keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Silmäpeliä

Keith leikki tiedemiestä Suomessa, koekaniineina toimivat tavalliset tallaajat ja vastaantulijat. Suomalaiset eivät yleistettynä mielellään katso toista silmiin, en minä ainakaan. P-Amerikassa sen sijaan pitää katsoa niin syvälle aina toista silmiin, että melkein näkee jo toisen aivot. Keith päättikin kiusata suomalaisparkoja katsomalla heitä silmiin. Tieteellisen kokeen tulokset olivat yksiselitteiset: Suomalainen katsoo silmiin vain, jos on kännissä. Tämä siis tuntemattomia ihmisiä tutkittaessa, kavereita voi jopa vähän tiirailla. Yksi mimmi erehtyikin luulemaan Keithiä joksikin tutukseen, kun kerta Keith katsoi häntä silmiin. Ei kai nyt kukaan muutenkaan silleen tuijottaisi? Itse en rohjennut testailla suokkeja, sillä sellainenhan minäkin olen, enkä pidä siitä, että täällä pitäisi ventovieraillekin paljastaa sielunsa salat!

Labrasta löytyi jo toinen kaksoisolento! Nyt niitä on kaksi, ja molemmat muistuttavat Turussa tapaamiani opiskelutovereita. Eka muistuttaa ulkonäöltään etäisesti suomalaista kaksoisolentoaan, mutta luonteeltaan kovastikin. Tämä toinen on sekä ulkonäöltään että käytökseltään niin lähellä suomalaista vastinettaan, etten kohta tiedä kummassa maassa olen, vai olenko jossain rinnakkaisulottuvuudessa, missä kaikki ihmiset ovat vain mielikuvitukseni tuotetta. Toisaalta, jos voisin mielikuvitukseni voimalla valita kanssani labrassa työskentelevät ihmiset, miksi suurin osa niistä olisi ärrrrsyttäviä? Ja miksi minulla ei olisi lempinimeä? Kiinalaishemmo on Peter, Chang on Alex, Mohammed on Moe, ja Leticia on Letty. Kutsukaa mua Muikuksi. Söin muuten ekaa kertaa voissa paistettuja muikkuja lomamatkallani. Ne eivät olleet niin kuvottavia kuin miltä näyttävät. Evätkin olivat kivan rapsakoita, ja maistuivat melko hyvältä.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Äkkilähtö

Lomat kaikki loppuvat aikanaan, ja meidän lomamme vähän suunniteltua aikaisemmin, kun paluupäiväksi osoittautuikin juhannusaatto, eikä juhannuspäivä kuten olin koko reissumme ajan kuvitellut. Kiirehän siinä sitten tuli, kun piti pakata neljä matkalaukullista täyteen karkkia, ja hommata kyyti Helsinki-Vantaalle, ja surra että kun jäi juhannus juhlimatta. Kentälle ehdittiin, koneeseen hypättiin, ja Islannista saimme vielä matkaevääksi ostettua paikallista, erittäin maukasta Thule-olutta. Hamiltoniin päästyämme väsytti kyllä niin paljon, että TacoBellin pöperöt maistuivat hyvältä!

Äkkilähdössä oli se hyvä puoli, että iskältä lainaamani kännykkä jäi sitten minulle. Vanha suomalaista SIM-korttiani kantanut kännykkäni lopetti maallisen vaelluksensa talvella, ja täkäläiseen puhelimeeni ei saa laittaa kuin Fidon SIM-kortteja. Tai saa laittaa, mutta ne ei toimi. Valitettavasti iskältä saatu kännykkä ei jostain syystä toimi täällä, onko sitten syynä se ettei oikeita taajuuksia löydy, vai mikä. Yritin eilen sitten löytää täältä kännykkää, jota ei olisi lukittu tietyn palveluntarjoajan SIM-korteille, ja jolla voisi kirjoittaa ään ja öön. Keith hermostui kännyköitä kokeillessani, hänen mielestään kahden kirjaimen takia ei olisi tarvinnut lähteä sen kummemmin säätämään. Kerroin kuitenkin klassisimman ä-esimerkin, eli sanojen "nain" ja "näin" merkityseroista. Täältä ei äätä kuitenkaan löytänyt, ellen sitten ostaisi kallista älypuhelinta johon voi ladata vaikka mitä ylimääräisiä juttuja. Olisi vaan pitänyt Suomesta ostaa joku halpa palikka, ehkä sitten ensi kerralla.

Nyt kun vielä muistan, eikä aika ole kullannut ihan kaikkea Suomen retkellä tapahtunutta ihan vielä, niin kritisoinpa synnyinmaatani. Pikaruoka ei ole pikaista. Hampurilaisia joutuu odottamaan puoli tuntia, ja nakkikioskillakin kuluu aikaa sapuskan odotteluun huomattavasti enemmän kuin sen syöntiin. Mistä mahtaa sitten johtua, että Kanadassa BigMacin saa samaan aikaan ranskalaisten ja juoman kanssa, eli heti, ja Suomessa sitä sitten odotellaan pöydässä istuskellen joko niin, että ranskalaiset joutuu syömään nälkäänsä ihan heti, tai sitten niin että ranskikset ovat jääkylmiä kun herra hamppari vaivautuu vihdoin paikalle. Vaan eipä tuo nyt kamalan vaarallista ole, jos ei pikaruokaa tule nopeasti joka tuutista. Ehkä täälläkin kannattaisi hidastaa sen kokkaamista, ja katsoa mitä odottelu tekisi kansanterveydelle. Vaivautuisivatko useammat ihmiset kokkaamaan kotona, jos niin saisi nopeammin ruokaa kuin Mäkistä tilaamalla? Epäilen, mutta ihmiskokeita kannattaa aina suunnitella.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Rok

Tiedossa kesän kuumimmat keikka-arviot. Kolmen päivän ranneke meni mun osalta sen verran Provinssissa hukkaan, että kävin neljällä keikalla. Saatan mennä viidennelle jos vanhuudeltani jaksan. Perjantaina en käynyt koko festivaalialueella entisen minäni järkytykseksi, lauantaina kävin katsastamassa Apulannan ja ostamassa virallisen festaripaidan, ja tänään sitten jammailin Katri Helenan ja Anna Puun keikoilla. SMG:n keikkaa katselin myös, mutta silleen puolella silmällä ja korvalla. Jukka Poikaa yritin kuunnella, mutta yrityksestä huolimatta en vaan kestä kyseistä artistia. Niinku yhtään. SMG:n laulaja laulaa kovin kauniisti, mutta on nälkäkuoleman partaalla. Teki pahaa sellaista luurankoa katsella. Anna Puu oli ihana, mutta toivoin, että olisin ollut piknikillä häntä kuuntelemassa. Anna sopisi sellaiseen tunnelmaan. Apis muisteli ekaa Provinssikesäänsä 1996, ja sehän sattui olemaan minunkin eka Provinssi. Ne jopa soittivat Ilonan, mutta entinen tyly asenne oli vaihtunut sellaiseen yleisön kosiskeluun. Mitä siitä sitten olisi mieltä, en tiedä. Turvatoimet alueella ovat satakertaistuneet entiseen verrattuna, viinan vienti alueelle on niin vaikeaa, että porttien ulkopuolella on sitten sellaiset viinankiskomisbileet ettei mitään järkeä. Bajamajassa en onneksi!!!!!! joutunut käymään, mutta hajusta päätellen ne ovat yhtä kamalia kuin aina ennenkin. Festariruoka maistuu edelleen samalta, eli ei juuri miltään.

Kyllähän festarimenosta tuli paljon muistoja mieleen, ja olisin varmaan päässyt paremmin fiilikseen mukaan jos olisi ollut a. kavereita ja b. viinaa. Joko tai, tai sekä että. Tosi isoksi tapahtumaksi tuo on kasvanut, vai eikö sitä sitten vaan jossain Tehiksen keikalla aikoinaan nähnyt niitä takana seisovia ihmisiä.. Nyt hiihtelin takarivissä ja tiirailin artistien ohella festarikansaa. Kaikilla oli Hai-kumisaappaat ja shortsit tai hame sukkahousujen päällä. Siinä kesän 2011 muoti pähkinänkuoressa. Olkaa hyvä.

Ai niin, Katri Helena oli hyvä. Vieressäni seissyttä naista tosin alkoi vituttaa kun Katri ei laulanutkaan Letkajenkkaa. Vitutus kasvoi niin suureksi, että (ex?-)fani lähti kesken keikan pois. Voi toista.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

lomalomalomalomalomalomalomaloma

Arvatkaapas, mikä alkoi tänään. Se alkaa L-kirjaimella. Se on LOMA! Huomenna lentokone vie meidät Islantiin, jossa tehtävänämme on löytää autonavain kukkaruukun alta. Avaimen avulla pääsemme sisälle autoon, jonka hanskalokerossa meitä odottaa GPS-laite ja Lonely Planet-kirja aiheena Islanti. Tavoitteena on ajaa lampaiden keskellä turistikohteisiin, ja palata turvallisesti Reykjavikiin, ja sitten seuraavana päivänä ratsastaa islanninhevosilla auringonlaskuun. Tai no, lounasaikaan saakka.

Suomessa meitä odottaa kuljetus lentokentältä grillijuhliin armeijakaupan kautta. Samalla viikolla matkaamme Pohjanmaalle puukkotappelemaan paikallisten kanssa. Juhannusaatto vietetään pyöräillen, grillaillen, saunoen, uiden (tai minun tapauksessani, "uiden") ja olutta nautiskellen. Kuulostaa lupaavalta!

Toistaiseksi parhain työpäiväni oli tänään. Olen ystävystynyt kivan chileläisen tytön kanssa, ja lounasaikaan taukohuoneen sijaan menimme piknikille ulos. Oli ihanaa tietää, ettei maanantaina tarvitse tulla takaisin töihin. Kahteen viikkoon minun ei tarvitse olla bussissa muovimahan ja muiden haisevien otusten kanssa. Seitsemän työviikon aikana en saanut mitään merkittävää aikaiseksi. Loman jälkeen työviikkoja on jäljellä 10, eli melko suurella todennäköisyydellä koko kesän tulos on kasa epämääräisiä tuloksia. Ihanaa tämä tieteenteko.

Vähän minua kyllä pelottaa, miten paljon Suomi on kehdannut mennä muuttumaan sillä aikaa kun olen ollut poissa. Chileläinen Leticia sanoikin, että kun on vuoden ollut poissa kotimaastaan, ei enää tunne kuuluvansa sinne. Neljän vuoden jälkeen olo on todella ulkopuolinen. Mitenhän pitkään veisi sopeutua takaisin sinne? Kaipaisinkohan Kanadaa? Lomani aikana kyllä kaipaan Larsia. Olin keskiviikkona pois töistä huonovointisena, ja ihana Lars piti minulle seuraa koko päivän. Röhnötimme yhdessä sohvalla ketarat ojossa. Yöllä Lars piti minua silmällä, eikä häirinnyt ollenkaan. Onsevaanniinihanakarvapallero.

Matkakuumetta nyt pikkasen pukkaa, melkein jo innolla odotan pienessä tilassa tuntikaupalla istumista, ja ylihinnoiteltujen suolapähkinöiden ostamista. Täälläkin tosin kelit viilenivät, mutta on silti ihanaa päästä kylmään Islantiin, ja sopivanlämpöiseen Suomeen. Ei tällästä viidakkoa kestä! Valivalivali..Uusi kesä, vanhat valitukset.