perjantai 26. maaliskuuta 2010

Terve, ei ollakaan pitkään aikaan valitettu.

Olen keräillyt valituksia kuin aikoinaan karvatarroja. Joutunen jakamaan marmatukseni ainakin kahteen osaan jännetuppitulehdusvaaran takia. Hyviäkin juttuja on tapahtunut ja tulossa, pitäisköhän näin peruspositiivisena ihmisenä aloittaa turinointi niistä?

Olen aloittanut valmistautumisen opintoihin, jotka näillä näkymin alkavat syyskuussa. Päästäkseni harjoittelemaan kemian- ja matikantaitojani netissä minun piti suorittaa "opi oppimaan"-kurssi, joka siis opetti käyttämään onlineopetuksessa käytettäviä työkaluja. Varmasti ihan hyödyllinen kurssi dinosauruksille ja muille muinaisjäänteille, ja olihan toki kiva saada täysiä pisteitä edes joltain taholta.. Joka tapauksessa, nyt olen oppinut oppimaan, ja olen valmis oppimaan! Jesh!

Pesulatyö on edelleen pylleröstä, mutta toisinaan asiakkaat ovat tahattoman huvittavia. Pari viikkoa sitten edellisessä kirjoituksessa mainitsemani lapset tahtoivat katsella lastenohjelmia, ja minä ilkeänä itsenäni kieltäydyin vaihtamasta kanavaa, sillä olin itse viikkaamassa vaatteita telkan lähellä, ja lastenohjelmat saavat minut hermoromahduksen partaalle. Telkasta tuli joku tanssiohjelma, ja lapsista vanhempi (14 vee) varoitti nuorempaa siskoaan ko. ohjelman vaarallisuudesta. "Your eyes might burn if you watch that", sanoi hän. Onkohan tieteellisesti todistettu, että tanssimisen katsominen vahingoittaa silmiä? Sen mielelle ja viattomuudelle aiheuttamat vauriot ovat toki itsestäänselviä. Toinen huvittava asiakas soitti tiedustellakseen, miten monta vaatteilla täytettyä tyynyliinaa mahtuu suurimpaan pesukoneeseemme. Kas kummaa, en ole koskaan kokeillut. Vastausta kysymykseensä hän tivasi ainakin 5 minuuttia, ja löi sitten luurin korvaan kun en osannut kertoa, miten monta "ihan tavallisen kokoista tyynyliinaa" sinne mahtuu. Taidan olla kuukauden huonoin työntekijä, pitäisihän tuollaiset perusasiat olla jo hallussa!

Kuntosalilla olen vähitellen koittanut käyttää pelottavan näköisiä härveleitä ja painavampia painoja, mutta en ole kovin varma itsestäni niitä käyttäessäni. Ehkä siksi, että olen lukevinani ihmisten tuijotuksesta huvittuneisuutta ja vahingoniloa. Ilmottauduin naisille suunnatulle kurssille, jolla opitaan käyttämään niitä hurjia vempaimia ja nostelemaan painavia puntteja. Olen innoissani, ja aion kasvattaa hauiksestani uuden lemmikin itselleni. Boot camp jäänee ainakin vähäksi aikaa, sillä kunnioitukseni Jilliä kohtaan rapisi hänen mainostaessaan solariumia terveellisenä ja hyvää tekevänä hoitona. Toki, jos tahtoo ihosyövän ja ryppyjä. Myös tietyt ravintovinkit ovat minun käsitysteni vastaisia, joten tauko on ehkä paikallaan.

Ai niin, sekin on positiivista, etten ole hullu. Viimeksi mahdollista hulluuttani tiedusteltiin tiistaina, kun kävelin ja pyöräilin sateessa. Talvella mielentilani puolesta oltiin huolissaan lähes päivittäin. Mitenhän sen sanoisi kanukeille silleen kivasti, että mä en ole hullu, mutta sä olet vaan niin helvetin laiska! Sateella voi laittaa sadetakin päälle. Jos ulkona on kylmä, voi pukeutua lämpimästi. Mikä siinä on niin mahottoman vaikiaa? Hulluksi minua ei tee ulkona liikkuminen, tässä talossa asuminen sen sijaan saattaa johtaa parantumattomaan traumatisoitumiseen. Anoppini kutsuu itseään nykyään Tuhkimoksi, pieneksi säälittäväksi siivousorjaksi. Hän ilmeisesti pitää minua ilkeänä tytärpuolena, joka pakottaa hänet orjan tavoin luuttuamaan lattioita, mutta todellisuudessa ilkeä siivoamaan pakottava voima on se pakottava, pään sisällä nakuttava ääni, joka käskee oikomaan posliiniesineitä ja tiskaamaan tiskialtaassa olevat esineet viiden sekunnin sisällä niiden sinne ilmaantumisesta. Synttärikortiksi olenkin hänelle kaavaillut Tuhkimo-korttia, mutta vain jos tiedän, että muutto täältä on lähellä.

Ja se on! Olemme vihdoin ryhtyneet kotijahtiin, ja tarjous on menossa myyjälle. Jes!

Ei kommentteja: