maanantai 5. huhtikuuta 2010

Kodittomuuden kirous

Luulimme löytäneemme kivan rivarin, johon meillä myyjän hieman heltyessä olisi varaa. Myyjä ei heltynyt, joten emme pysty sitä ostamaan, joten talojahti jatkuu edelleen. Olin melkein jo ryhtynyt pakkaamaan tavaroita, vaikka muuttamaan olisimme päässeet vasta kesäkuun lopussa. On todella masentavaa luopua toiveesta päästä muuttamaan, ja jatkaa täällä asumista vailla tietoa siitä, milloin vapaus koittaa. Toivottavasti pian. Muuten pää hajoaa entisestään.

Mielestäni olen koditon. Koti on paikka, jonne voi mennä turvaan maailmalta, ja jonne menee mielellään. Kotona on turvallinen ja rauhallinen olo, ja kotiin on aina kiva palata. Tämä talo ei tämän määritelmän mukaan ole minulle koti, vaan paikka asua. Olen koittanut selittää kodittomuuden tunnettani Keithille, joka ei ymmärrä miksei muka tämä paikka ole minun kotini. Ei koti välttämättä ole rakennus, vaan tunne, jonka talo tai asunto herättää. Edellisen kerran minulla oli koti Turussa. Myös Keithin lähellä on koti, mutta ei kai henkilä voi olla koti? En kuitenkaan voi asua Keithissä.

Kesä on kulman takana, ekat hyönteiset on jo bongattu aikoja sitten, viime viikolla näin paidattoman miehen pyöräilemässä, ja miniminishortsitkin ovat jo ilmestyneet katukuvaan. Miniminillä tarkoitan pienempiä kuin tavismalliset alushousut. Ehkä ne ovatkin alushousu-shortsi-yhdistelmät, ja olen vaan niin kalkkis jo, etten tiedä moisesta trendistä mitään. Paljon mahdollista, jäivät nimittäin pillifarkutkin meikäläiseltä väliin, ja uggsit, ja piikkimatot. Mä en tiedä mistään mittään.

1 kommentti:

The Girlfriend kirjoitti...

Ma tiedan tuon kodittomuuden tunteen. Tosin se on pahimmilta osin hellittanyt, mutta kylla ma silti mielellani kokisin omistavani jotain ... omaa. Tiedatko kun olen muiden nurkissa, ja vaikka olen luonutkin sinne omaa fiilista tietylla tapaa niin ei se ole sama kuin oma koti ja muutenkin omat jutut. Viela jonain paivana sitten.

Toivottavasti jutellaan pian! <3