, ja sieltä hän vei minut veneellään Helsinkiin, sillä minun piti olla Riihimäellä töissä klo 14. Mitä pahaa olen tehnyt, jotta ko. akan pitää tunkea uniinikin??

perjantai 9. lokakuuta 2009

Kaikki on vinksin vonksin, tai ainakin ihan eri tavalla kuin aina ennen

17 vuotta olen syönyt hiilihydraatteja hyvillä mielin. Sitten luin kirjan, jonka mukaan diabeetikon ei niitä juuri kuuluisi popsia, kalorit pitäisi saada rasvasta ja proteiineista. Olen tässä vältellyt rasvaa parhaani mukaan sen samat 17 vuotta, koska niin minulle sairaalassa neuvottiin. Kolesteroliarvoni ovat vähäisestä rasvansaannista huolimatta olleen korkealla (niin terveiden ihmisten normaalitasolla, mutta diabeetikoilla arvojen pitäisi olla alemmat kohonneen sydän-ja verisuonitautiriskin takia), ja tietoa ja vinkkejä etsiessäni löysin vastauksen vähähiilihydraattisesta elämäntavasta. Hiilareita palaa meikäläisellä melkoisesti, joten voi hyvin olla, että rasvan sijaan syypää löytyykin Toveri Leivästä. Vaikeinta onkin nyt luopua rakkaasta elämäntoverista, mutta toisaalta pidän myös jaloistani, munuaisistani, ja silmistäni. Ja on ihan kiva olla elossa. 17 vuotta sitten kehoni, tai siis haimani, tai immuunijärjestelmäni, julisti sodan minua vastaan. On aika siirtyä puolustustaktiikasta vastahyökkäykseen! (miksei minua palkata laatimaan Diabetesliiton tiedotteita??)

Sain muuten taas täydet pisteet ranskan kotitehtävistä. Vieläkään en osaa lausua ranskaa, mutta ilmeisesti se ei ole tarpeen. Voinhan aina mennä Pariisiin ja kirjoitella kivoja lappuja paikallisille.

Maanantaina täällä on thanksgiving. Kuulun siihen marginaalisen pieneen vähemmistöön, joka ei ole asiasta kiinnostunut tahi innostunut. Saa joku muu syödä stuffingit minunkin puolestani. Olkaa hyvä! Jos haluatte Suomessa maistaa stuffingia, uittakaa leipäkuutioita voissa ja mausteissa pitkähkö aika, ja sitten stuffing onkin valmista nautittavaksi. Kannattaa muuten ehkä kuitenkin tarkistaa resepti vaikka netistä. Tai olla tarkistamatta ja hyvillä mielin elää loppuelämä ilman stuffingkokemusta. Mistään ei jää paitsi jos sitä ei ole maistanut.