tiistai 17. toukokuuta 2011

Mä en sit tosiaan haluu puhuu sun kanssa

Ensimmäisenä päivänä uudessa työssäni koitin tutustua työtovereihini. Minun lisäkseni tässä labrassa on vain kaksi tyyppiä töissä, ja olisi kiva tulla heidän kanssaan toimeen. Täällä useamman vuoden töissä ollut tytsä totesi, ettei ole täällä tutustumassa muihin ihmisiin, tai luomassa ystävyyssuhteita, vaan tekemässä töitä. Olisi pitänyt jo silloin ekana päivänä sitten oivaltaa, että ko. tyypille on sitten ihan turha jutella. Hän juttelee hyvin mielellään töihin liittyvistä asioista, kuten asiaan kuuluukin. Hän on ohjannut ja avustanut minua täällä todella paljon, ja joskus kun istumme tunninkin jossain koneella odottaen tuloksia, olen koittanut jutella muistakin asioista kuin työstä. Moinen käytös ei ole hänen mieleensä, leukapielet kiristyvät uhkaavasti ja vastauksia ei heru. Että kiva on sitten olla täällä töissä. Viereisistä labroista kuuluu usein jutustelu ja jopa (!) naurua, me teemme töitä syvän hiljaisuuden vallitessa. Viime viikolla aloin kuljettaa iPodiani mukanani, siitä on sentään jotain seuraa. Tällä viikolla oma projektini, vasta kolmen viikon odottelun jälkeen, alkoi. Ehkä sitten on vähemmän sellaisia hetkiä, että istun tuntikaupalla tehden ei niin yhtään mitään vain siksi, että minun kuuluu olla paikan päällä viiteen saakka. Enää 3,5 viikkoa töitä ennen lomaa, ja sitten 10 sen jälkeen. Sitten pääsen takaisin kouluun, jee!

Olen vertaillut havaintojani bussissa matkaavasta paperimahasta muiden täällä työskentelevien kanssa. Havainnot yhdistämällä tulimme lopulta siihen lopputulokseen, että paperimahan paidan sisällä saattaakin olla muovipusseja, eikä sanomalehtiä. Hänen nimensä siis muuttuu nyt muovimahaksi. Tänään on kylmä ja sateinen päivä, ja aamulla bussissa oli montakin sekopäätä sandaalit jalassa. Eräällä naisella sitten taas oli puoleen reiteen ehkä juuri ja juuri ulottuva hame, jonka takaosassa oli niin pitkä halkio, että alushousut melkein näkyivät. Kuvittelin naisen ehkä työskentelevän jossain kadunkulmassa, mutta hänen toimistonsa on samassa rakennuksessa kuin oma työpaikkani. Monesti kulutan aikaa bussissa kehittelemällä elämäntarinoita näkemilleni ihmisille, ja ilmeisesti saatan joskus (harvoin) erehtyä.

Voitin arvonnassa lipun Provinssirockiin! Tarkoituksena olikin siellä vierailla Keithin kanssa, Provinssi kun oli elämäni eka festari (ja vuosi oli 1996), ja pitäähän miehen nähdä millasta on meno oikeilla festareilla. Nyt sitten päästään vähän halvemmalla, pystyy sitten sijoittamaan rahaa vaikka kaljateltan antimiin. 96 tuli humalluttua sedän pontikasta, joka syövytti muovipullon melkein puhki. Jos sitten tälleen vanhemmalla iällä satsais vähän enemmän siihen juoman laatuun. Ja ehkä määräänkin, jos hyvin käy.

Ei kommentteja: