tiistai 30. elokuuta 2011

Turvallista matkaa!

Kaikki ovat joskus olleet seuramatkalla, tai ainakin vanhemmiten moiselle lähtevät. Bussi vie kentälle, kentältä hotellille, kivoille päiväretkille. Opas on aina tavattavissa, ainakin melkein aina, ja toimii tulkkina paikallisen kielen ollessa turhan haasteellista. Opas laskee päiväretkille lähtevien ja niiltä palaavien lukumäärät, jottei kukaan jää matkan varrelle. Mikäs siinä. Kun puhutaan nuorista, jotka lähtevät Eurooppaan reppumatkalle, yleensä samassa yhteydessä ei mainita oppaita ja kotiintuloaikoja. Näin ainakin kuvittelin asuessani Suomessa, ja kun kaverit ja joskus itsekin reissailimme Euroopassa, joskus omin nokkinemme, joskus kavereiden kanssa. Tänään lounastauolla kuuntelin huvittuneena kanadalaisten nuorten euroopanmatkasuunnitelmia. Täältä käsin kuulemma järjestetään eräänlaisia seuramatkoja nuorille, joiden aikana opas pitää tarkkaa lukua matkalla olevista. Aamulla opas herättää nuoret, tarjoilee aamupalan, ja suunnittelee päivän ohjelman. Aamupäivällä on tarjolla yhteisiä reissuja, ja iltapäivät saa sitten vapaasti touhuta mitä lystää. Illalla opas tarkistaa, että kaikki ovat turvassa. Todella turvallista touhua, mutta minkälaisille matkoille nämä ihmiset lähtevät sitten, kun eivät enää ole nuoria rämäpäitä?

Turvallisuuskysymykset saavat (pohjoisamerikkalaiset) äidit paniikin valtaan, ja ostamaan kaikenlaisia mahdollisia turvavempaimia. Kuulin jopa suihkun hanan peittämiseen tarkoitetusta pehmusteesta, ettei sitten lapsi vahingossa lyö päätään siihen. Tällä hetkellä kasvavalta sukupolvelta puuttunee maalaisjärki isoksi kasvaessaan, mutta ehkä niitä aivosoluja on sitten enemmän tallella, kun päätä ei ole rajuissa leikeissä muksittu mihin sattuu. Luin yhdysvaltalaisten pedofiilipaniikista ristiriitaisin tuntein. Joissain osavaltioissa on säädetty lailla, etteivät aikuiset saa mennä puistoihin, joissa on lapsille tarkoitettu alue, ilman lasta. Kahvitauolla leikkipuiston penkillä ollut ryhmä naisia sai sakot penkillä istuskelusta, sillä heillä ei ollut lasta mukana, ja he olivat täten pedofiilejä. En tarkoita, etteikö lapsia pitäsi suojella, ja etteikö pedofilia olisi kamala juttu. Onko tälläisille laeille kuitenkaan tarvetta? Lastenlastaan valokuvannut isoisä joutui poliisiauton kyytiin, sillä joku huolehtiva mamma oli soittanut epäilyttävästä vanhasta miehestä poliisille. Jopa Keith on niin varovainen tälläisten juttujen kanssa, ettei kaupassa suostu kävelemään lastenvaateosaston läpi päästäkseen esimerkiksi ruokaosastolle. Saavutetaanko kaikilla näillä "turvatoimenpiteillä" oikeasti turvallisempi maailma, vai johtaako tämä maalaisjärjen lopulliseen katoamiseen ihmiskunnasta?

Kielimies

Jostain syystä otsikosta tulee mieleen Riksun kirjastossa Annia ja minua aikoinaan hyllyjen väliin houkutellut ns. tuu-mies. Hän kuiskasi aina meille hiljaa "tuu", samalla huuliaan lipoen. Tästä kielimiehestä ei nyt kuitenkaan ole kyse, vaan miehestä, joka osaa suomea. Kävin eilen hakemassa uuden lukukausitarran opiskelijakorttiini, ja odotusaika oli pitkä, joten poikkesin kioskille ostamaan juotavaa. Olin ajatuksissani, ja vahingossa sanoin myyjälle "kiitos", enkä "thank you" kun hän antoi minulle vaihtorahat. Korjasin mokani sanomalla, "sorry, I meant thank you", johon myyjä sanoi "ole hyvä". Olin niin äimistynyt, etten tajunnut kysyä miksi yönmusta kanadalaismies osasi suomea. Ensi viikolla koulun alettua menen takaisin kioskille, ehkä saan miehestä juttutoverin! Mikä sattuma olikaan, että sekosin sanoissani, ja minulle ventovieras myyjä sattui tajuamaan mitä yritin sanoa.

Odotan koulun alkua innolla. Tänä syksynä hillitsin itseäni hieman, enkä ostanut esimerkiksi uutta penaalia, enkä kovin montaa uutta vihkoa. Kynistä en valitettavasti voi sanoa samaa, mutta kynät ovatkin ihania. Suomesta ostin koulua varten pienen kalenterin, ja sitten toisenkin kun törmäsin kivemman näköiseen. Nyt niitä on sitten kaksi. Tutoroin ekan vuoden opiskelijoita tänä vuonna kemiassa ja matikassa, saa nähdä mitä siitä tulee.. En osaa lausua pitkiä kemiansanoja englanniksi, mutta ehkä riittää, että osaan pari ensimmäistä tavua. Cyclohexayouknowthatthing. Labratyön jatkuminen koulun ohella on vielä proffan mietintämyssyssä, muttei siitä mielestäni oikein olisi hyötyä kummallekaan osapuolelle. Kymmenen tuntia viikossa ei ole tarpeeksi oman projektin pyörittämiseen, eikä hanttihommiakaan meidän pienessä labrassa riitä 10 tunniksi. Saa nähdä miten käy, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni olen aika huoleton asian suhteen. Eiköhän jotain työtä jostain löydy, vaikka sitten pesulasta. Not! Tosin keväällä pesulan omistaja kehoitti minua soittamaan syksyllä hänelle jos vielä tarvitsen työpaikan. Voi olla etten soita. Kyllä sitä pyykkäystä tuli nähtyä ihan tarpeeksi.

Rahankeruubileet Johnin ja Adriennen hyväksi menivät melko mukavasti, ja johtivat vain vähäiseen sisäkorvavaurioon. Voitin crockpotin, jonka suomenkielistä nimeä en tiedä, enkä edes tiedä onko sellaisia Suomessa. Se on vähän niinkuin vanha kunnon aromipesä, mutta lämmittää sähköllä sisuksissaan olevaa ruokaa. Voitin arvonnassa myös Tupperwarepurnukoita, joista yksi oli niin mysteerinen, että sen käyttötarkoituksen keksimiseen vaadittiin kaksi päivää ja viiden ihmisen aivokapasiteetti. Mysteerinen rasia olikin penaali. Johon mahtuu ehkä 5 kynää. Täysin hyödytön kapistus siis, mutta ne muut rasiat kyllä tulivat tarpeeseen! Töihin olenkin uskollisesti kuskannut lounaan joka päivä mukanani, yleensä melko terveellistä tavaraa on tullut pakattua. Koen tämän saavutuksena, sillä lähellä on pikaruokaa myyviä paikkoja, joihin olisi niin helppo mennä lounaalle.. Pari kertaa olen nukkunut pommiin ja lounas on jäänyt tekemättä, mutta 99-prosenttisesti olen syönyt kotitekoisia mömmöjäni. Koulun alkaessa ruokavaliokin repsahtanee, sillä huoneenlämpöinen repussa vatkautunut kanasalaatti ei välttis ole enää a. hyvää ja b. turvallista syötävää. Pakkaan sitten jotain muuta niihin rasioihin.




torstai 25. elokuuta 2011

Myrskyluodon Maiju

Eilen minua pelotti. Hamiltonin yllä riehui ukkosmyrsky kuuden tunnin ajan valaisten taivaan ihan kuin yötä ei olisi ollutkaan. Salamat iskivät tiheämmin kuin koskaan, vaaka-ja pystysuoraan, pilvestä toiseen, haarautuen monta kertaa ja jättäen taivaan hehkumaan salaman hiivuttua. Illalla yhdeksän aikaan alkuillasta annettu ukkosmyrskyvaroitus muuttui pyörremyrskyvaroitukseksi, ja silloin alkoi puntit tutista. Ulkona oli salamoista (salamista? makkaraa taivaalla?) huolimatta huono näkyvyys, eikä pilvien muotoa pystynyt tarkkailemaan sisältä käsin (suppilon muotoiset pilvet eivät tiedä hyvää). Pari päivää sitten lähistöllä riehunut, yhden ihmisen tappanut pyörremyrsky oli turhan tuoreessa muistissa. Kuka olisi uskonut, että Kanadassa riehuu tappavia pyörremyrskyjä. En minä ainakaan.

Sulkeuduimme pyörremyrskyvaroituksen kuultuani Larsin kanssa kylppäriin odottamaan varoituksen peruuntumista, sillä meillä ei ole suojapaikoista parhainta - kellaria. Ikkunoiden ja ovien lähellä on vaarallista olla ilmassa lentelevien oksien, talonpalasten, autojen ja lehmien takia, joten yritin suojella itseäni ja kissaa piiloutumalla ainoaan ikkunattomaan huoneeseemme. Keithin puolesta minua pelotti eniten, sillä lentokentällä ilmassa lentelevät lentokoneet, joiden osuessa ihmiseen voi käydä aika huonosti. Lars ei juurikaan arvostanut pelastusyritystäni, vaan yritti hirttäytyä valjaisiinsa. En tiennytkään, että kanssani hengailu laukaisee itsetuhovietin jopa lemmikkieläimissä.

Lasken työmatkalla näkemäni sähköpyörätuolit päivittäin. Yleensä bongaan niitä kahdesta neljään kävellessäni parkkipaikalta töihin ja takaisin. Toissapäivänä kävin kesken työpäivän lääkärissä keskustan alueella, ja reissulla lukema kohosi kahteentoista! Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että alueella olisi paljon vanhuksia ja sairauden tai onnettomuuden takia liikuntakyvyttömiä. Moottorituoleilla (uusi sana, olkaa hyvä) ajelevat lähes poikkeuksetta ylipainoiset (kumpi tuli ensin, ylipaino vai motskatuoli?) tupakoitsevat spurgut. He ovat elämäntapojensa seurauksena niin vaivaisia, etteivät muuten pääse liikkeelle, tai ehkä eivät viitsi edes yrittää. Vähävaraiset saavat sähköpyörätuolin ilmaiseksi ollessaan tarpeeksi raihnaisia, ja sitä tunnutaan käyttävän auton korvikkeena. Autoon ei näillä tapauksilla olisi edes varaa, joten sähkiksellä suhautetaan kauppaan ja lääkärin vastaanotolle ja minne nyt sitten ollaankaan menossa. Päätynen itsekin pyörätuoliin tulevaisuudessa, katkerana kaikelle ja kaikille. Toivottavasti en kuitenkaan ajele sillä vain siksi, etten jaksa vaivautua kävelemään. Näillä moottorituoleilla pääsee muuten kätevästi liikkeelle koko perhe; olen nähnyt lapsia ja tyttöystäviä kyydittävän näillä Barton Streetin bemareilla. Luksusta.

Huomenna juhlitaan Johnin ja Adriennen tulevia häitä stag&doe-bileiden muodossa, eli kerätään rahaa kavereilta, tuttavilta ja perheenjäseniltä, jotta Adrienne saisi teetettyä kaksi mekkoa häitä varten, ja jotta sormukseen saadaan tarpeeksi suuret timantit. Bileisiin ostetaan sisäänpääsylippu, ja lisäksi rahaa morsiusparille kerätään myymällä juomia ja arpalippuja jne. Toisinaan enemmän rahaa kerännyt morsiusparin osapuoli saa lämäyttää kakun toisen naamalle. Joudun paikalle orjatyövoimaksi, sillä Keithin pitäisi olla siellä vapaaehtoistöissä, muttei "valitettavasti" pääse töiden takia paikalle. Työpanokseni lienee riittävän suuri panostus tulevia häitä ajatellen, joten saavun juhlapaikalle tyylikkääsi oman iloliemipullon kera. Säästyypä nekin rahat. Anoppi toivoo hääsuunnitelmien romuttuvan h-hetkeen, eli helmikuuhun mennessä, joten voitaneen sanoa, että olen tällä hetkellä suosikkiminiä. Kukapa olisi uskonut vuosi sitten. En minä ainakaan.


maanantai 8. elokuuta 2011

Yhdestä kaupasta kaikki tarvikkeet

Lauantaina seistessäni kilometrien mittaisessa jonossa ruokakaupassa, ihmettelin jonon pituutta ja hidasta etenemisvauhtia. Huomasin, että melkein joka toisella jonossa odottelevalla oli jonkun toisen kaupan mainos kädessään. En ole aiemmin tajunnut, että jos joku kauppa mainostaa tiettyä tuotetta jokaviikkoisessa mainoksessaan, muiden kauppojen pitää myydä tuotetta tuohon samaan tarjoushintaan. Tai ei ole pakko, mutta asiaa tarkemmin tutkittuani siltä ainakin vaikuttaa, että suurin osa kaupoista sovittaa hintansa kilpailijoiden mukaan. Tämä menetelmä toki toimii vain, jos kyseessä on aivan sama tuote, esimerkiksi pussi sipsejä tai purkillinen keittoa tms. Jonot etenevät kaupoissa hitaasti siksi, että jokaisen ostoksen kohdalla kassahenkilön pitää korjata myyntihinta. Ja minä kun olen tyhmänä juossut kaupoissa tarjousten perässä, enkä tajunnut että voin mennä mihin tahansa kauppaan muiden kauppaketjujen mainosten kanssa, ja ostaa kaiken samasta paikasta. Toimiiko homma nykyään tällä tavalla myös Suomessa?

Kiikutin läppärin tänään töihin ollakseni etulyöntiasemassa lukujärjestyksiä valittaessa, labran koneille kun minulla ei ole asiaa ellei joko labranatsi tai toinen työkaverini kyllästy koneella kököttämiseen. Aamuyhdeksältä alkoi taistelu parhaista lukujärjestyksistä, ja nörttitiimini kanssa löydettiin sellainen ihan kiva versio. Valinnaiseksi aineeksi valitsin espanjan alkeet, joka onneksi oli tarjolla. Muut vaihtoehdot olivat joko syvältä tai saatanasta. Työnantajani ehdotti muutama viikko sitten osa-aikatöihin jäämistä koulun ohella, joten lukujärjestykseni saatuani (29 tuntia opetusta, ja saman verran menee todennäköisesti läksyihin jne) ilmoitin proffalle aikataulustani, ja sanoin kenties voivani tehdä noin kymmenen tuntia viikossa täällä töitä. Hän vastasi heti iloisena, että hienoa, kyllähän sä helpostikin voit 20 tuntia viikossa tehdä. Eeeeiiiii.. Milloin mä sitten muka a. nukun, b. käyn salilla, c. hengaan Keithin kanssa, d. katson telkkaa, ja e. leikin Larsin kanssa? Ja kotikin pitäisi siivota edes kerran vuodessa.. Hohhoi, ehkä saan sovittua noin 10 viikkotuntia, eli vähemmän rahaa mutta enemmän unta ja elämistä. Minulle kun tämä adiponektiinitutkimus ei ole ihan niitä elämän tärkeimpiä projekteja.

torstai 4. elokuuta 2011

Posti kulkee

Lähetin tuossa pari viikkoa sitten Suomeen postia, täältä ostetussa kirjekuoressa. Postitoimiston täti sitten mittaili kyseenomaista kirjekuorta, ja ilmoitti sen olevan liian suuri, jotta sen voisi lähettää normaalihintaan (joka sekin jo itsessään on kiskurihinta). Minun piti sitten taittaa kuorta hieman ja teipata kirjekuori pienemmäksi, jotta minulta ei olisi veloitettu triplahintaa. En tiedä toimiiko Suomenkaan postitoimisto aina moitteettomasti, mutta joka ikinen kerta kun vien täällä jotain postiin, sitä mittaillaan ja punnitaan minuuttitolkulla. Punnituksen nyt ehkä vielä ymmärränkin, mutta kirjekuoren pitää olla tietyn muotoinen, ja mahtua läpi postitoimistojen käyttämästä koepostiluukusta. Jos kirjekuoren koko on niin kriittinen ominaisuus ulkomaista postia lähetettäessä, niin voitaisiinko pliis laittaa kauppoihin myyntiin niitä oikean kokoisia kuoria? Ei sitten tarttisi joka kerta tuunailla niitä postitoimistossa muutaman mamman kiroillessa jonossa takanani että miksi tämä jono ei jo liiku! Postikorttien mukana muuten tulee aina kivan kokoinen kirjekuori, mutta niitä ei tietenkään myydä erikseen, eli kirjetarkoituksiin. Pitänee sitten vaan kirjoitella sähköpostia, se ainakin mahtuu ruutuun ihan kätevästi.

Toinenkin pieni pyyntö minulla olisi, näin autoilijana. Voitaisiinko pliis näyttää sitä suuntavilkkua kun käännytään? En vuosien yrityksistä huolimatta vieläkään osaa lukea ajatuksia, varsinkin autojen tuulilasit ja metallirakenteet estävät toisten autoilijoiden ajatusten luvun. Olisi ihan oikeasti kiva jollain tapaa saada tietoon, minne porukka on menossa. Nykyään sitten vaan arvaillaan, että mahtaako olla turvallista mennä nyt, tai odotellaan sitten sitä, että lähestyvä auto kääntyykin ennen minun risteystäni, mutta ei vaan viitsinyt ilmoittaa siitä muille. Jotkut autoilijat tosin sitten vilkuttavat muidenkin edestä - useamman kerran olen nähnyt hätävilkut päällä ajelevia tunareita. Onko niillä joku hätä, vai ovatko ne kääntymässä sekä oikealle että vasemmalle?

Labranatsi rauhoittui lomansa aikana hieman, ja hänen palattuaan takaisin töihin ilmapiiri oli pari viikkoa ihan leppoisa. Tällä viikolla sitten ollaankin taas normaalitilanteessa, eli tappava katse singahtaa heti sen henkilön suuntaan, joka uskaltaa ja kehtaa puhua jostain muusta kuin töihin liittyvistä asioista. Onneksi lounastauolla saa sitten jutella muitakin juttuja, sillä natsi käyttää tunnin tauostaan vain vartin, ja me muut koko tunnin. Meille jää kivasti 45 minuuttia aikaa hengittää ja puhua turhanpäiväisistä asioista. Natseista puheen ollen, näin Ottawan sotamuseossa Hitlerin auton. Se oli aika hieno, ja kuulemma luodinkestävä. Miten avoauto voi olla luodinkestävä, sitä jäin hieman ihmettelemään. Onko tässä logiikassa syy Saksan alamäkeen toisessa maailmansodassa?