keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Kouluun siitä, mars!

Paluu koulunpenkille tapahtui vihdoin eilen. Ensimmäisen päivän kunniaksi voitin kemian oppikirjan, toisen päivän valjetessa totesin olevani hieman eri elämänvaiheessa kuin kanssaopiskelijani. Kaksi päivää koulussa oltuaan eräs tyttö julisti riemastuneena viikonlopun olevan vain kahden päivän päässä - sitten pääsee viikonlopuksi kotiin! Yritin nyökytellä ja näyttää ymmärtäväiseltä, mutta siis mitä häh? Eivätkö ihmiset kaipaa itsenäisyyttä? Olen koittanut bongailla fiksuja ja ahkeria oppilaita, mutta toistaiseksi olen löytänyt vain yhden. Tai siis itseni lisäksi vain yhden. Edellisellä kierroksella olin se, joka aina kopioi toisilta, tällä kertaa koitan tehdä itse tehtävät, mutta prkl kukaan ei kyllä kopioi minulta!!

Tänään joku voivotteli minulle kertoessani asuinoloistani, miten ikävää on asua hotellissa. Miltähän planeetalta sekin oli kotoisin, täällä Maa-planeetalla Maijulla on aina hotellissa mukavaa. Nileskin tuntuu viihtyvän, vaikka onkin täällä laittomasti. Meillä on kaksi huonetta, olkkari ja makkari. Sänky on niin suuri, että käytän siitä ehkä yhden neljäsosan nukkuessani. Löytyy kaksi telkkaa, jääkaappi ja mikro. Ja suihku, josta saa niin kuumaa vettä, ettei vedenkeitintä tarvita lainkaan! Niin, ja meillä on yhteensä 6 tyynyä. Luksusta! Alakerrassa on uima-allas, jonne en mennyt eilen polskuttelemaan pervomiehen kaveriksi. Odotan hetkeä, jolloin allas on tyhjillään, ja menen sitten "uimaan". Hotellin sisäpihalle on rakennettu kiva puutarha, jonne meillä on huoneesta hyvä näköala. Toiseen suuntaan maisemat eivät ole kummoiset, naapurista löytyy hautausmaa ja autokorjaamo. Hotelli tuntuu olevan melko täynnä, kuulemma monet lentäjät ja lentokoneiden henkilökunnan jäsenet yöpyvät täällä. Turisteja varmaan on paikalla hyvin vähän, tunnin ajomatkan päässä on sekä Toronto nähtävyyksineen, että Niagaran putoukset. Kukapa Hamiltonissa tahtoisi turistina olla, Steel Town ei ole maailman kauneimpiin lukeutuva matkailukohde. Turistit tosin selvästikään eivät ymmärrä, että kadun toisella puolella on Denninger's, kansainvälisiä ruokia ja herkkuja myyvä putiikki. Turkinpippurit ja Mariannet, here I come!!

Ei kommentteja: