perjantai 23. lokakuuta 2009

Amerikkalaiset taas asialla..

Eilen uutisoitiin Suomessa saakka Virginialaisesta miehestä, joka saattaa joutua vankilaan vuodeksi luettuaan sanomalehteä alasti kotonaan. Ehkä olen outo, mutta mielestäni kotonaan saa olla alasti. Suihkussakin saa olla ilman vaatteita, samoin saunassa! Suomalaisessa saunassa siis, täällä saunaan mennään jumppavaatteet päällä hetkeksi istumaan. Alasti on ihan kiva hengailla, mutta ilmeisesti se on rikollista toimintaa. Muistan Hirsimäen ajoilta miehen, joka seisoi alasti olohuoneen ikkunassa katsellen koulusta kotiin matkalla olleita lapsia. Aina yksityinen alastomuus siis ei ehkä ole hyväksyttävää, mutta taas ollaan vähän turhan hysteerisiä täällä P-Amerikassa. Varmuuden vuoksi käyn nykyään suihkussa kokovartalouimapuku päällä.

Toisesta hysteria-aiheesta olen kai aiemminkin kirjoittanut, maapähkinöistä nimittäin. Jos luokalla on yksikin maapähkinöille allerginen lapsi, kukaan luokan oppilaista ei saa syödä mitään maapähkinöitä sisältävää koulun alueella. Ja maapähkinäjäämiähän nyt on melkein kaikissa suklaapatukoissa sun muissa. Suomessa en koskaan muista yhden lapsen allergian vaikuttaneen koko luokan, saati sitten koulun, toimintaan, joten eikö Suomessa ole maapähkinäallergikkoja? Onko nimenomaan maapähkinäallergia jotenkin erityisen vaarallinen? Onko kenties kyseessä taas joku ollaan-varovaisia-kaiken-varalta-hässäkkä? Onhan oikeat saunatkin kielletty sen takia, että ei sähkölaitteen päälle saa kaataa vettä! Kummasti sitä vaan kaatuu Suomessa litrakaupalla joka lauantai-ilta..

2 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Olen ollut paikallisella koululla avustamassa aamupalan kanssa (heillä on breakfast program). Tarjolla on voita (margariinia) sekä marmeladia. Ei pähkinävoita.
Huomasin myös että liikuntasalin (jossa siis ruokaillaan) seinällä oli iso arkki kuvineen jokaisesta lapsesta jolla on jonkinlainen allergia ja ohjeet miten toimia. Kätevää sinänsä.

Olen ymmärtänyt että pähkinäallergia voi olla niin vakava että ihminen voi vaikka kuolla kupsahtaa pähkinästä. Siitä johtunee maapähkinävoikielto kouluissa.

Maiju kirjoitti...

Oikea maapähkinäallergia on toki vakava juttu, mutta ensihoitajaksi opiskeleva miehen veli kertoi empiirisestä tutkimuksesta, missä oli ala-asteluokan edessä syöty maapähkinöitä, ja yli kymmenen lasta oireili pähkinänsyönnin nähdessään. Sama luokka joutui testiin myöhemmin, mutta tällä kertaa pähkinöitä syötiin luokassa, kun lapset eivät olleet paikalla. Kun lapset tulivat takaisin luokkaan, yksi lapsi oireili, sillä hän oli oikeasti maapähkinäallergikko. Tämän tiedon perusteella rohkenen epäillä, että 90% maapähkinäallergikoista ei oikeasti ole allergisia.