tiistai 22. kesäkuuta 2010

Se aika vuodesta

Talvella olympialaisten aikaan kerroin, miten yhtäkkiä kanadalaisista tulikin kanadalaisia. Normaalisti kun he ovat aina "italialaisia" tai "skotteja", tai mitä lie sekoituksia. Olympialaisten aikaan jokainen kanadassa syntynyt ja kasvanut oli vihdoin ylpeästi kanadalainen, eikä eurooppalaissekoitus. Noh, nyt on asia toisin. Jaa miksi? MM-jalkapalloa on tästä kiittäminen, kanadalaiset ovat palanneet juurilleen ja nyt sitten kannustavat "kotimaansa" joukkuetta. Toki täällä on oikeastikin italialaisia, tai kuten minä, suomalaisia. Jos perhe on kuitenkin asunut Kanadassa useamman sukupolven ajan, ei mielestäni voi enää väittää olevansa italiaano tms. Tämä ei kuitenkaan estä jalkapallohuumassa jopa kaikkien "alkuperämaiden" kannustamista. Ihmiset osoittavat tukensa joukkueille ostamalla pienen lipun ja laittamalla sen autonsa ikkunaan. Yhdellä tyypillä oli 5 eri maan lippua, eli taisi auton omistaja olla espanjalaisitalialaisenglantilaissaksalaisranskalainen. Sehän sitten jo selittääkin sen, miksi kyseinen henkilö on tumma, järjestelmällinen, pitkä, sinisilmäinen, tulinen, sekä tykkää pitsasta, pastasta ja merenelävistä, patonkien ja teen ohella. Kaverini Melissa esimerkiksi on tempperamenttinen juuri siitä syystä, että isoäidin äiti tuli tänne Italiasta. Ehkä minäkin olen kiero sen takia, että isoisoisoisä kerran kävi Venäjällä, ja pitkä sen takia, että äidin isotädin serkku sai kerran postikortin Hollannista.

Taloprojekti on edennyt maalausvaiheeseen, toki muutakin on vielä tekemättä. Eilen aloitin maalata makuuhuonetta, ja seinille valitsemani kaunis harmaansininen väri osoittautuikin poikavauvalle sopivaksi väriksi, ihan kirkkaan vaaleansiniseltähän se seinillä näyttää. Pitää mennä maalipurnukan kanssa takaisin kauppaan vaatimaan lisää jotain sinne purkkiin, jotta saadaan väri Maijua miellyttäväksi, eli vähemmän siniseksi. Anoppi oli viikonloppuna auttamassa taas asunnolla, ja onhan se paljon saanutkin aikaan. Siivouksen tuloksena anopin selkä on nyt ihan jumissa, voi parkaa kun kerrankin joutui tekemään jotain useamman tunnin ajan, ilman päikkäreitä! Hän kun sitten vielä tulkitsee lihaskivun lihasrevähdykseksi, ei ole raukka tottunut jomottaviin lihaksiin. Tai työntekoon.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Tuparilahjoista

Muutto on toivottavasti pian edessä, ja mieltäni lämmittää ihmisten ajattelevaisuus. Pesulan asiakkaista osa on käsittämättömän tympeitä ja töykeitä, mutta monen kanssa olen jopa ystävystynyt tässä parin vuoden aikana. Useimmilla heistä on vakiopäivät, jolloin pyykit pestään, ja tiedän odottaa heitä tiettynä päivänä, ja jopa kellonaikana. Keskiviikkoisin töiden jälkeen pesulaan tulee Marilyn, perjantaisin iltapäivällä Colleen, ja sunnuntaiaamuisin Dave. Muilla "pesulakavereillani" ei ole vakiaikoja, heihin törmään silloin tällöin. Partanaisen vakipäivä oli pitkään lauantaiaamu, mutta toivon, että huominen on poikkeus tähän sääntöön. Hänen ollessaan pesulassa tunnen jatkuvaa tarvetta pestä ja desinfioida käsiäni. Mikä ikinä partanaista vaivaakin, en halua tartuntaa.

Ensimmäinen tuparilahjamme tuli anopilta, tottakai. Saimme tarpeellisia tarvikkeita, kuten ketsuppia ja maapähkinävoita (yök!). Torstaina töihin saavuttuani minua odotti tuparilahja yhdeltä vakiasiakkaalta, mutta en tiedä mikä se on. Mary neuloo usein pyykkejään pestessään, ja lahja on hänen neulomansa jutska. En tiedä onko se kaulahuivi, vai jonkinlainen patalappuviritys. Kukaan muukaan ei tiedä neuloksen käyttötarkoitusta, toivottavasti saan sen jotenkin selville Maryn seuraavan kerran nähdessäni. Maryn sydämellisyys ilahdutti minua suunnattomasti, vaikka itse tuparilahja ei välttämättä ihan ole mieleinen.

Tänään entinen työkaverini MaryLou piipahti työvuoroni aikana minua moikkaamassa. Juttelimme pitkän tovin, ja hänkin antoi meille tupaantuliaislahjan. MaryLou on herttainen mamma, maailman kiltein ja ajattelevaisin, mutta valitettavasti ajatuksemme kauniista esineistä ei välttämättä käy yhteen. Saimme kultareunaisen kukikkaan kukkalautasen, joka lahjan antajan mielestä oli hyvin kaunis ja naisellinen, ja ehdottomasti minun tyyliseni. En tarkoita olla ilkeä ja kiittämätön, arvostan molempien lahjojen takana olevaa sydämellisyyttä ja ajatusta kovasti. Tuntuu siltä, että olen vaikuttanut jollain tapaa näiden ihmisten elämään, ja he kokevat minut ystäväkseen, ja haluavat toivottaa onnea uuteen kotiin. Minun ongelmani on se, että naamastani näkee, jos jokin asia ei minua miellytä. Pelkäänkin, että en pysty näyttelemään tarpeeksi uskottavasti ilahtunutta, ja päädyn loukkaamaan näitä ihania ihmisiä. Ehkä tästä painunkin viettämään loppuillan peilin edessä hymyjä ja ihastuneita huokauksia harjoitellen! :)

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Ajokortti ja koti

Vähäisestä harjoittelusta huolimatta, tai juuri sen takia, läpäisin ajokokeen, ja olen nyt valtuutettu ajamaan autoa Kanadassa ihan itsekseni, ja vähän kännissäkin. Mikä saavutus! Läpäisin kokeen rimaa hipoen, ja kysymys kuuluukin, miten tuolla liikenteessä törttöilevät idiootit ovat ikinä läpäisseet saman kokeen? Tai ehkä homma toimiikin niin, että kun G on taskussa, voi ajaa miten haluaa. Joka tapauksessa, nyt minulla on kaksi ajokorttia, puoli autoa, ja kiinnostus ajaa on nolla. B+G+½(auto)=0.

Yhtälöistä en ole päässyt eroon vieläkään, matematiikan välikokeen jo suoritin, mutta edessä on vielä yli puolet "lukiomatikasta". Toivottavasti heinäkuun aikana pystyn todistamaan olevani keskiverokanukin matikkatasolla. Mieluiten olisin kuitenkin sen tason yläpuolella..

Kanadan omituisuuksia olen listannut sivukaupalla, mutta mainittakoon nyt jälleen, että kuluttaja täällä kyllä voi hyvin. Keith osti työkengät yli vuosi sitten, ja parin kuukauden käytön jälkeen ne olivat hyvin erinäköiset kuin uutena. Keith vei ne takaisin kauppaan, ja sai tilalle ilmaiseksi uudet. Niitä useamman kuukauden käytettyään hän vei kakkosparin takaisin kauppaan, ja sanoi olevansa tyytymätön niiden kestävyyteen. Hän sai tilalle uudet kengät, työhanskat, ja 20 dollaria. Yksi kenkäpari siis todellisuudessa on kolme kenkäparia, hanskat ja 20 dollaria. Kuittia ei kysytty missään vaiheessa, eikä työolosuhteita. Keith tuhoaa kengät kuin kengät töissä parin kuukauden kuluessa, kalliit kengät kestävät ehkä 4kk. Jos siis on pokkaa, niin ilmeisesti mitä vaan voi vaihtaa ja vaatia tilalle. Uskomatonta! Suomessa saa hädin tuskin virheelliset tavarat vaihdettua kuittia vastaan. Onneksi en kuitenkaan ole asiakaspalvelussa täällä töissä, tai siis ainakaan vastaanottamassa vaihtoon tulevia tavaroita. Ei ehkä luonto antaisi periksi jaella ilmaiseksi uusia kenkiä järkyttävässä kunnossa olevien tilalle.

Asuntoa tai kotia ostaessa kuluttajan pitää olla kuitenkin ihan eri lailla valppaana. Saimme avaimen uuteen kotiin perjantaina, yhden avaimen siis, nelihenkiseltä perheeltä. Lukot menevät vaihtoon heti maanantaina kun saadaan lukkoseppä paikalle. Koska sopimuksessa ei erikseen mainittu asunnon siivoamista, meitä vastassa olikin sitten, äitini sanoin, sikolätti. Roskia on etu- ja takapiha täynnä, taloon oli jätetty suklaalevynpala, kynsisakset, ruusun mallinen kynttilä, kaulin, 2 lipastoa ja 2 hyllyä, homeinen suihkuverho, likaiset vessamatot, vanha tiskirätti, ja muita aarteita. Käytin kaksi tuntia jääkaapin siivoamiseen. Ai niin, jääkaappiin oli ystävällisesti jätetty 5 kananmunaa. Emme syöneet niitä. Asukkaat veivät mukanaan kompostin takapihalta, ja jättivät tilalle täysinäisen roskiksen. He veivät myös kaupungilta saadut kierrätys- ja biojäteastiat, jollaiset tulee joka asunnossa olla. Ja hehkulamput lähtivät myös kävelemään, itse lamput jäivät. Yksi hehkulamppu oli jätetty, mutta sekään ei toimi. Tahtoisimme tietää entisten asukkaiden uuden osoitteen, jotta voisimme käydä palauttamassa heidän unohtamansa huonekalut ja tavarat. Melko sotkuinen perhe siellä siis asui, jos minä pidän heidän kotiaan sotkuisena. Riittääpä sitten ainakin meikäläisellä tekemistä seuraavan kahden viikon/vuoden ajaksi. Tärkeintä kuitenkin on se, että se on koti <3