torstai 30. joulukuuta 2010

Päivä viimeinen

Nyt on sitten joulu juhlittu, ja kaiken hössötyksen jälkeen paketit on avattu, kalkkunat syöty, ja rahapussit tyhjennetty. Jouluaaton vietin yksin eli hyvässä seurassa, joulupäivän kaikenkarvaisten sukulaisten keskellä. Joululahjoistani karvaisin oli kissa, nestemäsin vodkapullo, ja rumin kaktuksen mallinen suolasirotin (hyvänä kakkosena samaa sarjaa oleva pippurisirotin). Nyt meillä sitten on kissa, joka tuli tosin kotiin vasta keskiviikkona. Nukuin ensimmäisenä kissanomistajayönä ehkä 3 tuntia, kissa miukui ja maukui ja raapi makuuhuoneen ovea. Korvatulpat auttoivat lopulta uneen, mutta toivon kissan oppivan mahdollisimman pian, ettei se saa oleskella meidän huoneessa. Ei se tosin oppinut kymmenenkään kokeilukerran jälkeen, että Nilesin piikit satuttavat tassua. Kerrasta se oppi pelkäämään suihkepulloa, josta suhautin vähän vettä naamalle kun se yritti tunkeutua Salaisuuksien Kammioon aka makuuhuoneeseemme. Kissalla ei vielä ole nimeä, mutta ehdotuksia on kyllä sadellut. Omat ideani Caterpillar, Paul ja Hugo on tyrmätty, Keithin ehdotukset Fucker ja Death Machine samaten.


Joulun juhlintaan satsataan täällä enemmän kuin Suomessa, niin rahaa kuin aikaakin. Lahjalistalla ovat usein kampaaja, postimies, personal trainer.. Kulisseista kai tässäkin on kyse, halutaan näyttää että on rahaa ja suuri sydän. Omat kulissini eivät ole edelleenkään todellisuutta prameammat. Aitous on täällä harvinaista.
Odottelen tässä jo innolla seuraavan lukukauden alkamista. Reem muuttaa tänne meille ennen koulun alkua, pesulatyöt jatkuvat pienessä mittakaavassa viikonloppuisin, ja lukujärjestys on täynnä. Voiko elämältä enempää toivoa? Toki voi, ja toivonkin. Ehkäpä toiveet täyttää vuosi 2011, se jää nähtäväksi. Yleensä en vaivaudu lupailemaan mitään uuden vuoden kunniaksi, mutta ehkä jotain pitää uhrata, jotta toiveet todellakin toteutuisivat. Lupaan siis olla iloinen ja positiivinen vuoden jokaisena päivänä, luopua sarkasmista kokonaan, ja olla juomatta Diet Pepsiä ja olutta. Niin varmaan..

lauantai 18. joulukuuta 2010

Tiivistetty elämä ja horoskooppiteoria

Ansku muutti viiden vuoden jälkeen Los Angelesista takaisin Suomeen ja mahdutti tavaransa muutamaan matkalaukkuun ja laatikkoon. Hän oli joutunut heittämään pois tärkeitäkin juttuja, mutta sanoi, ettei onnellisuus ole, tai saa olla, tavaroista kiinni. Miltä mahtaa tuntua, jos vaikka tulipalossa menettää ihan kaiken? Olen kiintynyt tavaroihini kovastikin, mutta viisaan ja voimakkaan Anskun kanssa juteltuani olen ryhtynyt karsimaan maallista omaisuuttani. Olen sentään muuttanut elämässäni sen verran useasti, että joka kerralla jonkinlaista karsintaa on käyty. Suosittelenkin muuttamista kaikille, silloin löytää tavaroita, joita ei edes muistanut omistavansa. Mahtaisiko olla hyvä tavoite, että elämänsä tärkeimmät asiat saisi pakattua kahteen matkalaukkuun ja pariin pahvilaatikkoon? Minun elämäni ei vielä ainakaan niihin mahtuisi.

Olen yläasteelta saakka kärsinyt kaksoskammosta. Nyt siis puhutaan horoskoopeista, ei biologisista kaksosista. Yläasteen jälkeen kaikki elämääni vaikuttaneet naispuoliset kaksoset ovat jollain tavalla järkyttäneet elämäni tasapainoa. Tänään sain selville, että paras koulukaverini onkin kaksonen. Järkytyin, ehkä hieman jopa panikoin, mutta sitten muistin hänen syntyneen Sudanissa. Olisiko mitenkään mahdollista, että siellä kuukaudet laskettaisiin jotenkin eri tavalla, ja hän kenties onkin ripurapu tai härkä? Vai pitääkö minun myöntää, etteivät horoskoopit ole aina oikeassa?

Jou jou joulu on pian, ja tällä kertaa sitä sitten vietetään miehen suvun kesken.. Jee.. Heillä on yli 30 vuoden ajan ollut tapana vuorotellen järjestää joulu koko perheelle, ja Keithin isovanhemmat, täti perheineen, vanhemmat ja eno perheineen ovat vuorotelleet tässä järjestyksessä. Tänä vuonna olisi isovanhempien vuoro, mutta jostain syystä ysikymppisiä isovanhempia ei enää kiinnosta järjestää bileitä 25 nälkäiselle sukulaiselle. Tästä sitten Keithin täti veti sellaiset hernarit nenään, että ei mitään rajaa. Viikkokausien neuvotteluiden ja kinasteluiden jälkeen hän suostui vihdoin siihen, että isovanhempien ei enää tarvitse järjestää joulupäivällistä, vaan he saavat ihan vaan rentoutua ja nauttia juhlasta. Vuorossa on nyt siis täti itse, joten saa nähdä miten leppoisa joulu on tiedossa. Jos ei muuten, niin juon sitten itseni mukavaksi.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Aivot lomalla ja avoimet ovet

Ahhhhhh. Tänään juon oluen, ehkä kaksi jos jääkaapissa on, ja rentoudun. Kenties sukkaa kutoen. Melkein neljään viikkoon ei ole koulua, ja olo on vähintään epätodellinen. Mitä mun nyt sitten muka kuuluu tehdä, kun ei ole läksyjä tai kokeita? Paitsi siis kutoa sitä sukkaa. Ja lukea äidin lähettämää suomenkielistä romaania. Luen sen ääneen ja harjoittelen samalla suomen puhumista.

Kaikenlainen uusi teknologia helpottaa pienen ihmisen eloa ja oloa, mutta joskus paluu vanhaan onkin sitten yllättävän vaikeaa. Itse olen vieroittunut kännykänkäytöstä melkeinpä kokonaan, vaikka silloin aikoinaan tekstarinkirjoitusnopeuteni oli maailman huippuluokkaa. Tai no siis olin aika nopea sormistani. Useimmat autot lukitaan nykyään yhtä nappia painamalla, eikä ovia tarvitse erikseen lukita. Tämän vanhan taidon uudelleenoppiminen osoittautui hankalaksi, mutta niinpä sitä aina unohtaa sellaiset taidot mitä ei käytä. Ovet kannattaa kuitenkin lukita.

Talviloma tarkoittaa myös koulun kuntosalin sulkeutumista loman ajaksi. Ajattelin käydä lähistön kuntosalit läpi vieraspassilla, toivottavasti niillä saan katettua kolmisen viikkoa. Eilen kuntiksella oli paljon uusia tyyppejä, ottamassa kenties varaslähtöä uudenvuodenlupauskilpailuun. Katselin innolla paria nuortamiestä kunnes tajusin niiden olevan veljeni ikäisiä suunnilleen. Ei, ei, ei.. Tästedes pidän silmälaput naamalla ja keskityn keski-ikäsiin. Tai ainakaan en silleen avoimesti tuijota, ainakaan paljoa, ainakaan niin pitkään että minut heitettäisiin salilta pihalle pervoilun johdosta. Tässäpä tavoitetta ensi vuodelle, eli olkoon tämä sitten uudenvuodenlupaukseni sen lisäksi, että koitan seurata Suomen asioita hieman tarkemmin, ettei esimerkiksi uuden pääministerin nimittämisen huomaaminen vie puolta vuotta. Mites, onkos se Kekkonen vielä kuitenkin presidenttinä?

tiistai 14. joulukuuta 2010

Motelli Maijun avajaiset

Pieni vierashuoneemme sai ensimmäisen asukin, kun Agentti Apa tuli joulunalusvierailulle muutamaksi päiväksi. Viiden ainaisessa auringonpaisteessa vietetyn vuoden jälkeen AA oli palaamassa juurillemme Kanadan kautta kätevästi koukaten, ja sai maistiaisia siitä, miten kylmää ja pimeää Suomessa onkaan. Lunta meillä ei ollut tarjolla, sitä satoi vasta kun olimme saattaneet vieraamme lentokentälle kotilentoa varten. Olipas mukavaa juoda glögiä ja nakertaa pipareita suomalaisessa seurassa. Surukseni huomasin (jälleen) suomenkielentaitoni murentuneen entisestään, puhun nykyään ihan kamalaa suomea. Anteeksi, esi-isät ja isoäidit! Ja anteeksi, Apa. Motkotan aina käyttämistäsi ilmaisuista, mm. "se tekee järkeä", mutta eipä se meikäläisenkään suomi hääviä ole.

Minibudjetilla toteutettu kanadanesittelykierros käsitti mm. Niagaran putoukset niin kylmänä päivänä, että seuranamme olivat vain rohkeimmat japanilaiset turistit ja jääkarhut. Ensimmäistä kertaa ikuna ajoin pitkän matkan moottoritiellä, mutta eipä Apaa edes pelottanut, sillä kerroin motarineitsyyteni menetyksestä vasta reissun jälkeen. Muutenkin Ansku oli ylpeä ajotaidoistani, mitä nyt vähän osuin roskikseen ja vasemmalle käännyttäessä melkein ajoin kolarin. Maistelimme tosiaan glögiä, viinillä ja vodkalla terästettynä, kävimme koulussa luennoilla, ja siitä jäi todisteeksi matikantunnilla otetut valokuvat. Lounastauostakin on todisteita valokuvien muodossa, mikäs olisikaan parempi kuvauskohde kuin leipää syövä Maiju. Kävimme moikkaamassa appivanhempiani, sekä intiaaneja reservaatilla. Caledonian jouluvaloshow'ta kävimme myös katsomassa, ja koska emme löytäneet lauantai-illan bileitä, menimme käymään Melissalla ja Taylorilla Hagersvillessä. Heillä oli kokonaista 3 joulukuusta! Kauhukseni ensimmäistä kertaa elämässäni sain allergiaoireita kissasta, mutta eiköhän niistä päästä siedätyshoidolla eroon.

Anskun mielestä Kanada on sekoitus Suomea ja USAa. Niin tämä ehkä onkin, mutta mielelläni ottaisin vähän enemmän suomalaisuutta tähän sekoitukseen. Ehkä tämä oli kuitenkin hyvä välipysähdyspaikka kulttuurishokkia lieventämään, onhan täällä tämä sää ainakin välillä vähän Suomen kaltainen. Seuraavan kerran tiemme kohtaavat toivottavasti ensi kesänä Suomessa, ja silloin saakin Apa sitten nauraa hekottaa meikäläisen kielikömmähdyksille. Niin ne pöydät kääntyy ja onnen lahjat jaetaan ja kielikukkaset poimitaan.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Kuntosalilla

Käyn budjettisyistä koulun kuntosalilla, jota saan käyttää ilmaiseksi. Kuntis on melko vaatimaton koulun kokoon nähden, mutta täällä tuntuu olevan tapana joko vältellä kaikenlaista liikuntaa, tai sitten pelata koripalloa tai jotain muuta joukkuelajia. No, minä en osu palloon vahingossakaan, joten kuntosalilla tulee käytyä usein. Muut naiset näyttävät viettävän kuntosalilla noin tunnin, josta 30 minuuttia juoksumatolla ja 30 minuuttia joko kuntopyörällä tai jollain muulla vastaavalla vehkeellä. Toiset viettävät puolet ajasta kävellen juoksumatolla ja puolet vatsalihaksia pumpaten. Taidan olla ainoa nainen, joka "uskaltaa" mennä isompien painojen luo tai käyttämään muitakin laitteita kuin sisäreiden lihaksia treenaavaa penkkiä. Miehet katsovat minua kieroon, jos kehtaan mennä heidän reviirilleen. Toisinaan he kuitenkin innostuvat esittelemään taitojaan ja viihdyttävät minua nostamalla ihan liian painavia puntteja, tai harjoittelemalla 1,5 metrin korkeuteen hyppäämistä tasajalkaa tms. Itselläni ei valitettavasti ole mitään erikoistaitoa, jota voisin esitellä. Hyppynarun kanssa osaan leikkiä, mutta pari poikaa pistää siinäkin lajissa paremmaksi. Ehdotuksia otetaan vastaan: Mikä voisi olla Maijun Erikoinen, joku temppu, jota pojat eivät taatusti osaisi tehdä, ja voisivat haavi auki sitten vaan ihailla? Notkeusjuttuja älkää ehdottako, enhän minä edes ylety varpaitani koskettamaan..

Loppukokeet lähestyvät. Tällä kertaa olen ollut se, joka tekee koulutehtävät, ja muut sitten kopioivat. Uudesta lähestymistavasta on ollut apua, sillä nyt viimeisten kokeiden lähestyessä paniikki ei vielä ole iskenyt. Varsinkin matikan ja fyssan suhteen olen rento kuin hylje, makailen vaan rannalla ja odotan seuraavaa pulmaa. Kemia onkin sitten vähemmän rento laji, mutta eiköhän se tästä. Hylkeen sijaan olen kemian suhteen kettu. Aina hieman varuillani, onko mikään miltä se näyttää?

perjantai 3. joulukuuta 2010

Bussimatkailu avartaa

Kuljen kouluun yleensä bussilla, pysäkki on parin minuutin kävelymatkan päässä, ja menee suoraan koulun etuovelle. Yleinen bussimeininki on hyvin samanlaista kuin Suomessa: toisen viereen ei istuta ellei ole ihan pakko, ja kassit pidetään penkeillä. Bussikuskit ovat äänekkäämpiä kuin suomalaiset kollegansa, ja usein huutavat matkustajille ja valittavat mm. matkustajien maalaisjärjen puutetta. Bussit nitisevät ja natisevat tosi äänekkäästi, vaikka vaikuttavat melko uusilta. Täällä tiet ovat huonossa kunnossa, ehkäpä siksi uudetkin bussit kuulostavat hajoamispisteessä olevilta neuvostolinja-autoilta. Välillä mennään niin läheltä jalkakäytävän reunaa, että puolet bussin kyljessä olevasta maalista jää matkan varrelle. Punaisia päin mennään usein, ja ärsyttävästi aamubussit ovat 5 minuuttia aikataulusta edellä. Iltabussit sitten ovatkin jopa 20 minuuttia myöhässä, joten herääkin kysymys, miksi ihmeessä edes vaivaudutaan tekemään aikatauluja? Parasta tässä kaikessa on se, että opiskelijakortilla bussimatkailu on ilmaista! Tai siis 5000 dollarin lukukausimaksuun sisältyy satasen arvoinen opiskelijabussilippu.. Jee.