keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Aforismi

Keksin mainion sanonnan, "minä olen metsä, vastaan kun huudat". Se kuvastaa asennoitumistani muihin ihmisiin, ja juontaa juurensa suomalaisesta sanonnasta "niin metsä vastaa kuin sinne huutaa". Kohtelen ihmisiä, kuten he kohtelevat minua. Tai ainakin silleen suunnilleen. Joka tapauksessa, mielestäni lausahdukseni oli hieno. Kenties ainoa laatuaan. Pitäisiköhän varmuuden vuoksi lähettää se famous quotes-nettisivulle, sitten kun minusta aika jättää niin voitte etsiä sitä sieltä hakusanoilla "metsä" ja "huuto". Ja "huutometsä".

Kotini on edelleen täynnä laatikoita. Ei huvita purkaa tavaroita, kun en tiedä milloin ja mistä vuotaa vettä seuraavan kerran. Remonttifirmakaan ei ole vielä viimeistellyt projektiaan, joten moni asia on vielä rempallaan. On toki kiva olla paikassa, jota voi kutsua kodiksi, mutta en tiedä milloin jotain pahaa tapahtuu taas. Meillä on ollut niin paljon vastoinkäymisiä ja ongelmia, etten uskalla luottaa siihen, ettei tämä trendi jatkuisi tulevaisuudessakin.

Koulussa on meneillään kansainvälinen viikko, jota tänään juhlistettiin syömällä hyönteisiä. En syönyt. Ehkä olisi pitänyt.. Eilen sai maailmankarttaan kiinnittää nuppineulan kotimaansa kohdalle. Minun (punainen) nuppineulani oli yksin Suomessa. Joku on sentään Ruotsista, ja Norja sai pari nuppineulaa. Se on sitten ihan eri asia, ovatko nämä ihmiset oikeasti pohjoismaista, vai saiko heidän isoisoisosetänsä kerran postikortin Ruotsista, minkä perusteella he sitten lukevat itsensä ruotsalaisiksi. Kaverini Samiksha ei edes löytänyt Intiasta tilaa neulalleen, oli meinaan kartta sillä kohtaa pelkkää neulaa. Pohjois-Afrikka oli täynnä myöskin, samoin Meksiko ja Etelä-Amerikan pohjoisosat. Oli Kanadassakin pari neulaa, mutta Kanadassa syntyneetkin tuntuivat mieluiten valitsevan vanhempiensa tai isovanhempiensa alkuperämaan, eikä Kanadaa. Kummaa porukkaa, kukaan ei tunnustaudu kanukiksi, vaikka selvästihän nämä sellaisia ovat.

Ei kommentteja: