perjantai 23. syyskuuta 2011

Voihan morsian

Keithin veljen häihin on aikaa vielä kolme kuukautta (tai kaksi tai neljä, mutta sama kai se), mutta rahan- ja tavarankeruu on aloitettu jo hyvissä ajoin. Viime kesänä jo juhlittiin kihlajaisia, joihin piti toki viedä parille lahja, ja nyt on sitten syksyllä käyty jo stag&doe-bileissä lahjoittamassa rahaa tulevia häitä varten, ja huomenna on edessä morsiusjuhlat. Olen ennenkin kertonut pohjoisamerikkalaisista järkyttävistä morsius- ja vauvakutsuista, joihin minut yleensä viedään kirveellä uhaten. Viime aikoina olen tyytynyt lähettämään lahjan ilmaantumatta itse paikalle, mutta huomisiin anopin järkkäämiin "juhliin" on pakko mennä. Luvassa on äärimmäisen hauska iltapäivä, tosin mielummin viettäisin senkin ajan vaikka katselemalla ruohikon kasvua tai vaikka laskemalla Larsin karvoja.

Kuljen töihin taas bussilla, yleensä suoraan koulusta, joten Barton Street ihmisineen on jälleen osa elämääni. Barton Streetin bussissa voi oikeastaan odottaa näkevänsä melkein mitä vaan. Tänään bussissa istui koko matkan ajan itseään naamaan läiskinyt nainen, eikä kukaan edes ihmetellyt asiaa. Perussettiä. Hamilton oli kuulemma joskus ennen lamaa Ontarion johtavia kaupunkeja mielenterveyshuollon saralla. Ihmisiä muutti tänne muualta saadakseen nopeaa ja hyvää hoitoa. Valitettavasti rahat kai loppuivat, tai mielenterveyshuoltoon tuli joku muu muutos, ja suurin osa apua tarvitsevista lähetettiin kotiin pärjäilemään keskenään. Minulla on sellainen tunne, että suurin osa entisistä potilaista asuu Barton Streetillä. Välillä pääsen todistamaan rollaattorilla kulkevien riitoja, kun toisen rollis ei mahdu bussin käytävällä sen toisen ohi, välillä matkustan itseään tosi komeina ja cooleina pitävien (minua 2 päätä lyhempien) aasialaisteinien kanssa, toisinaan joudun perheriidan keskipisteeseen. Koskaan ei voi tietää millainen bussimatka on edessä, mutta joka kerta bussista kotiin/töihin päästyäni pesen käteni kahteen kertaan. Varmuuden vuoksi. Näinkö muuten alkaa pöpökammo? Kohta minäkin sitten kai matkaan bussilla numero 2 edestakaisin päiväkaupalla, ihan vain tunteakseni kuuluvani joukkoon.

Suomessa on tietojeni mukaan noin 5 TV-kanavaa, ellei sitten maksa lisämaksuja niistä ylimääräisistä kanavista. Meillä on ehkä 50 kanavaa, mutta silti ei telkasta koskaan tule mitään. Viime viikolla perkeleet menivät ja vaihtoivat kanavien paikkaa! Ennen kanavat olivat numeroiden 2-69 välillä. Meillä on käsittääkseni edelleen sama määrä kanavia, tai ehkä niitä tuli muutama lisää, mutta nyt ne ovat välillä 2-50 ja 80-126. Koita siinä sitten selailla kanavia, kun välissä on 30 numeron aukko. Kai telkan saisi jotenkin ohjelmoitua skippaamaan ko. kanavat, mutta enmäosaaenkäjaksa sellasta säätää. Samaan aikaan sitten vielä Facebook meni ja muuttui - mahtaako pieni ihminen ollenkaan kestää tälläisiä dramaattisia muutoksia yksi toisensa jälkeen!

Ei kommentteja: