keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Lumipäivä

Kanadassa koululaiset odottavat innolla lumimyrskyjä, tietäähän se vapaapäivää koulusta. Tänään on elämäni ensimmäinen lumipäivä, kiitos viime yönä sataneen lumen. Valkoista tavaraa satoi taivaalta sen verran, että kahlasin polviani myöten lumihangessa kioskille ostamaan maitoa lättytaikinaa varten - pitäähän lumipäivän kunniaksi järjestää lettukestit. Reemin kanssa lapioitiin lumet aamulla meidän talon edestä, mutta tänne meille johtavaa tietä ei vielä näin iltapäivälläkään ole aurattu. Kioskireissulta palatessani näin yhden auton, joka oli tiellä jumissa lumessa. Uskoisin, ettei ole päivän ensimmäinen eikä viimeinen Britten Closella jumiin jäävä auto. Päätiet aurataan aina toki ensimmäiseksi, mutta tätä meidän katua ei kyllä koskaan. Tuntuu aika jännältä olla täällä lumen keskellä jumissa, melkein kuin zombit olisivat jossain tuolla ulkona riehumassa ja syömässä muiden aivoja, ja me täällä lumen keskellä jumitetaan ja toivotaan parasta. Lumesta kätevästi zombeihin, ihan normaalia ajatuksenjuoksua..

Odottelen tässä innolla Keithin lomapäivien varmistumista, saan sitten varata lennot Suomeen ja suunnitella tiukan ohjelman kaksiviikkoiselle lomallemme. Menomatkalla tarkoitus on poiketa Islannissa parin päivän visiitillä, kun se nyt kerran on tossa matkan varrella. Suomesta käsin olis kiva käydä Tallinnassa, Keith kun ei ole koskaan nähnyt suomalaista viinaturistia, eikä moista ilmiötä saa jättää kokematta! Kesäfestareillekin pitäis päästä, ja juhannusyö valvoa ihan vaan siksi, että Keith saa nähdä miten lyhyt yö onkaan. En nyt ihan minuuttiaikataulua kuitenkaan lomalle ajatellut laatia, eiköhän se riitä että tunnin tarkkuudella suunnitellaan, mitä ollaan tekemässä. Myös ostoslista pitää taas laatia, etten unohda kantaa selkä vääränä Suomesta tänne karkkia, lisää karkkia, deodorantteja ja hammastahnaa.

Jostain kummallisesta syystä osana opintojani täällä on kommunikaatiokurssi. Siellä pohdimme eilen erilaisia stereotypioita, ja keskityimme kanadalaisille rakkaaseen aiheeseen USA vs. Kanada. Kommentistani "samanlaista porukkaahan työ kaikki ootta" ei juuri pidetty. Kuulemma kanadalaisten ja jenkkien välillä on suuria eroavaisuuksia, jotka kätevästi selittyvät historiankirjoja selailemalla. Minulle olisi ollut helpompaa vertailla kanukkien ja suomalaisten eroavaisuuksia, mutta luultavasti mielipiteitäni ei olisi juurikaan arvostettu. Pah. Kävin sentään työhaastattelussa muutama viikko sitten, ja haastattelija oli espanjalainen, jonka kanssa sitten vietin reilut puoli tuntia ylistämällä eurooppalaista työmoraalia ja työn jälkeä, ja päivittelemällä tätä kamalaa pohjois-amerikkalaista mentaliteettia. Kerrankin löysin ihmisen, jonka kanssa sain vapaasti kritisoida ja arvostella tämän maan meininkiä! Jesh!

Keithin kaveripiirissä riehuu vauvakuume, joten olen viime aikoina joutunut keksimään iloisia ja kannustavia vauvakommentteja. Valitettavasti kaikki vauvat eivät ole söpöjä, enkä edelleenkään ymmärrä miksi lapsien ikä pitää laskea viikoissa, joten keskustelut uusien äitien kanssa jäävät lyhyiksi. Eräs tuleva äitykkä on ollut 6kk nyt kipeänä ja huonovointisena raskauden takia, mitä siihenkään sitten voi sanoa? "Kannattaako?" Yöheräilyjä olen vauvattakin saanut kokea kissan kanssa, jostain syystä Lars ei juuri piittaa seurasta päiväsaikaan, mutta keskellä yötä se sitten maukuu ja miukuu ja raapii ovia leikkitoverin toivossa. Onneksi kissan voi jättää oman onnensa nojaan naukumaan, mutta saako kersaa jättää yksin rääkymään, ja pistää korvatulpat omiin korviin hyvien yöunien saavuttamiseksi? Taitaisi moinen olla paheksuttavaa, aivan kuten on esim. pähkinöiden syöminen raskausaikana. Ja jos yli 5-vuotiaat lapset joutuvat jakamaan makuuhuoneen, menee äiti vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta. Näin täällä maalaisjärkimaassa..

Ei kommentteja: