maanantai 1. maaliskuuta 2010

Perinneflunssa

Ehdinkin olla ihmeen pitkään terveiden kirjoissa. Ei talvea ilman flunssaa, joten tulihan se sieltä. Jos siitä ei muuten hyötyä ole, niin saanpa piileskellä huoneessamme sen kummemmin asiaa selittelemättä. Kotona olo on melkeinpä kivaa, kun ei tarvitse nähdä anopin harmaata naamaa ja jaaritella sen kanssa turhanpäiväisistä asioista (sää, yleinen vointi mistä pitää kaikenlisäksi valehdella ja väittää voivansa hyvin, partiolaiset). Haaveilenkin kiihtyvällä tahdilla ihan ikiomasta kodista, jossa saisin vapaasti olla ja tehdä mitä huvittaa. Toiveista tulee toivottavasti pian totta, vain noin kolme vuotta liian myöhään. Parempi ehkä sitten kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, sillä tänne jääminen johtaisi tee-se-itse-lobotomiaan omalla kohdallani, eikä sekään nyt ihan ihanteellinen tapa elää sitten kuitenkaan olisi. Valitettavasti lomahaaveista pitää luopua oman kodin saamiseksi, mutta on se sen arvoista. Lomamatkalla pääsisi tästä kitumisesta eroon viikoksi, omassa kodissa siitä pääsee eroon ikiajoiksi. Anoppi tosin kuvittelee vanhoilla päivillään muuttavansa meidän huollettavaksi. Hah.

Olympialaiset ovat sitten ohi, eikä telkasta tule näemmä enää mitään järkevää päiväsaikaan. Ehdotankin ympärivuotisia olympialaisia, joissa ammattiurheilijat ottelevat päivästä toiseen rahvaan iloksi. Jaa miksei? Ainahan mun ideat ovat niin loistavia.. Olympialaistelevisioinnin huippukohdaksi muodostui hetki, jolloin katselin naisten jääkiekon pronssiottelua ja pesulassa olleet kersat tahtoivat vaihtaa kanavaa. Kieltäydyin ehdottomasti vaihtamasta kanavaa kesken matsin, mistä harmistuneena tenavat menivät kantelemaan ilkeästä pesulatädistä äidilleen. Mua vaan nauratti, miksi ihmeessä vaihtaisin jollekin aivottomalle lastenkanavalle, kun menossa on Suomen peli, ja panoksena on mitali. Doh!

Ei kommentteja: