perjantai 11. maaliskuuta 2011

Sitä haluaa, mitä ei saa

Tätä voisi soveltaa niiiiiiin moneen juttuun, mutta tällä kertaa tarinan keskipisteenä on Lars. Lars vietti lapsuutensa kaduilla, säiden armoilla. Jostain Lars sitten pyydystettiin, ja tuotiin löytöeläintaloon, josta me sen sitten adoptoimme. Lars ei aina ole kovin tyytyväinen sisäkissan elämään, ja naukuu ulko-ovella kuin pahainen kakara. Välillä miukuminen on niin äänekästä, että sitä voisi erehtyä luulemaan lapsen itkuksi. Siinä sitten Larsin kanssa väittelemme, miksei Lars saa mennä ulos leikkimään kavereiden kanssa. Joskus laitan kissaparan valjaisiin, ja vien sen haistelemaan ulkoilmaa. Yleensä silloin ulkoilu ei kiinnosta, ja kovalla kiireellä pitäisi päästä takaisin sisään. Ulottuuko tämä "ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella"-ilmiö siis muihinkin eläimiin kuin ihmisiin?

Ihmiset kai aina tahtovat asioita, joita muilla on ja itsellä ei ole. Toiset jahtaavat tarmokkaammin aidan toisella puolella kasvavaa heinää, toiset laiskasti vain vilkuilevat naapurin puolelle. Toisinaan omalla pihalla on parempi olla, mutta muutos toki aina on tarpeen, ja välillä välttämätöntä. Vihreämmän ruohon metsästys taitaa olla loputon seikkailu, jolla ei ole loppua. Larskin tahtoo ulos, jos on sisällä, mutta ulos päästyään tahtoo takaisin sisään.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eihän kukaan poika voi näyttäytyä julkisella paikalla, jos on äidin valitsemat vaatteet. Menee rispekt.

t. Kaimaani

Maiju kirjoitti...

Kiitos huomiosta, kaimaani, en tullut ajatelleeksi tilanteen noloutta. Kissaparka äipän kanssa ulkona ja vielä valjaissa. Not cool!