maanantai 2. toukokuuta 2011

Unelma-ammatti

Kuvittelin yliopisto-opintojeni aikana toiveammattini olevan tutkimusavustaja jossain mielenkiintoisessa tutkimuksessa. Tämän määritelmän mukaan olen nyt unelma-ammatissani. Viikon kokemuksen perusteella voin kuitenkin todeta, että olen johtanut itseäni harhaan vuosikaupalla. Tutkimusapulaisena on ihan kiva olla tämän kesän ajan, mutta jatkoa ajatellen pitää kyllä kehittää jotain muuta työrintamalle. On äärimmäisen surullista, että olen aina tähdännyt tähän asemaan, missä nyt olen. Nyt kun sitten kiipesin vihdoin unelmieni vuorenhuipulle, en tahdokaan olla siellä. Melkein vuosikymmenen kipuamisen jälkeen tahdonkin jonnekin ihan muualle. Kadehdin ihmisiä, jotka joko sattumalta tai päättäväisyytensä ansiosta saavuttavat oman unelmavuorenhuippunsa ekalla yrittämällä, ja sitten istuskelevat siellä loppuelämänsä, tai ainakin eläkeikään saakka.

Työpaikkani sijaitsee Hamiltonin ns. mielenkiintoisella alueella. Bussimatkan jälkeen pesen yleensä käteni varmuuden vuoksi kahteen kertaan. Tänään bussissa istui mies, jonka olen nähnyt lähes joka päivä. Hän on melko hoikka, mutta on tunkenut paitansa sisään jotain, jotta hänen mahansa näyttäisi valtavan suurelta. Veikkaisin, että täytteenä on sanomalehtiä. Tänään hän istui iloisena bussissa nenäänsä kaivellen. Jaa miksi pesen käteni bussimatkan jälkeen?

Treenasin viherpeukaloani viime viikonloppuna. Miten ihmiset voivat nauttia puutarhassa kökkimisestä? Parin tunnin istuttelun jälkeen minä, Keith ja Lars olimme kaikki mudan peitossa, minä päästä jalkoihin. Lopputuloksena etupihallamme on vähän vähemmän rikkaruohoja, ja toivottavasti nopeasti kasvavia puskia. Takapihaa varten ostin raparperintaimen ja karviaispensaan, joka tällä hetkellä tosin on vain tikku. Siitä sitten muka pitäisi kasvaa kokonainen pensas. Niin varmaan.. Toiveikkaana kuitenkin maksoin 10 dollaria multaan isketystä tikusta.

Ei kommentteja: