maanantai 2. elokuuta 2010

Asuntoauto vs. omakotitalo

Talojen koot ovat Atlantin tällä puolen suurempia kuin Suomessa tahi Euroopassa noin yleensä. Lapsilla on yleensä huoneet, ja sitten vielä erikseen leikkihuone. Minä jouduin aikoinani leikkimään ihan joko omassa huoneessani, tai sitten olkkarissa. Ehkä siksi minusta sitten tuli tälläinen. Sitten kun sitä tilaa on, niin tottahan se pitää täyttää kaikella mahdollisella sälällä, ettei vaan sitten olisi tyhjää tilaa missään. Suurien talojen keskellä minua ihmetyttääkin mieltymys asuntoautoihin ja -vaunuihin. Asuntoautoon on usein ympätty muutamaan neliöön makuuhuone, kylppäri, olohuone ja keittiö. Talviasunnoltaan kanukit vaativat vähintään 200 neliötä elämiseen, miksi siis kesällä riittää 20? Ja miksei tiivistetty eläminen sitten jatku talvellakin, mihin tarvitaan huoneita, joita ei koskaan kukaan käytä, tai satoja sivupöytiä, kun yksikin riittäisi. Talvikeittiö on monella entisen Turun asuntoni kokoinen, koska pitää olla paljon kaappeja, jotta kaikki turhakkeet mahtuvat säilöön. Kesäkeittiössä on sitten se yksi kaappi, ehkä jopa kaksi. Minulla oli muistaakseni Suomessa asuessani noin kolme kattilaa. Täällä perussetti, joka pitää olla kun kotoa pois muuttaa, sisältää vähintään 6. Jos hella on nelilevyinen, mihin sitä edes kuutta kattilaa tarvitsee?

Amerikassa, ja Kanadassa, joka USAa kovasti kopioi, kaikki on suurempaa. Ihan kaikki. Autot ("pieni auto" täällä on perheauto Suomessa), ihmiset (naisten keskimääräinen vaatekoko on 44 tai 46), talot, ruoka-annokset, margariinirasiat (ei mitään parinsadan gramman purnukoita, vaan pienestä kilon rasiasta kivoihin viiden kilon saaveihin, ja siis nämä ovat ihan kotikäyttöön). (Toim.huom. Maiju liioitteli taas, saa täältä sentään niinkin pieniä margariinirasioita kuin 500-grammaisia, ja suurimmat ovat "vain" kolmekiloisia. Muokattu 6.8.10) Suuret elintarvikkeiden pakkauskoot sitten johtavat älyttömän suuriin jääkaappeihin, joissa ei koskaan ole tilaa millekään. Ainoa pienempi elintarvike, ja siis peruselintarvike todellakin, on olutpullo. Suomessa saa isomman pullon. Jaa miksi olut on peruselintarvike? Kanadassa peruselintarvikkeita ei veroteta, ja niihin luetaan olut, jäätelö, ja muut tarpeelliset ruoat. Pakastepitsasta menee sitten jo vero. Hellatkin ovat suurempia täällä, ihan järkyttävän kokoisia möhkäleitä. Mikroaaltouunit taitavat olla suunnilleen saman kokoisia, mutta mikrokupuja ei ole. Paitsi mulla, toin sellaisen Suomesta.

2 kommenttia:

The Girlfriend kirjoitti...

Argh, juurikin tuollaisiin uskomattomiin jarkeilyihin taalla tormaa. Mietin etta miksikohan taalla esim. tuotteista ilmoitetaan kaupassa vain veroton hinta, minka jalkeen amerikkalaiset kuluttajat jatetaan oman onnensa nojaan laskelmoimaan lopullinen kassalla maksettava verollinen hinta. Moni muu asia kun taalla on tehty niin idioottivarmaksi.

Maiju kirjoitti...

tuota verojuttua olen ihmetellyt itsekin, olisi niin paljon helpompaa suoraan ilmoittaa hinta sellaisena kuin se on, veroineen kaikkineen. Suurin osa ihmisistä on sen verran matikkarajoitteisia, ettei verojen laskemisesta edes tule mitään. Suuria ostoksia tehdessä verot yllättävät eniten, 10 000 dollarin auto onkin 11 300 dollarin auto jne.