tiistai 20. huhtikuuta 2010

52

Miten rauhoittavaa onkaan tietää, että muutto omaan kotiin on 52 päivän päässä. Muutto ei enää ole epämääräinen ajatus, aikomus, tai toivomus, vaan täyttä totta. 52 päivää on pitkä aika, mutta ainakin on varmaa, että 52 päivän päästä olen vapaa, ja minulla on koti. Pakkaaminen on jo alkanut, olen valmis lähtöön. Vaikka muutamme vain 20 kilometrin päähän anopista, emmekä esimerkiksi Vancouverin seudulle, tuntuu lähtöajatus ihanalta ja todella vapauttavalta. Ehkä muutettuamme tulen anopinkin kanssa paremmin toimeen, niinä kahtena päivänä vuodessa jolloin se on pakko tavata.. Tai jos ainakin toiseksi kerraksi löytäisi hyvän tekosyyn, kerta vuodessa olis mulle ihan riittävä määrä!

Hyvin liikkeelle lähtenyt vähähiilihydraattinen elämäni kariutui suomestapaluumasennukseen tammikuussa. Olen tunnesyöppö, ja kun ahdistaa, niin mässytän hiilareita. Toivonkin, että omassa kodissa asuminen helpottaa ahdistusta huomattavasti, ja voin palata ruokavalion pariin, joka kyllä saa olon tuntumaan paremmalta. Hiilarit turvottavat (kun aloitin vhh-ruokavalion, painoa tippui ekan viikon aikana melkein 3kg, joista suurin osa mielestäni oli kehoon kertynyttä nestettä), ja vaalean pullamössöleivän syöminen aiheuttaa vatsakramppeja. Ja hei USA, ranskalaisia perunoita ei voi laskea päivän kasvissaantisuositukseen!

Ei kommentteja: