perjantai 15. heinäkuuta 2011

Perjantai

Työviikon parhaaksi päiväksi nimetty pertsi on menossa, mutta olo on haikea. Ensi viikolla labranatsi on taas töissä, joten ilmapiiri muuttuu valonnopeudella leppoisasta jäiseksi. Tänään ei juuri ole kiirettä töissä, joten ehdin mainiosti kyräillä järkyttävällä tahdilla niiskuttavaa työtoveriani. Tietokone- ja PCR-guruksi tituleerattu poika ei ilmeisesti edes lääketieteen opintojensa parissa ole törmännyt nenäliinoihin.

Jossain iltapäivälehdessä oli juttu ysiluokkalaisista ja siitä, miten ollakseen suosittu pitää pukeutua tietyllä tavalla ja kuunnella top10-musaa. Maailma ei ole muuttunut omista yläasteajoistani, eikä se valitettavasti juuri muutu aikuisenakaan. Ollakseni "normaali" ikäiseni kanadalaisnainen minun pitäisi muuttua aikalailla. Eihän minulla sellaista isoa kaveriporukkaa ole koskaan ollutkaan, hyviä ystäviä kuitenkin tarpeeksi. Minulla on liikaa erilaisia mielipiteitä ollakseni supersuosittu, en ole aina iloinen, enkä osaa teeskennellä iloisuutta tai sitä, että pitäisin henkilöistä joita inhoan. Kanadassa toki olen vielä enemmän valtavirrasta poikkeava kuin Suomessa, sillä täällä hyötyliikunta ja vaatteiden kuivaus narulla ovat varsin radikaaleja tekoja. Ja kaiken kruunaa tietysti se, että olen kommunisti. Täkäläisen mittapuun mukaan.

Ei kommentteja: