maanantai 19. heinäkuuta 2010

Vesiputous

Keith oli viime viikon kesälomalla. Meidän piti viimeistellä remontti, ja muuttaa uuteen kotiin. Perjantaina 9.7 ajoin asunnolle viedäkseni sinne verhon ja henkareita. Ulkona satoi, ja kun avasin ulko-oven ja astuin sisään, sielläkin satoi. Rappusia alas valui vettä kuin vesiputouksessa. Katosta satoi vettä. Unelma muutosta uuteen kotiin sammui siihen paikkaan, ja anoppilassa olemme edelleen. Kukaan ei tiedä, miten pitkään. Putkimies oli kiristänyt jonkun liitoksen liian tiukkaan, putki halkesi ja rikkoutui riittävästi juuri niiden kahden päivän aikana, kun olimme autottomina jumissa helteisessä Caledoniassa. Vakuutus onneksi korvaa remontin, mutta tapahtuneesta on nyt 1,5 viikkoa, eikä remontti ole vielä edes alkanut. Tieto siitä, että en pääse omaan kotiin vielä ainakaan pariin kuukauteen oli kuin isku vasten naamaa. Ei siis mikään pieni lätkäisy, vaan tiukka oikea suora.

Onni onnettomuudessa on vakuutus. Olimme vakuuttaneet asunnon, ja se korvaa suurimman osan uudelleenrakennuksesta. Taloyhtiön vakuutusyhtiö korvaa myöskin oman osansa, ja sitäpä tässä nyt sitten odotellaankin että he pääsisivät sopuun siitä, kuka maksaa ja mitä. Lopputulos on varmasti loistava, saamme uuden keittiön, uudet lattiat alakertaan, sähköviritykset saatetaan ajan tasalle, seiniin lisätään eristeitä. Suuren suuri miinuspuoli on se, että emme päässeet muuttamaan omaan kotiin. Vakuutusyhtiö majoittaisi meidät motelliin tai jonnekin vuokralle, pois täältä ahdistavasta paikasta. Keith ei halua muuttaa. Arvaatteko, mitä mieltä minä olen asiasta?

Johtopäätökseni tästä kaikesta on seuraava: vakuutus on ihana asia. Usein vakuutusta maksaa ihan turhaan, mutta kun jotain tällaista tapahtuu, on ihanaa kun joku muu kantaa taloudellisen vastuun. Olisi se matkavakuutuskin ollut viime joulun reissulla aika kiva juttu. Ehkä sitten ensi kerralla..

Ei kommentteja: