perjantai 6. toukokuuta 2011

Kaksoisolennot

Toisinaan törmään täällä ihmisiin, jotka muistuttavat elämästä Suomessa. Labrassa esimerkiksi on töissä mies, joka on varsin samanlainen kuin kaksoisolentonsa, jonka tunsin Turussa vuosia sitten. Silloin luulin rakastavani ko. miekkosta, mutta nyt hänen kaksoisolentoaan tutkaillessani (oma projektini ei ole vielä alkanut, joten vietän paljon aikaa muita työntekijöitä tarkkaillen) huomasin olleeni väärässä. Kaikesta huolimatta on mielenkiintoista, miten kaksi ihmistä eri kulttuureista voi olla niin samanlaisia, ainakin pintapuolisesti. Myös kamalalla Bettyllä, johon tutustuin Caledoniassa, on kaksoisolento Hamiltonissa - naapuritalossa! Sain pienehkön hepulin, kun ensimmäistä kertaa näin tupla-Bettyn. Eikö siitä ikinä pääse eroon??!

Bussissa on entistä kamalampaa matkustaa. Paitansa sisään paperia tunkeva mies, eli paperimaha, on bussissa lähes päivittäin. Hän koittaa jutella muille matkustajille, ja tunkee aina istumaan kahden henkilön väliin (Suomen tavoin täällä koitetaan välttää toisen viereen istumista viimeiseen saakka). Hän haisee tosi pahalta, enkä halua joutua tilanteeseen, jossa joudun istumaan hänen viereensä.

Tänään pääsin kokemaan täkäläisen yliopiston luennon/seminaarin ekaa kertaa. Aiheena oli koepalan otto luuytimestä. Onneksi olin ehtinyt syödä tarjotun ilmaisen lounaan (intialaista ruokaa ilmaiseksi, nam!) ennen aihetta esittelevän videon esitystä. Parin viikon päästä olisi sitten taas tarjolla ilmainen lounas. Ilmainen ruoka tulee tarpeeseen, sillä palkkaa ei tietenkään maksettu tänään, vaikka niin oli tarkoitus. Ihme paperisotku tämä työkin on - opiskelijastatukseni (minut merkattiin opiskelijaksi, jotta palkan ei tarvitse olla kovin korkea) takia en saa tietokoneelle käyttäjätunnuksia, en spostiosoitetta, ja ilmeisesti en myöskään sitten palkkaa. Kyllä homma toimii!

Ei kommentteja: