maanantai 17. toukokuuta 2010

Takaisin vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta

Neljän ihanan anoppivapaan jälkeen paluu arkeen tuntuu masentavalta. Vajaan kuukauden päästä alkaa anoppivapaa elämä, enkä malta odottaa! Jokainen tässä talossa vietetty päivä masentaa ja musertaa. Tajusin myös, miten tarpeellista onkaan puhua lääkärilläkäynteihin tai kouluun liittyvät puhelut anopin korvien kantopiirin ulkopuolella, kun hän vanhempiensa luota palattuaan raportoi puolen suvun terveysongelmista meille. Ahdistaa moinen salakuuntelu, ja vaikkei salaisuuksista olisikaan kyse, niin silti. Joku, en sano kuka, vois hankkia elämän ettei tarttis salakuunnella muiden elämiä.

Matematiikan kurssi etenee hyvin, nyt on kolmen viikon tehtävät jo purkissa reilun viikon työrupeaman ansiosta. Mitenhän tämä on mahdollista, minun kun ei uskottu olevan lukiomatikkatasolla! Ei se pitkä matikka aikoinaan niin mahtavasti kyllä mennytkään, mutta täkäläinen high school tarjoaa kolmentasoista matematiikkaa. On kurssi täysin tumpeloille, sitten taviksille, ja sitten kai pitkää matikkaa vastaava taso. Käsittääkseni minun pitäisi olla tavistasolla kouluun päästäkseni. Ihan hyvin tämä nyt ainakin toistaiseksi on mennyt. Töissä käytän aina ajan tehokkaasti koulutehtäviä tehden, muut työntekijät tappavat aikaansa Oprahia tai Dr. Philiä katsellen. Ehkä se selittääkin sen, miksi kukaan muu ei osaa laskea rahojaan oikein.

Ei kommentteja: