torstai 30. joulukuuta 2010

Päivä viimeinen

Nyt on sitten joulu juhlittu, ja kaiken hössötyksen jälkeen paketit on avattu, kalkkunat syöty, ja rahapussit tyhjennetty. Jouluaaton vietin yksin eli hyvässä seurassa, joulupäivän kaikenkarvaisten sukulaisten keskellä. Joululahjoistani karvaisin oli kissa, nestemäsin vodkapullo, ja rumin kaktuksen mallinen suolasirotin (hyvänä kakkosena samaa sarjaa oleva pippurisirotin). Nyt meillä sitten on kissa, joka tuli tosin kotiin vasta keskiviikkona. Nukuin ensimmäisenä kissanomistajayönä ehkä 3 tuntia, kissa miukui ja maukui ja raapi makuuhuoneen ovea. Korvatulpat auttoivat lopulta uneen, mutta toivon kissan oppivan mahdollisimman pian, ettei se saa oleskella meidän huoneessa. Ei se tosin oppinut kymmenenkään kokeilukerran jälkeen, että Nilesin piikit satuttavat tassua. Kerrasta se oppi pelkäämään suihkepulloa, josta suhautin vähän vettä naamalle kun se yritti tunkeutua Salaisuuksien Kammioon aka makuuhuoneeseemme. Kissalla ei vielä ole nimeä, mutta ehdotuksia on kyllä sadellut. Omat ideani Caterpillar, Paul ja Hugo on tyrmätty, Keithin ehdotukset Fucker ja Death Machine samaten.


Joulun juhlintaan satsataan täällä enemmän kuin Suomessa, niin rahaa kuin aikaakin. Lahjalistalla ovat usein kampaaja, postimies, personal trainer.. Kulisseista kai tässäkin on kyse, halutaan näyttää että on rahaa ja suuri sydän. Omat kulissini eivät ole edelleenkään todellisuutta prameammat. Aitous on täällä harvinaista.
Odottelen tässä jo innolla seuraavan lukukauden alkamista. Reem muuttaa tänne meille ennen koulun alkua, pesulatyöt jatkuvat pienessä mittakaavassa viikonloppuisin, ja lukujärjestys on täynnä. Voiko elämältä enempää toivoa? Toki voi, ja toivonkin. Ehkäpä toiveet täyttää vuosi 2011, se jää nähtäväksi. Yleensä en vaivaudu lupailemaan mitään uuden vuoden kunniaksi, mutta ehkä jotain pitää uhrata, jotta toiveet todellakin toteutuisivat. Lupaan siis olla iloinen ja positiivinen vuoden jokaisena päivänä, luopua sarkasmista kokonaan, ja olla juomatta Diet Pepsiä ja olutta. Niin varmaan..

1 kommentti:

Annina kirjoitti...

Hahaha! :D Hassu Maju! Onneksi teilla on nyt kissa. Miau. Ma en tehnyt mitaan uuden vuoden lupauksia, koska mulla on tarkeampaakin ajateltavaa kuin keskittya johonkin epaolennaiseen yksityiskohtaan elamassani.

Toivottavasti tama vuosi tuo tullessaan Maijun! Ainakin edes pienelle visiitille! :) Odotan sita innolla.